ollut muutamia päiviä. Onko syytä mennä lääkäriin? Tyroksiinihoito on (6 kk). Ei vasta-aineita syksyllä. Pitäisikö ultrata? Viimeksi on ultrattu 7 vuotta sitten. Viime vuonna oli kurkkuvaivoja, pelkäsin, että onko siellä jokin nielun takainen kysta, mutta kurkkulääkäri ei ultrannut. En ole tyroksiinihoitoon tyytyväinen. Miten kilpirauhastulehdus ilmenee? Aivoissa on todettu alimetaboliaa, voiko jokin painaa kaulassa aivoihin menevää verisuonta?
kaulakipua
kokemuksia?
4587
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vielä siitä, että voiko rehkiä, jos on kilpparitulehdus. Olen jatkuvasti tehnyt aika rankkoja hommia - välillä uupumuksiä jälkikäteen.
Eivät kai ne joillekin olisi rankkoja, mutta uupumuksista päätellen ne minulle ovat.
Riippuu siitä, onko kyseessä ohimenevä virustulehdus vai autoimmuunitulehdus, joka on pysyvä sairaus. Edellisen aikana ei kannata rehkiä. Jälkimmäisen aikana voit elää normaalia elämää. Liiallisuuksiin tuskin alitoimintaisena kuitenkaan kannattaa rehkimisessä mennä, sillä elimistö on tervettä herkempi.
Uudet vasta-ainekokeet voisivat olla paikallaan. Ohutneulanäyte varmentaisi autoimmuunitulehduksen, vaikka vasta-aineita ei vielä veressä näkyisi. Mene lääkäriin pikemmin, jos kipu yltyy ja jatkuu. Jos se on ohimenevää, kerro oireista kontrollikäynnin yhteydessä.
Autoimmuunitulehdus on itselläni ajoittain aiheuttanut kiputuntemuksia kilpirauhasessa, mutta vuosien varrella kivut ovat hävinneet. Ei taida olla paljon enää kilpirauhaskudosta jäljellä.
Autoimmuunitulehdusta ei voi parantaa, vain sen aiheuttamaa kilpirauhasen alitoimintaa voi hoitaa hormonikorvaushoidolla. Jos sinulla on alitoiminnan oireita lääkityksestä huolimatta, annostuksesi lienee liian matala, vaikka labra-arvosi olisivat viitearvojen sisällä. Kokeile varovasti lisätä annostusta ja mennä parin kuukauden jälkeen kontrolliin siitä, kun olosi on hyvä.
kun onko se alitoiminta vai mikä tekee sen, että liikaa rehkimistä ei itse tajua ennen kuin seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Ihan kuin jokin tunto tai käsitys rehkimisrajasta olisi poissa (vrt. spitaali!). Halua on saada asioita valmiiksi, mutta ei käsitystä siitä, mitä se tekee terveydelle. Ehkä sitten on tahdonvoimaa liikaa, mutta kroppa ei ole samaa mieltä?!
Enhän minä nyt osaa makailla vain. Melkeinpä vuosikymmeniä on oikeastaan ollut näin. Välillä on kuitenkin pakko makailla, kun lihakset ovat jumissa. Minun kilppari on tunnusteltaessa normaalikokoinen tai pieni, ei ole ultrattu lähes kymmeneen vuoteen.
Olen muutamia päiviä sitten lisännyt 0.025 mg lääkettä.
Jouduttaako runsas lääkitys rauhasen tulehdustapahtumaa/kuolemista ja aiheuttaa siten kaulakipua?
... ei pahenna mitään tulehdusta.