lopettkaa juopottelu. Olen koko ikäni kärsinyt sukulaisten juomisesta. Kuolisivat edes, ettei tarvitsisi niitä katella ja hävetä. Miksi pilata elämänsä päihteillä. Oon tosi vihainen kaikille juopoille. Varastavat ja ovat täysi tolloja. Alkoholisti on itsekäs paskiainen, ei ajattele läheisiä ihmisiä ollenkaan. Tappakaa edes itsenne. Minä voin tulla tekemään solmun jos ei onnistu ja voin jopa potkaista jakkaran alta. Hyvästi te paskapäät....
Lopettakaa
raitistukaa
8848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ymmärrän, mitta täyttyy jokaisella joskus.
Minun sukulaisistani on moni juoppo älynnyt päättää päivänsä itse, vielä useampi kuollut muihin alkoholisairauksiin tai -tapaturmiin. Kyllä näitä vielä riittävästi täälläkin sentään palloilee.
Vikaa on meissä läheisissäkin, miksemme lopeta häpeämistä ja kulissien kannattelua, astutaan kaapista ulos ja vaaditaan elämämme takaisin!
Juoppo on tautinsa yhteiskunnalle jo verojen muodossa maksanut omasta tai läheistensä pussista, alkoholihan on rahasampona valtiovallan suuressa suojeluksessa.
Lähdetään puhumaan lääkäreille vaivoistamme oikeilla nimillä, kaikkihan me juoppojen läheiset sairastetaan, on masennusta, uupumusta, migreeniä, unettomuutta, sydänoireita, nivelvaivoja, ihottumaa ym.ym.
Kaikki seurauksia, joita hoidetaan, mutta syihin ei kajota.
Väitän, että alkoholistien perheenjäsenet päättävät itse päivänsä siinä missä juopotkin, on tämä sen verran toivoton taival...
Annetaan ehdoton porttikielto humalaisille, kännissä ei mitään asiaa! Poliisit paikalle joka kerta.
Lopetetaan kaikkinainen hyysäys, pyykinpesu, ruokkiminen, majoittaminen jne.
Kaatukoon ongelmat sinne, mihin alkoverotkin ovat kelvanneet.
Nyt kun uusi sukupolvi on alen aikana "koukutettu" ei meillä läheisillä ole enää mitään mahdollisuutta yksin vastata seurauksista.
Jospa tahdonvastainen hoitokin toteutuisi,jos vastuun kantavat ne joilla valtakin on.
Alkoholisti on itse kykenemätön omista asioistaan päättämään, se on taivahan tosi.
Olette vihdoin löytänyt aiheen josta teilläkin on jotakin sanomista, jotain mihin purkaa jotain, ehkä katkeruutta elämään.
Ajattelemalla olette ajatelleet syrjässä elämästä, pohtineet sen minkä olette osanneet ja äkänneet että teidänkin kyvyillänne voi edes yhteen yhteiskunnalliseen topiciin ehdottaa patenttiratkaisua. Kuinka helppoa kaikki onkaan kun vaan oikein oivaltaa! Eikö olekin ihmeellistä kun keksii ihan itse jotain. Ja perin kummallista että kukaan muu ei ole samaa huomannut, vai mitä. Mutta nyt juuri te olette viisasten kiven äärellä: Ei ongelmia tarvitse ratkaista kokonaisuutta ajatellen. Niitä ei tarvitse ajatella lainkaan kun ne poistetaan.
Poistetaan siis juoppous poistamalla juopot. Se vaan jää teiltä mainitsematta että miten heidät poistetaan. Ei kai vaan likvidoimalla? Sitähän te kuitenkin perimmältään tarkoitatte, hiljaa mielessänne toivotte.
Kuinka helppoa onkaan selvitä yhteiskunnallisista ongelmista tuolla teidän vihdoin aivan itse keksimällänne tavalla.
Kun juopot sitten on poistettu niin mistä jatketaan? Riittäähän toki ongelmia?
Mutta kuka katsotaan ongelmaksi ja kuka katsoo?
Oletteko te yhteiskunnallinen ongelma?
Voi olla että jonkun toisen mielestä olette.
Saako silloin teidän hyvää ongelmanratkaisutapaa soveltaa myös teihin? Ja jos ei niin miksi ei?
Jos kerran kuitenkin olette ongelma vaikkapa vain jonkun rikkaamman mielestä.
Mitähän höpäjät "Teidänlaisia riittää aina"
Jos et kirjoitettua ymmärrä, otan osaa.
että lopetetaan tuosta vaan.
Jos ne sinun sukulaiset juo, kun ne häpeävät katsella sinua selvin päin?
Naurettava provo sinänsä: Tappakaa itsenne. Tapa itse, ettei tarvitse katsella juoppoja.
Mikäpä olisi yksinkertaisempaa kuin hypätä kelkasta lopullisesti.
Ei läheiselle kuitenkaan ihan helppoa toteuttaa, kun on kaaoksenkin keskellä arkea pyöritettävä ja laskut ja lapset vastuulla.
Ei vastuunsa tunteva ihminen voi lapsia juomarin kontolle jättää, sama kuin heitteille jättäisi.
Useimmiten se on ikääntyvä vaimo joka yrittää sinnitellä juoppoukkonsa ja aikuistuvien "geenivirheellisten" poikiensa huushollissa päivästä toiseen. (Nykyisin myös tyttärien)
Siinä kun sitten tupsahtaa vielä FAS-lapsukainen mummon syliin, kiiltelee silmäkulmassa äitienpäivänä muutakin kuin onnenkyynel.
Tämä on todellisuutta, ihmisten todellista elämää! Onko tosiaan vaikea ymmärtää jos läheisten mitta täyttyy?
Jos perheenjäsen sairastaa vaikkapa syöpää, taistelee potilas ja terveydenhuolto ym.tahot yhdessä rintamassa paranemisen puolesta, myötätuntoa riittää.
Kun kyseessä on alkoholismi, jäävät läheiset täysin yksin. Potilas kieltää sairautensa, ympäristö halveksii, terveydenhuolto odottaa, mitään ei tehdä ellei juoppo itse hae apua!
Siis ei helvetti mistä noitä trolleja tänne tulee... ja te huume tyypit rupeette heti vaahtoo noille trolleille. HEI KAMoon