Miten paljon maha voi enimmillään kasvaa raskauden aikana? Kertokaa kokemuksianne. Sivusta katsoessa paljonko rinnoista eteenpäin? Anoppi väitti, että viimeisillään ollessa maha voi istuessa ulottua melkein puoleen reiteen! Kuulostaa järkyttävältä ja pelottavalta näin ensiodottajalle.
Olen rv 18 ja maha pullottaa omasta mielestä jo yhtä suurena kuin Odotus-lehden malleilla jotain rv 30. Syynä on tietenkin ylipaino, BMI 29 raskauden alussa eli lievän ylipainon ylälaita. Onko muilla vaikeuksia sopeutua outoon mahaan? Saako raskaana ollessa tehdä vatsalihasliikkeitä ja onko liikkeitä, joita ei tehdä selällään?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla on raskausviikkoja 13 2, mutta maha näkyy jo ihan selvästi, työkaverit ovat jo kaikki huomanneet:D Minä olen normaalipainoinen
painoindeksi 23, kiloja tullut lisää 2,6 kg.
Kyllä suoraan sanoen minuakin pelottaa, että millainen tästä kasvaakaan, jos jo nyt näkyy ihan selvästi, kun olen lukennut että vasta viikoilla 18 voi alkaa näkymään :D
No tietysti me ollaan kaikki erilaisia ja pääasia että vauvalla kaikki hyvin, ihan samahan se on millainen tynnyrimaha sitä sitten ollaan :D
Tsemppiä :D
Kyllä se voi kasvaa tosi isoks. Mulla oli niin iso maha, et kaikkia hirvitti katsoa sitä. ja itellä oli aivan järkyttävän tukala olo. Oon tosin 150 cm pitkä ja molemaat lapset melkein 4 kg syntyessään. Mut kyl mä kauhulla ootan nyt taas et miten isoks se kasvaa. Oon rv.7 nyt. Ja kyllä se istuessani ylti yli puolen reiden muuten!
ja sieltä mieleeni painui eräs mahakuva. Etsin, ja löysinkin sen uudelleen, kun kelaa tämän sivun ihan alas http://haikara.blogspot.com/2007_03_01_archive.html Onnea vaan nyttemmin jo syntyneen tyttövauvan johdosta!