Miten te erotetut

Miten te hoitokokouksissa erotetut ylipäätänsä jaksatte ja kestätte edes yrittää ajatella niitä hoitokokouksia ja niissä tapahtuneita vääryyksiä? Moni erotettu, Saatanan haltuun jätetty on turhaan yrittänyt ottaa yhteyttä vl-liikkeen edustajiin ja yrittäneet keskustella asioista. Turhaan. Tällaiset oma-aloitteiset usein nimetään katkeriksi, synnintunnottomiksi ja Jumalan lasten vikoilijoiksi. Toisaalta te erotetut ette joidenkin mielestä edes saisi kertoa julkisesti täälläkään hoitokokemuksistanne, teidät halutaan hiljentää. Monikaan vl ei usko juttujanne, kun seuroissakin puhujat sanovat seuraväkeä ja nuorisoa muistuttaakseen, että eivät uskoisi puheita että Jumalan valtakunnasta olisi ketään erotettu. Muutama hassu ylilyönti vain muka ollut.


Tuhansia hoidettu ja monia monia erotettu tuosta noin vain. Jätetty Saatanan haltuun, jos vaikka pitänyt yhteyttä aiemmin erotettuihin. Miltään Jumalan erikoisvaltakunnaltahan tuollaiset hoitajat ja hoitajien puolustekijat eivät vaikuta, vaikuttavat lähinnä sellaisilta joille valehtelu ja ihmisten kiusaaminen on ihan sallittua.


Kyllä vl-liike on sekava seurakunta, nykyään on ties minkälaista käsitystä asioista, syntiä milloin mikäkin kenenkin mielestä. Ja hoitoja selvitettäviksi toivovat nykyiset vl:t ovat hiljaa ja eivät uskalla avoimesti puhua ajatuksistaan. Ei tuo mikään ainoa oikea uskovaisten joukko todellakaan ole, koska vääryyden ihannointi ja sen salliminen näyttävät olevan niin suuressa suosiossa siellä.

Mutta miten te erotetut jaksatte sitä jatkuvaa teihin kohdistuvaa syyttelyä, aliarviointia sekä mitätöintiä? On varmasti vaikeaa olla ja elää, kun pidetään henkisesti sairaana ja katkerana, kun yrittää muistuttaa itsensä hengellisesti korkeimmalle maan päällä ylentäneille, että vääryydet tulee selvittää ja myöntää!


Valehteluhan ei ole mikään hyve, mutta jotkut vl:t varmaan kuvittelevat ansaitsevansa sitä kirkkaamman kruunun, mitä enenmmän syyttävät erotettuja ja puolustavat vääryyttä eli hoitokokouksia, joissa ihmiset alistettiin, nöyryytettiin ja heitettiin Saatanalle ihan mielivaltaisesti.


Kaikki hoidetuthan eivät jaksaneet enää elää, osa joutui mielisairaalaan ja osa sairaseläkkeelle. Ja tämä kaikki kuitataan tylysti vain sanomalla, että muutama ylilyönti tapahtui.
5372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.. jaksamisessa ei ole mitään vikaa, kyllä elämä on ihanaa, hanki sinäkin elämä!!

Äänestä

lopullisesti ja painaa maan rakoon, mutta Jumala ei hyväksynyt sitä! Olemme täällä edelleen ja voimme kertoa kokemuksistamme vaikka SRK luuli, että kaikki pysyy salassa...

Äänestä
  • = ei voisi vähemmän kiinnostaa koko yhteisö.

    Äänestä

on jaksettu tähän iltahetkeen asti Jumalan johdatukseen, varjelukseen ja armoon turvaten.

Tuomitkoonpa kuka miten tahansa, niillä ei ole mitään merkitystä. Jumala on meidän jokaisen ylin tuomari.

Toivon todella, että eksyneet saisivat kaanaankieltä käyttääkseni palaamisen armon takaisin entiseen uskoonsa. Moni on ehkä mielessään palannutkin, mutta onko vielä kuitenkin henkiuskohöpötys uskonne taustalla (ei tarvitse vastata), sen tietää tarkasti teidän lisäksenne vain Jumala.

Kokouksista puhuminen oli ja on varmaan vieläkin monen mielestä katkeruutta (väärää henkeä). Kyllä minä varmasti suruntunteen lisäksi katkeruuttakin olen tuntenut entisen rakkaan uskonyhteisön muuttumisen ja menettämisen myötä, niin inhimillinen olen.

SL:n säkeistöstä:
"Armon voima meitä kantaa, kunnes pääsemme taivaaseen." T. sirkka

Äänestä

Näen entistä kirkkaammin Jumalan armojärjestyksen. Siinä ihminen ei ansaitsemalla saa autuutta, vaan yksin armosta, yksin uskosta, yksin Jeesuksen tähden. Uskon Jeesuksen pelastustyöhön. Ihminen rikkoo päivittäin jotain tai joitakin Jumalan käskyjä. Ihmiselle ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin katua syntejään ja uskolla omistaa saatu synnin päästö. Muuta keinoa ihmisellä ei pelastuakseen ja Jumalalle kelvatakseen ole.

Näin haluan kilvoitella uskossani hyvän oman tunnon säilyttääkseni.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


jaksatte? kirjoitti:

Miten te hoitokokouksissa erotetut ylipäätänsä jaksatte ja kestätte edes yrittää ajatella niitä hoitokokouksia ja niissä tapahtuneita vääryyksiä? Moni erotettu, Saatanan haltuun jätetty on turhaan yrittänyt ottaa yhteyttä vl-liikkeen edustajiin ja yrittäneet keskustella asioista. Turhaan. Tällaiset oma-aloitteiset usein nimetään katkeriksi, synnintunnottomiksi ja Jumalan lasten vikoilijoiksi. Toisaalta te erotetut ette joidenkin mielestä edes saisi kertoa julkisesti täälläkään hoitokokemuksistanne, teidät halutaan hiljentää. Monikaan vl ei usko juttujanne, kun seuroissakin puhujat sanovat seuraväkeä ja nuorisoa muistuttaakseen, että eivät uskoisi puheita että Jumalan valtakunnasta olisi ketään erotettu. Muutama hassu ylilyönti vain muka ollut.


Tuhansia hoidettu ja monia monia erotettu tuosta noin vain. Jätetty Saatanan haltuun, jos vaikka pitänyt yhteyttä aiemmin erotettuihin. Miltään Jumalan erikoisvaltakunnaltahan tuollaiset hoitajat ja hoitajien puolustekijat eivät vaikuta, vaikuttavat lähinnä sellaisilta joille valehtelu ja ihmisten kiusaaminen on ihan sallittua.


Kyllä vl-liike on sekava seurakunta, nykyään on ties minkälaista käsitystä asioista, syntiä milloin mikäkin kenenkin mielestä. Ja hoitoja selvitettäviksi toivovat nykyiset vl:t ovat hiljaa ja eivät uskalla avoimesti puhua ajatuksistaan. Ei tuo mikään ainoa oikea uskovaisten joukko todellakaan ole, koska vääryyden ihannointi ja sen salliminen näyttävät olevan niin suuressa suosiossa siellä.

Mutta miten te erotetut jaksatte sitä jatkuvaa teihin kohdistuvaa syyttelyä, aliarviointia sekä mitätöintiä? On varmasti vaikeaa olla ja elää, kun pidetään henkisesti sairaana ja katkerana, kun yrittää muistuttaa itsensä hengellisesti korkeimmalle maan päällä ylentäneille, että vääryydet tulee selvittää ja myöntää!


Valehteluhan ei ole mikään hyve, mutta jotkut vl:t varmaan kuvittelevat ansaitsevansa sitä kirkkaamman kruunun, mitä enenmmän syyttävät erotettuja ja puolustavat vääryyttä eli hoitokokouksia, joissa ihmiset alistettiin, nöyryytettiin ja heitettiin Saatanalle ihan mielivaltaisesti.


Kaikki hoidetuthan eivät jaksaneet enää elää, osa joutui mielisairaalaan ja osa sairaseläkkeelle. Ja tämä kaikki kuitataan tylysti vain sanomalla, että muutama ylilyönti tapahtui.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu