Moni tuntuu tällä palstalla miettivän tehdäkö aborttia vai ei. Omasta kokemuksestani haluan sen verran auttaa, että älkää ajatelko päätöstä tehdessänne kuin itseänne. Moni täällä miettii omaa jaksamistaan, mutta toteaa että onhan sitä mies ja sukulaisia, jotka auttaa. Niin minäki ajattelin, mutta kummasti kyllä jäin yksin. Mies lähti, eikä kukaan sukulainen tai ystävä tarjoudu ikinä auttamaan. Olen lapseni kanssa aivan yksin ja kuolemanväsynyt enkä olisi ikinä uskonut että tämä on näin raskasta ja menetän kaiken mikä oli minulle ennen tärkeätä: vapauden tehdä mitä haluan, viettää iltoja ystävien kanssa, harrastaa yms. Kannattaa varautua siihen että jää yksin ja miettiä onko valmis uhraamaan kaiken itselle tärkeän lapsen takia. Tässä vaiheessa kun lapsi on muutaman vuoden ikäinen, eipä tässä muuta enää voi kun yrittää jaksaa. Lapseni on elämäni keskipiste ja teen kaikkeni että hän on onnellinen mutta silti uhraus on ollut omalta osaltani suuri, enkä yhtään ihmettele niitä jotka eivät vastaavassa tilanteessa yksinkertaisesti enää jaksa.
Oma kokemus
Milja83
141356
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
sukulaisia ja ystäviä, kun eivät ole auttaneet. Minusta auttaminen on itsestään selvyys.
Lapsia kannattaa hankkia vasta sitten, kun on naimisissa. Useimmat täällä, jotka valittavat, että mies lähti, eivät puhu aviomiehestä, vaan poikaystävästä.
Lapsi kasvaa nopeasti. Hän on hetken vain pieni. Sitten alkaa mennä paremmin. Ei muutama vuosi oman lapsen eteen ole mikään suuri uhraus.
kannattaa hankkia vasta kun on naimisissa. Voihan se aviomieskin lähteä kävelemään.
ei välttämättä vasta sitte ku on naimisissa. Jos molempien aatteet kohtaa sillä tavalla että naimisissaolo ei tunnu tärkeeltä tai muuta mitään suhteessa. Esim. meillä kumpikaan ei kuulu edes kirkkoon joten ei sillä asialla mikään kiire ole miltään uskonnolliseltakaan kannalta.
Jos joskus menee sukset ristiin, mitä vahvasti epäilen (riitelyt on riidelty vuosien aikana ja asiat selvitetty, kumpaakaan ei kaivele mikään ja kaikesta puhutaan), niin kumpikin on kuitenkin luonteeltaan semmoinen että toista, tai ainakaan lasta, ei hylätä koskaan vaikka mikä tulisi.
Se vain tulee. Me olimme käyttäneet kondomia poikaystäväni kanssa ja emme huomanneet, mitään ongelmaa kunnes.. epäsäännölliset menkkani alkoivat olla tosi epäsäännölliset eli 5vko myöhässä. Olivat ne ennenkin tulleet stressin takia enemmänkin myöhässä, mutta jotta en kuvittelisi turhia tein testin.
Siinä vaiheessa jo 9 rvk menossa.
kirkon tai ylipäätänsä uskonnon kanssa. Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio. Raaka totuus nyt vain on, että avosuhteet hajoavat paljon useammin kuin avioliitot.
Jos on uskollinen luonne, niin miksi ei menisi naimisiin?
hae apua, sairaaltahan se kuulostaa jos joku katuu, toista ihmistä, omaa lastansa??!!
Pelkkää biletystä ja hauskanpitooko elämä sit pitäs olla?? Ja kyllä, yleensä normaalit ihmiset ON valmiita uhraamaan omat mielitekonsa Lapsen takia, olipa miten tärkeitä hyvänsä!!
Mikset menis lapsen kanssa vaikka johonki äiti-lapsi ryhmään niin pääsisit sitä kautta tutustuun uusiin aikuisiin, saisit sosiaalista verkostoo ja eiköhän sieltä sitä hoitoapuaki alkas ilmaantuu! Tee lapsesta voimavara ja mahdollisuus äläkä päinvastoin!!
Sairas minäkin sitten olen, tuli varma diagnoosi otsikolla "siis oikeesti". Kuka oli katumisesta puhunut?! Alkup. kirjoittaja vain halusi tuoda julki väysmystään ja sitä kuinka kaipaa vapautta.
Mulla täsmälleen samat fiilikset. Ainoona erona tilanteeseen kai se, että mulla on pitun hyvä tukiverkosto; lapsen isä, omat vanhemmat, sukulaiset ja ystävät. Silti olen väsynyt ja vituttaa toisinaan suurestikin lapsettoman vapaus tulla ja mennä. Tällaisia ajatuksia on varmaan monilla (juu ei kaikilla) ja se jos mikä on TÄYSIN NORMAALIA.
Teki kumman tahansa päätöksen pitää tai ei, voi sitä katua.
Eikä kyseessä ole välttämättä pitämisen kanssa katuminen, mutta ihminen on sosiaalinen olento ja mielenterveyden ja hyvinvoinnin takia tarvitsee sosiaalisia suhteita sekä itsensä toteuttamista.
Vaikka ei ole lapsia niin kuvittele itse olevasi 24h saman ihmisen kanssa monen vuoden ajan. Ihmisen kanssa joka on täysin vastuullasi ja kykenemätön tekemään mitään yksin. Kyllä siinä alkaa kaipaamaan edes yhtä tuntia jonkun toisen kanssa, joka osaa puhua ja ymmärrystaso on suunnilleen sama.
Se ei tarkoita että katuisi koko tuota lasta!
Ja ihmisiä on erinlaisia. Niitäkin löytyy, jotka katuu. Niitäkin löytyy, jotka tekee asialle jotain ja joutuu vankilaan. Kaikki ei ole äitejä vaikka on kohtu ja kyky raskauteen. Eika kaikki ole superäitejä, joilla kohtua ei ole tai kykyä tulla raskaaksi. Se ei siis ole ihmisen, joka tulee raskaaksi murhe, jääkö maailmassa joku ilman lapsia. Jos on vaikka raiskauksesta tai insestistä tullut raskaaksi.
Kyllä yleensä jos joku sen lapsen tekee kyllä arvostaa sitä elämää ja tekee kaikkensa sen eteen. Ja se ei ole helppoa, joten kai siitä joskus lepoa saa toivoa.
Minä olen kanssa 4lapsen yksinhuoltaja,ja en saa apua sukulaisilta..jne..jos sua yhtää kiinnostaa niin pistähän meiliä osoitteeseen [email protected] ni ehkä voitais jotenkin auttaa toisiamme??
Mutta oletko sinä kysynyt tai pyytänyt apua, vai oletko vain yksinäsi odottanut että joku tulisi soittamaan ovikelloa ja tarjoamaan apua?
Itse olen ainakin saanut ystäviä ja tuttavia nyt lasten kautta enemmän kuin mitä ennen on ollut, koska leikkipuistoissa ja kerhoissa yms. törmää muihin äiteihin joiden kanssa aina löytyy yhteistä juteltavaa. Varmasti löytyy muitakin yksinhuoltaja-äitejä, joiden kanssa voisi vaikka sopia vuorottelusta että vähän katsotaan oman ja sen toisenkin lapsen / lapsien perään. Aika pitkälti ne asiat järjestyy sen mukaan miten niitä on halukas järkkäämmään, mutta sitähän nyt on ihan turha odotella että sitä apuaan joku tulee ovelle tarjoamaan.
ovat täysin normaaleja, kukaan ei ole täydellinen ja väsymätön. Ikävää, että lähipiiristäsi ei löydy avuntarjoajia. Olethan kysynyt, vai luulevatko että jaksat hienosti? Joka tapauksessa, apua jaksamiseen ja vertaistukea voi saada muualtakin. Katso:
http://www.yyl.fi/index.php
Sinulla on sydän kohdallaan! Tiedät mikä on tärkeintä!
Se ei kuitenkaan auta siinä tilanteessa kun on yksin lapsen kanssa ja on pakko jaksaa. Lapsella saattaa olla uhma, joka koettelee vanhemman pinnaa todella pitkälle. Tai lapsi voi olla sairastellut ja aikuisen yöunet ovat kärsineet siinä sivussa. Tai molemmat em. tilanteet yhdessä.
Selvitä, mitä palveluja kuntasi tarjoaa: olisiko kerhoja, äiti-lapsi-piirejä, kotiapua, ihan mitä vaan millä saisit hetken aikaa itsellesi. Jos on suinkin varaa, palkkaa lastenhoitaja, vaikka vain tunniksi kerrallaan tai yritä saada (= pyydä rohkeasti)sukulaisista sen verran apua, että edes joskus saat olla yksin. Suunnittele vaikka "ohjelma" niin että lapsi menee kerran kuussa yhteen paikkaan, niin kukaan ei siitä liikaa kuormitu.
Sanokoon muut mitä tahansa, mutta jotta jaksaa olla äiti, täytyy olla aikaa olla myös omalle itselle. Vaikka se lapsuus on lyhyt, on se lapsellekin onnellisempi kun äiti ei ole ihan loppuun palanut.
Pidä huoli myös ITSESTÄSI!
Voimia sinulle!
otapa kuule alueesi sosiaalipalvelu toimistoon yhteyttä kysy kodinhoitajaa hoitamaan lasta kerta viikkoon, niin saat tehdä jotakin yksin. Ja sosiaalitoimistosta saa myös yh;t tukiperheen.Lapsi on muistaakseen kerran kk tai kahdessa tukiperhessä viikonlopun. Rohkeasti vaan pyydät apua!!
Et voi enää miettiä! Miettiminen pitää tehdä siinä vaiheessa, kun on vara valita, alkaako äidiksi vai ei! Jos ei halua äidiksi, niin ei pidä myöskään antaa miehelle!