8o-luvun kiusattu.

Vahingon ilon sanotaan olevan aidointa iloa ja häpeilemättä tunnen sitä. Minua kiusanneet "kovat" jätkät ja tyttöjen suosikit ovat nykyisin luusereita isolla ällällä. Heidän elämänsä ovat menneet kokolailla perseeleen. Olihan nuo epäsosiaalisuuden merkit jo silloin vahvoina esillä.

Nuoruus meni aika kehnosti, mutta aikuisena olen pärjännyt kokolailla hyvin. Itsetunto oli aikoinaan tosi kehno ja kesti pitkään toipua ja tajuta, että kiusaamisesta huolimatta olen hyvä jätkä.

Täytyy vain keksiä keinot, jokainen omanlaisensa, millä menneen saa jätettyä taakseen ja pystyy katsomaan innolla eteen päin.

Kiusaamisesta on sellainen jäänyt, että minun on vaikea luottaa ihmisiin.

Joo, vaikka olenkin 87 syntynyt en tuolta asialta selvinnyt. Minua koulukiusattiin koko ala- ja yläaste, nyt omaan surkean itsetunnon, sairastan masennusta ja syön lääkkeitä. Enää ajan kysymys kuinka kauan vielä jaksan elää tätä paskaa....

Löytää jokin elämän ilo että he jaksavat elämässä eteen päin. Jos voisi löytää elämän kumppanin, se voisi auttaa. Joku joka välittää ja haluaa auttaa "särkyneen" taas kokoon ja löytämään ilon taas elämään, voimaa jatkaa eteen päin.

Minua ei ole niinkään kiusattu koulu aikoina, mutta huolestumaan ja surulliseksi saa nämä kiusattujen tarinat. Ja varsinkin jos ei enää jaksaisi elämässä eteen päin menneisyyden takia

Minulla on pikkusisko, jota kiusattiin 1-9 luokilla. Siis yhdeksän vuotta kiusaamista ja syrjimistä. Pikkusiskoni ei kestänyt sitä... Hän teki itsemurhan... Vihaan niin paljon kiusaamista, pikkusiskoni kuoli vain siksi, että jotkut voivat olla niin kusipäitä!

Itse olen 90- luvun mut kyllä ***uttaa Vieläki.
Välillä oon masiksessa mut otan olutta kipuun, en käytä lääkkeitä. omalle vaimolle oon sanonu mut muille en.. yritän kestää..

Moi! Olin myös 80- luvun kiusattu. Tänä päivänä itsetuntoni on murskana, käytän masennus lääkkeitä ja varsinkin tämä yksi tyyppi on mieleeni jäänyt se viha ei lopu koskaan. Jotenkin hämmentävää, että jotkut ihmiset saa vapaasti terrorisoida toisen elämää ja aiheutta loppuiäksi uhrille sisäiset haavat ja sairauksia. Lopulta sairastuin täysin.Usein uhria ei edes uskota.Niin kävi myös minulle. Kunnes lopulta huomattiin, että puhuin totta ja tämä pahin tyyppi siirrettiin tarkkailu luokalle.Kirjoitin hänelle kirjeen 40 vuotiaana ja kerroin kaiken mitä hän on saanut aikaiseksi ja kysyin onko hän tyytyväinen tuloksiinsa? Toivoin myös, että jos hänellä on lapsia, että he joutuisivat kokemaan saman, että hän saisi edes sitä kautta rangaistuksen.Näen yhä painajaisia koulu vuosistani. Ja se viha ja katkeruus jäytää yhä sisälläni vaikka olen keski-ikäinen.Kerroin avoimesti vihaavani häntä loppu ikäni ja muistavani hänet ikuisesti.Kuolin vuoteellanikin tulen hänet kiroamaan. Viha ei ole koskaan kuollut.Silti haluaisin yhä kostaa, vaikka tälle yhdelle kusipäälle sainkin kirjeessä aika tyhjentävästi oksentaa sisukseni hänen niskaansa. Voimia sinulle ja kaikki myötä tuntoni !!!