Sehän on usein sukuvika. Jos sun äidilläs on isot nielurisat niin hyvällä tod näköisyydellä sullakin on.
Mä kerkesi jo olee hieman ylpeä mun ylimääräisistä pallukoista suussa, jotka herätti lapsellista kirkumista, ällötystä, innostuneisuutta kavereissa ja työkavereissa. Joka kerta kurkkuuni katsoessa eri lääkäri aloitti lauseen tyyliin sanoilla "No huhhuh! / No jopas! / No pojallahan on isot pallit!" (viimeisin tais olla paras reaktio) . Lähinnä vaa ne oli todella isot, mutta eivät sinäänsä häirinneet eloanu. Kaikki palliläpät kyllä kuultiin kavereilta ennen leikkaukseen menoa.
Ei ole mitenkään harvinaista, että flunssan yhteydessä nielurisat paisuvat niin isoksi, että ne diagnosoidaan ns. "kissing-tonsilisksi", eli ne ihan oikeasti koskettaa toisiaan lepotilassa - ja SE vasta on ärsyttävää. Siitähän tulee sellanen tukehtumisen tunne, joka on vaaraton, mutta johtaa unettomiin öihin.
Jonottaa jouduin noin 2½ kuukautta leikkaukseen, selvästi peruutuspaikan kautta. Varottelivat noin 5kk: jonoa, joka jyväskylän seudulla ei kiireellisissä tapauksissa on ihan normaali.
Varsinainen leikkaus tapahtui 4.5. Jyväskylän keskussairaalaan päiväkirurgian poliklinikalla. ERITTÄIN mukava henkilökunta. Leikkausvaatteet vaihdoin ja jäin vuoroani odottaa. Mikäs siinä sohvilla lööbaillessa kun sain esinälkään ison Panadolinkin. En tiedä miksi, olin täysin terve kyllä muuten. Ehkä tämä varmuuden vuoksi esipuudutukseksi. Varsinaisen kutsun sain ehkä vasta noin neljän tunnin päästä odotushuoneesta. Poikkeuksellisen pitkän ajan jouduin odottaa, mutta onneksi nukutti ja kuorsasin ja kuolasin nielurisoineni odotushuoneen sohvalla muina miehinä.
Leikkaussaliin veivät, anestesialääkäri ja hoitajat käsipäivää-esittelivät. Tekivät siinä sitten mulle esivalmisteluja, joita ei tarvi niitäkään pelätä. Kanyyli nyt nipistää, onhan se piikki kuitenkin. Sitä pitkinhän ne varsinaiset tipat ja nukutusaineet menee. Heittivät siinä vielä jotain hoitsuläppää ja ennakkoluulot, että nämähän tekee tätä niin kylmänä liukuhihnatyönä julkisen sektorin palkalla, että niitä ei varmaa paljoo minun kohtelu kiinnosta, mutta väärässä siis olin.
Mutta se joka väittää, etteikö yhtään jännittäis siinä vaiheessa ku ympärillä häärää 5 ihmistä ja sä makaat ja koitat avuttomana pälyillä ympärilles niin valehtelee. Kyllä siinä isokin mies vähän tärisee ku hitaasti tuntee nesteiden liikkuvan sun käsivartta pitkin kohti sun päätäs.
Viimenen muistikuva on ku anestesialääkäri sanoo: "Kohta pääset tuntemaan sellasen mukavan kahden promillen humalatilan. Tuntuuko missään". Tähän vastaan suorastaan pöyhkeästi, että "No.. emmä nyt kyllä tunne mitään erityistä".
Herään tyyliin että mitä hittoa tapahtu. Sitä herää sillai että mitä mä olinkaan tekemässä kunnes kyllä sekunnin sisään tajuaa että se on nyt ohi ja suu aika palasina.
Heräämössä kyselevät vointia ja tuovat mitä pyydät. Lääkitystä saa pyytää niin paljon kuin haluaa ja heillä heräämössä tuntuu olevan aikamoiset sörsselit kyllä. Ei taida ihan kauppakadun apteekeista noita saadakaan.
Mun piti päästä himaan jo samana päivänä, mutta leikkaukseen pääsyn venyminen kesti sen verran pitkään, että heidän oli pakko ottaa mut yöksi osastolle. Ja mikäs siinä, kauhutarinoita ku on täältäkin luettu niin ehkä varminta olla eka yö hoitsujen hoivattavana. Ja oli taas kyllä kertakaikkiaan mukavaa hoitohenkilökuntaa tuolla. Hattua nostan ja kohonnutta hiusrajaani näille kutsumusammatin valinneille osaajille näytän.
Yö oli vähän uneton, mutta kyllä se siitä. Kivut eivät olleet liian pahat, mutta kannattaa tosiaan muistaa että vaikka hyvältä tuntuukin niin pidä huoli siitä että tasasin väliajoin sitä 800 buranaa panacodia napsit. Nimittäin kipuahan tuolla kurkussa luonnollisesti on ja aika pirusti. Onhan ne nyt risat kuitenkin poltettu sieltä pois.
Viikon päästä kuulemma nuo katteet tuosta putoaa, jolloin kivun pitäisi olla huipussaan.
Voin tulla jakamaan kokemuksia tästä sitten.
Mä kerkesi jo olee hieman ylpeä mun ylimääräisistä pallukoista suussa, jotka herätti lapsellista kirkumista, ällötystä, innostuneisuutta kavereissa ja työkavereissa. Joka kerta kurkkuuni katsoessa eri lääkäri aloitti lauseen tyyliin sanoilla "No huhhuh! / No jopas! / No pojallahan on isot pallit!" (viimeisin tais olla paras reaktio) . Lähinnä vaa ne oli todella isot, mutta eivät sinäänsä häirinneet eloanu. Kaikki palliläpät kyllä kuultiin kavereilta ennen leikkaukseen menoa.
Ei ole mitenkään harvinaista, että flunssan yhteydessä nielurisat paisuvat niin isoksi, että ne diagnosoidaan ns. "kissing-tonsilisksi", eli ne ihan oikeasti koskettaa toisiaan lepotilassa - ja SE vasta on ärsyttävää. Siitähän tulee sellanen tukehtumisen tunne, joka on vaaraton, mutta johtaa unettomiin öihin.
Jonottaa jouduin noin 2½ kuukautta leikkaukseen, selvästi peruutuspaikan kautta. Varottelivat noin 5kk: jonoa, joka jyväskylän seudulla ei kiireellisissä tapauksissa on ihan normaali.
Varsinainen leikkaus tapahtui 4.5. Jyväskylän keskussairaalaan päiväkirurgian poliklinikalla. ERITTÄIN mukava henkilökunta. Leikkausvaatteet vaihdoin ja jäin vuoroani odottaa. Mikäs siinä sohvilla lööbaillessa kun sain esinälkään ison Panadolinkin. En tiedä miksi, olin täysin terve kyllä muuten. Ehkä tämä varmuuden vuoksi esipuudutukseksi. Varsinaisen kutsun sain ehkä vasta noin neljän tunnin päästä odotushuoneesta. Poikkeuksellisen pitkän ajan jouduin odottaa, mutta onneksi nukutti ja kuorsasin ja kuolasin nielurisoineni odotushuoneen sohvalla muina miehinä.
Leikkaussaliin veivät, anestesialääkäri ja hoitajat käsipäivää-esittelivät. Tekivät siinä sitten mulle esivalmisteluja, joita ei tarvi niitäkään pelätä. Kanyyli nyt nipistää, onhan se piikki kuitenkin. Sitä pitkinhän ne varsinaiset tipat ja nukutusaineet menee. Heittivät siinä vielä jotain hoitsuläppää ja ennakkoluulot, että nämähän tekee tätä niin kylmänä liukuhihnatyönä julkisen sektorin palkalla, että niitä ei varmaa paljoo minun kohtelu kiinnosta, mutta väärässä siis olin.
Mutta se joka väittää, etteikö yhtään jännittäis siinä vaiheessa ku ympärillä häärää 5 ihmistä ja sä makaat ja koitat avuttomana pälyillä ympärilles niin valehtelee. Kyllä siinä isokin mies vähän tärisee ku hitaasti tuntee nesteiden liikkuvan sun käsivartta pitkin kohti sun päätäs.
Viimenen muistikuva on ku anestesialääkäri sanoo: "Kohta pääset tuntemaan sellasen mukavan kahden promillen humalatilan. Tuntuuko missään". Tähän vastaan suorastaan pöyhkeästi, että "No.. emmä nyt kyllä tunne mitään erityistä".
Herään tyyliin että mitä hittoa tapahtu. Sitä herää sillai että mitä mä olinkaan tekemässä kunnes kyllä sekunnin sisään tajuaa että se on nyt ohi ja suu aika palasina.
Heräämössä kyselevät vointia ja tuovat mitä pyydät. Lääkitystä saa pyytää niin paljon kuin haluaa ja heillä heräämössä tuntuu olevan aikamoiset sörsselit kyllä. Ei taida ihan kauppakadun apteekeista noita saadakaan.
Mun piti päästä himaan jo samana päivänä, mutta leikkaukseen pääsyn venyminen kesti sen verran pitkään, että heidän oli pakko ottaa mut yöksi osastolle. Ja mikäs siinä, kauhutarinoita ku on täältäkin luettu niin ehkä varminta olla eka yö hoitsujen hoivattavana. Ja oli taas kyllä kertakaikkiaan mukavaa hoitohenkilökuntaa tuolla. Hattua nostan ja kohonnutta hiusrajaani näille kutsumusammatin valinneille osaajille näytän.
Yö oli vähän uneton, mutta kyllä se siitä. Kivut eivät olleet liian pahat, mutta kannattaa tosiaan muistaa että vaikka hyvältä tuntuukin niin pidä huoli siitä että tasasin väliajoin sitä 800 buranaa panacodia napsit. Nimittäin kipuahan tuolla kurkussa luonnollisesti on ja aika pirusti. Onhan ne nyt risat kuitenkin poltettu sieltä pois.
Viikon päästä kuulemma nuo katteet tuosta putoaa, jolloin kivun pitäisi olla huipussaan.
Voin tulla jakamaan kokemuksia tästä sitten.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kuulostaa kovin tutulta tuo! Olin itse 20-vuotias kun leikkaukseen menin. Vähän hirvitti kans kun oli tullu niitä kauhutarinoita lueskeltua.
varoituksen sanana kerron sulle nyt, että kun ne katteet lähtee, niin kipu on tosissaan kamala. Minä väänsin itkua kun ei hellittänyt ei sitten millään! Jos nukuttaa paljon, niin laita ihmeessä ajoissa kello herättämään ja lääkettä naamariin ettei käy niinku mulle sen kerran ku itku tuli ja avokki yritti lohduttaa, että kyllä se siitä :)
Mulla alkoi ne pahimmat kivut siinä 5.päivän kieppeillä leikkauksesta. Lääkettä säännöllisesti, sillon kandee nappailla lisälääkettä, jos tuntuu ettei riitä ne panacodit vai mitä sulle onkaan määrätty. varmistat vaan apteekista ensin, että mitä voi ottaa. Minä söin Panacodin rinnalla Buranaa pahimmat kipupäivät panacod 8*, burana 3* ja ketorin 3* päivässä. Kunnon mömmöt napaan!
Näin kun leikkauksesta on yli puoli vuotta, niin menisin koska vain uudestaan. Niin iso hyöty on leikkauksesta ollut. Sairastelut ovat lyhentyneet valtavasti. Ennen saatoin sairastaa flunssaa kuukauden ja kaksikin, nyt olin pienessä kevätflunssassa kokonaisuudessaan 6 päivää! ja tosiaan ennen leikkausta sain niiskuttaa ja käyttää lääkkeitä kuukauden ja kaksi! Ihan järkyttävää! Kuorsauskin loppui, mikä on ihan jees kun kerta nainen olen. En koe sitä kovin naisellisena :) Varmasti on vain etua tuosta leikkauksesta sullekin!
tsemppiä vana toipumiseen ja muista nyt hyvä ihminen syödä ne lääkkeet...! ja nesteiden juonti on eduksi, ettei haavat kuiva ja aukee.
Voi sitä onnekasta, joka nukutetaan ennen nielurisojen poistoa.
Minulla ne nirhattiin jollain silmukan tapaisella ja siihen vieressä olevaan teräskuppiin nakattiin.
Istuin toimituksen ajan tuolilla, kurkku puudutettiin sentään, eikä aivan lyhyitä olleet nekään puudutuspiikit.
Ikinä en unohda!
Kuulostaa kamalalta! Hyi, minä en olisi suostunut moiseen. Leikattiinko sun risat millon? Oliko toimenpide siis kivulias vai vain etova?
itse olin joskus lapsena hampaanpaljastusleikkauksessa. Hammas kasvoi kitalaessa lähellä nielua ja se kaivettiin sieltä esiin puudutuksen voimin. 10-vuotias sai hyvät traumat toimenpiteestä, joten karmeita kokemuksia täältäkin löytyy. Sehän ei muistaakseni sattunut, mutta todella etovaa se oli. Aika karseaa, että potilas joutuu kärsimään tuolla tapaa henkisesti. Mä oon ainaki niin herkkä että jonku oksennuksenki näkeminen tekee heikkoa. Ei musta siis sairaanhoitajaa kiitos....
no just just. Ilkeän tempun kyllä tekivät sulle. Ymmärsin jotenkin, että nielurisat leikataan paikallispuudutuksena vain jos on rajoittavia tekijöitä nukutuksen suhteen. Kaikillehan ei nukutus sovi.
Kyllä ne "kylmiltään" leikkelivät, kuitenkin sentään puuduttivat ja pituutta oli niissä puudutuspiikeissä, yök, mut on siittä aikaakin jo ainakin 30 vuotta ja toisaalta, ei ole angiinaa tarvinnut sairastaa sen jälkeen.
Mutta siitä huolimatta, IKINÄ mä unohda en...
Ja sanoisinko, vain kuolleen ruumiini yli seuraavan kerran.
Lupasin laittaa tietoa kuinka paraneminen onnistuu.
Mulle tulee muutenkin varsin helposti aftoja. Eli ne on sellasia suun limakalvon haavaumia. Tarkista wikipediasta jos sulla on joku kansanomaisempi sana tälle varsin yleiselle ongelmalle.
En oikein tiedä mitä ihmettä ne on siellä leikkauksen aikana sitte sohinu, koska mulla on järjestelmälliesti yhteensä viidessä paikassa muodostunu afta heti 2 päivää leikkauksen jälkeen. Ylähuuleen kaksi aftaa. 1 cm vasemmasta ja 1 cm oikeasta reunasta. Sama juttu alahuuleen. ERITTÄIN kipeitä syödessä. Väitän, että paikoitellen suurempi vaiva on nämä aftat kuin varsinainen kipu lähteneistä nielurisoista.
Kaiken kukkuraksi yksi on vielä tuolla lähellä nielurisaa joka ehkä kipein.
Nuo aftat lähtee helposti liikkeelle jos on vaikka terveenä purassu huuleensa syödessä (tapahtuu mulle usein, lievästi kämmäri näissä muutenkin :) ) , nii seuraavana päivänä alkaa muodostumaan siihen afta. Kestää korkeintään viikon ja häviää aikanaann.
Ehkä leikkauksen aikana joku instrumentti sitten raapi suun limakalvoja sen verran että nämä ärsyttävät aftat lähtivät kehittymään.
Eli jos Sinä olet herkkä saamaan aftoja niin varaudu jos menet nielurisaleikkaukseen.
Ainiin. leikkauksesta on nyt viisi yötä ja katteet paikallaan. Kivut kieltämättä vähän ovat kasvaneet, mutta kaipa se normaalia on. Aivan sikana menee tuota Panacodia ja Buranaa, pelkään että loppuu kesken. Kuten joku tässä keskustelussa mainitsikin niin se herätys soimaan keskellä yötä ja sitte uudet lääkeet. Tänä aamuna just kuudelta aamulla herään erittäin epämukavissa kivuissa.
Eli nyt se pahin sitten tapahtui. Alkoi vasemmalta puolelta tihkumaan verta ja suu täytty verestä. Jääpalat ja kylmähauteet eivät 30 minuutin jälkeen auttaneet ja eiku yhen aikaa yöllä päivystykseen.
En suosittele reissua kenellekkään jossei ihan pakko nimittäin siinä vaiheessa ku suusta tulee verta lorona ja vähä välii oksennat hyytynyttä verta samalla kun lääkärit koittavat ihan isommallakin porukalla saada haavaa tyrehtymään niin ei se liian kivaa ole.
Toimenpide käsittää piikillä puudutuksen, imun ja sitten sellanen tikku joka polttaa ja imee samalla. Toimenpide ei varsinaisesti juurikaan puudutusten vuoksi satu, mutta itselläni kun on tuommoinen super herkkä yökkäys-reaktio niin se oli varsin näyttävä operaatio. Ainaki tuntee elävänsä ku näki sen veren määrän.
Saivat kuitenkin varsin pian kiinnipoltettua ja ei muuta ku uudestaa jos alkaa valuu taas.
Niinkuin lääkärikin sanoi että "tää on tämmöstä teurastus meininkiä, mutta ei tätä muutenkaan voi hoitaa".
Jälkeenpäin kyllä oli sellanen tiedättekö ku 6 vuotiaana puhkastaan tärykalvo ja lääkäri ja äiti ja iskä ovat hirveen ylpeitä ku poika jakso - nii semmone olo kyllä sen jälkee tuli.
Ja mainio lekurin lainaus vielä:
"Hyvä poika. Hyvin jaksoit - lähetää joskus kaljalle ku paranet. nii tosiaan ja laskun voit lähettää tästä korjauspaikkauksesta sitten mulle."
Kyseinen kirurgi/lääkärihän oli minut juuri viikko sitten leikannutkin. Kyllähän siinä operaation jälkeen läppä lensi :) Sairasta touhua toisaalta. Mutta tämmöstä tää.
samalla tavalla sillon oli kulunut 8 päivää leikkauksesta. Ensimmäisen kerran verta alkoi valumaan aamupäivällä, sitten äkkiä sairaalaan. Sinne päästyäni vuoto kuitenkin lakkasi, siellä sitten odottelin noin pari tuntia josko se olisi alkanut uudestaan. Sitten kerkesin olemaan varmaan muutaman tunnin kotona kun vuoto alkoi uudestaan ja pahempana verta valui niin paljon että wc:n lavuaari tukkeutui niistä veriklönteistä joita välillä oksentelin. Lavuaari täyttyi verestä noh siirryin vessan pöntölle ja siitä sitten kylpyhuoneeseen, tällä välin vaimo oli soittanut ambulanssin paikalle. Seuraavaksi pyörryin kylppärin lattialle ja tokenin siitä aika äkkiä.Sitten vaan ambulanssiin siellä mittasivat verenpaineen olisiko ollut 80/50 muistaakseni ja suonia eivät meinanneet käsistä löytää kuin kaivamalla. Sairaalaan päästyäni vuoto oli jo sen verran lakannut että poltto operaatiota ei tehty. Jouduin kylläkin olemaan vuorokauden verran tiputuksessa, sen verran huonoon kuntoon olin mennyt. Minut siis leikattiin 7.2 tänä vuonna tuon episoodin jälkeen paraneminen alkoi aika vauhdikkaasti ja sairastelut on todellakin vähentyneet.