Onko kenellekään teistä käynyt niin, että vuosia piinanneen ja jo ohi menneen masennuksen (tarkoitan nyt depression) jälkeen alkaa ilmetä voimistuvia pakkoneuroottisia oireita?
Itse olin melko masentunut nuoren aikuisikäni parhaat vuodet 22-29. Valitettavasti näihin vuosiin kuului myös itsemurhayrityksiä.
Jo näiden vuosien aikana alkoi ilmetä pakko-oireita, jotka olivat tyypillisesti tarkistamista jne. Nykyään oireita ei juuri päiväaikaan ole, vaan käytäessä nukkumaan ja ja yöllä ja aamuyöllä herätessäni:
Oireita em. liittyen ovat mm. pakko:
- lausua ns. iltarukous itsekseni
- kosketella itseäni jaloista päähän noin 5 kertaa
- käytävä vessassa kusella vaihteleva määrä (3-25 kertaa)
- toistettava vessassa hanasta veden laskua, kosketeltava ovenkahvoja, seiniäkin, käytävä keittiössä katsomassa kelloa, astuttava vessan tai makuuhuoneen kynnyksen yli, koskettava makuuhuoneen ovenkahvaan ja lattiaan sängyltä, pyöriteltävä tyynyä noin 5 kertaa.
Olen lukenut aiheesta ja tiedän mistä on kysymys. Pärjään kohtalaisen hyvin näiden vittumaisten asioiden kanssa, mutta ne syövät etenkin, kun uni jää liian lyhyeksi.
En käytä mitään lääkkeitä, yli puoli vuotta sitten viimeisin masennuslääkekuuri päätyi. Silloin oli vähän helpompaa, mutten haluaisi alkaa syödä niitä. Terapia olisi hyvä ajatus, muttei taida olla varaa.
Olen kuitenkin huomannut, että usein, etenkin päiväsaikaan noita impulsseja ei juuri tule ja niiden kanssa pärjää.
Kokemuksia tai neuvoja?
Itse olin melko masentunut nuoren aikuisikäni parhaat vuodet 22-29. Valitettavasti näihin vuosiin kuului myös itsemurhayrityksiä.
Jo näiden vuosien aikana alkoi ilmetä pakko-oireita, jotka olivat tyypillisesti tarkistamista jne. Nykyään oireita ei juuri päiväaikaan ole, vaan käytäessä nukkumaan ja ja yöllä ja aamuyöllä herätessäni:
Oireita em. liittyen ovat mm. pakko:
- lausua ns. iltarukous itsekseni
- kosketella itseäni jaloista päähän noin 5 kertaa
- käytävä vessassa kusella vaihteleva määrä (3-25 kertaa)
- toistettava vessassa hanasta veden laskua, kosketeltava ovenkahvoja, seiniäkin, käytävä keittiössä katsomassa kelloa, astuttava vessan tai makuuhuoneen kynnyksen yli, koskettava makuuhuoneen ovenkahvaan ja lattiaan sängyltä, pyöriteltävä tyynyä noin 5 kertaa.
Olen lukenut aiheesta ja tiedän mistä on kysymys. Pärjään kohtalaisen hyvin näiden vittumaisten asioiden kanssa, mutta ne syövät etenkin, kun uni jää liian lyhyeksi.
En käytä mitään lääkkeitä, yli puoli vuotta sitten viimeisin masennuslääkekuuri päätyi. Silloin oli vähän helpompaa, mutten haluaisi alkaa syödä niitä. Terapia olisi hyvä ajatus, muttei taida olla varaa.
Olen kuitenkin huomannut, että usein, etenkin päiväsaikaan noita impulsseja ei juuri tule ja niiden kanssa pärjää.
Kokemuksia tai neuvoja?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Noin huomattavaa joukkoa oireita en ole kokenut, mutta minua on masennuksen yhteydessä jatkuvasti vaivannut lukko-neuroosi.
Talossa, jossa asun on kuusi ulko-ovea. Kun menen illalla nukkumaan, minun pitää käydä tarkistamassa, että nuo kaikki ovet ovat lukossa. Neuroosin vuoksi se ei onnistu kerralla eikä kahdella. Ovia pitää nykiä ja kokeilla kymmeniä kertoja. Siltikin jää vaivaamaan se, että ovatko ne varmasti lukossa. Aikaa tähän kaikkeen saattaa mennä illassa puolesta tunnista tuntiin.
Sama rumba on myös edessä, jos lähden päivällä pois kotoa, eikä kotiin jää ketään. Lähtöön pitää varata tuo ylimääräinen lukkojenkolkutteluaika.
Olen kokeillut myös sellaista, että otan mukaan paperilapun, jossa on kaikkien ovien tunnus. Menen oville ja merkkaan tunnuksen jälkeen kynällä lapulle: "kokeiltu". Tämän luulisi toimivan, mutta ei. Kun tulen lappu kädessä sisälle, en uskalla luottaa sen merkintöihin ja sama ruljanssi on tehtävä uudelleen.
Kun käyn terapiassa psykiatrin luona viikottain, olen keskustellut tästä ongelmasta ja siitä miten sitä voitaisiin hoitaa. Vastaukseksi olen saanut, että pakko-oireiden hoitoon käytetään samoja lääkkeitä kuin masennuksenkin hoitoon.
Vielä nuo pakko-oireet eivät ole menneet niin pahoiksi, että masennuslääkitystäni olisi lisätty (nykyiselläänkin se on jo aika rankka).
Tuo lukko-neuroosi tuli pahempana vasta viiden masennusvuoden jälkeen. Masennuksen kanssa olen tällä hetkellä sinut, kiitos terapian ja lääkkeiden, mutta tuo lukko-neuroosi rassaa välillä todella pahasti.
koettuja juttuja ovat minullekin.
Hokema;nolla,nolla,nolla,aina kaiken olla!
Heh..kun lähdin kotoa johon ei jäänyt ketään,hoin tuota katsoessani hellan nappeja ja koetellessani ovea yms.
Olen käynyt terapiassa..en ainoastaan tämän pakko-oireen takia,tämä on vielä pieni vaiva,mutta jotenkin sisäistin sen,että tässä on kysymyksessä jokin syyllisyys,jota en tiedä edes onko sitä,mutta pelkäsin tekeväni jotain väärää jos en tarkista ja aiheuttaisin onnettomuuden.
Esim.tulipalo tai kodin tuho tms.
Sitten vähitellen olen sisällä itsessäni päässyt siihen tilaan,että palakoon,menköön kaikki sitten!
Ja nyt ei enää vaivaa tuo pakko-oireisuus,ehkä silloin kuitenkin jos ahdistun pahasti.
Tämä alkoi lapsena ja on kestänyt aikuisuuteen vaihtelevalla menestyksellä,myös muissa kun hella ja ovi-asioissa!
Osaan kyllä nauraa itselleni ja huumori pelaa tässäkin,apuna on se että sisarellani on sama vaiva!
think positive: oletko ajatellut yrittää esim. tyynynpyörityksen tai pissimisen maailmanennätystä?
Eiköhän nyt kannattaisi ottaa se unipilleri, johan tuosta yöllisestä kuppaamisesta lähtee järki:D
ja ajattelu pakko-oireita. Hoen jotain asiaa päässäni ja sitten se täytyy purkaa tietyllä ajattelukaavalla pois. Tunnen itseni toisinaan imbesilliksi kun en voi lopettaa. Ja kotoa kun lähden, tarkistan aina hellat, vaikka tiedän, etten niitä olisi käyttänytkään. Pian saan lääkkeitä, toivottavasti auttaa. En vaan millään kehtaisi kertoa kaikkia ongelmiani lääkärille. :(
on olemassa hyvä lääke. Jos aivan mahdottomaksi menee noi oireet, kannattaa kysyä lääkettä lekurilta.
jostain, että masennukseen ja pakko-oireisiin olisi sama lääke. Täytyy kysyä lekurilta.
Olen 35 ja olin vakavasti masentunut vuodet 20-28 suunnilleen. No sitten meni hyvin, mutta lasten syntymän jälkeen mua on alkanut vaivata pakko-oireet ja sairauspelot. Tarkkailen koko ajan itseäni ja etsin oireita. Se ikänkuin imaisee valtaansa ja päätän, että nyt en enää tarkkaile sitä tai tätä. Kuitenkin pian taas sorrun siihen yms. Se nyt on yksi ilmenemismuoto pakko-oireisuudesta. Muistan jo lapsena, kun mulla oli jotain pakkoajatuksia, jotka imaisivat mukaansa ja olin välillä aika tavoin omissa ajatuksissani niiden takia, vaikka olin muuten ns. "normaali"
Mekanismihan on tavallaan kaksijakoinen: jos ei tee jotain rituaalinomaista ajatusten tai tekojen toistoa, tulee tunne/ajatus, että jotain pahaa tapahtuu, esimerkiksi joku läheinen kuolee, sairastuu tms. Siis jonkinlainen syyllisyys. Toisaalta näitä rituaaleja tekee ikään kuin etukäteen, ehkäisevästi, torjuakseen moisten onnettomuuksien mahdollisuuden ja saadakseen uni- ym. rauhan.