Mulla on nyt kolmatta kesää kasvava, itsepölyttyvä, pensasmustikka ja odotan tänäkesänä saavani edes muutaman marjan. Myyjä sanoikin että pari vuotta kestää ennenkuin marjoja ilmestyy. Onko kellään kokemuksia kannattaisiko esim lannoittaa tms. ja missä vaiheessa kesää marjoja tulee. Pitääkö sitä kastella enemmän kenties? Kiitti jos joku viitsii vastata.
Vastaukset 5
- kotipuutarhuri
Istutin viime kesänä, kesäkuun puolivälissä kolme pensasmustikkaa. Kaksi oli jotain Hollantilasia tuontitaimia ja yksi kotimainen taimi. Istutin taimet kasvimaalle omaan lokerikkoon, jossa havu-rhodomultaa. Kaikki taimet antoivat marjoja jo ekana kesänä aika myöhäiseen syksyyn saakka. Hollantilaisiss oli tosi isoja marjoja, kotimaisessa vähän pienenpiä. Tänä keväänä kaikki olivat vielä hengissä ja hyväss kasvussa. Tässä vaiheessa kotimainen taimi näyttää paremmalta ja on aivan täynnä nuppuja. Viime kesä, kun oli kuiva, niin lähes joka ilta sai kastella. Täytyy toivoa, että vanhemmat hoitavat mustikoita hyvin, kun itse muutin pois.
- makeat mustikat
Minulla on yksi kotimainen Aino, yksi Alvar sekä yksi hollantilainen. Kotimaisista sain reippaan sadon jo toisena kesänä ja nyt pensaat näyttävät virkeiltä. Hollantilainen on kuivunut, saapa nähdä miten käy. Mutta siitä pölytyksestä; pensasmustikoita kai pitää aina olla tyttö ja poika-pensaat että tulee marjoja. Mitä ovat itsepölyttyvät lajikkeet?
- lelle
niin, varokaa jäniksiä, ne tykkää hirveesti pensasmustikan lehdistä ja nupuista, ensin ihmettelin, miksi ei tee marjoja, eikä kuki, ennenkuin huomasin, että pupujussit herkuttelivat kaikki vihreiltä näyttävätkin.
- cata-hki
makeat mustikat kirjoitti:
Minulla on yksi kotimainen Aino, yksi Alvar sekä yksi hollantilainen. Kotimaisista sain reippaan sadon jo toisena kesänä ja nyt pensaat näyttävät virkeiltä. Hollantilainen on kuivunut, saapa nähdä miten käy. Mutta siitä pölytyksestä; pensasmustikoita kai pitää aina olla tyttö ja poika-pensaat että tulee marjoja. Mitä ovat itsepölyttyvät lajikkeet?
Mulla on Aino ja ostin äskettäin jenkkiläiset CHIPPEWAN ja NORTHBLUEN joiden pitäisi sopia keskenään. Tuossa on linkki josta löytyy enemmän tietoja :)
http://puutarha.net/index.asp?s=/suorakanava/artikkeli2.asp?id=127
- nami nami marjoja
Pensasmustikka on kosteuden ystävä ja minä hemmottelin niitä levittämällä koko kesän niiden juurille ruohonleikkuujätettä, josta ne selvästi tykkäsivät ja vaativat myös ruohokatteen vuoksi vähemmän kastelua.
Hyvä marjasato on riippuvainen sopivasta lämmöstä kukkimisaikaan samoin kuin oikeasta suhteesta valoa ja märkää, joten seuraile mustikoitasi kuinka janoisia ne ovat.
Kasvupaikka mustikoilleni oli rinne ja paahteinen, joten jonkin verran vaativaa se niille oli. Satoa kehittyi hitaasti ja vasta kolmantena kesänä sain marjoja, mutta tärkeämpää minulle oli saada niistä hyväkuntoiset ja vankat ja käyttää energiansa juurtumiseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 101960
- 60883
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun68683- 41645
- 61639
Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka22552Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la33548Toimittajat ulkomailta saapuivat eilen vaskiviikoille
Toimittajat lähtivät tutustumaan Lieksan yöelämään ja kultturitarjontaan. Kaikki yllättyivät kuinka aktiivista ja innoka24512- 46484
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?37478