kehittynyt vaatimusten tasolle sijaisvanhempien osalta!
HS:n mielipiteissä liiton toimitusjohtaja Jari Ketola syyttää yhteiskuntaa sijaisperheiden tukimuotojen vähyydestä, lainsäädännön puutteista ja niin hitaasta kehittämistyöstä, että liiton jäsenet eivät pysty vastaamaan niiden lasten tarpeisiin, joita heille sijoitetaan. Hän vaatii työnohjausta, täydennyskoulutusta ja muuta tukea hoitajille itselleen.
NAURETTAVAA, sillä nuo ovat suurelta osalta syitä, joiden takia moni lapsi on huostaanotettu, koska lapsen omaa perhettä ei ole tuettu. Lapsi ei ole kotoaan käsin saanut sitä tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta, mitä olisi tarvinnut. Ja erityislapsen omille vanhemmillehan se tuki ja työnohjaus ennen kaikkea kuuluisi, että kalliilta huostaanotolta vältyttäisiin.
Ketola kirjoittaa, miten puolet sijaisvanhemmista toimii päätoimisesti perhehoitajina, lopuissa vanhemmat käyvät työssä kodin ulkopuolella. Hänen mielestään hoitajilta ei voi edellyttää korjaavasta lastensuojelutyöstä suoriutumista ilman vastaavia korvauksia, palkkiota ja muita tukimuotoja. Ainoastaan muutamia kymmeniä toimeksiantosopimuksen tehneistä on "ammatillisia" sijaisvanhempia, mikä tarkoittanee traumatisoituneen lapsen auttamiseen soveltuvaa alkeellisintakaan koulutusta.
Ketolan kirjoitus loppuu toteamukseen, että hoitajat eivät ole elatusvelvollisia sijoitettujen lasten suhteen ja vaikka korvauksia nostettaisiin sekä lisäkoulutusta tarjottaisiin, säilyy perhehoito kustannuksiltaan silti halvimpana sijaishuollon muotona. Lisää sentään loppuun, että kustannukset eivät saa olla lähtökohtana, vaan lapsen tarpeiden tulee määrittää perhehoidon tarkoitus ja tavoite.
HS:n mielipiteissä liiton toimitusjohtaja Jari Ketola syyttää yhteiskuntaa sijaisperheiden tukimuotojen vähyydestä, lainsäädännön puutteista ja niin hitaasta kehittämistyöstä, että liiton jäsenet eivät pysty vastaamaan niiden lasten tarpeisiin, joita heille sijoitetaan. Hän vaatii työnohjausta, täydennyskoulutusta ja muuta tukea hoitajille itselleen.
NAURETTAVAA, sillä nuo ovat suurelta osalta syitä, joiden takia moni lapsi on huostaanotettu, koska lapsen omaa perhettä ei ole tuettu. Lapsi ei ole kotoaan käsin saanut sitä tutkimusta, hoitoa ja kuntoutusta, mitä olisi tarvinnut. Ja erityislapsen omille vanhemmillehan se tuki ja työnohjaus ennen kaikkea kuuluisi, että kalliilta huostaanotolta vältyttäisiin.
Ketola kirjoittaa, miten puolet sijaisvanhemmista toimii päätoimisesti perhehoitajina, lopuissa vanhemmat käyvät työssä kodin ulkopuolella. Hänen mielestään hoitajilta ei voi edellyttää korjaavasta lastensuojelutyöstä suoriutumista ilman vastaavia korvauksia, palkkiota ja muita tukimuotoja. Ainoastaan muutamia kymmeniä toimeksiantosopimuksen tehneistä on "ammatillisia" sijaisvanhempia, mikä tarkoittanee traumatisoituneen lapsen auttamiseen soveltuvaa alkeellisintakaan koulutusta.
Ketolan kirjoitus loppuu toteamukseen, että hoitajat eivät ole elatusvelvollisia sijoitettujen lasten suhteen ja vaikka korvauksia nostettaisiin sekä lisäkoulutusta tarjottaisiin, säilyy perhehoito kustannuksiltaan silti halvimpana sijaishuollon muotona. Lisää sentään loppuun, että kustannukset eivät saa olla lähtökohtana, vaan lapsen tarpeiden tulee määrittää perhehoidon tarkoitus ja tavoite.
Vastaukset 63
Vanhimmat
osasta sijaishoitajien ajattelutapaa. Vaikuttaa, että monelta puuttuu täysin kyky tukea esim. alkoholistiperheestä tulevan lapsen kykyä suhtautua vanhempiensa ongelmiin ja näin myös omiin vanhempiinsa. Hoitajista huokuva viha lapsen vanhempia kohtaan on monesti niin järkyttävää, että se ei voi olla vaikuttamatta myös lapseen ja hänen identiteettinsä kehitykseen, käsitykseen omasta itsestään.
Mihin on unohtunut se äskettäin esitetyssä Ykkösdokumentissakin esiin tullut PeLan työntekijän asenne, että lasta ei voinut antaa sukulaissijoitukseen, koska lähiomaisilla oli negatiivinen suhtautuminen lapsen äitiin? Sukulaisillako ei saa olla negatiivista suhtautumista lapsen vanhempiin, mutta sijaishoitajilla saa?
Samoin erityislasten ongelmat nähdään sijaisperheessä vain huonosta kasvatuksesta johtuvina, mikä johtaa pahimmillaan vääriin kasvatusmenetelmiin lapsen kohdalla.
Ketola kirjoittaa:
"Suurin yhteisymmärrys vallinnee lapsen oikeudessa suojeluun ja huolenpitoon sekä siitä, että perhehoito voi tarjota pysyvät aikuiset, turvallisen arjen ja perheen mallin lapselle."
Lauseen alkuosasta voimme olla yhtä mieltä, mutta loppuosan Ketola kumoaa jo omalla kirjoituksellaan. Lapsen oikeus suojeluun ja huolenpitoon pitäisi ensisijaisesti turvata kuitenkin omaan kotiin, eikä vasta sijaisperheeseen. Vasta kun hyvistä perheistä tehtävät ns. hoidolliset huostaanotot pystytään estämään kokonaan, päihdehuolto toimii tarvetta vastaavalla tasolla, sekä muutenkin ennaltaehkäisevät tuet toimivat kaikkien perheiden osalta, näkisimme todellisen tarpeen huostaanottoihin, paljonko se tulisi olemaan.
Sitä ennen sijaisperheiden rekrytointi ja heidän korvaustensa nostaminen on apua lastensuojelullisen jatkumon väärään päähän, janan loppuun, kun sen pitäisi kohdentua lasten omiin perheisiin, ennen kuin lastensuojelullinen jana on päässyt kunnolla alkuunkaan.
myöntää teidät kyvyttömiksi vastaamaan niihin haasteisiin, joita sijoitettujen lasten hoito teille asettaa!
Ei tunnu liikuttavan, koska lasten kohtalo ei paljon kiinnosta, korvaukset kyllä tuntuvat kiinnostavan siitäkin edestä, sekä biojen aiheetonkin haukkuminen!
Tänäkin iltana minua syyllisti FAS/FAE-lasten olemassaolosta joku sijaisvanhempi, vaikka samaa syyttämistä eivät minun kohdallani ole tehneet sosiaaliviranomaisetkaan. Vihaa lasten vanhempia kohtaan ei kuulema pysty pitämään aisoissa!
Siinä meille todistusta liiton toimitusjohtajan kirjoitusten lisäksi, miten sijaisvanhemmat eivät pysty vastaamaan niihin haasteisiin, joita työ teille asettaa. Millä perusteella te vaaditte palkkaa lisää lasten väärästä kohtelusta!?
Vaikka sijoitukset tehdään monesti liian myöhään ja lapset ovat vaikeasti traumatisoituneita, ei se anna oikeutta heidän väärään kohteluun! PeLa:ssa on sentään järkeä Ykkösdokumentinkin mukaan olla sijoittamatta lapsia sellaiseen paikkaan, jossa lapsen vanhempiin suhtaudutaan negatiivisesti. Mutta väärin työtään tekevät sijarit ne vaan vaativat kiitosta, kunniaa ja palkkaa lisää lasten kaltoinkohtelusta!
lopetetaan koko sijaritoiminta ja laitetaan lapset lastenkotiin, niinkö? siellä on ainakin osaavaa henkilökuntaa joka vaihtuu kolme kertaa vuorokaudessa. nyt kun yleistät kaikki sijarit samanlaisiksi, niin voin kertoa että on myös bioja, jotka suhtautuvat yhtä negatiiviseksi sijareita kohtaan, joten on se kolikon toinen puolikin olemassa. samanlaista vihaa tulee kyllä biojen puolelta ja valitettavasti enemmän mitä sijareiden puolelta. sijarit yleensä syyllistetään lapsen ryöstäjiksi, vaikka yksikään sijari ei sitä lasta käy huostaanottamassa, sen tekevät kyllä viranomaiset ja harvoin kyllä aiheetta, vaikka täällä ja biojen palstalla muuta väitetäänkin. Paras tilanne olisi jos biot ja sijarit tulisivat toimeen, se auttaisi ja helpottaisi lasta, mutta jos yhteistyö menee jatkuvasti riitelyksi niin hyötyykö siitä kukaan? minä toimin sijaisisänä ja minulla on hyvät suhteet lasten vanhempiin ja toivon kyllä sitä että toisen lapsen vanhempi kuntoutuu ja lapsi pääsee joku päivä takaisin kotiin. toisen lapsen tilanne valitettavasti toinen, se peli on jo menetetty.
Olen useamman päivän yrittänyt olla huomioimatta tätä aloitusta, mutta tänään se ei enää onnistunut.
Puhun taas omasta ja tuntemieni sijaisperheiden puolesta, voin uskoa, että on olemassa tapauksia, joissa lapsen huostaanotto olisi ollut estettävissä lapsen omaa perhettä enemmän/paremmin tukemalla, mutta meillä tai tuttavilla näin ei ole ollut.
Kaikki huostaanotetut lapset eivät ole erityislapsia, jotkut ovat syntyneet terveinä, mutta vaurioituneet biologisten vanhempiensa toimesta ja jotkut ovat olleet syntymästään asti erityislapsia. On täysin asiatonta jatkuvasti jankuttaa joistakin tapauksista, joissa lapsi on väärin perustein huostaanotettu, vaikka olisi vain tarvinnut asianmukaista hoitoa.
Mitä nuoremmista sijaisvanhemmista on kyse, sitä paremmin koulutettuja he ovat, aivan kuin väestössä keskimäärinkin. Ns. ammatillisilta sijaisvanhemmilta edellytetään soveltuvaa koulutusta ( mm.sosionomi, opettaja, nuorisotyöntekijä), mutta tästä ei voi mitenkään vetää sellaista johtopäätöstä, että muut toimeksiantosopimussuhteiset sijaisvanhemmat olisivat koulutustaustansa takia huonompia siajisvanhempia. Kaikilla sijaisvanhemmilla ei tarvitse olla psykiatrin, psykoterapeutin, psykologin tms. koulutusta - silloin he eivät hoida lasta, jonka hoito edellyttäisi heiltä sellaisia taitoja. Sen sijaan on sijaisvanhempia, jotka olisivat valmiit ottamaan kotiinsa vaikka vain yhden paljon hoitoa ja huolenpitoa tarvitsevan lapsen tai nuoren ja jättämään palkkatyönsä esim. lasten psykiatrisella osastolla tai erityisnuorisokodissa, mutta tätä ei enemmistö kunnista halua, vaan tällainen lapsi tai nuori sijoitetaan laitokseen, jossa (kun kunnat aina rahasta puhuvat) vuorokausihinta on esim. 500€.
Miksi ei perhehoito kelpaa, vaikka sitä saisi sanotaanko 5000€:lla/kk (tähän siis laskettu perhehoitajalle kk-palkka sivukuluineen, lomitukset ja lapsen/nuoren ylläpito terapioineen) ?
Toisaalta nykykäytännölläkin on sijaisperheitä, jotka hoitavat joko vuosikymmenien aikana kertyneellä tietotaidolla ja kokemuksella tai vähän lyhyemmällä tietotaidolla, kokemuksella ja asianmukaisella koulutuksella erittäin vaikeahoitoisia mm. kehitysvammaisia, kiintymyssuhdehäiriöisiä, FAS/FAE/ARND/NAS -lapsia ja nuoria - siitä huolimatta, että palkkiot ovat surkeita, sijoittajakunnan tuki on vain paperilla, työnohjauksen ja täydennyskoulutuksen joutuu hankkimaan ja maksamaan itse jne.
