Ajattelin käydä lukion korkeintaan 2.5 vuodessa. Millaisia kokemuksia ihmisillä on aiheesta? Kiitos jo etukäteen:)
Lukio 2 -2.5 vuodessa
8
5425
Vastaukset
- minupa
Ihan hirvittää ajatellakin, että kävisi 75 kurssia tuossa ajassa ja vielä kirjoitukset samaan. Aika kova pakkaus olet, jos sen meinaat tehdä. Päähän siinä hajoaa. Ei siinä paljon muuta kyllä ehdi sitten tehdä kuin lukea yötä päivää. En suosittele.
- Nimimerkki
Kaveri kävi 2,5 vuoteen lukion ja päätti vasta ekan vuoden lopulla tai tokan vuoden alussa vaihtaa suunnitelmia. Oli sillä niitä kursseja sitten itsenäisenä ja kaikki kiertotunnit täynnä. Onhan se kova homma, mutta sai se silti hyvät paperit.
- goatlord
Kahdessa vuodessa (siis 5-jaksojärjestelmällä max 9 jaksossa) päivälukion käyminen on melkein mahdotonta, mutta 2,5 vuodessa ehtii hyvin. Kurssien käymiseen on aikaa tällöin 12 jaksoa ja kesälomalla ehtii hyvin lukemaan syksyn kirjoituksiin. Itse kävin kolmessa vuodessa, mutta 75 kurssia taisi olla täynnä jo abivuoden ekassa jaksossa.
- nyt ei..
ole niinkään merkitystä että ehditkö. Kai sen ehtii jos ei ole muuta elämää kuin koulu. Mutta ei kannata. Kirjoitukset ovat kypsyyskoe ja usko pois, vasta 3 lukiovuoden jälkeen olet niihin todella valmis. Vaikka saisit ok paperit 2,5 vuodella, olisivat ne varmasti paremmat 3 vuodessa. Sitä paitsi meinasitko sitten kirjoitaa vaan 4 ainetta? Ethän sä 2,5 vuodessa ehdi monenkaan aineen syventäviä käymään. Sitä paitsi, lukio on ihmisen parasta aikaa joten nauti siitä ihmeessä ainakin se 3 vuotta. Ei se ole mikään suoritus vaan mahtavaa aikaa. Joten pöllö oot jos 2,5 vuodessa käyt.
- abi07
minusta tuntuu mahdottomalta ajatus että lukion voisi käydä kahdessa vuodessa! ehkä joo jos ei ole muuta elämää kuin koulu - eli illat ja vklp aina läksyjä ja kesälomat kesäkoulussa. paljon paremmat tulokset varmasti saa jos käy kurssit maltillisemmin ja kirjoittaa sitten kolmannen vuoden keväällä. mutta ihmisiä on tietenkin erilaisia, ja jos päätöksesi olet tehnyt niin onnea vaan matkaan. minulla ei ainakaan olisi ollut kiirettä käymään lukiota lyhyemmässä ajassa kuin kolmessa vuodessa. hyvät paperit jäi taskuun ja yliopistoon syksyllä :D
- ohitsekulkeva
abi07 kirjoitti:

Olen tässä vain pohtinut että miksi haluat käydä lukion 2,5 vuodessa? Mihin kaikilla on kiire? Töihinkö? Haut jatko-opikseluihin on kuitenkin pääosin vasta keväällä. Työelämässä ehtii olla vielä vuosia. Opiskelusta kannattaa nauttia kun sen aika on, turha hoppu vain pilaa hienon osan elämää. Nostan kyllä hattua niille jotka jaksavat ponnistella aikaa säästääkseen, länsimaissa aika on rahaa. Itseäni katsottiin kieroon välivuotta pitäessäni ulkomailla. Itse pidän valintaani yhä oikeana, nyt vasta tiedän mitä elämältä haluan.
- Juuhaan83
ohitsekulkeva kirjoitti:

Itse kävin lukion aikuispuolelle ( 44 kurssia) alle kahdessa vuodessa ja samaan aikaan mahtui myös kirjoitukset.Olen ollut jatkuvasti kokopäivätöissä joten en pahemmin ehtinyt edes oppintunneille.Mutta yo-kokeet meni silti yli tavoitteiden.
- lelelov
Itse haluan käydä lukion 2,5 vuodessa koska haluan yliopistoon ulkomaille. Joissakin paikoissa USAssa ja Briteissä haut ovat tammi helmikuussa ellei aiemmin,ja se että saisi hakea ylioppilaspapereilla väliaikaisten kurssiarvosanojen sijaan olisi tietysti plussaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006444
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303863törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283240Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3741761- 331408
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471003Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11976Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11900- 42879