Anoreksia ja bulimia

Kuulostaa varmasti tyhmältä, mut mä oon toivonu tota tautia. Niin, haluisin itelleni jomman kumman noista syömishäiriöistä. En mä mikään niin kauheen läskikään oo, mut silti. Joskus sitä vaan katsoo kateellisena muihin, et miten jotku on voinukaan olla niin "synnynnäisen" laihoja. Mulla on todella hidas aineen vaihdunta. Kerran join 1,5l vettä yhteen menoon enen nukkumaan menoa, ei tainnu aittaa yhtään... No, mut mä tiedän monii jotka ei laihdutusta es kaipaiskaan, mut silti ne haluu laihduttaa. Musta ne sais olla tyytyväisii, et on oikeen kokosii. Mä pystysin näkeen nälkee muuten, mut nälkäsenä mä en pysty keskittyyn kouluun tai kirjan kirjottamiseen tietokoneella ja ne on aika tärkeitä juttuja kumminki!
En mä kumminkaan oo ylipainonen (sen sentään vielä osaan varmasti sanoa!).

Kokemukseni anoreksiasta..

Kuinka lähipiiri suhtautui asiaan?
-Perhe oli kai hieman järkyttynyt, ja äippä itkikin kun sai tietää mun sairastavani anoreksiaa.
Kaverit ei oikeen suhtautunu mitenkään, jokunen
taisi toivottaa pikaista paranemista ym..

Kuinka pitkälle kyseiset ongelmat menivät?
-Ongelmat meni sen verran pitkälle, etten enää hallitse painoani. Joudun käymään lääkärillä kahden viikon välein mittauttamassa itseni,
siltä varalta etten ole laihtunut liikaa.
Masentunut olin ehkäpä liiankin usein, viiltelin ja yritin itsaria ym..vihasin ja vihaan edelleen itseäni. Voisin melkein sanoa pelkääväni mennä peilin eteen katsomaan itseäni, koska näen itseni aina yhtä lihavana kuin ennenkin..

Mitkä on fiilikset nyt?
-kaikkea muuta kuin hyvät, oon surullinen, masentaa ym..

Oleppas hyvä, jos tästä olisi edes pientä apua
tutkielmaasi..

mä en muista enää et mistä lähtien aloin oksentaa,taisin olla 14,kun ihan säännöllisesti ahmin ja oksensin ja ahmin ja oksensin..ja kun viisikertaaki päivässä oksentaa,niin mulla katkeili kasvoista pintaverisuonia ja kasvot täynnä punaisia pisteitä ja tietysti ne oli myös turvoksissa.mulla oli myös välillä semmosia päiviä että en syönyt juuri mitään,kerran sitten stadissa pyörryin kun olin niin heikossa kunnossa..sitten taas syötiin hirveesti ja oksennettiin.se oli kamala kierre. keräsin huoneeseeni mukaani todella kamalia määriä ruokaa ja herkkuja ja survoin niitä kaksin käsin suuhuni ja nopeasti sen jälkeen sormet kurkkuun.joskus jouduin ahmittuani juoksemaan luja pihalle koska asuin vielä kotona(äidillä) että muut eivät huomaa että oksennan.pihalla vaan sormet kurkkuun jossain lähipiilossa. lisäksi kävin öisin juoksemassa lenkkejä.
jokatapauksessa siihen tultiin että hampaat alkoivat menettää kiiltoaan,kun runsas oksentelu oli jatkuvaa.ja sitten oksennus tuli ilman sormia ja lopulta mulla ei pysynyt jalat alla ekan yökkäyksen tullessa kun sydämmestä vihlas oikeen kunnolla ja johonki rintaan sattu..siitä alkoi oksentelun vähentäminen.menin aina valmiiksi polvilleni,mutta lopulta kipu tuli niin voimakkaaksi etten pysynyt enää missään asennossa tai pystyny jatkamaan yökkäämistä..mun oli pakko lopettaa..
pystyin olemaan oksentamatta välillä mutta sitten taas eksyin vessaan yrjölle ..kipu oli tallella..siitä johtuen oksentelu harveni lähes olemattomiin.lopulta kokonaan.mutta vieläkin jos joudun oksentamaan esim.kännissä tai vatsataudissa,niin se tajuton kipu tulee taas ja tästä on kuitenkin jo 5 vuotta aikaa..myöhemmin olen kuullut että bulimia voi aiheuttaa sydänkohtauksen! sydämen alueelle muakin sattui..
kyllä mulla vieläkin on päiviä etten syö ja lenkkeilen joskus 7 tuntiakin päivässä,mutta oksentanut en ole ruuan jälkeen vaikka välillä on ollut vähällä.
mutta en mä ikinä pääse eroon näistä ruoka ongelmista oon nytki alipainonen mutta kummasti läskit roikkuu ku kattoo peiliin..mua ei auta et muut sanoo että et oo lihava,kun kerran omissa silmissä olen. ja joka päivä mä mietin läskejäni..ei mulla ikinä tää homma oo ryöstäyny peruuttamattomasti käsistä...
ainii ja se perheen suhtautuminen...no systeril oli anoreksia ja se vei yksinhuoltaj äidiltä kaiken huomion..ku meit kersoi oli neljä..
myöhemmin kerroin et oon oksentanu joskus ruuan jälkee nuorena,mut eipä siin mitää.ei mun tekemisiini kukaa oo oikee mitenkä ikinä reagoinu,välil on mutsi jotai sanonu et ei kai sullaki oo anoreksia...

jos voisin kerrankin syödä ettei minulla olisi huonoa omatuntoa niin olisin onnellinen.
minulla ei ole anoreksiaa tao bulimiaa onneksi mutta kärsin syömishäiriöstä.
ajattelen päivittäin ruokaa ja kaloreita että mitä voisin syödä lihoamatta jos joskus niinä "hyvinä" päivinä syön jotain namuja niin seuraavana päivänä paastoan sillä minulla on huono omatunto kun menin lankeamaan...
painoni laskee, nousee, laskee ja sitten taas nousee se on yhtä noidan kehää.
käytin jopa pari kuukautta ulostuslääkkeitä sillä ensimmäiseksi ahmin ruokaa ja sitten otin niitä ulostuslääkkeitä ja sitten paastosin taas pari päivää....
olen jopa joskus yrittänyt oksentaa mutta onneksi en ole saanut sitä aikaan.
nyt olen 162/56 ja se on hyvä mutta koko ajan mielessäni on vain että "hyi helvetti että olen läski, pakko laihduttaa"
olen todellakin yrittänyt pysyä näissä mitoistta mutta en voi mitään jos koen vartaloni vieraaksi.
ruoka ruoka ruoka, joudun elämään koko ajan tämän häiriön kanssa ja jos huonosti käy niin sairastun lopulta anoreksiaan....

Mulla ei ole itselläni syömishäiriötä, mutta mun kahdella erittäin hyvällä kaverilla on. Toisella on bulimia ja toisella anoreksia-bulimia. Toinen kaverini oli koko viime vuoden sairaalassa, sen anoreksian takia, talvella se alkoi olla taas paranemaan, mut nyt taas jättää syömättä. Anoreksiaa sairastava kaverini, ei paljoa puhu sairaudestaan, mutta kyllä sen huomaa helposti päällepäinkin, mitä se ajattelee. Toinen kaverini (jolla on bulimia) kertoo mulle ihan vapaasti, se on laatannu monta kertaa mun edessäkin ja silleen, mä oon varmaan ainoo , jolle se uskaltaa niin paljon avautuu. Mä yritän tukee sitä parhaani mukaan ja sillei. Sen vanhemmat tietää sen jutuista, mut koska sairaus ei oo niin paha (vielä) ne ei oo vieny sitä hoitoon. Täst ewi ollu varmaan mitää apuu, mut kerroin kuitenki.

Mulla anoreksia alkoi isosiskon laihdutusyrityksistä ja syömättömyydestä. Seura teki kaltaisekseen. Menin vain jostain syystä mukaan. Laihduin melkein 10 kiloa ja olin tosi huonossa kunnossa. Lihoaminen ahdistaa todella suuresti. Toisinaan syön aivan järjettömästi, olen varmaan siirtymässä bulimian puolelle. Oksennan välillä, toisinaan käytän laksoja.

Lähipiiri ei aluksi tehnyt muuta kuin ihmetteli laihtumista, sitten tuli tiukempi ote, syömisten vahtiminen.

Ongelmat veivät lähes sairaalan porteille, mutta nyt yritän löytää tasapainoa. En laihdu, mutten lihokkaan. En kyllä haluaisikaan. Sairaus on edelleen ajatuksissa. Fiilikset vaihtelee päivästä riippuen, välillä ahdistaa ja pahasti, varsinkin BED-tyyppisen käyttäytymisen jälkeen.