Moi! Olin aina ennen niin iloinen ja positiivinen...kolme vuotta sitten aloin eristäytyä...en vaan tajunnut että se oli jo masennusta. Viime syksynä seinät alko kaatua päälle, irtisanoin itteni ja seuraavassa työpaikassa huomattiin mun paha olo ja purkivat työsopimuksen. Sitten olin kuukauden kotona ja aloin tajuta, mitkä kaikki asiat oli pielessä. Kauhee määrä ongelmia, mitkä oli vaan lakassu maton alle. Työstä, jumpasta ja shoppailusta oli tullu mun elämä ja uskonto. Aina piti näyttää viimesen päälle hyvältä ja ostin velaksi kalliita vaatteita. Taustalla huono itsetunto, en oo koskaa edes tienny että ihmisellä mitään henkistä puolta onkaan kun oon keskittyny vaan kuoreen. Ihmissuhteet oon löyny laiminn täysin. En oo koskaan uskonu kelpaavani kenellekään miehelle, vaikka ihmiset on sanonu mua hyvännäköiseksi. Olin pienenä aina yksin, myös nuorena, koska asuttiin niin metsäsä. Koulusta ei löytyny sellasia kavereita, joiden kanssa olis aikaa viettäny tai ne asu niin kaukana. Nyt tällä viikolla kaikki tuntuu romahtaneen täydellisesti. Tajuun vasta nyt 29-vuotiaana, mikä tässä elämässä oikeesti on tärkeintä. Ihmiset. ja mä olen vaan keskittynyt itteeni. Ivan hirveä olo. Meinaan koko ajan alkaa itkemään. Kävin lääkärissä, sain jotain lääkettä ja ajan psykiatrille. Tuntuu, että oon eläny aivan väärin. Hukannu ja tuhlannu elämääni. En oo ymmärtäny elämän arvoa. Taustalla voi olla anoreksia (mua ei viety edes lääkäriin) ja koulukiusaaminen, jatkuvat suorittamispaineet...Nyt tuntuu, että koko maailma rohmahtaa päälle, että mitä järkee tässä kaikessa on?! Mulla ei oo poikaystävää, ei oo koskaa edes ollu. Tunnen niin epäonnistuneeni elämässä. Oon vaan sotkenu ja sählänny..
Kaikki pielessä...
Nimetön
8864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hyvä että tajuat asian tuossa vaiheessa. Jotkut eivät koskaan tajua elämän tarkoitusta vaikka hilluvat koko elämänsä siellä täällä. Itse sain burnoutin noin 20-vuotiaana, nyt olen 27-vuotias ja asiat alkavat olla aika lailla mallillaan. Jonkinlaista masennustakin oli aikanaan, jotakin mitä itse luokittelisin vakavaksi. Minuakin kiusattiin koulussa ja se myötävaikutti ongelmien syntyyn. Sen voin sanoa että älä liikaa rupea lääkkeitä käyttämään vaan yritä mieluummin saada asiat keskustelemalla selvitettyä. Lääkkeet eivät poista taustalla olevia ongelmia, ne pitää selvittää itse keskustelemalla vaikka kallonkutistajan kanssa.
Moi, joo mä luulen että tähän auttaa vaan ihmisten kanssa oleminen, oon viettäny aivan liikaa aikaa yksin. Eihän se mitään elämää semmonen oo. Mut nyt kun arvot on kohdallaan, voi kohdata elämän eri tavalla. Tuntuu hölmöltä vaan että tajuaa nää asiat näin vanhana, mutta toisaalta kyllä lääkärikin sano, että jotkut tajuaa vasta viiskymppisenä. Et en sit vissiin ole ainut. Mutta nyt alan ELÄÄ, en hukkaa enää päiviä ja nautin kaikista hetkistä. Etsin uusia ihmisiä elämääni ja pidän vanhat ystävyyssuhteet yllä. Ja toteutan unelmiani :)
Kiitos viestistä, auttaa jaksamaan kun saa tukea.
ei kannata murehtia ajan kulua, sillä joka aamu kun heräät olet saanut taas yhden uuden päivän lisää elämääsi
nauti! :)
kun juuri ne aamut on vaikeita. Ei huvita enää elää. Ennen oli aina niin kiva nousta uuteen aamuun..nyt en nää enää mitään merkitystä elämällä...heti aamulla joutuu ottamaan rauhottavan ennen ku pystyy suihkuun menemään. Tuntuu niin pahalta että nuoruus on takana! Enkä vieläkään tiedä mitä haluan tehdä. Ahdistaa, masentaa ja itkettää. Tällaista elämää kuin nyt, en ainakaan halua...
Viestisi oli koskettava että on muitakin joilla on samanlaisia kohtaloita.
Olen itsekin ollut iloinen ja positiivinen nykyään se on vain ulkokuorta joka jaksaa hymyillä ja nauraa silloin tällöin muuten olen apea ja tekisi mieli mennä maan alle.
Kavereitakin minulla oli mutta ne ovat hävinneet jonnekkin maailmalle ja nyt tuntuu että olen yksin vaikka onkin avoimies vierellä mutta yksinäisyys painaa vaiko mistä lie johtuu kun en ole päässyt vielä lääkärille asti menemään.
ja olen huono kertomaan kenellekkään läheiselle mitään syviä ajatuksia, mieluummin olen yksin ajatuksineni.
Välillä itsestänikin tuntuu etten kelpaa kenellekkään edes kaveriksi tai sitten se tuntuu että käytetään vain hyväksi. Koulukiusaaminenkin kummittelee taustalla vaikka siitäkin on aikaa.
Työn tekemisestäkään ei tällä hetkellä tule yhtään mitään, tekisi mieli olla kuollut tai mennä nukkumaan itsensä ikuiseen uneen... Kuka keksi keinon?!? Tunnen nyös epäonnistuneeni elmässä, ihan kuin muut tietäisivät miten elämässä pitäisi elää paremmin.
-Elämä on yhtä sotkua ja sähläämistä, teit mitä vain....-
Kun tiedostaa tämän elämän karun todellisuuden
niin siitä seuraa aika pakosti masennus.
Mutta parempi juuri nyt kuin yhtään myöhemmin.
Toiset elää koko elämänsä tajuamatta kaiken tekemänsä ja saavuttamansa turhuutta.
Nyt on tilaisuus aloittaa uudestaan,uusi elämä
uuden tietoisuuden kanssa. Kaikki näyttää erillaiselta.
Ihmiset on tärkeitä mutta sinä itse olet tärkein.
Ainoa varma asia elämässä on kuolema,sitä on turhaa odottaa tai toivoa.
Kaikki mahdollisuudet ja mahdottomuudet on olemassa tässä ja nyt,sinun tehtäväsi on ottaa niistä selvää.
Niin, en tiedä missä ihmeen kuplassa olen elänyt. Tänä keväänä vaan silmät aukeni ja oon henkisesti aivan loppu kun oon tajunnu asiat. Sain varmaan kaikki aina niin helposti ja luulin niitä saavutuksiks..aivan turhia sellaisia...kirjotit niin hyvin, niin osuvasti. onhan mulla vielä paljon mahdollisuuksia, mutta tuntuu niin pahalta kun on hukannut elämäänsä. Tekee niin kipeää tajuta, miten arvokas elämä onkaan ja miten typerästi sitä elänyt. Kaverini sanoi, että ei ole kyllä ihmekään että olen paennut kuplaan kun kuuli lapsuuteni ja nuoruuteni kokemukset. Mutta nyt kun tiedostan todellisuuden, vastuu on tietenkin vain itselläni. Vain minä itse voin muuttaa elämääni. Se vaan tuntuu niin toivottomalta ja aamulla kun herää, toivoo että ei olisi herännyt ollenkaan..
Unohda menneet,vain se mitä on nyt on tärkeää.
Toivottomaltahan tämä tuntuu,mutta kaikki on tässä
samassa mailmassa,samassa jamassa, kaikki ei vaan tajua tätä todellisuutta.
Sinulla on nyt tilaisuus oikeaan henkiseen
kehitykseen,tämä on sen alkuvaihe.Alku on aina vaikea.