Miksi Suomessa ei ole räätälöityä kunnollista sijaisperhehoitajan koulutusta, kun tarve kerran on niinkin huutava. Muissa maissa ei sellaista eritysikoulutusohjelmaa tarvita, koska siellä ei ole läheskään samanlaisia huostaanottomääriä kuin meillä. Tämä on aivan meidän oma ongelma ja meidän ratkaistavissa ja kyllähän 15.200 kotinsa ulkopuolella elävän lapsen asia jo edellyttää oman koulutusohjelman ihan heille räätälöitynä.
kouluttajista. sama koulutus voi hyvän kouluttajan käsissä olla erittäin paljon antava kun taas huonon kouluttajan avulla koulutus ei anna yhtään mitään. paljon pitäisi panostaa kouluttajiin ennen kun voidaan tarjota parempaa koulutusta. kyllä samanlaisia huostaanottolukuja on kaikissa maissa, mutta erillaiset tilastoinnit sen määrän vääristää. suurin osa suomessakin olevista huostaanotetuista asuu laitoksissa tai ammatillisissa perhekodeissa, joka on todella kallista kunnille ja valtiolle. helinä kun vastustaa tuota sijaisperheeseen sijoitusta niin sulla on varmaan parempi idea siitä miten huostaanotettujen sijoitus tehtäisiin. onko sinun mielipiteesi siis se, että huostaanotetut mieluimmin laitoksiin kuin perheisiin?
Muualla ei ole lähellekkään samanlaisia huostaanottolukuja suhteessa väestöön kuin meillä eikä siten myöskään vastaavan suuruista mammuttiongelmaa huostaanotettujen lasten sijoituksessa. Unohdit kolmannen vaihtoehdon kysyessäsi, pitääkö huostaanotetut lapset sijoittaa laitoksiin vai sijaisperheisiin. Minun vaihtoehtoni on, että älytön huostaanottohysteria lopetetaan välittömästi ja ne vähäiset aiheelliset tapaukset, joihin mitään apua ei ole voinut antaa eikä muuta ratkaisua ei ole kuin huostaanotto, sijoitetaan mahdollisimman usein sukulaisille tai perheystäville. Jokunen lapsi varmaan joutuu silti julkisen sektorin tarjoamiin paikkoihin, joissa toivottavasti on työntekijöille todella tiheä seula ja soveltuvuustestit sekä koulutus. Sijaisperheisiin ei voida sijoittaa, ennenkuin valvonta on järjestetty. Yhtään epäonnistunutta kokeilua ei tule sallia paljon kärsineiden lasten kohtelussa eikä mitään riskiä saa ottaa enää. Tietenkin kouluttajat on vaihdettava kun nykyiset eivät ole havainneet mitään epäkohtia lastensuojelusysteemissämme. Myös sosiaalitanttojen kaartia tulee harventaa ja parantaa.
..istua päivät pitkät tässä palstalla, eikös Sinulla ole kotia, perhettä tai työtä mitä tehdä? Onko täällä viestien kirjoittelu Sinun ainoa työ ja tekeminen? Jos Sinulta on otettu lapset tai mistä syystä se katkeruus, niin eiköhän sitä pidäis ajatella, miten sitä oikeesti korjata eikä vaan tässä muille suuta soittaa. Toimi ja tee asiat kuntoon ja lopetta se vihan kaadaminen muiden niskaan. Eikös se ole niin, että risukasaankin aurinko paista , tee asialle jotain!
lausahdus:
"On täysin asiatonta jatkuvasti jankuttaa joistakin tapauksista, joissa lapsi on väärin perustein huostaanotettu, vaikka olisi vain tarvinnut asianmukaista hoitoa. "
Vai niin.
Tämä juuri on se yksi järkyttävä asenne sijaisvanhemmissa, että halutaan painaa villaisella suuri joukko lapsia, joita on aiheetta huostaanotettu jo kaukaa 80-luvulta alkaen. Eikä pelkkä huostaanotto riitä, vaan koska heidän oireensa tulkitaan väärin huonolla kohtelulla ja puutteellisella kasvatuksella aikaan saaduksi, huostaan liittyy yleensä myös täydellinen erottaminen vanhemmista. Tämäkö on sinusta asiatonta puhetta!
Ja minä en usko, että sijaisvanhemmista on psykologeja montakaan, psykiatreja sitäkään vähää! Kun kerran näytät ymmärtävän sen, että lapsia tosiaan huostaanotetaan siksi, että eivät saa asianmukaista kuntoutusta kotoa käsin - tai edes oikeaa tutkimusta ja diagnooseja - niin tämä nyt vasta järjetöntä puhetta on, että psykiatrista hoitohenkilökuntaa tulisi siirtää sairaaloista ja laitoksista sijaisvanhemmiksi! Minkä ihmeen takia? Lastensuojelulaitokset työskentelevät täysin valvomattomissa oloissa ja perhe on vieläkin suljetumpi yhteisö. Mitä sinä oikein ajat takaa loppujen lopuksi? Että ne vähätkin sairaalapaikat pitäisi saada lapsilta pois niin, että kaikki hoitoa tarvitsevat sijoitettaisiin sijaisperheisiin? Eiköhän nyt pitäydytä vain erikoissairaanhoidon tarjoamiseen sairaalaoloissa, eikä mennä tässä sijaisperheasiassa ihan mahdottomuuksiin.
Sen sijaan sairaalapaikkoja tulisi saada lisää, että ainakaan niiden puute ei aiheuta huostaanottoja, samoin lisää erikoislääkäreitä ja muuta hoitohenkilökuntaa. Nimenomaan hoitajien palkkoihin olisi hyvä saada myös korotuksia niin, että työ kodin ulkopuolella olisi mielekästä. Samoin lastensuojelulaitoksiin olisi saatava myös neuropsykiatrien, -psykologien ja neurologiaan erikoistuneiden sairaanhoitajien virkoja, sekä muutenkin henkilökunnan koulutustasoa olisi nostettava roimasti.
Kun ammatillisia sijaisvanhempia on liiton toimitusjohtajan kirjoituksen mukaan nyt muutamia kymmeniä, niin se jo osoittaa hoidon ja tiedon tasosta jotakin. Ainakaan tämän palstan nuorempien sijareiden kirjoituksista ei voi sanoa edes keskimääräisesti näkyvän parempaa koulutustasoa ja sen myötä ymmärtävämpää asennoitumista sijoitettua lasta kohtaan. Joskus tuntuu, että on melkein päinvastoin, vaikka toisaalta täytyy sanoa, että kauheimmat kirjoitukset ovat tainneet tulla kyllä ikäryhmään katsomatta.
Se näissä jutuissa kamalinta onkin kun näyttää, että kaikkien kohdalla eivät vuosikymmenetkään tuo sitä tietotaitoa ja kokemusta, mitä traumatisoituneen lapsen hoitoon tarvittaisiin. Kokemuksesta ja koulutuksesta ei ole tietoakaan niissä useissa tapauksissa, joita viimeisen vuoden aikana olen päässyt läheltä seuraamaan. Ja joka ikinen niistäkin huostaanotoista on aiheettomia; vanhemmat olisivat tulleet lapsen kanssa toimeen kun olisivat saaneet edes osan siitä tuesta, mitä sijaisperheille ollaan kyllä valmiita järjestämään.
Ja nekin erityislasten perheet, jotka säästyvät huostaanotolta esim. siirtymällä käyttämään kokonaan yksityisiä palveluja, saavat vain 1/5:n niistä korvauksista, mitä sijaisvanhemmille maksetaan. Kunnan tukea ja työnohjausta ei ole olemassakaan ja aivan varmasti täydennyskoulutuksen joutuu hankkimaan ja maksamaan itse. On käsittämätöntä, minkälaista uutta ammattikuntaa ollaan luomassa ja sen määrää kasvattamassa suurelta osalta aiheetta kodeistaan otettujen lasten kustannuksella.
Jos Perhehoitoliiton piirissä edes kerran vaivauduttaisiin miettimään asioiden tätä puolta, niin alalle antautuvien motiivit vaikuttaisivat rehellisemmille ja uskottavammille. Mutta sinäkin mainitset aiheettomien huostaanottojen esille tuomisen asiattomana puheena ja loppukaneetissasi korostat vain sijaisvanhempien tukien surkeutta. Onhan se monilla aloilla nähty, että kotona tehtävä työ koetaan monessa mielessä houkuttavana ja varmasti siinä on puolensa varsinkin, jos on omiakin lapsia kotona.
Kaikkihan me tiedämme omista lapsista maksettavien tukien surkeuden, joten työttömälle pienten lasten äidille tietysti sijaislapset tuovat (työn lisäksi) kipeästi kaivattuja lisäansioita. Tämä tilanne vain näyttää houkuttelevan alalle täysin sopimattomia ihmisiä, joiden olemassa oloon ei liitto myöskään vaivaudu kiinnittämään mitään huomiota.
Perhesijoituksia kohtaan luovat ennakkoluuloja siis hoitajien tiedon puute lapsen oireista, mikä johtaa auttamatta lapsen väärään kohteluun. Raudan lujaan istutettu käsitys kiintymyssuhdehäiriöstä, mitään muita tunne-elämän ongelmia ei näytetä tuntevan, vaan kaikki tulkitaan kiintymyssuhdehäiriöstä käsin. Suljettu perheyhteisö, jossa valvontaa ei ole. Sekä aiheettomissakin huostaanottotapauksissa sijaisperheen voimakas vastustus lapsen ja vanhempien välisiin tapaamisiin. Lisäksi aivan käsittämätön raivo ja viha lapsen vanhempia kohtaan, mikä ei voi olla heijastumatta myös lapselle ja vie siten pohjaa hänen terveen itsetuntonsa kehittymiseltä.
Kun perheisiin näytetään sijoittavan hyvin paljon päihdeperheiden lapsia, olisi suotavaa päihdeasiantuntijoiden antama kurssitus lasten tukemisesta ja oikeasta suojelusta poikkeuksellisessa tilanteessa. Mutta päihdeperheestäkään ei saisi lapsia huostaanottaa pitemmäksi aikaa, ennen kuin vanhemmat ovat saaneet oikeaa päihdekuntoutusta riittävän pitkän jakson. Nykyisin sitä ei ole paljon tarjolla lyhyitä katkoja lukuunottamatta ja siksi tilanne kehittyy aika pahaksi lastenkin kannalta. Toivottavasti sijareiden keskuudessa ei pelätä kunnollisen päihdehuollon vähentävän huostaanotettavien lasten määrää.
Mielestäni siis hoitohenkilökunnan siirtämisessä sijaisvanhemmiksi ei ole mitään järkeä, heitä tarvitaan juuri siellä, minne ovat alunperin kouluttautuneetkin. Mutta koska esim. toista vuotta sitten tämänkin palstan kirjoituksista näkyi puutteita ymmärtää edes sitä, mikä on lapsen henkistä kaltoinkohtelua, olisi tietyn perusvalmiuden antaminen sijaisvanhemman työhön välttämätöntä. Jos ajatellaan vaikkapa peruskoulun käynyttä työtöntä, ilman ammattia olevaa nuorta äitiä, voi houkutus sijaisvanhemmaksi ryhtymisestä olla suuri. Kuitenkaan hänellä ei ole edes alkeistietoja kehityspsykologiasta, puhumattakaan ongelmalapsen hoidosta.
Olisikohan kaukaa haettua aloittaa koulutus sijaisvanhemmaksi ryhtyville. Alalle pääsyyn olisi tiukka psykologinen testaus, jonka jälkeen esim. 4 kk:n koulutus antaisi perusvalmiudet lapsen kehityspsykologiasta, lainsäädännöstä ja muista perusvalmiuksista, mitä työhön tarvitaan. Sen jälkeen voisi ottaa "helpomman" sijaislapsen vastuulleen. Nythän on suuntaus se, että mikä tahansa vanhemman fyysinen sairaus oikeuttaa viranomaisia tekemään huostaanoton, joten ehkä tulevaisuudessa tarvitaan hoitajia eri pituisiin, mutta kuitenkin hyvin lyhytaikaisiksi jääviin sijoituksiin. Tämä jakso sisältäisi myös nykyisen Pride-kurssituksen.
Seuraavan 4 kk:n aikana paneuduttaisiin päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivistä perheistä tuleviin lapsiin, joilla saattaa olla jo vaikeita kokemuksia takanaan ja ehkä kiintymyssuhdehäiriötäkin esimerkiksi. Tämänkin jakson jälkeen voisi kurssin lopettaa tähän ja 'erikoistua' hoitamaan tämän ryhmän lapsia.
Seuraava 4 kk:n lisäkoulutus tutustuttaisi neurologisiin oireyhtymiin ja muihin erityislapsiin, sekä mainitsemiisi terveinä syntyneisiin ja elämän alkutaipaleen vammauttamiin lapsiin, heidän hoitoonsa saisi oikeuden vasta tämän jakson käytyään. Vaikeimmin oireilevilla lapsilla tulisi olla takanaan esim. sairaalajakso, jossa olisi arvioitu, että heillä on edellytyksen perhesijoitukseen sopeutumiselle.
Rahoitus tähän kurssitukseen saataisiin yksinkertaisesti laittamalla lastensuojelun perusteet uusiksi niin, että perheitä oikein tukemalla kaikilta turhilta huostaanotoilta vältytään. Lisäksi lakkautetaan turhat hoidolliset laitokset, joissa todellista hoitoa ei anneta kuitenkaan.
erinomaisen katkeraa oli? Ihan silkkaa tosiasioihin puuttumista joka sana.
