Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

exä ja seksi

Erottiin mieheni kans mutta nähdään muutaman kerran kuukaudessa.Seksi aina meillä ollut aika vaisua 20 yhdessäolo vuoden aikana.eron jälkeen meillä on todella rivoa,estotonta ja kiihkeää seksiä.itse olen aina ollut se vaisumpi osapuoli.mutta eron jälkeen minusta on tullut todella kiimainen.Muna koko ajan mielessä.nykyään teen ex-mieheni kanssa sellaisia asioita sängyssä mistä en ennen voinut edes kuvitella.Onko teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
1892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Meillä tosin seksi oli avioliitonkin aikana todella hyvää. Harrastimme seksiä pitkään, vaikka mies oli muuttanut pois uuden naisensa luokse. Vieläkin, kun nähdään, niin hän käy kiinni rintoihini ja muuallekin. On vain ajan kysymys milloin naidaan, kunhan vain aika ja paikka on sopiva. Olen ainut, jolle hän pystyy täysin estoitta kertomaan omia fantasioitaan. Olemme aina pystyneet puhumaan seksistä suoraan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuhma? kirjoitti:

Erottiin mieheni kans mutta nähdään muutaman kerran kuukaudessa.Seksi aina meillä ollut aika vaisua 20 yhdessäolo vuoden aikana.eron jälkeen meillä on todella rivoa,estotonta ja kiihkeää seksiä.itse olen aina ollut se vaisumpi osapuoli.mutta eron jälkeen minusta on tullut todella kiimainen.Muna koko ajan mielessä.nykyään teen ex-mieheni kanssa sellaisia asioita sängyssä mistä en ennen voinut edes kuvitella.Onko teillä muilla vastaavanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu