Kuinka reagoida?
Olemme seurustelleet lähes 8 vuotta. Erinäisten sattumien summana erosimme yli vuosi sitten, molempien mokailujen seurauksena. Olimme erossa n. parisen viikkoa, jonka aikana baarissa suutelin erästä miestä, sekä olin erään toisen miehen kotona baarireissun jälkeen (tämän miehen kanssa en edes pitänyt kädestä kiinni, juttelimme vain). Pari tuntia (matkat sisältäen) korkeintaan olin hänen luonaan, sitten kotiin. En siis edes ollut yötä. Kun aloitimme seurustelun, olimme toisillemme ainoat seksikumppanit. Seurustelun aikana mies petti minua kaksi kertaa saman naikkosen kanssa, olivat sängyssä. Muita kertoja on ollut muutama, että pusuja on vaihdettu toisten kanssa, tyhmyyksissämme, meillä molemmilla siis. Minä en ole ikinä ollut kenenkään muun kanssa sängyssä kuin mieheni. Hän ei kuitenkaan usko minua..
No, palasimme välirikon jälkeen yhteen ja totesimme, että rakastamme toisiamme ja haluamme olla yhdessä. Aloimmekin yrittää lasta. Aikaa kului puoli vuotta eikä lasta kuulunut. Kävin yksityisellä gynellä, jolta sain clomifen-kuurin. Ensimmäisestä kuurista tulin raskaaksi. Nyt mies on jostain harhakuvitelmista saanut päähänsä, että hän ei olekaan varma, onko lapsen isä??!! Ilmeisesti hänen sairaassa mielessään pyörii tämä mies, jonka luona olin EROMME aikana baarireissun jälkeen, eli siis puoli vuotta ENNEN kuin tulin raskaaksi.
Halusin mennä naimisiin, ennen kuin lapsi syntyy, mutta mies on saanut päähänsä, että haluan naimisiin siksi, ettei isyyttä tarvisi tunnustaa.. Puhuu myös isyystestistä.. Asumme pienellä paikkakunnalla, joten isyystestin teettäminen olisi jonkunsortin häpeä ja kun ei ole minkään maailman mahdollisuutta, etteikö mieheni olisi lapsen isä. Tämä loukkaa minua suuresti. Aion näyttää tämän viestin miehelleni.
Mieheni on lupaillut monta kertaa, että sillon ja sillon naimisiin, mikään ei ole kuitenkaan toteutunut. Minulle olisi vain ollut tärkeää olla naimisissa kun vauva syntyy, mutta nyt mietityttää tuollaisen ihmisen kanssa yhdessäolo..tivaa vaan, että mitä hyötyä on mennä naimisiin ja että onko hän edes lapsen isä. Loppuipahan tämäkin into mennä naimisiin ja sain vain pahan mielen. Eihän siitä varmaan mitään hyötyä olekkaan..mitä hyötyä koko yhdessäololla on?

Vastaukset 4
Vanhimmat
pistä pellolle se äijä. Mun exä (lapseni isä) teki ihan saman sillon kun tein positiivisen raskaustestin. Etteikö hän olisi varma. Vielä lapsen synnytyyäkin epäili joskus mahtaako hän olla isä. Prkl, lapsi ja isä olivat kuin kaksi marjaa. Ei niinkun voinu erehtyä. Tänä päivänä emme ole yhdessä enää, koska ukon vainoharhaisuus hallitisi muissakin asioissa ja oli muutenkin ihan kontrollifriikki ja halusi hallita kaiken tavoin , mutta aina päällimäisenä kaikista tekemisistäni epäili että olen vain rahan takia hänen kanssaan jne. Ukolla edes ollut paljoa rahaa... =) pöpi mikä pöpi
Tuota noin... Miksi et vain sano miehellesi, että sinä tiedät kyllä hänen olevan isä, mutta teetetään isyystesti heti, kun muksu syntyy!
Se on teidän osalta (sinä, isä ja lapsi) pelkkä verikoe!!!
Soita vaikka etukäteen maistraattiin ja kysy, miten se teidän paikkakunnallanne otetaan, luulisin, että voidaan ottaa heti sairaalassa kun lapsi syntyy?
Muuta siinä ei ole, kuin että kestää saada tulos jonkun aikaa ja ennen kuin isyys on selvä / isyys tunnustettu, lasta ei voi kastaa esim. miehen sukunimelle.
Ehkä on kuitenkin parempi tehdä testi, ettei sitten toiselle jää mitään epäselvää (joka voi kostautua huonoina hetkinä), kun lapsesta kuitenkin olette yhdessä vastuussa lopun ikäänne!
Ehkä hän ei kuitenkaan tarkoita sinua loukata, vaan pelkkä pelko siitä, ettei olisikaan isä on niin iso...
Sitäpaitti ymmärtäväinen suhtautuminen sulta (ja lupaus testistä) voisi rauhoittaa häntäkin ja ehkä pärjäisitte odotusajankin paremmin...
Sorry, kurja juttu moinen epäluottamus :(
Tsemppiä ja onnellista odotusta kuitenkin :)
Kannattaa mennä naimisiin.
Me hankittiin vaimon kanssa neljä lasta ennenkuin menimme naimisiin ja olisi kyllä kannattanut mennä ennen lapsien syntymää.
Voithan sen dna testin teettää avioliitossa ollessasikin jos miehesi on epävarma, mutta lapsen tähden se avioliitto on tärkeä. Sano miehellesi että teetät sen dna testin vaikka myöhemmin jos hän ei sinua usko.
Äläkä sinä muistuttele miestäsi siitä sen pettämisreissusta. Olitte erossa ja menitte uudestaan yhteen, jolloin kaikki aloitetaan puhtaalta pöydältä. Miehesi pitäisi vaan ryhdistäytyä. Toivon ja rukoilen teille sekä lapselle parasta.
Kannattaa tehdä miehen mielenrauhan vuoksi isyystesti. Miehesi ei myöskään saa siitä myöhemmin asetta taistella sinua vastaan. Mikäli yhteiselo ei meinaa millään sujua sitten myöhemmin miehen "vainoharhaisuuden" vuoksi niin ota ero ja etsi järkevämpi mies. Miehesi ei siitä muutu miksikään, jos vielä asioiden selvinä ollessa jatkaa "harhaisuuttaan", sinun elämäsi vain menee hukaan sellaisen rinnalla!
Ei noilla aikaisemmilla jutuilla ole mitään merkitystä, unohda ne! Mikäli se miehesi olisi kiinnostunut tuosta toisesta naisesta niin olisihan hän hänen peräänsä. Mennyt mikä mennyttä eikä seksiin aina tarvita rakkautta. Sinä itse et ole tehnyt mitään väärää vapaana naisena muiden miesten kanssa.