Ei pidä mennä ulkoa silmät sokkona joidenkin omaksumaan asenteeseen, vaan kannattaa pitää itse arvioida jokainen kirjoitus asiasisältöineen erikseen...
Muuten? Mitä tiedät esim. toisten kirjoitusnopeudesta? Esim. tämän viestin kirjoittamiseen ei mennyt kuin vähän yli 30 sekunttia, ei minuuttiakaan.
kirjoittamiseenkin jollakin saattaa kulua "koko päivä" kuten tuskailet.
Joku toinen kirjoittaa sen alle viidessä minuutissa. Jos joku näkisi kirjoittamani tekstin määrän, hän varmaan myös luulisi minun roikkuvan täällä "koko päivän", mikä nyt ei kyllä osu ihan kohdalleen.
on vastaukseni.
onkos teidän viestit mennyt jo ihan aiheesta ulos? Nytko jo kirjoitusvirheistä ja nopeudesta kinate? Ei kun Amalia vielä kehiin niin hyvää tulee. Oleteko te aikuisia tai pahasuisia kakaroita? Ottaka järki kädeen ja kirjoitelkaa asiallisia asioita jos teillä niidä on, älkä tartuuko ihan hölmöihin asioihin. Tai jos todella haluate tapella, niin tehkäpä trehvit jonnekin ja olka naamat vastakkain. Pelkureita olete mun mielestä kun tuntemattomina tässä haukute. Eikös tämän palstan teema ole lapset ja niiden hyvä olo ja elämä. Tässä aikuiset naiset riitele kun hölmöt. Hävettkää!!! En varmaan osaa oikekirjoitusta,kun en ole koskaan kieltänne virallisesti oppinut, mutta onko se tässä tärkeintä? Äiti olen minäkin ja yritänpä tehdä parhaan omien lasten kasvattamisessa ja harkitsen myös sijaislapsen ottamista. En haluaa repiä sitä hyvältä äitiltä pois, mutta toivon, että löytyy meille sellainen lapsi , kellä on oikeesti parempi meidän luona eikä kotona. Joka tulis ja mielellän jäis. En ole kokennut, mutta luulen, että jos opi lastaan rakastamaan ja siitä tulee yksi meistä, niin vaikea olis siitä luopua, jäis varmaan koko ajan miettimään, miltä lapsesta tuntuu, onko se onnellinenn, olisko sillä kaikki hyvin...!?
niin adoptoi.
Olen ajattellut sitäkin. Mutta kun suomalaislapsen adoptioon menee kuulema monen monta vuottaa, eikä siitä ole tieto, saako edes. Ikää kun painaa kohta päälle! Jos sais jonkun vauvan omakseen, toki ottaisin, en mä kaipaa mitään haukkumista siitä, että sijaislapsella haluan rikastua.
Mutta mikä tulee ulkomaan adoptioon, niin tässä on asia kiinni vaan rahassa. Ei meillä ole panna sinne monta tuhatta,jopa 10-15 000. Minua ei ollenkaan häiri lapsen ihoväri tai se mitä muut sanovat , meiltä vaan puuttu se kamalan iso summa siihen. Onko sijaislapsen haluu siis nyt ihan väärä?
Sanoit haluavasi suomalaisen lapsen, mielellään vauvan. Vauvan täytisi sitten olla todella paljon tekemisissä oman sukunsa ja omien läheistensä kanssa, lähes päivittäin, jotta hänestä tulisi suomenkielen taitoinen. Muussa tapauksessa hän vieraantuu kokonaan omasta biologisesta suvustaan ja biologisesta perheestään jo ihan senkin takia, ettei puhu samaa kieltä heidän kanssaan. Vai aiotteko siirtyä suomen kieleen kotikielenänne, jos saatte suomalaisen sijaislapsen. Voin kertoa, että helpommin sanottu kuin tehty. Kielitaito on yleensä rikkaus, mutta jos sijaisperheessä lapsi oppii vain vieraan kielen, niin se ei ole rikkaus vaan taakka hänelle omaan kotiin siirtymistä ajatellen, ja sehän on siis AINA tavoite että hän palaa kotiinsa mahdollisimman pian.
Näkee että ei sinulla ole tietoa monestakaan asiasta ja ei ainakaan kieliasiasta. Hyi mikä mielipide.
Se pitäisi poistaa täältä.
Teenkin siitä ilmoituksen.
kyllä siinä että tekstissäni oli sukulaissijarit unohtuneet pois. suhteessa asukaslukuun on kyllä suomessa paljon huostaanottoja, mutta lapsien lukummärässä ei muihin maihin verrattuna. mistä sitten johtuu, että suomessa tehdään niin paljon huostaanottoja, niihin syihin pitäisi puuttua paljon paremmin eikä jauhaa sitä mihin lapsi sijoitetaan. suomessa sijoitetaan kaikista eniten lapsia laitoksiin ja harvalla kuitenkaan sukulaissijoitus on mahdoton. sukulaissijoitus pitäisikin olla ensisijainen jos huostaanottoon päädytään, mutta aina ei edes sukulaiset halua lasta hoiviinsa jolloin vaihtoehdoiksi jää joko perhekoti, sijaisvanhemmat tai laitos. adoptiokin on yksi vaihtoehto, mutta vanhemmilla säilyy huoltajuus huostaanotossa ja aika harva vanhempi siihen suostuu, vaikka olisi esim. huumehöyryissä joka päivä. sitä en tiedä onko suomessa mahdollista tehdä pakkoadoptiota, mikä voisi olla monessa tapauksessa erittäin hyvä ratkaisu lapsen kannalta. potaskaa tai ei mun kirjotukset, mutta paljon sitä samaa tulee myös helinältäkin.
oli niin "hyi"! Ei nimittäin yhtään mikään!
Äidinkieli on tärkeä osa ihmisen identiteettiä ja kyllä tämä seikka on huomioitava sijoitusta harkittaessa. Jos vauva annetaan vieraskieliseen perheeseen, tulisi vanhempien kieli hänelle kuitenkin vasta toissijaisena opittua.
Mitä ihmeen väärää tämän asian tänne kirjoittamisessa on?
huostaanottojen syihin pitäisi puuttua ensimmäisenä, estää turhat huostaanotot ja saada koko huostaanottosysteemi toimimaan paremmin ihmisoikeuksia ja perheiden oikeusturvaa kunnioittavammin.
Vasta sen jälkeen olisi aika keskustella siitä, mihin lapset on parasta sijoittaa.
On todella outoa osalla sijaisvanhemmilla osallistua aiheettomien huostaanottojen mitätöintiin, tapaamisten ja kotiutuksen estämiseen ja mm. noilla keinoin osallistua tolkuttoman suurten huostaanottolukujen kasvattamiseen ja ylläpitämiseen. Ja totta kai asiaan kuuluu adoption vastustaminen varsinkin kun korvaukset ovat nykyisellään, siis adoptiossa ne putoaisivat pois. Ihme, että perhehoitoliitto ei typeryydessään ole jo alkanut ajamaan adoptiota sijarikorvauksilla! Se kuuluisi heidän tyyliinsä kieltämättä! Vai ei raha muka ratkaise!?
Pakkoadoptiomahdollisuutta ei Suomessa ole.
kuulu liitossa kannatettaviin asioihin?
On täysin yliampuvaa siirtää sairaaloiden hoitohenkilökuntaa sijaisvanhemmiksi, heitä tarvitaan työssään siellä, mihin heidän on koulutettu. Palkkaa lisää, niin työ alkaa maistumaan!
Sijarit tarvitsisivat peruskoulutuksen/kurssituksen työhönsä, eikä muutaman viikon Pride ole lähellekään riittävä!
Sijareiden oikeuksiako liitto vain ajaa?
Lasten oikeudet eivät tunnu paljon kiinnostavan.
Kyllä, olen edelleen sitä mieltä, että huostaanottamalla ja sijoittamalla ei tule hoitaa erikoissairaanhoitoa tarvitsevia lapsia, mutta uskon edelleen että nämä tapaukset ovat harvassa (suuresta joukosta ei voi olla kyse, koska se näkyisi jo muuallakin kuin tällä palstalla). Silloin, kun lapsi ei voi omassa perheessään syystä tai toisesta asua, voi olla tilanteita, että sijaisperhe pysyvine ihmissuhteineen on paras ratkaisu ja sairaan lapsen laittaminen lastensuojelulaitokseen vain pahentaa tilannetta. Luonnollisesti sairas lapsi tarvitsee myös terapiansa.
Tilastoista en tiedä, lieneekö sijaisvanhempien ammatteja tilastoitukaan, mutta itse nyt vaan satun tuntemaan sijaisvanhempia, jotka ovat koulutukseltaan psykiatri, psykologeja, erityisopettajia, sosionomeja, luokanopettajia, nuorisotyöntekijöitä yms. Nämä em. ihmiset ovat työssään lastensuojelulaitoksissa, lasten psykiatrisilla osastoilla, ns.syrjäytyneiden nuorten parissa todenneet, että sijaisperheitä tarvitaan ja halunneet tarjota jollekin/joillekin lapsille sijaiskodin.
Itsekin olen jättäytynyt pois palkkatyöstäni toimiakseni kokopäiväisesti sijaisäitinä muutamalle erityistä hoitoa vaativalle lapselle, ettei näiden tarvitse asua lastenkodissa koko lapsuuttaan aikuistumiseensa asti. En kanna huonoa omaatuntoa siitäkään, että osastoja suljetaan täälläkin kesäksi pätevän henkilökunnan puutteessa. Olen ehtinyt peruskoulutukseni lisäksi suorittaa liudan sijaisvanhemmuutta, lasten kasvatusta ja nimenomaan meille sijoitettujen lasten erityispiirteitä koskevaa koulutusta.
Varmasti on huonosti asiansa osaavia, tietämättömiä ja suorastaan lapsille vahinkoa tuottaviakin sijaisvanhempia - ihan niinkuin on kaikilla aloilla, myös lasten kanssa ammatissaan työskentelevissä ihmisissä. Silti en voi uskoa, että ns. "huonot" sijaisvanhemmat olisivat kuin pieni osa ja kyllä vanha sanonta "paha kello kauas kuuluu" karsii tätä joukkoa. Olen tavannut satoja sijaisvanhempia viimeisen kymmenen vuoden aikana, enkä ole heidän kanssaan keskustellessani vielä törmännyt muihin, kuin todella omistautuneisiin, lasta auttamaan pyrkiviin ihmisiin.
Resurssien lisääminen lasten psykiatriseen hoitoon on vain tulipalon sammuttamista - olen aina ollut sitä mieltä, että todellista ennaltahkäisevää työtä pitäisi tehdä l. ala-asteelta alkaen tulisi opettaa lapsille perhekasvatusta ja että sosiaalisten taitojen kehittäminen on koulun tärkein tehtävä.
Siinä vaiheessa, kun perheeseen odotetaan ensimmäistä lasta tulisi joka kunnassa olla Ruotsin Lekstrandin mallin mukainen "perhevalmennus" - tulokset ovat olleet erinomaiset, mutta miksi meillä ei tehdä mitään?
On käsittämätöntä, että esim. Sinkkosen ja Kallandin tutkimuksista ei seuraa käytäntöjen muutosta neuvoloissa ja kotipalvelussa - miksi meillä tutkimus ja tosielämä ovat valovuosien päässä toisistaan ?
Moi!
Kyllä mieheni on suomalainen ja kotikieli on suomen kieli. Olen sitä mieltä, että maalla maan tavalla . Oman kieltä käytän vaan oman sukuni kanssa puhelimessa tai kun ne ovat käymässä. En siis missään nimessä ajo opetta sijoitetulle lapselle oman kieltä. Minä se olen joka oppii suomen kielen ja minä sitä tulen myös teidän kaikkien kanssa puhumaan. Teen virheitä, mutta uskon, että kuitenkin halukkaat ymmärtävät puhettani. Tietysti joku pikkutarkka voi väittä, ettei ymmärrä..
Tässä hommassa ei kukaan ole koskaan valmis, aivan niinkuin eivät vanhemmat ole valmiita ensimmäisen biologisen lapsen syntyessä perheeseen - elämä lapsen kanssa on kasvua niin lapselle kuin vanhemmillekin.
Pride- kurssin tarkoitus on lähinnä antaa sijaisvanhemmuutta harkitseville ajattelemisen aiheita ja pohdittavaa, jotain käsitystä siitä, että sopisiko sijaisvanhemmuus heille vai ei.
Sitten kun pariskunta/henkilö on jo päättänyt, että sijaisvanhemmuus sopii heille ja heidät on jonkun kunnan tai Pelan sijaisvanhemmiksi hyväksytty, alkaa lapsen odottaminen - tässä vaiheessa perhe on jo asettanut tietyt reunaehdot sille minkälainen/millaiset lapset heille olisivat "sopivat". Ne, jotka ovat tarjonneet kotiaan jollain tavalla vammaiselle lapselle, ovat usein koulutuksensa, työnsä tai muulla tavoin perehtyneet juuri sen tyyppisiin ongelmiin. Ei ketään ole väkisin siirretty työstä sijaisvanhemmiksi, joillekin se vain on tuntunut oikeammalta, kuin hoitaa laitoksessa kolmivuorotyössä samanlaisia lapsia - kyse on henkilökohtaisista ratkaisuista.
Perhehoitoliitto järjestää yhteistyökumppaniensa kanssa jatkuvasti koulutuspäiviä sijaisvanhemmille ja sosiaalityöntekijöille, itse olen osallistunut myös Pelan ja Sos-lapsikylien järjestämiin koulutuksiin, sekä meille sijoittaneiden kuntien järjestämille koulutuspäiville, olen myös suorittanut avoimen yliopiston kursseja mm. psykologiaa ja kansalaisopistossa ihmissuhdetaitoja yms.
Luonnollisesti olen myös omatoimisesti perehtynyt juuri niiden lasten erityisiin tarpeisiin, jotka meille on sijoitettu ja lastenneurologin, psykologin, puheterapeutin, neuropsykologin, toimintaterapeutin kanssa keskustelen siitä, mikä kulloinkin on pinnalla l. eivät sijaisvanhemmat mitenkään itseriittoisia ole, vaan saavat ohjeita ja neuvoja sekä vertaistuen muodossa, että asiantuntijoilta.
Mielestäni äidin kannattaa puhua lapselleen omaa äidinkieltään. Opitulla vieraalla kielellä ei pysty niitä tunneasioita ilmaisemaan samalla tavalla kuin mitä äidin ja lapsen välinen yhteys ja kiintymys edellyttäisi. Käsitin että sinulla on jo oma lapsi. Puhutko hänelle puutteellista suomeasi vai omaa kieltäsi? Et nimittäin voi toteuttaa sellaista kuviota, että puhut omalle lapsellesi omaa kieltäsi ja sijoitetulla suomeasi, se ei todellakaan toimi. Puutteellisella kielitaidolla et saa suomalaisvauvaan sitä kontaktia jonka pieni, paljon kärisinyt vauva tarvitsee tunteakseen olonsa turvalliseksi.
Jep, puhun omalleni suomeksi.Onko mun kielitaito nyt tosiaan niin huono, etten osaa lapselleni tunteita ääneen sanoa, jestas sentään... En ole huomannut, että me toinentoista siksi vähemmän rakastaisimme .Se aihe ei ole tärkeä tässä nyt. Helinä, ole kiltti ja älä viitsi aina jokaikisestä asiasta kantaa otta ja aina olla sitä mieltä, että toiset ovat väärässä ja Sinä oikeessa. Sä näytät tietävän paljon, mutta ei missään nimessä kaikkea.Et Sinä voi tietä , minkaverran mä omaa rakastan tai toisen lasta, etkä varmasti tietä erikielisistä perheistä kun itse sitä kerran et ole. Ennen olit sitä mieltä, että sijaisvanhemmat(suomalaiset) tekee vaan rahaa eikä paljon välitä sijaislapsista, jänkytite Amalian kanssa milloin mistäkin asiasta ja puolustite molemmat oma näkökantaa, uskon että Amelia on putipuhtas suomalainen, nytkö Sinulla on siis ongelma se, että mä en ole alunperin suomalainen? Ethän Sä ennen hyväksynyt edes suomalaisia sijaisperheitä. En usko että joku virhe mun kielitaitossa estäis antamasta hyvän kotin tarvittsevalle lapselle. Vai estääkö?
En mitenkään voi tietää mihin pystyt ja mihin et, mutta mielipiteeni äidinkielestä on se, mitä jo sanoin.
Toistaiseksi et kuitenkaan ole pystynyt täällä katsomaan asioita teille mahdollisesti sijoitettavan vauvan ja hänen biologisen perheensä näkökulmasta lainkaan vaan ainoastaa omalta kantiltasi.
Kyllä mä uson, että minulle bioäitin näkökanta on tärkeä, siksi kai niitä tapamisia tehdän ja aikuiset keskena juttelee, jos kerran pystyyvät juttelemään. Ainakin nyt olen sitä mieltä, että jos saadais sijoitettu vauva, niin kyllä mä mielelläni olisin yhdeydessä ja kertoisin, mitä lapselle kuuluu, ehkä enemmän kun silloin kun sossujen kanssa tavataan. Minulla ei ole kokemusta , en todella tietä miten koko se juttu menee. En tietä, kiletäkö sossut sijaisäitiä liika yhdeyttä pitämästä, en tietä niistä, siksi yritän tässä lukea ja saada tietoa. Mä luulin, että vois saada sitä Sinulta, koska luulen, että Sä olisist se bioäiti. Mutta minusta tuntuu, että Sä menet vähä liian äksyksi ja sit ei tule sellaista tunnetta, että Helinä vois olla oikeessa, että sinua pitäis kuunella. Kyllä mä haluan oikeesti tietä Sun näkökannan, mutta tee se toisella tavalla. Itseasiassa huoman kyllä, että et ole minulle epäkohteljas, mutta välillä joitakin viestejä lukiessa jää nyt vaan sellainen käsitys, että olet ihan kamala ihminen. Joku taisi Sinua jopa hulluksi sanoa. Ehkä olet vaan pahasti satutettu ja et ole pystynyt anteeksi antamaan ja hyväksymään tapahtunutta.
Kyllä lastensuojelussa, jota sijaistoiminta mitä suurimmassa määrin on, kaikkein tärkein näkökulma ohi sijaisäidin ja ohi biologisen äidin on LAPSEN näkökulma. Muut tulevat kaukana perässä. Jos sattuu niin ikävästi, että sinulle sijoitetaan aiheettomasti huostaanotettu vauva, niin tavallaan osallistus ihmisoikeusrikkomuksen täytäntöönpanoon. Sellainen mahdollisuus kannattaa myös ottaa huomioon, koska meillä Suomessa on valtavasti epäpäteviä päätöksentekijöitä lastensuojelun alalla.
En missään nimessä haluaa itselleni vääriin perustein pois otettua vauvva. Mutta mistä sen tietä kun kuulen vaan sosiaalin työntekijän mielipiden? Isompi lapsi tietenkin osaa puhuaa ja sanoa, miltä kotona olo tuntui , mutta minä kun toivoisin pientä, niin se ei osais mitään kertoa. Tulee kyllä paha mieli sen bioäitin puolesta, koska uskon kuitenkin, että äitille oma lapsi on rakkain tässä maailmassa. En minun elämäkään ollut herkkua siellä, mutta minulla oli tuuri, sain ihanan puolison joka oikeesti rakasta vierasta lasta . Nyt meillä on kaikkea sitä, mistä ennen en edes uneksinut. Nyt tekis mieli jakaa sitä lapselle, kellä ei ole mitään, ei kotia, turvaa, ei mitään...yksi jo haukkui mua pakolaiseksi, en ole sitä.
Vauvasta näkee kuinka häntä on kohdeltu. Vanha sanonta kuuluu: hedelmistään puu tunnetaan.
Uskon, että sinulla on sydäntä nähdä se lapsesta.
tällä palstalla. Jos tarkoitat julkisuutta, niin uskon siihen saatavan jotain muutosta ihan lähikuukausina.
On huomattava, että näiden lasten asioista puhuvat usein kelvottomat huostaanottovanhemmat, joiden puheista ei kenenkään tarvitse välittää yhtään mittään. Samoin on kun vanhemmat huomaavat lasta kohdeltavan väärin sijaisperheessä, joten paha kello pääsee harvemmin kovin kauas kuulumaan. Eihän sellaisten vanhempien puheista tarvitse välittää, jotka eivät "näe" syytä huostaanottoon, eivätkä voi tunnustaa mitään virheitä itsessään.
Eräässäkin tapauksessa äiti vaati poliisin ja sosiaalityöntekijän tekemää tarkistusta, koska paikan puutteet olivat kaikkien nähtävissä, ei pelkästään lasten puheiden varassa. Mutta viranomaiset eivät "nähneet" mitään moitittavaa, vaikka lopulta lääninhallitus joutui muutamia vuosia myöhemmin sulkemaan paikan; oli siis kyse perhekodista. On vaarallista kulkea laput silmillä, sokeasti uskoen lasten oikeaan kohteluun sielläkin, missä siihen ei ole todellista perustetta.
Niin kauan kuin sijaisvanhempienkin taholta lietsotaan sokeaa uskoa viranomaisten oikeaan toimintaan ja huostaanottoprosessin oikeellisuuteen, on näihin asioihin vaikea päästä vaikuttamaan. Samoin on farssi puhua lapsen kuuntelemisesta niin kauan kun odotetaan, että pienikin lapsi osaa ja rohkenee puhua tuntemattomalle jonkin tarkastuksen yhteydessä. Ja lapsen puheet on niin helppo vesittää, koska hehän ovat käsittämättömän lojaaleja huonoille vanhemmilleen, eivätkä ikänsä huomioon ottaen kykene arvioimaan omaa etuaan.
Koska lasten ja heidän vanhempiensa puheista ei tarvitse välittää, niin tuskinpa on tilaisuutta tavata muita kuin "lasta auttamaan pyrkiviä ihmisiä". Olen ollut tukihenkilönä paikalla tilanteissa, missä lapsen hoitaja ensin karjui lapsen väärään kohteluun puuttuneelle äidille solvauksiaan, samoin lapselle, mutta kun lastensuojelun henkilöitä oli paikalla, oli tämäkin hoitaja kovin työlleen omaistautunut ja lasta auttamaan pyrkivä aikuinen. Laitoksissa on monesti edes lääkäri toteamassa lapsen kaltoinkohtelun, sijaisperheessä ei ole edes sitä uskottavaa tahoa tilannetta arvioimassa.
Tuskinpa ammatteja on tilastoitu, minunkin tietoni perustuu vain tuohon lehtikirjoituksen mainintaan 'muutamasta kymmenestä ammatillisesta sijaisvanhemmasta'.
Varmasti hyvinkin koulutetun henkilön kannattaa jäädä kotiin hoitamaan sijoitettuja erityislapsia, kyllä korvaukset niin muhkeaa tasoa ovat. Itse jäin kotiin hoitamaan erityislastani, vaikka yhteiskunta korvaakin sen vain 259:llä eurolla kuukaudessa. Jos voimani sattuvat uupumaan, on hänessä oivallinen tulonlähde taas jollekin sijaisvanhemmalle. Tämä on kaikkiaan loistava esimerkki huostaanottomyönteisestä ajattelusta tämän hetken Suomessa.
On hyvä, että olet hankkinut erityislasten piirteitä koskevaa koulutusta, sillä silloinhan tiedät myös, mitä lastensuojelullisia väärinkäsityksiä syntyy erityisesti Asperger-lasten kohdalla. Kun toimitin kouluterveyshuoltoon kirjallisen kuvauksen (lapsen tutkineen neurologin tarkistaman) lapseni tunne- ja aistimaailmasta ja niiden vaikutuksesta lapsen sopeutumiseen kouluympäristöön, he olivat järkyttyneitä, niin puutteellisia heidän tietonsa olivat, vaikka luulivatkin ymmärtäneensä AS-oireistosta jotakin. Osa järkytyksestä koski myös lastensuojelun heillekin ujuttamaa kiintymyssuhdeajattelua, miten väärin asioita voi tulkita pelkästään sen varassa tarkasteltuna.
Tietoa pitäisi siis saada runsaasti neuvoloista alkaen kaikille, jotka joutuvat työkseen lasten kanssa tekemisiin. Tehokas tiedottaminen neurologisten ja psykiatristen oireiden eroista pelastaisi monta perhettä aiheettomalta huostaanotolta tai sen uhalta. Uskoakseni lähiaikoina ollaan näitä asioita tuomassa enemmän myös julkisuuteen.
Siitä että tutkimus ja käytäntö ovat valovuosien päässä toisistaan olen monessa suhteessa samaa mieltä. Olen ollut yhteydessä myös moniin päättäjiin, että saataisiin ohjausta ja tukea ensi kertaa vanhemmiksi tuleville. Samoin neuvoloiden(?) yhteyteen voisi järjestää tilaisuuksia ja toimintaa, joka tutustuttaisi vanhempia toisiinsa ja auttaisi näin läheisverkostojen luomisessa.
Kaiken kaikkiaan ryhmä/luokkakokoja tarhoissa ja kouluissa olisi pystyttävä pienentämään, virkoja lisää opettajille, sekä koulun terveyshuoltoon. Myös perusopetuslaissa olevaan vaatimukseen erityisopetuksen järjestämisestä sitä tarvitseville oppilaille on pystyttävä vastaamaan. Nimenomaan AS-lapsissa on paljon aistiyliherkkyydestä kärsiviä oppilaita, jotka tarvitsevat rauhallisen oppimisympäristön. Siksi nykyiset erityisluokat eivät vastaa heidän tarpeitaan, koska niihin on monesti koottu levotonta oppilasainesta.
Monen autisminkirjon lapsen koulumenestykseen saattaa pienikin apu vaikuttaa suuresti. Oman lapseni asennoituminen kouluun muuttui merkittävästi, kun kokeiluluontoisesti koulussa tarkistettiin, että kotiin lähtiessä oikeat tarvikkeet on repussa ja läksyt merkitty tehtävävihkoon. Opettaja ei kuitenkaan pysty jatkuvasti venymään tähänkään, vaan tarvittaisiin lisää koulunkäyntiavustajia, mutta heitä on kuulema liki mahdoton saada.
Vaikka puhunkin omasta lapsestani, tiedän liittoon ja vertaistukiryhmiin yhteyttä pitämällä puhuvani lukemattomien muiden vanhempien suulla näistä asioista. On väärin, että tässä taloudellisesti vauraassa yhteiskunnassa ei raskita lapsiin investoida syrjäytymistä ehkäisevässä mielessä. Samoin avohuollon tukien tilanne terveydenhuollossa kuin muutenkin huostaanottojen ennaltaehkäisyssä on ollut monilla paikkakunnalla todella surkea. Uusi lastensuojelulakikaan ei velvoita kuntia niiden järjestämiseen yhtään enempää kuin vanhakaan.
vallitseva täysi tietämättömyys esim. juuri neurologisista oireyhtymistä. Niitä ei yksinkertaisesti tunnisteta, vaan kysellään hädissään neuvoja toisilta sijaisvanhemmilta, miten "näin pahoin vaurioituneen" lapsen kanssa pitäisi menetellä.
Autisminspektrin lasten kyseessä ollen ei ole kyse vauritoitumisesta, vaan esim. AS tulkitaan useinkin tietynlaiseksi piirteeksi, joka kulkee suvuittain. Autismi-lehdessä 1/2007 Kuopion yliopiston tutkija lastentautien ja lastenneurologian erikoislääkäri toteaa, miten suku- ja kaksostutkimusten myötä geneettisen osuuden merkitys on käynyt erittäin selväksi.
Kuitenkin täällä usein saa huomata, miten aivan selkeät AS-oireet tulkitaan järkyttävän huonoista kotioloista johtuviksi kasvatusvirheiksi. Ja esimerkiksi meidän asuinalueemme sosiaalityöntekijät ovat myöntäneet, että eivät jonkin asteisesta tiedosta huolimatta pysty välttämättä erottamaan hyvästä kodista tulevan AS-lapsen oirekuvaa kaltoinkohdellun lapsen käytöksestä. Vuosien mittaan on syntynyt paljon väärinkäsityksiä, jotka ovat johtaneet lapsen ja perheen kannalta surullisiin lopputuloksiin.
Näiden oireyhtymien tunnistaminen olisi kuitenkin ehdottoman tärkeää lapselle oikean kuntoutuksen saamiseksi. Jos heitä hoidetaan psykiatrisena potilaana ilman oikeaa diagnoosia, sovelletaan yleensä psykoanalyyttista lähestymistapaa, joka ei esim. terapiamuotona ole neurologisista oireyhtymistä kärsiville suositeltavaa, vaan sillä voi olla jopa tuhoisia vaikutuksia.
Jos nyt suuntaus vielä tulevinakin vuosina tulee olemaan tämä, että hyvistäkin perheistä erityislapsia huostaanotetaan, koska oikeaa hoitoa ja tukea ei osata tarjota, niin sijaisvanhempien koulutuksen lisääminen näissä asioissa on ehdottoman tärkeää.
minun sanomisiani, vaikka en ole sulle vielä mitään vastannut, tuolla toisella palstalla äsken kylläkin.
Tuossa kieliasiassa olen toisaalta Hellun kanssa samaa mieltä, toisaalta taas eri.
Eli minun mielipiteeni on, että olisi lapselle rikkaus oppia "äidiltä" ihan huomaamatta vieras kieli.
Suomessa on paljon kaksikielisiä perheitä ja jopa kolmeakin kieltä lapset saavat kuulla päivittäin ja se on mielestäni vain lapsille rikkaus. Suomessa asuvana kaikki lapset oppivat Suomen kielen joka tapauksessa. tietysti olisi tärkeää, että perheen isä puhuisi mahdollisimman paljon lapselle, että hänestä todella tulisi kaksikielinen. Mulla vähän huonoja kokemuksia noista isistä kielen opettejina. Muutoin en näkisi ongelmaa ja todella olisi parempi, että puhuisit lapselle omaa äidinkieltäsi, se olisi hänelle vain eduksi. Aivan kuin oman lapsesikin kanssa.
niin voit siitä päätellä, miten bioäiti lapseensa suhtautuu, hyvin paljon. Haluaako äiti pitää yhteyksiä ja kuinka usein, vai onko teillä tietymättömillä viikkoja, kuukausia, jotkut jopa vuosia. Eivät lastensa perään kysele. Sellaiset äidit ovat yleensä päihdeongelmaisia ja huost.otto on takuu varmasti aiheellinen ja lapsen parhaaksi.
Jos lapsen äidillä on päihdeongelma, niin voit varautua siihen, että lapsella saattaa olla moniakin päihteiden käytöstä raskausaikana johtuvia isoja ongelmia. Voit siis joutua tekemisiin hyvinki vaikeahoitoisen lapsen kanssa.
Vauvoista ei välttämättä heti kaikki selviä, mitä ongelmia saattaa olla.
Toiseksi tulee sellainen mahdollisuus, että lapsen vanhemmista ei kuulu vuosiin mitään ja opit pitämään lasta jo "omanasi" ja ajattelet ettei häntä kukaan kaipaa, kun yhtäkkiä äiti jostain ilmestyykin ja muita sukulaisia, jotka haluavatkin lapsen takaisin.
Mieti oletko niin vahva, että pystyt puhtaasti siinä tilanteessa ajattelemaan lapsen etua ja hänen oikeuttaa omiin juuriinsa ja äidin oikeutta omaan lapseensa.
Jos vauvalle sijariksi rupeat, niin saat rakastaa häntä kuin omaa lastasi, mutta koko ajan pitää muistaa, ettei ole omasi ja voit joutua luopumaan hänestä. Se on kova pala, jos et ole valmistautunut tarpeeksi hyvin.
On hyvää lukea erillaisia näkökulmia ennen kun ryhtyä sijaisäitiksi. Sinun viesti pani tosiaan miettimään sitäkin puolta, että kaikki ei välttämätä menee niin kuin toivomme.( Lapsen sairaudet ja kotiin takaisiin paluu.) Ymmärrän hyvin, että se on kamala katastrofi kun bioäitiltä vietään rakkain elämässä, lapsi. Syystä tai toisesta. Toi on aika oudo juttu, että toisen oman ottaisin ehdoitta kasvatettavaksi, mutta omaa (biolastni) en ikinä antais pois. Taistelisin varmaan viimeisen asti, jotain keksisin, että voisin lapseni pitää luonani.Haluan antaa kotin tarvitsevalle, mutta kyllä nyt ajatus pyöri päässä,että miltä hänen äitistä nyt oikeesti tuntuu. Varman suurin osaa heistä ikävöi ja kaipaa , vaikka silloin, kun sattuu olemaan se raitis päivä , jos vaikka kyse olis alkoholia käyttävästä äitistä. Meillä oli naapurin perhe alkoholistejä ja koko ajan niiden kanssa tekemisessä oltua, tietän, että vaikka kuinka halus siitä viinasta eroon, siitä ei pääsee noin vaan.
Se on varmaan kova paikka, että otta lapsen omakseen ja sit jouduukin luopuumaan. Pelkään , että sen jälkeen saatta minusta tulla se onnetton, masentunut ja katkera ihminen, niin kuin nyt bioäitit ovat, keneltä lapset on vietyy. Sitä en todellakaan haluaa. Sanon rehellisesti, että jos joku luopuis vauvasta, niin ottaisin sen meille. Adoptoisin, en mä haluaa mitään palkkaa eikä avustusta, vaan lapsen! Nyt minulla on ainakin aihetta ajatella, olenko sittenkin oikea asiaa halumassa tai ei. Anteeksi jos olen loukannut Sinua, tässä helposti menee mukaan ja monta eri paikka luettava ja ymmärrettävä ja yksi on yhtä ja toinen toista mieltä, saatta väärä käsitys asiasta tullakin. Toivon kuitenkin tässä vielä lukea ja saada uusia ajatuksia. Jos sijaislapsi on meille väärä valinta, niin pakko se on perääntyä, mutta jos se vois olla se meidän juttu, niin toivon saavani hyviä ajatuksia, miten toimia, miten olis paras lapsen, sen äiskän ja meidän kannalta...Helinälle: en ole tuomitsemassa suoralta kädeltä bioäitejä. Jokaisella on oman tarinansa ja jokainen bio kaipaa omaansa. Heittäkööt kivellä se joka on syytön! (onkohan meissä ketään sellaista?)
sanomaan mitään pätevää mitä tulee monikielisyyteen.
Kokemuksia on monenlaisia.
Meillä puhutaan kolmea kieltä joten ei se ole ongelma muille kuin kieltä osaamattomille ja sen elämän arjen itse kokemaana voi ottaa eri tavalla kantaa.
Minä ehdottaisin esim. nimim. "ei suomalainen" että hän äitinä puhuisi lapselleen ja mahd. heille sijoitetullelapselle omaa äidinkiltään. Isä puhuu sitten omaa kieltään mikä on vanhempien yhteinen kieli sen päättää kukin perhe itse. Samassa perheessä saattaa olla useampi lapsi ja heistä yksi vaan puhuu muuta kieltä äidinkielenään. Sekin onnistuu ja on ääretön rikkaus.
Kyllä isätkin ovat yksilöjä että kaikki ei ole passiivisia hoitamaan lapsiaan eikä vähäpuheisia mitä tulee lasten kanssa puhumiseen.
Kuten mainitsit että Suomessa asuvat oppivat kyllä Suomen kielen.
ilmaisut ovatkin kovin tärkeitä.
Sinähän ajat asiaa että tunteet pois eikä mitään kiintymyssuhteita saa kehittyä ja annetaan sitä pelkkää hoito ilman tunteita. eikö se näin ole ollut aikaisemmin?
Eihän se kovia kokenut suomalaisvauva tarvitse mitään tunne kontaktia vaan hyvää hoitoa.
Kyllä muuten onnistuu ja vielä loistavasti vaikka puhuu perheessä useampaa kieltä lapsille. Äidin ja isän oma äidinkieli on hyvin tärkeä mutta ei se ainut ehdoton oikea. Kyllä tunne kieli voi olla myöhemmin opittu vieraskielikin.
Miksi kajoat asioihin joita et hallitse.
Ei-suomalainenhan oli hankkimassa suomalaista vauvaa sijaislapseksi. Silloin kun on kyseessä vauva, niin ei hän opi muuta kuin sitä kieltä mitä siellä sijaiskodissa puhutaan ja jos hän ei opi suomea ennen kuin on niin iso, että on tekemisissä suomalaisen ympäristön kanssa, niin vauvalla ei sitten moneen vuoteen ole kommunikointikykyä biologisen perheensä kanssa tapaamisissa. Nyt kun tarkoitus on aina biologisen perheen yhdistäminen mahdollisimman pian, niin vauvan kohdalla se vieraskielisessä perheessä hankaloituu kielitaidon takia. Olen kyllä monipuolisen kielitaidon kannalla ja tiedän, että kaksikielisessä perheessä, jossa molemmat vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään lapsi oppii täydellisesti molemmat kielet. Se kuitenkin edellyttää todella peräänantamattomuutta ja sitkeyttä siltä vanhemmalta, joka puhuu eri kieltä kuin ympäristö sitten, kun lapset alkavat olla muuallakin kuin kotiympyröissä. Lapset kun haluavat olla kuten muutkin ja saattavat alkaa vaatia vähemmistökielen puhujaa muuttamaan puheensa suomeksi. Siinä on vaan oltava tiukkana, että ei vaihda kieltä mukavuussyistä. Lapset oppivat kieliä, siitä ei ole kyse. Tuossa kun on suomenkielinen mies, niin jos hän jaksaa liverrellä sijoitetulle vauvalle suomeksi, niin sillähän se ongelma on ratkaistu.
Ajoin takaa sitä, että sillä pienellä vauvalla olisi kiintymyssuhde omaan äitiinsä, eikä sijaisäiti astuisi biologisen äidin varpaille siinä vaan vauva pyrittäisiin akuutin hoitotarpeen jälkeen palauttamaan äidilleen eikä vauva ikävöisi ja traumatisoituisi siitä kun hänet "riistetään" sijaisäidin käsivarsilta takaisin biologiselle äidille. Kovin on vaikeaa vauvan sijoittaminen adoptoinnin sijaan, pitkä-aikaissijoitus on brutaali ratkaisu kaikille osapuolille sijaisvanhempia myöten. Toisaalta mietin, kun vauva on kyseessä, että onko siinä biologiselle äidille edes annettu mahdollisuus äitiyteen. Tälläkin palstalla on kerrottu, että suoraan synnytyslaitokselta on äidiltä viety vauva. Mikä lie ollut tarkoitus vauvan tulevaisuuden rakentamisessa viranomaisilla sellaisissakin tapauksissa, herää vaan kysymys. Ainakin, jos jo synnytyslaitokselta on otettu huostaan, niin ei äiti ainakaan ole ehtinyt eikä pystynyt kaltoinkohtelemaan lastaan sairaalahenkilökunnan silmien alla, eihän?
Taitaa minun suomenkieli olla tosiaan huono jos kerran siitä vielä puhuttaan. Minä kyllä sanoin, että meillä puhuttaan aina suomea. Siis lapsi oppis sen suomen kielen heti.Ehkä teen virheitä, mutta uskon, että mun puuttelisen kielentaiton korvaa sisarukset , "isä" ja leikkikaverit.
Jestas sentään, mä puhun jopa koiralle suomeksi, en kyllä tietä miksi...??? Älkä pelätkö, en ole aiheuttamassa vauvalle jotain järkyttävää kielikurssia, en käyttä hänen kanssa puhuessa oma kieltäni. Ja haloo, minulla ei edes ole vielä lasta annettu. en ole vielä edes käynyt kysymässä, harkitsen vasta!
Kiitos siitä mitä kirjoitit. Minusta tuntuu että tässä jotkut haluaa ihan väkisi saada väärän käsityksen minun aikomuksistani. Noh, ulkomaalaisena joudun muutenkin muille todistamaan, etten ole roisto, varas tai huora. Tänne tullessa anoppi oli sitä mieltä, että tulin vaan viemään puolet varasta pois, niinhan kaikki ulkomaalaiset naiset tekee. No enpä tullut. Asun tässä jo pitkään ja rakastan oma miestänikin ihan sellsisenä kun hän on, en rahan takia! Kun koirapentuja myin, niin joku oli sitä mieltä, että onko ne nyt ihan varmasti sinun omia? Välillä tuntuu ihan oudo, että olen syypä vaan siksi, etten ole suomalainen. Mä ymmärrän todella hyvin bioäiteja, niiden mielestä kuka ei usko niihin, kuka ei ymmärrä. Mutta miksi bioäiti nyt hyökkää kimppuuni ja luulee, etten kelpaa hoitamaan jonkun vauvvaa, vaan siksi, että ihan varmasti opetan sille väärän kielen!
Mutts Sinun kirjettä oli kiva lukea ja jos Sinulla on jotain uutta sanoa, niin sano. Kuuntelen mielelläni sellaisia ihmisia, jotka näkee asiaa, eikä kiertele sen ympäri ja puhuu asioista, mistä tässä nyt ei ole ollenkaan kysee. Eilen jo joku taisi pakolaiseksi sanoa..voi-voi. Ja kaikki ne on olevina äitejä, tekevansa hyvää lapsille!?
tapaus ollut ensimmäinen keissi, josta Suomen valtio sai mätkyjä EIT:ssa?
Olin kuvitellut, että tiellä on kaksikielinen perhe. Oletko muuten ajatellut, että voisit tarjota kodin jollekkin sinun kielialueeltasi tulevalle vauvalle. Sellaisesta sijaisvanhemmastahan voi olla pulaa ja sellaisen vauvan vanhemmat voisivat olla onnellisia, jos pystyisit heidän kielensä siirtämään heidän vauvalleen hoitosi yhteydessä. Sijaisrekrytoinnissa tuokin erityistaito voisi olla vahvuus.
Tärkeintä tietysti olisi, että ne henkilöt, jotka työssään kohtaavat erilaisia lapsia olisivat mahdollisimman hyvin selvillä erilaisista oireyhtymistä. Tarkoitan tällä neuvolan terveydenhoitajia ja lääkäreitä, sekä päivähoidon henkilökuntaa ja koulun henkilökuntaa ja sosiaalityöntekijöitä siinä vaiheessa, jos lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus - onhan todella väärin, jos lähdetään hakemaan perheen "kasvatusvirheitä", vaikka lapsella on neurologinen häiriö. Jos em. viranomaiset olisivat päteviä, niin lapsi ohjattaisiin hoitoon ja kuntoutukseen, eikä mitään tältä osin sijaisperheisiin liittyvää ongelmaa olisikaan.
Olen kyllä vuosien mittaan törmännyt käsittämättömään ammattitaidottomuuteen sekä biologisten, että sijoitettujen lasten kanssa sekä terveydenhuollon että sosiaalityön ammattilaisten taholta. Pakko on ollut vaan itse hankkia tietoa, että on sitten osannut vaatia tutkimuksia, hoitoa ja kuntoutusta lapsille.
Erääseenkin paperiin on kirjattu "lähetetään jatkotutkimuksiin . . . koska äiti vaatii", mutta aina on lopulta selvinnyt, että en ole turhaan vaatinut. Näissä yhteyksissä valitettavasti vanhempien koulutustasolla ja asemalla on merkitystä, kun itse satun olemaan terveydenhuoltoalan ammattilainen ja puoliso on kunnan johtavia virkamiehiä, niin ovat lapset sentään päässeet aina eteenpäin terveyskeskuslääkärin luota.
Sen verran korvauksista, että olen mielestäni täysin oikeutettu saamaan hoitopalkkiota yhteensä 1800 €/kk -verot siitä, että hoidan pätoimisesti kolmea sijoitettua lasta, joista kaksi ns. erityistä hoitoa vaativia. En siis puhuisi muhkeista korvauksista tässä yhteydessä.
On aivan totta, että omaishoitajille ei juuri koskaan makseta senkään vertaa,vaikka omaishoitajien työ säästää yhteiskunnan varoja ja hoidettavalle useimmiten mieluisinta.
Kokemukseni ovat samanlaisia ammattilaisten tietämättömyydestä : olen eräänkin kerran jakanut meille sijoitettujen lasten erityispiirteisiin liittyvää yleistä materiaalia sosiaalityöntekijöille, päiväkotiin, opettajille ja koulunkäyntiavustajille - ihmetys on aina ollut yhtä suurta, että tästäkö on kysymys.
On meidän lapsilla ollut myös onnea matkassa, siinä mielessä, että niissä kahdessa pienessä kunnassa, jossa olemme asuneet, he ovat saaneet,henkilökohtaiset avustajat päiväkotiina ja kouluun, sekä koulukuljetukset ilman riitelyä.
Myös erityisopetus, pienryhmäopetus yms. on järjestynyt lapsen tarpeiden mukaisesti - HYKS:n lastenneurologi sanoi, että jos asuisimme Helsingissä, ei olisi ollut mitään mahdollisuutta esim. vanhimman lapsemme päästä normaalikoulun pienryhmään (5 oppilasta) ja saada sinne henkilökohtaista avustajaa.
Kirjoitin viestini mielipiteenäni äidinkielestä tarkoittaen biologisen äidin ja hänen lapsensa välistä suhdetta. Olen sitä mieltä, että biologisen äidin pitäisi puhua omalle lapselleen omaa äidinkieltään saadakseen ilmaistua täysin kaikki ne tunteet ja asiat lapselleen, joita hän haluaa ilmaista. Jos biologinen äiti puhuu lapselleen oppimaansa vierasta kieltä, niin hän ei saa sanottua kaikkea mitä hän haluaa sanoa, vaan joutuu pakostakin käyttämään kiertoilmaisua ja jotain synonyymejä, jotka eivät ihan ole sitä, mitä haluasi ilmaista. Vain ani harva, jos kukaan oppii aikuisena vieraan kielen niin täydellisesti, että pystyy sillä ilmaisemaan lapselleen aivan kaiken yhtä hyvin kuin omalla alkuperäisellä äidinkielellän pystyy. Tämä on minun mielipiteeni, ja olen asiaa paljon harkinnut. Harva tavis on sellainen yhdistetty kieli- ja tunnenero. Turistikielitaidolla ei saa lapseensa sellaista tunnesuhdetta kuin äidinrakkaus edellyttää vaikkakin lapsi saa kielitaitoa, mutta epätäydellisenä senkin. (Tämä ei tarkoita että Merkalla olisi vain turistikielitaito suomenkielessä, tämä ei koske muutenkaan ketään erityistä henkilöä tämä minun mielipide, ja Merkan kielitaito on hyvä vaikkakaan ei täydellinen ja se siirtyy sillä tasolla lapselle, kuin mikä Merkalla ja hänen suomalaisella miehellään on tarjota ennen lapsen siirtymistä kouluun tai muualle lisävirikkeiden pariin).
ei muistaakseni kumpikaan, ei äiti eikä isä olleet alkohisteja eikä päihteiden väärinkäyttäjiä ja vauva oli terve.
on helppo kirjoittaa noin koska siitä ei ole mitään seuraamusta sinulle eikä lähiympäristöllesi.
Miten on sosiaali- ja lastenhuolto Ranskassa, Saksassa, Hollannissa, Tanskassa, Unkarissa, Romaniassa, Virossa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa jne. Voisi luetella vaikka miten monta maata. Miten voit vertailla niitä keskenään ilman että sinulla on sitä todellista tietoa.
Mutta mihin vertaat kun kirjoitat muissa maissa?
Jos olisi sijaisperhehoitajan kouluts niin silloin ei olisi tätä vapaaehtoista auttamisen halua ja hyväntekeväisyys jäisi pois kuten entinen talkoo henki on häviämässä. Me yhdessä olemme yhteiskunta ja tarvitsemme toinen toistamme että hyvinvointi olisi mielekästä.
Emme tarvitse ammattimaista elämää kotiimme.
Olisiko nuo 15200 lasta parempi oleilla ja elää katuelämää ja ongelma olisi perhehoitajan koulutuksen käyneiden harteilla, ammattikunnan joka tekisi sitä vain työnään ja se olisi heidän ratkaistavissa tuurityö malliin.
Myöskin minun mielestä äidin olisi hyvä puhua lapselleen äidinkieltään, koska siinä kielessä on ne sanat mitä ja miten ja millaisella äänenpainolla lapselle puhutaan.
Sukulaiseni asuu Saksassa ja sen ajan suosituksen mukaan hän puhui lapselle saksaa eikä suomea. Nyt kun hänen lapsella on lapsia tämä ihmetteli miksei äiti koskaan käyttänyt hellittely puhetta.Siinä kielessä mitä aikuiset käyttävät keskenään ei ole samoja muotoja kuin miten äiti puhuu lapselle.
...opi myös hellyyden sanat siinä missä muutkin suomenkieliset sanat. Eihän äitin ja lapsen välillä ole mitään keksityn kielen lässyttelyä. Ne on joko oman tai isän kieltä, opittua mutta täysin ymmärettäviä. Olen oman kielen lähes "unohdanut" koska päivittäin suomalaisten kanssa tekemisessä ollessa ma olen jopa ajattelemään ruvennut suomeksi. Ei minulla ole toisia ihmistä omasta maasta tässä pihamaalla odottamassa jutustelua. Ja mä olen lujasti sitä mieltä, että tänne asumaan tullessaan en halua heilutta oman maan lippua, vaan haluan samastua teihin suomalaisiin kunhan vaan annate.
Nyt on kuitenkin niin naiset, että sitä ette voi tarkkaan tietä kun itse ette ole samassa asemassa. En ole huomannut lapseni olevan jotenkin vajavainen tai puutteessa oleva, olen rakastanut lastani yhtä hyvin kun mitä suurin osa tässä äiteistä, älkä viitsiko enää tuomita. En mä voi teille mitenkään vakuuttaa näköjään, että olisin vieralle lapsele yhtä hyvä äiti kun te sijarit tai biot. Kyllä mä tekisin kaiken sen lapsen eteen mitä pystyn. Olen oppinut uutta koko tämän ajan tässä eläessä ja tulen oppimaan aina lisää. Eikös koko elämä ole yhtä suurtta oppimista, ennen kun kuollan pois. Ei kuka teistä ole heti valmis täytellinen, ei te sijarit eikä bioäitit. Minusta on surullista tässä lukea ja huomata miten koko aikana käy yksi panettelu bio-ja sijareiden välissä, aina joku "binladen" sattuu sivuille ja yrittä jossain vaiheessa muille sanoa rumasti ja loukata toisiaan. En nyt tarkoitta, että Sinä justisa minulle noin teet. Mutta väkisikin tule mieleen, että kun olen ulkomaalta tullut, niin ei ole joitenkin mielestä ihminen lainkaan. Aina on jonkulle todistettava, etten ole varas, huora tai muuten kakkosluokan ihminen. Ja jos joku lukija ei muuta keksi minulle sanommista, niin käskee painua kouluun . Ihan hassu, miten kapea on joidenkin aikuisten ihmisten katse. Mistä sellainen viha tai asenne toisia kohden? Kai sitä nyt vois ajatella, että kävin oman koulun omassa maassani, en ole tullut täysin koulunkäymättömänä(no johan on vaikeita sanoja) teidän maahan. Mutta se että osasin ennestään kolme kieltä, se ei tarkoitta että olis ollut osatava vielä suomeakin. Mutta opin sitä jokaikinen päivä sähköposteja lukiessa, telkkaria katsoessa. Minulla on yksi hyvä ystävä, hänen kanssa sitä kielentaitoa tulee. ja onhan parantunut kirjoitaminenkin, alussa se oli kuulema ihan kamala!Mutta onko se nyt niin iso virhe, että joku tahalla minullekin pahan mielen tekee?
En ole saanut biolastani ja asia on kokona harkitsemisvaiheessa. Olen tässä ollessa vaan halunnut nähdä bioäitien ja sijareiden näkökulman ja itse myös sanan lisätä. Teen virheitä, tietän, mutta mielummin teen ne nyt tässä kun mitä myöhemmin esim. vierasta lasta hakiessa. Jos joku tulis ja sanois, että tässä on lapsi, pidää se, mä en halua. Niin ottaisin sen adoptioon heti. Välttyisin siitä puhesta, että haluan rahaksi panna. Mutta kuka ei tule vauva kainalossa ovelleni ja siksi on pakko itse jotain tehdä.
En usko, että mun kieli olis tässä este siihen. Tärkeä on , että haluan lasta rakastaa ja hoitaa ja antaa hänelle kotiin. En tietä mihin päätyn ja saadaanko vierasta lasta ollenkaan.
Helinälle ja Amalialle nostan hattua, ilman teidä olis jäänut monet asiat ymmärtämättä, vaikka alussa olin heistä sitä mieltä, että ne kaksi ei tee muuta kun riitele. Eivät riitele, tietän sen nyt. ne vaan ilmaisevät oman näkökulman ja uskallavat laitta nimen , että tietää kenestä on kyse. Nimien perusteella luen heidän kirjeet aina. Suorasta tulee himo tietä, mitä mieltä he taas on asiasta.
Kaikkea kaunista teille äiskät
lapsinemme ilman monista sellaisista palveluista, jotka sentään muissa kunnissa on järjestetty. Näin siitä huolimatta, että maksamme samat verot kuin muutkin kansalaiset ja lainhan pitäisi olla sama Utsjoelta Hankoon.
Sekaisin olevaa kuntataloutta on syytetty mitä ihmeellisimmistä asioista: kuten siitä, että joissakin kunnissa puuttuvat avohuollon tuet liki täysin ja niissä perheiden auttaminen on painottunut lähes pelkkien huostaanottojen tekemiseen. Eilinen HS kertoi, miten on suuria kuntakohtaisia eroja terveydenhuollon maksuissa. Ja eniten tämä meidän perhettämme koskeva asia on juuri tämä helsinkiläislapsilta (lain mukaan kuuluva, mutta heiltä) puuttuva oikeus tarvitsemiinsa tukiin peruskoulun suorittamisessa.
Lieneekö taustalla aikaisempien vuosien kateus, ettei vain vahingossakaan pääkaupunkilaiset hyötyisi asemastaan, siis tätä aluetta kehitettäisiin syrjäseutujen kustannuksella. Ei tarvitse enää kadehtia, kyllä täällä on niin paljon jääty jälkeen muusta maasta monien palvelujen osalta. Vaalien jälkeen pieni toivon pilkahdus nousikin mieleen, kun sentään joku helsinkiläinen ministerikin saatiin hallitukseen, että josko pitkästä aikaa meidänkin asioitamme ajettaisiin edes jollakin tavalla.
Ja sitten kun tähän lisätään vielä lääkäripiireissäkin tunnettu asia, että alueellamme vaikuttaa psykiatrian puolella yksi kaikkein voimakkaimmin pelkkää psykodynaamista hoitometodia kannattava sairaanhoitopiiri, niin kyllä huostaanottoluvut on totisesti saatu mallilleen!
Seuraavassa ote erään toisen sairaanhoitopiirin lastenpsykiatrian ylilääkärin sähköpostiviestistä, jolla hän neuvoo AS-lapsen perhettä puolustautumaan huostaanottouhkaa ja sitä väärää hoitoa vastaan, johon heidän lapsensa on pakotettu:
"Kuvaamanne ongelma liittyy nimenomaan siihen hoitoyksikköön, jossa
lapsenne on ollut hoidettavana; sitä ei tule yleistää koskemaan
lastenpsykiatriaa muualla Suomessa eikä edes kotipaikkakunnallanne
muissa yksiköissä. Myös paikkakuntanne asiantuntijat ovat tietoisia
ongelmasta ja sitä on pyritty ratkaisemaan monin tavoin. Ottakaa
yhteyttä potilasasiamieheen ja tehkää valitus hoidosta (esim.
kiinnipitotilanne). Tästä voi olla hyötyä myös muille samankaltaisiin
ristiriitoihin joutuneille.
Asperger-erityisosaamista löytyy tästä maasta hyvin monista
lastenpsykiatrisista yksiköistä ja mm. Oulussa siitä on tehty
kansainvälisestikin ajatellen korkeatasoista tutkimusta.
Erityisosaamista on myös muilla yliopistopaikkakunnilla kuten
Tampereella (jossa on neuropsykiatrisiin häiriöihin erikoistunut
osasto), Turussa (neuropsykiatrinen yksikkö ja Kuopiossa. Myös
useimmilla keskussairaalapaikkakunnilla löytyy osaamista ja tietoa
Aspergerin oireyhtymän hoidosta. Yhteystiedot löytyvät internetin
kautta.
Vastaaja:
xxxxxxxx xxxxxx, lastenpsykiatrian ylilääkäri"
Mikä vaikutus järjettömään tilanteeseen lienee sillä, että täällä lasten psykiatrinen hoito on ollut 80-luvun loppupuolelta alkaen sosiaaliviraston alaista, kun se muualla maassa on terveysviraston alaista. Ei paljon lohduta, että lääkärit muualta Suomesta neuvovat ottamaan yhteyttä potilasasiamieheen tai on saatu sellaisiakin neuvoja, että käsketään vaihtaa asuinkuntaa.
Sentään yksi asia täällä on paremmin kuin monissa muissa kunnissa. Nimittäin se, että täällä sentään maksetaan omaishoidontukea, mitä sitäkään kaikki kunnat eivät maksa ollenkaan. Miten nämä lasten asiat voivat olla näin retuperällä tässä maassa?
Äsken tulleen palkkalaskelman mukaan minulle maksettava omaishoidontuki on pudonnut taas vähän, käteen jäävä summa näkyy olevan 201.84 e/kk. Sen lisäksi saan sairaan lapsen hoitotuen 189 e/kk ja lapsilisän, yhteensä 490.84 e/kk. Sijaisvanhemmille maksettavaan palkkaan ja korvauksiin verrattuna summa on naurettava!
Suurin osa lapsen opetusvastuusta jää minulle, mutta kun viimeksi keskustelimme kouluhenkilökunnan kanssa lapselle sopivan pienryhmäopetuksen järjestämisestä tai koulunkäyntiavustajan saamisesta, se herätti lähinnä suurta hilpeyttä opetajissa. Siis tarve kyllä myönnetään, mutta niiden järjestäminen on kuulema aivan mahdotonta.
Jos tällä kaikella ei tueta huostaanottoja niiden kalleudesta huolimatta, niin millä sitten?
Ja se, mitä perheille näiden ns. hoidollisten huostaanottojen yhteydessä tapahtuu, on jotain niin järkyttävää, sekä ihmisarvoa ja oikeusturvaa loukkaavaa, että en olisi uskonut sitä mahdolliseksi vielä pari vuotta sitten yhdessäkään länsimaisessa oikeusvaltiossa. On tietysti helppo jokaisen tyynnytellä omaatuntoaan näiden määrän vähättelyllä, mutta kentältä kuuluva tieto kertoo toista.
Mielestäni tältä tilanteelta ei enää yhdenkään lapsista välittävän aikuisen pitäisi sulkea silmiään. Jos tilannetta yritetään korjata vain lasten hoitopaikkoja ja sijaisperheitä lisäämällä, on kyse sellaisesta hölmöläisten touhusta, että vaikea kuvitella mihin se kaiken kaikkiaan johtaa. On todella väärin sulkea suu suurelta määrältä ihmisiä ihan vain sillä verukkeella, että "he ovat kyvyttömiä arvioimaan tilannettaan lapsen edun mukaisesti". Ihan varmasti sijaisperheille töitä riittää, vaikka huostaanotettujen joukosta saataisiin pelastettua ne lapset, jotka eivät todellakaan sinne kuulu.
Aivan varmasti jokainen äiti puhuu lapselleen sitä kieltä ja opettaa lapselleen niitä asioita, joista uskoo lapselleen olevan eniten hyötyä ja turvaa lapsen omassa tulevaisuudessa ja se jokaiselle äidille pitää suoda. Olet "ulkomaalainen" aivan oikeutettu ratkaisuihisi, jotka koskevat sinua ja biologista lastasi. Onhan aivan selvää, että jos on vaikka joutunut lähtemään jostain maasta, mistä tahansa syystä, niin äiti haluaa opettaa lapselleen uuden maan tavat ja kielen, uskoen ja toivoen, että lapsella olisi parempi tulevaisuus kuin siellä mistä piti lähteä. Ja onhan sekin ihan selvää, että jos jompi kumpi vanhemmista puhuu jotain maailman suurista valtakielistä, niin se halutaan ehkä lapsen eduksi siirtää ympäristön kielen ohella lapsella, kun vanhemmat ajattelevat, että siitä on lapselle oman tulevaisuuden kannalta lisämahdollisuuksia onnellisen ja turvatun elämän saavuttamisessa. Sitähän me kaikki lapsille haluamme, että lapsi saisi sellaiset eväät tulevaisuutta varten, että hän niillä pärjää kun meitä ei enää ole.
ajatuksissasi auttaa hädässä olevaa lasta.
Lapsella kun on tarve päästä pois siitä kodista jossa ei elämää voi lapselle antaa kaikista tukitoimista ja yrityksistä huolimatta. Lapsi saattaa olla juuri syntynyt tai sitten jo isompikin. Mutta tarpeet ovat lapsella ne samat rakkautta, hellyyttä, huolenpitoa jne. Kuten olet ne itse jo useasti täällä tuonut esille.
Ei kieli ole mikään ongelma sen olet ymmärtänyt aivan hyvin.
Meillä itsellä on huostassa lapsi jolla "muu" kieli kuin meillä itsellä vaikka puhumme lapsen omaa äidinkieltä vierasperäisellä korostuksella niin ja lapsi oppinut myös meidän kielet. Onhan meillä jokaisella oma niinsanottu lastenkanssa "löpertely" kieli ja sitä me käytämme vaikka se ei Suomea olisikkaan. Se on lapselle se meidän tapa helliä kielellisesti ja myös olla sanallisesti tunteita purkava aikuinen. Lapsi tekee sitten valinna mitä sanoja itse käyttää omille lapsilleen. Eikö meillä kaikilla ole se oma tunne kieli joka pursuaa noin vaan itsestään.
Minulle itselle on tunne kieli hyvin "paksua" jossa melkein joka toinen sana oli kirosana esimerkiksi "ekkö ny saatanan kersa voisi tuara mulle puukkua"
"mee kysymähä helevetti äireeltäs" "meirä molokki saatan se o aina päälläänsä joka paikas mutta kyllä siitä siltä kunnon miäs tuloo". "Anna ny saatana mulle eres hali" Älä helevetti sitte aja nii jotta pää halakee" Tässä vain muutama esimerkki murre- ja siitä tavasta puhua joka varmaan ei monen mielestä ole sopivaa kieltä lapsenkasvatuksessa.
Hyvin ymmärrän mitä nuo sanat oikeasti merkitsevät. Niissä on syvää huolenpitoa ja rakkautta joka lauseessa. Enkä tätä opittua sana viidakkoa ole perintönä vienyt eteenpäin. Minulla on muitakin sanoja joilla ilmaisen vuolaasti tunteitani.
Minulle ei sinun tarvitse vakuutella että olet vieraan lapselle hyvä äiti.
Laita töpinäksi vaan ja anna jollekkin lapselle hyvä koti ja rakastavat aikuiset vanhemmat sekä kasvuympäristö jossa tekin viihdytte. Suomessa on monta pientä ja suurta lasta jotka sinua odottavat omaksi huolehtivaksi äidiksi. Kuka niistä sitten kohdallesi osuu on aina arvoitus.
Bioloogiset vanhemmat tulevat sitten siinä mukana mutta mielestäni teillä perheenä on myös oltava mahdollisuus valita minkälaiset biovanhemmat haluatte samoin on myös biovanhemmilla. Meillä on aina ollut tapaamiset biologisten vanhempien kanssa ja sen jälkeen vasta on tavattu lapsi jossa tapaamisessa myös bioäiti mukana, Sehän on kaiken yhteistyön A ja O. Mutta pettymyksiä voi tulla kaikesta huolimatta. Terveesti ajattelevana aikuisena kyllä selviää koska onhan se lapsi ja lapsenelämä kaiken tavoitteen suuri haaste.
