Mitä vaadimme toisilta...

Tällä palstalla vaaditaan usein muslimeilta Koraanin noudattamista pilkulleen, tai sitten heitä siitä moititaan. Oli miten oli, on jo etukäteen päätetty, että he toimivat kummassakin tapauksessa väärin.

Minä olen olevinani hyväkin kristitty, mutta harvoin pyhitän lepopäivän, Jumalan nimikin on tullut silloin tällöin turhaan lausuttua „-lauta“ ja „-liste“ päätteillä. Surffailen viikolla työaikaan netissä, se kai on työajan varastamista? Olen syyllistynyt juoruiluun ja sitä mukaa puhunut lähimmäisestäni pahaa selän takana, jopa lisäänyt siihen omiani pelkkää pahansuopaisuuttani. Jos en nyt ihan tavoitellut, niin ainakin olen himoinnut lähimmäiseni omaisuutta, ja naimisissa oleva työkaverikin on kieltämättä aikamoinen namupala.

„Jumala uhkaa rangaistuksella kaikkia, jotka rikkovat hänen käskyjään. Sen tähden meidän tulee pelätä hänen vihaansa, emmekä saa tehdä vastoin näitä käskyjä.“ (Lutherin Vähä katekismus)

Myönnän, että en päivittäin tule ottaneeksi syntejäni näin raskaasti ja tosissani. Sanotaanko vaikka että keskiarvoni on 8,5. Pääseekö sillä päästötodistuksella taivaaseen? Mutta onhan meillä onneksi aina tämä Islam palsta, mille voi näppärästi siirtää omat synnin taakat. Kunhan henkeen ja vereen vaadin muslimeja tilille Koraanin noudattamisesta tai sen lakien noudattamatta jättämisestä, jäävät omat paheeni ja puutteeni ehkä pikkuisen vähemmälle huomiolle, niin Jumalan kuin sen lähimmäisenkin silmissä. Enkös minä opettajankin mielestä ollut muita oppilaita parempi jos kävin hänelle kantelemassa? Vai olinko sittenkään...?

„Meillä on kymmeneen käskyyn noin 35 miljoonaa lakia ja lieventävää asianhaaraa“ (kirjoittaja tuntematon).

No tämä käy ainakin minulle kaupaksi! Tarkoittaa siis, että vaikka olen Raamatun mukaan syntinen, yhteiskunta ja oikeuslaitos antavat aika pitkälle syntini anteeksi. Jippii! Mutta tämä jääköön tietenkin kristittyjen erityisoikeudeksi. Muslimit vaadittakoon edelleen tilille jokaisesta suurpiirteydestä Koraanin käskyjä kohtaan. Eräitten muslimimaitten nykypäivän oikeuslaitoksen laki kieltää asioita jotka Koraani sallii, myös tavalliselle kansalaiselle ne ovat edellisten sukupolvien juttuja eivätkä kuulu nykypäivään, siitä esimerkkinä moniavioisuus. Siinäpä meille täällä pohjolan perukoilla pohdittavaa kuka tekee missäkin ja mitäkin oikein tai väärin ja kenen mielestä.

Jospa antaisimmekin itsellemme kotitehtäväksi analysoida jokaisen eri muslimimaan lakipykälät ja nykypäivän yleisen käytännön ja verrata niitä Koraanin sääntöihin. Minua nimittäin kututtaa se huoleton ja pinnallinen tyyli, miten täällä siteerataan tuulesta temmaten Koraanin säkeitä miettimättä onko sillä asialla ylipäätään tässä maailmassa jotain merkitystä. Palatkaamme palstalle sitten vaikka kymmenen vuoden kuluttua jos olemme päässeet puusta pitkään ja voimme esittää lyhyen ja ytimekkään yhteenvedon ilman 35 miljoonaa lieventävää asianhaaraa.
10363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Minua nimittäin kututtaa se huoleton ja pinnallinen tyyli, miten täällä siteerataan tuulesta temmaten Koraanin säkeitä miettimättä onko sillä asialla ylipäätään tässä maailmassa jotain merkitystä."

