Näin kyllä aika erikoista unta...
Olin oikeastikin reilusti vanhemman työkaverini kanssa tällaisessa parisuhdeterapiassa. Terapeutti kertoi pöydän toisella puolella jotakin, en muista mitä. Sitten kuitenkin sanoin "miehelleni", että "Mä en vois olla sun kans, vaikka kuinka susta tykkäisinkin, vanhemmat ei ikinä hyväksyis tätä 40vuoden ikäeroa." Katsoin sitten vielä "miestäni" ja hänen silmänsä olivat aivan punaiset, kyyneliä ei kuitenkaan näkynyt vielä.
Sitten jossakin vaiheessa olin kävelemässä jollekin talon terassille, jossa tämä mieheni oli kaiteeseen nojaamassa. Yritin puhua hänelle, muttei suostunut enää kuuntelemaan.
Kissakin vilahti jossakin vaiheessa pihalla.
En muista ihan tarkkaan, saatoin loppu-unesta saada puhuttua tämän ns. mieheni kanssa.
Olisikohan tämä uni kertonut jotakin tästä tämän hetkisestä tilanteestani, kun yksi minua vanhempi työkaverini(eri hlö kuin unessa) on ihastunut, niin kuin minäkin häneen pikkuhiljaa. Mutta huomasin pari päivää sitten hänellä nimettömässä jotakin kultaista... Olen ajatellut, etten pahemmin tähän juttuun sekaannu kaikkien kannalta. Olisikohan unella jotain tekemistä tämän kanssa?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Unennäkijän uni viestittää hyvin selkeästi että kyseinen sulhasehdokas on mukava ihminen, mutta aivan liian iäkäs unennäkijälle.