Kaikkeen on ajatuksena kypsyttävä että luopuminen voi olla aina edessä oli sitten omat biologiset lapset tai huostaanotetut lapset on sukulaislapsia, ystävien lapsia jotka joko muuttavat tai muuten siirtyvät pois siitä elämän arjesta. Elämässä on paljon luopumisia kuten olet jo niistä kertonutkin. Jouduit luopumaan paljosta kun muutit Suomeen ei se ole ohitettavissa vain olan kohautuksella. Sehän on sitä aikuisuuteen ja vanhemmuuteen kypsymistä. On siis annettava tilaa myös omille tunteille.
Voin sanoa että Sijaisvanhempina elämme uskomattoman rikasta elämää, tällä en meinaa rahllisesti rikasta vaan elämännäkemys ja ihmisarvot ovat ne rikkauden luojat.
Lapsen aikaisempi kuihtunut viaton elämän halu on muuttunut avaraksi elämän näkemykseksi ja halu elää uutta arvokasta omaa elämää. Siinä on se usein pieni mutta tärkeä kehitysaskel josta tulee niin hyvä olo sekä biovanhemmille että meille sijaisvanhemmille.
Ei välitetä kirjoitusvirheistä.
Aina joku on ollut vuosien aikana piikittelemässä minun kirjoitusvirheitä minäkö niistä välitän. Mutta itse "pilkunviilaajalla" henkilöllä ei ole ollut sitten mitään oikeaa arvostettavaa asiaa mitä olisi kirjoittanut.
Kiitos viestistä! Se oli yksinkertaisesti hyvä! Ja nyt toivon tosiaan, ettei joku nainen alkaa vihoitella Sinulle, koska satuit minua kannustamaan. Sellaiset viestit antaa varmuutta sille, että olen pyrkimässä kuitenkin oikean suuntaan. Välillä tuli kyllä jo olo, että ei tästä tule mitään, että naiset ovat valmiina syömään minut karvoinen päivinen todistakseen, että he ovat parempia minua ja kun todella ei ole mitän asiallista kirjoittaa niin sitten kirjen virjheet otettaan esille. Onneksi sain kyllä asiallisia viestejä myös ja ne on tärkeitä.
Olen nyt kuitenkin päättänyt olla tässä vielä mukana ja lukemassa toisten ajatuksia. Meillä tosiaan kun on ensiviikolla sosiaalin työntekijän luokse meno juttelemään, niin olis kiva tietä asiasta edes jotain. Nyt olen yhtä sun toista jo kuullutki, bioäitien ja sijareiden näkökulmia.
Mutta Sinua sijaisisä haluan kyllä jatkossakin tässä nähdä , yksi kukko kanalaumassa tekee vaan hyvä!
Ehkäpä tässä on sinun "ei-suomalainen" kaipaama vastaus sijaisisälle, (no leikki sikseen). Sijaisisä puhuu eri asiasta kuin me, jotka mietimme äidinkielen kiemuroita. Sijaisisä puhuu sivistyksestä. Lapsethan saavat kotoa sen sivistystason, jolla lapsi sitten kanssaihmisiinsä suhtautuu ja heitä puhuttelee. Sijaisisän esimerkin mukaan toimiessaan lapsiparan luota kyllä kaikkoaa kaikki ihmiset, joten en ihan suosittelis noita sijaisisän "hellittely- ja huolenpitosanoja" kenellekkään. Kiroilu on rumaa ja sijaisisä tekee väärin opettaessaan sijoitetuille lapsille kiroilemista muka positiivisessa tarkoituksessa. Sivistymättömyyttä, jonka tarkoitus on ilmiselvästi se, ettei lapsiparan elämään muita koskaan tulekkaan kuin tuo omahyväinen, itsekäs, itserakas, kaikkitietävä sijais-isä. Siinä se nyt, se kannanotto sitten.
miten tuossa se yksi sanaviisa ei ymmärrä.
minähän mielestäni erikseen mainitsin että en sitä lapsena opittua voimakasta ja vahvaa "viidakkomaista" sanastoa ole viljellyt perintönä eteepäin.
Minä kirjoitan omasta elämän kokemusesta ja en paljoa tilatoja enkä muita YK, EU tilastoja välitä tutkia siksi että niillä täällä sitten leveilen. Minulle on tärkein juuri lähellä oleva lapsi ja hänen/heidän hyvinvointi.
Minä katson myös sinne nurkantaa sileellä on usein yllätyksiä.
Kuten sanoin että ei tittelillä ole merkitystä ainakaan mitä tulee tavallisessa kodissa lasten kasvatukseen ja hoitoon.
Sanonkin usein että jättäkää titteli kodin ulkopuolelle ja olkaa kotona oma itsenne Kuten äidin ja isän pitääkin olla.
tarkoitustasi. Kirjoitustapasi on sen verran sekavaa, että ei siitä nyt loukkaantua tarvitse, jos tulee väärinkäsityksiä.
En ole kenenkään pilkun viilaajana täällä toiminut, mutta sen olen kyllä huomannut, että sijaisisä ei ole huomaavinaan biojen taholta tulevia hyviä ajatuksia lasten kasvatuksen suhteen. Mutta jos sijari kirjoittaa samat ajatukset, vähän eri sanoilla vain, niin niitä kehut kyllä vuolaasti. Ja siitä edellisestä kirjoittajasta kyllä jaksat motkottaa loputtomiin, että "kun ei ollut mitään sanottavaa".
On siis vaikea keskustella kanssasi, kun kykysi ottaa vastaan toisen mielipiteitä tuntuu olevan niin mahdottoman tiettyyn suuntaan rajoittunut.
Älä nyt tästä taas ala tikkuilemaan, olen vain tämän piirteesi pistänyt huvittuneena merkille.
äiti vaatii tutkimuksia, mutta sossu päättää, että tutkimuksiin ei ole tarvetta. Tämä on uskomatonta, että sosiaalityöntekijät käyttävät lääkärinoikeuksia näissä asioissa.
Itse jouduin sellaiseen tilanteeseen, että kohdalle sattui "väärä" psykiatrian yksikkö, johon meidät perheneuvolasta ohjattiin. Lääkärit eivät ottaneet kuuleviin korviinsa pyyntöäni laajasta neurologisesta arviosta, vaan lapselle kirjoitettiin lähete lastenkodin intensiivihoidon osastolle kuulema siksi, että sinne pääsi muutaman kuukauden jonotuksella ja sairaalaosastolle olisi ollut vuoden jono.
Kun asia siirtyi lastensuojelun valmisteltavaksi, sosiaalityöntekijät totesivat, että kotona ei ole huostaanottoperusteita, mutta tehdään ns. hoidollinen huostaanotto. Hoito oli suunniteltu 2-vuotiseksi, mutta paikka oli niin hirveä, että en ikinä olisi voinut kuvitella, miten lapsia lastenkodissa kohdellaan. Lastenkodin lääkäri myönsi myös hoitovirheen tapahtuneen, mutta sekään ei muuttanut omahoitajan, eikä yleensä koko osaston suhtautumista lapseen.
Lopulta en enää erään loman jälkeen palauttanut lasta laitokseen ja lastensuojelu purki huostaanoton, jonka jälkeen yritimme yhteistoimin päästä takaisin lähettäneen sairaalan hoitojonoon. Mutta yllätys oli melkoinen kun yksikön ylilääkäri kielsi sairaalaa antamasta meille mitään vastaanottoaikoja. Se oli ilmeisesti rangaistus siitä, että heidän määräämänsä jatkohoito oli jäänyt kesken.
Mutta minulla ei ollut mitään mahdollisuutta edes hoitovirheen toteamisen jälkeen pystyä vaikuttamaan laitoksen käytäntöihin, koska todellisuudessa siellä ei huostaanottovanhempia kuunnella, vaikka he väittävät muka toista. Ja vaikka lähetteessä luki, että lapsi "tarvitsee pitempi aikaista psykiatrista hoitoa", niin osastolla ei ollut töissä yhtään psykiatrian ammattilaista, kaikilla oli pelkkä sosiaalialan koulutus. Se että lasta lisäksi myös pahoinpideltiin, niin intensiivihoidon johtaja kuittasi sen vain nauraen, että "näitä hoitovirheitähän aina toisinaan vaan tapahtuu".
On käsittämätöntä, että psykiatreilla on valta kohdella lasta ja perhettä tuolla tavalla! Samalla tavallahan lääkäreille voi sattua arviointivirheitä, kuin ihmisille yleensäkin keskimäärin. Mutta sairaala sulki tiukasti ovensa siitä huolimatta, että lapsella oli heidän määräämänsä Risperdal-lääkitys, joka olisi vaatinut sydän- ja maksakoeseurannan. Kouluterveyshuolto käski vain ottaa yhteyttä ko. sairaalaan ja perheneuvolasta sanottiin, että heidän aiemmin kirjoittamansa lähete kyseiseen sairaalaan on edelleen voimassa, he ovat tehneet voitavansa.
Ja siinä yhteydessä minulle perheneuvolasta sanottiin nämä sanat, että "vanhemmat ovat lapsensa parhaita asiantuntijoita". He tarkoittivat, että minun olisi aikanaan sairaalassa vain jääräpäisemmin pitänyt vaatia AS-arviota. Mutta paikka on kuulu siitä, että pieninkin erimielisyys lääkäreiden ja vanhempien välillä kuitataan huostaanottouhkauksella.
Lapsi kotiutui lastenkodista huomattavasti huonompi kuntoisena kuin oli sinne mennessään. Siis tilanne oli se, että minulla oli kotona vaikeasti oireileva lapsi, jolla oli väärällä diagnoosilla annettu Risperdal-lääkitys, eikä mitään hoitosuhdetta mihinkään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kääntyä yksityisen lääkäriaseman puoleen, jonka tutkimus- ja hoitokulut rahoitin pankkilainalla. Näin saatiin vihdoin viime joulukuussa lapselle oikea dg ja kuntoutussuunnitelman saamme nyt tulevan kesän aikana.
Tiedän lukuisia muita vastaavia hoidollisia huostaanottoja, joita ei ole vanhemman pyynnöstä huolimatta purettu. Kamalin esimerkki on noin 8-9 vuotta sitten huostaanotettu AS-lapsi, joka sijoitettiin perheeseen, alusta alkaen äidille määrättiin tapaamiskielto, kun hän nosti siitä mekkalan, sen jälkeen isovanhemmatkaan eivät saaneet tavata lasta. Kun lapsi täytti 18, äiti sai kotiin huonokuntoisen, taantuneen lapsen, jolla osa koulustakin oli suorittamatta. Äiti on mukana kunnallispolitiikassa ja hän sai nopeasti lapselleen järjestettyä oikean kuntoutuksen ja paikan kouluun, jossa suorittaa kesken olleet opinnot. Mutta huostaanottoa hänkään ei saanut puretuksi, siis ennen 18-v, siitä pitävät sosiaalityöntekijät huolen.
Että jos joku kuvittelee tätä lasten kohdalla oikeusvaltioksi, niin kehotan tutustumaan asioihin hiukan huolellisemmin.
Totean vaan, että sijaisisän kirjallinen ilmaisukyky ei ole niin onnistunutta kuin ulkomaalaisen Merkan, jonka viestejä minulla ei ole ollut mitään vaikeuksia ymmärtää.
ainoat, joilla on jonkin asteisia vaikeuksia löytää sanoman punaista lankaa hänen kirjoituksistaan.
Arvaa mitä? Nyt tuli minulle todella hymyy huuleen, että tä on justisä sitä Keijua mitä Amalia Sinusta sanoi. Minulla jo olikin ikävää Sun mieleipidettä. Olen asiasta eri mieltä ja siksi ajattelin, että lopetettaan nyt sen vatvaamisen minun alkuperästä ja kielen osamisestä. Jos mä kuitenkin haluan ryhtyä sijaiseksi, niin mä aloitan nyt ihan kokona uuden ketjun. Unohdettaan sen kielikurssin ja kirjoitelkaa minulle biot ja sijarit mielummin sitä, mitä teidän mielestä aloittelijän pidäisi tietä. Mä mielummin kuunttelisin nyt sellaisia asioita. En ole täydellinen enkä koskaan tule olemaan, mutta pyrin nyt kuitenkin tekemään mahdollisemmän vähä virheitä jos meinaan ryhtyä sijariksi. Kirjoitelkaa mielummin, mitä mun pidäis tietä...tavattaan uudessa Merka jupinassa
Moi taas sijaisisä!
Olenko nyt minä huono kielitaitoinen nyt ainut joka ymmärsi, mitä Sä kirjoitit? Noh, ei hätä, sä kirjoitit sen viestin minulle ja mä kyllä ymmärsin justisa niin kuin Sä tarkoittit. Ja minua kritisoitiin jo kaksi päivä suomen kielen huonosta ymmärtämisestä??? Älä vaan häviä palstalta vaan siksi, että rouvat nyt ei jostain syystä ymmärtänyt. Minä kaipaan Sinun perhen kokemuksia ja mielipideitä, ne eivät . Mä olisin toivonut, että olisit Sinäkin jättänyt sen tupotäynnä olevan jutun ja siirtyisit sinne Merkan juttuun, siellä mä odottan viestejäsi.Juku sentään, ja minua moitittaan huonosta kielitaitosta...