Onko mielestäsi siis jokin Koraanin käsky tai opetus vanhentunut tai merkityksetön?

Äänestä
  • Onko minun mielestäni jokin Koraanin käsky tai opetus vanhentunut tai merkityksetön, sitä ei minun edes kuulu arvostella.

    Kritiikkini kohdistuu siihen pinnalliseen tyyliin, miten tällä palstalla Koraanin kohtia usein käsitellään. Tiedät aivan hyvin itsekin, miten täällä usein tehdään tikusta asiaa pohtimatta, onko sillä vielä nykypäivänä yhtä paljon merkitystä kuin, sanotaan nyt, tuhat vuotta sitten. Ei myöskään pohdita ovatko muslimit ehkä kenties jo joissain valtiossa itse lailla kumonneet juuri sen Koraanin ohjeen mistä täällä nostetaan kovakin haloo. Joitakin Koraanin kohtia muslimit pitävät itsekin aikansa eläneinä eivätkä katso niiden välttämättä sopivan nykypäivään. Tässä asiassa on tietenkin suuriakin maakohtaisia eroja. Mutta eihän Suomikaan aikoinaan sattuneista syistä kehittynyt yhtä nopeasti kuin Ruotsi...

    Äänestä

  • Paha lintsari kirjoitti:

    Onko minun mielestäni jokin Koraanin käsky tai opetus vanhentunut tai merkityksetön, sitä ei minun edes kuulu arvostella.

    Kritiikkini kohdistuu siihen pinnalliseen tyyliin, miten tällä palstalla Koraanin kohtia usein käsitellään. Tiedät aivan hyvin itsekin, miten täällä usein tehdään tikusta asiaa pohtimatta, onko sillä vielä nykypäivänä yhtä paljon merkitystä kuin, sanotaan nyt, tuhat vuotta sitten. Ei myöskään pohdita ovatko muslimit ehkä kenties jo joissain valtiossa itse lailla kumonneet juuri sen Koraanin ohjeen mistä täällä nostetaan kovakin haloo. Joitakin Koraanin kohtia muslimit pitävät itsekin aikansa eläneinä eivätkä katso niiden välttämättä sopivan nykypäivään. Tässä asiassa on tietenkin suuriakin maakohtaisia eroja. Mutta eihän Suomikaan aikoinaan sattuneista syistä kehittynyt yhtä nopeasti kuin Ruotsi...

    "Onko minun mielestäni jokin Koraanin käsky tai opetus vanhentunut tai merkityksetön, sitä ei minun edes kuulu arvostella."

    Olet kuitenkin viitannut (vaikkakin hyvin epämääräisesti) joihinkin tarkentamattomiin Koraanin säkeisiin ja kirjoittanut, ettei välttämättä "asialla ole ylipäätään tässä maailmassa ... merkitystä".

    Haluaisin tietää, mihin säkeisiin viittaat.
    Tästä olisi hyvä aloittaa.

    Muuten ei oikein voi puolustautua syytöksiisi säkeiden pinnallisesta käsittelystä.

    Äänestä

  • Jake "kafir" Waits kirjoitti:

    En todellakaan halua ruveta tässä itse säkeistä riitelemään, vaan kuulutan edelleenkin sen laajemman ja syvemmän 3D analyysin perään noin niinkuin yleisesti ottaen tällä palstalla. (Ja kuten tiedät, mehukkaimmat esimerkit yhtäkkiä häviävät tältä palstalta kuin tuhka tuuleen ;-)

    Mainitsen tässä siis vain pari esimerkkiä siitä harmittomimmasta päästä: "Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi...jne...". Palstalla on kirjoittajia, jotka haluavat uskoa jokaisen muslimin noudattavan tätä käskyä pilkulleen, aina ja joka puolella maailmaa, ennen, nyt ja iankaikkisesti, aamen. Näitä kirjoittajia ei edes kiinnosta tietää, mitä nykyajan nuoret muslimit eri maissa asiasta ajattelevat, he vain tarrautuvat tähän Koraanin säkeeseen. Ja jos muslimilla onkin juutalaisia ja kristittyjä ystäviä, niin silloin nousee haloo siitä, että he rikkovat Koraanin lakia vastaan.

    Tai sitten toisena standardi esimerkkinä ne loputtomat keskustelut moniavioisuudesta. Ketään ei kuitenkaan tunnu kiinnostavan se, mikä on nykypäivän laki ja käytäntö eri maissa ja haluaako esimerkiksi kairolainen nuorimies ylipäätään kahta vaimoa, kuten hänen isoisälläänkin taisi olla, vai onko siinä yhdessäkin jo liikaa kestämistä..

    Nämä siis niitä harmittomia esimerkkejä. Mutta kyllähän sinä tämän kaiken jo tiedätkin...

    tarkoitit varmaankin kutsua tämän palstan tapaa käsitellä Koraanin säkeitä fundamentalistiseksi tavaksi.

    Äänestä

  • Jake "kafir" Waits kirjoitti:

    tarkoitit varmaankin kutsua tämän palstan tapaa käsitellä Koraanin säkeitä fundamentalistiseksi tavaksi.

    En. Tarkoitan edelleenkin kutsua tämän palstan tapaa käsitellä Koraanin säkeitä pinnalliseksi tavaksi. (Fundamentalistejakin tietysti löytyy, kuten möys ilkeilijöitä, hyväuskoisia...)

    Enkä arvostele tässä kenenkään henkilökohtaisia mielipiteitä, vaan sitä, että asioihin ei perehdytä vaan niistä jankutetaan. En myöskään väitä, että tähän syyllistyvät kaikki. Ihmettelen edelleen sitä, miksi niin harvaa kiinnostaa tietää miten ko. säkeitä käytännössä sovelletaan, vai sovelletaanko enää ollenkaan ja jos ei niin miksi ei.

    että jankutat tuota asiaa monessa viestissä. Onko se todella vaikeaa käsittää?

    >>Ihmettelen edelleen sitä, miksi niin harvaa kiinnostaa tietää miten ko. säkeitä käytännössä sovelletaan, vai sovelletaanko enää ollenkaan ja jos ei niin miksi ei.

    Eihän palstan lukijat/kirjoittajat näitä asioita mitenkään voi tietää, jos eivät ole vanhoja muslimeita. Nuoremmat muslimitkaan eivät tiedä mitä islamiin kuuluu.
    Tämä palsta on sitä varten, että täällä voitaisiin oppia jotain islamista. Kun muslimit eivät halua olla siinä mukana, asiaa selvitetään ilman muslimeja.

    Monillakin lukijoilla on aivan muut syyt tutkia islamia kuin muslimeilla. Monet ovat huolestuneet turvallisuudestaan, mutta se ei muslimeja huolestuta.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    JakeKW pyysi tarkennusta ja parhaani mukaan yritin tarkentaa. Mutta hienoa tietenkin jos koet olevasi muita nokkelampi ja sinulle riittää, kun kerran sanoo. Se asia siis on nyt selvä? Hyvä.

    Olen samaa mieltä kanssasi "Tämä palsta on sitä varten, että täällä voitaisiin oppia jotain islamista". Aivan.

    Esko hyvä, älä ota kirjoitustani henkilökohtaisesti. Taisit tässä kerran eräässä toisessa keskustelussa mainitakin, että mielestäsi olisi ihan turhaa käydä itse jossain Kairossa katsomassa miten asiat ovat, sillä asiat selviävät parhaiten internetistä. (ole hyvä ja korjaa, jos olen väärässä, ja se kirjoittaja olikin joku toinen). Tämä on kuitenkin periaatteessa sinun mielipiteesi ja tuskin kukaan palstalainen, minä mukaan lukien, olettaa sinun siitä tinkivän. En myöskään oleta sinun matkustavan ulkomaille, on Suomen maineelle jopa eduksi, että pysyttelet valtakunnan rajojen sisäpuolella. Jos mielestäsi internet on objektiivisin ja riittävä tietolähde ja lyö laudalta live kokemukset ja keskustelut, en usko, että lähiaikoina haluat sitä mielipidettä uudelleen arvioida. Joten aivan vapaasti vaan.

    >>En myöskään oleta sinun matkustavan ulkomaille, on Suomen maineelle jopa eduksi, että pysyttelet valtakunnan rajojen sisäpuolella.

    Minä en asu Suomessa.

    lehmän ja sian kanssa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Paha lintsari kirjoitti:

Tällä palstalla vaaditaan usein muslimeilta Koraanin noudattamista pilkulleen, tai sitten heitä siitä moititaan. Oli miten oli, on jo etukäteen päätetty, että he toimivat kummassakin tapauksessa väärin.

Minä olen olevinani hyväkin kristitty, mutta harvoin pyhitän lepopäivän, Jumalan nimikin on tullut silloin tällöin turhaan lausuttua „-lauta“ ja „-liste“ päätteillä. Surffailen viikolla työaikaan netissä, se kai on työajan varastamista? Olen syyllistynyt juoruiluun ja sitä mukaa puhunut lähimmäisestäni pahaa selän takana, jopa lisäänyt siihen omiani pelkkää pahansuopaisuuttani. Jos en nyt ihan tavoitellut, niin ainakin olen himoinnut lähimmäiseni omaisuutta, ja naimisissa oleva työkaverikin on kieltämättä aikamoinen namupala.

„Jumala uhkaa rangaistuksella kaikkia, jotka rikkovat hänen käskyjään. Sen tähden meidän tulee pelätä hänen vihaansa, emmekä saa tehdä vastoin näitä käskyjä.“ (Lutherin Vähä katekismus)

Myönnän, että en päivittäin tule ottaneeksi syntejäni näin raskaasti ja tosissani. Sanotaanko vaikka että keskiarvoni on 8,5. Pääseekö sillä päästötodistuksella taivaaseen? Mutta onhan meillä onneksi aina tämä Islam palsta, mille voi näppärästi siirtää omat synnin taakat. Kunhan henkeen ja vereen vaadin muslimeja tilille Koraanin noudattamisesta tai sen lakien noudattamatta jättämisestä, jäävät omat paheeni ja puutteeni ehkä pikkuisen vähemmälle huomiolle, niin Jumalan kuin sen lähimmäisenkin silmissä. Enkös minä opettajankin mielestä ollut muita oppilaita parempi jos kävin hänelle kantelemassa? Vai olinko sittenkään...?

„Meillä on kymmeneen käskyyn noin 35 miljoonaa lakia ja lieventävää asianhaaraa“ (kirjoittaja tuntematon).

No tämä käy ainakin minulle kaupaksi! Tarkoittaa siis, että vaikka olen Raamatun mukaan syntinen, yhteiskunta ja oikeuslaitos antavat aika pitkälle syntini anteeksi. Jippii! Mutta tämä jääköön tietenkin kristittyjen erityisoikeudeksi. Muslimit vaadittakoon edelleen tilille jokaisesta suurpiirteydestä Koraanin käskyjä kohtaan. Eräitten muslimimaitten nykypäivän oikeuslaitoksen laki kieltää asioita jotka Koraani sallii, myös tavalliselle kansalaiselle ne ovat edellisten sukupolvien juttuja eivätkä kuulu nykypäivään, siitä esimerkkinä moniavioisuus. Siinäpä meille täällä pohjolan perukoilla pohdittavaa kuka tekee missäkin ja mitäkin oikein tai väärin ja kenen mielestä.

Jospa antaisimmekin itsellemme kotitehtäväksi analysoida jokaisen eri muslimimaan lakipykälät ja nykypäivän yleisen käytännön ja verrata niitä Koraanin sääntöihin. Minua nimittäin kututtaa se huoleton ja pinnallinen tyyli, miten täällä siteerataan tuulesta temmaten Koraanin säkeitä miettimättä onko sillä asialla ylipäätään tässä maailmassa jotain merkitystä. Palatkaamme palstalle sitten vaikka kymmenen vuoden kuluttua jos olemme päässeet puusta pitkään ja voimme esittää lyhyen ja ytimekkään yhteenvedon ilman 35 miljoonaa lieventävää asianhaaraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu