ERITYISMUMMOJA

Löytyykö nykyään mummoja, jotka ovat joutuneet törmäämään erityislapsenlapseen?

Oma äitini on ollut loistava tuki. Kun olen sanonut, että lapselle löytyy kotoa enää pelkkää kireää "EI"- sanaa, mummo ottaa lapsen 600 kilometrin päähän pariksi päivää ja kehuu lasta kovasti. Saadaan takas aina ihana tyttö ja unohdetaan itse hetkeksi se "EI"- sanan viljely.

Oman äidin tuki on auttanut niin paljon, ettei sanoja riitä, vaikka konkreettista tukea ei ehkä saakkaan (taiteilijasuku)
61225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mikä ihmeen ihmelapsi jokin uhmaikäinen on???

Ihmelapsi on lapsi joka omaa erityisiä taitoja ikäänsä nähden, kuten musikaalisuus, matemaattisuus, jne.

Minkä alan erityislahjakkuudelle täytyy kokoajan sanoa EI, ethän vain tukahdeta lastasi????

Äänestä
  • Eikö erityislapsista puhuttaessa tarkoiteta vammaisia?

    Äänestä

Toinen lapsenlapsistani syntyi vaikeavammaisena.
Päivystin vanhempien kanssa vuorotuurein ja joskus toki kaikki yhdessäkin pienokaisen luona teho-osastolla tämän ensimmäiset elinkuukaudet.

Ja myöhemmin, äidin äitiysloman päätyttyä, hoisin neitoa omien lasteni ohella kotona - myös sen erityishoidon osuudelta; liikunta- ja leikkiterapiatunnit, lääkitykset, sairaalakäynnit jne.
Opettelin myös kosketusviittomia kommunikoinnin helpottamiseksi ja askartelin näkörajoitteiselle sopivia lastenkirjoja jne.

Tätäkö tarkoitit erityismummoudella?

Äänestä
  • mut kuitenkin just klo 21.30 lähti pojanpoika yli 600 km:n päähän täältä!

    On lomat ym. muut meillä ja kun isi on "hukassa ollut" nyt kohta 3 kk eli kadonneiden Suomen-listalla, joita poliisit ei löydä?!

    Poitsu asuu äitinsä ja uuden isän ja velipuolen kanssa siellä kaukana!
    Niin ja velipuoli myös on lomilla meillä ellei sitten ole äitinsä luona käymässä silloin, eli ihan oli aikoinaan tuntematon poika, mutta jännää, tykkää olla meidän kanssa hänkin!

    Kivaa, että me mummot kelpaamme, kuitenkin joskus joillekkin!
    PS. itse en ole ikinä kokenut tai mulla ei ole ollut yhtään mummoa aikoinaan!
    Olen jäänyt varmaan paljosta paitsi, tuntuu siltä ajatellen nyt!

    Äänestä

  • e-mummo kirjoitti:

    mut kuitenkin just klo 21.30 lähti pojanpoika yli 600 km:n päähän täältä!

    On lomat ym. muut meillä ja kun isi on "hukassa ollut" nyt kohta 3 kk eli kadonneiden Suomen-listalla, joita poliisit ei löydä?!

    Poitsu asuu äitinsä ja uuden isän ja velipuolen kanssa siellä kaukana!
    Niin ja velipuoli myös on lomilla meillä ellei sitten ole äitinsä luona käymässä silloin, eli ihan oli aikoinaan tuntematon poika, mutta jännää, tykkää olla meidän kanssa hänkin!

    Kivaa, että me mummot kelpaamme, kuitenkin joskus joillekkin!
    PS. itse en ole ikinä kokenut tai mulla ei ole ollut yhtään mummoa aikoinaan!
    Olen jäänyt varmaan paljosta paitsi, tuntuu siltä ajatellen nyt!

    toimintaa , lapsen isä kateissa 3 kk ja viranomaiset etsii, mammalla uus ukko ja lapsia, ettei se muija "kadottanu" sitä isipappaa???
    Ettei vaan olis ollu uuden ihastuksen tiellä, ei ihme että lapsi häiriintyy moisessa ruletissa!!!
    Olis nyt oottanut vaikka 3 vuotta jos ukko oikeasti kadonnut.

    Voi hemmetti näitä nykyihmisiä, parhaassa tapauksessa ukko lähtee roskia viemään , niin ämmä vaihtaa lukot ja ottaa uuden sonnin huusholliin.
    Siinä sitten lapselle selitetään että tässä on tämänviikon isi!!!!!!

    Äänestä

  • nopeeta kirjoitti:

    tulkintaversio tuokin.

    Eiköhän se äiti ole uuden isän ottanut jo paljon ennen bioisän surullista ja varmasti kaikille asianomaisille kovin ahdistavaakin katoamista.
    Ja mummi hoitaa lapsenlapsinaan niin biopojanpoikaansa kuin tämän sisaruksiakin, mikä minusta on kovin kauniisti tehty.

    Miksi pitää tulkita noin negatiivisesti?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmelapsia kirjoitti:

Löytyykö nykyään mummoja, jotka ovat joutuneet törmäämään erityislapsenlapseen?

Oma äitini on ollut loistava tuki. Kun olen sanonut, että lapselle löytyy kotoa enää pelkkää kireää "EI"- sanaa, mummo ottaa lapsen 600 kilometrin päähän pariksi päivää ja kehuu lasta kovasti. Saadaan takas aina ihana tyttö ja unohdetaan itse hetkeksi se "EI"- sanan viljely.

Oman äidin tuki on auttanut niin paljon, ettei sanoja riitä, vaikka konkreettista tukea ei ehkä saakkaan (taiteilijasuku)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu