siitä, mitä ihmiset pikkutarkasti ajattelevat (eli ovat mieltä kenestäkin henkilöstä), ei jäisi yksin. Moni muukin on kirjoittanut tälle palstalle aikaisemmin, että ei pidä välittää siitä, minkälaisen vaikutelman antaa pikkutarkasti. Sehän on narsistisuutta. Heti kun luopuu ylenpalttisesta itsekeskeisyydestä eli ei välitä itseensä kohdistuvista toisten mielipiteistä, pystyy viimein tutustumaan muihin helposti. Eihän ihmisten pikkutarkoilla ajatuksilla sitä paitsi edes ole väliä, kun ei niihin voi kukaan ulkopuolinen vaikuttaa. Ne ovat samantekeviä.
Jos ei
välittäisi
6533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Puhut asiaa!
Jos _todella_ lakkaa välittämästä siitä
mitä muut ajattelevat,jää todella yksin.
Jos todella on kiinnostunut muiden ajatuksista
ovat muutkin kiinnostuneita sinusta.
Selvennän vielä, vaikka mielestäni jauhoin tuosta aiheesta jo tarpeeksi :).
Ei välitä itseensä kohdistuvista toisten mielipiteistä eli ei välitä siitä, mitä ihmiset pikkutarkasti "minusta ajattelevat". Sitä tarkoitin. Se, ettei välitä siitä, mitä mieltä toiset ihmiset ovat yleisesti ottaen asioista, on kokonaan eri asia.
Se, ettei välitä kuunnella, mitä mieltä toiset ihmiset ovat yleisesti ottaen asioista, on kokonaan eri asia.
On vain hyvä ettei liikoja välitä toisten itseensä kohdistuvista mielipiteistä.
Mutta entäpäs jos ne mielipiteet ovatkin myönteisiä..?
niin sattumaa, milloin ne ovat myönteisiä ja milloin ne ovat kielteisiä. Parempi ettei välitä ollenkaan niistä.