Miksi sukulaisuussuhde lasketaan isien mukaan, miksei tutkimusta tehdä äitikeskeisesti?
Tasa-arvosesti ehdottaisin että tutkimuspohjaksi voisi ottaa mallin jossa esivanhemmuus mitataan vuorotellen, isän- ja joka toisen äidin mukaan :).
Oletteko tulleet ajatelleeksi asiaa että lapsemme perimän taustalla on noin kahdenkymmenen takaisen sukupolvien vaiheilla*, kertynyt jo aika suuri määrä ketjuun kuuluvia esivanhempia.
Eli hänen suorien ja pakollisten esivanhempien määrä ylittää vuonna 1400* miljoonan. Summa on laskettu 30 vuoden keskiarvosukupolven mukaan.
Tasa-arvosesti ehdottaisin että tutkimuspohjaksi voisi ottaa mallin jossa esivanhemmuus mitataan vuorotellen, isän- ja joka toisen äidin mukaan :).
Oletteko tulleet ajatelleeksi asiaa että lapsemme perimän taustalla on noin kahdenkymmenen takaisen sukupolvien vaiheilla*, kertynyt jo aika suuri määrä ketjuun kuuluvia esivanhempia.
Eli hänen suorien ja pakollisten esivanhempien määrä ylittää vuonna 1400* miljoonan. Summa on laskettu 30 vuoden keskiarvosukupolven mukaan.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Itse tutkin aina sekä äitien että isien sukulinjoja ja kummastelen heitä, jotka haluavat pelkästään isien isien isien jne isät. Jäävät paljosta paitsi!
Taitaa olla Aabrahamin peruja koko linjaus, eli moniavioisuuden aikainen jäänne.
Kun luette kastettujen kirjoja, useimmiten äidin puolelta löytyy vain nimi Juhontytär, ei sukunimeä. Sukua on siis vaikeampi jäljittää äitien puolelta. Vihittyjen kirjoissa nimet ovat usein pitempiä, mutta vihmiminen on voitu suorittaa missä kunnassa tahansa ja vaikea löytää.
ja surullista, sillä synnyttäjä on suvun avainhenkilö, toisin kuin mies.
Tutustupa Juhontytär hieman kirkonkirjojen ja nimistön perusteisiin! Länsi-Suomessa oli vielä 1800-luvulla hyvin yleistä, ettei ns. tavan kansalla (talonpojat ja palkolliset) ollut sukunimiä. Tämä koski aivan yhtälailla naisia kuin miehiäkin. Tosin miehillä saattoi enemmän esiintyä kutsumanimiä (mm. talon nimi), mutta nekään eivät olleet pysyviä. Minä en ole ainakaan huomannut, että naisten sukua olisi jotenkin vaikeampi jäljittää kuin miesten, paremminkin päinvastoin. Aviottomien lasten isiä kun ei ole välttämättä mihinkään merkattu...
"vihmiminen on voitu suorittaa missä kunnassa tahansa"
Yleensä pariskunta on vihitty morsiamen kotiseurakunnassa. Jos et tiedä, mikä se on, niin ei muuta kuin rippi- ja muuttokirjoja tutkimaan!
Tuo nyt oli mielestäni aika raaka yleistys, yhtälailla vaikeaa tai helppoa voi olla niin isä- kuin äitilinjojenkin jäljittäminen. Rippikirjoja vaan tutkimaan ja vihkipaikkaa vaikka alustavasti hiskistä etsimään niin kyllä ne äitienkin juuret löytyvät siinä missä isienkin
On varsin monia samoja esivanhempia, joita alkaa löytyä viimeistään 1600-luvulta, jos ei aikaisemmin, tai siis myöhemmin kohti tätä päivää.
Olikohan, että on arveltu eläneen apina-ihminen kaltaista olentoa maapallolla 60 miljardia yksilöä tuon 4,5 miljoonan vuoden aikan, siinä ollee lapsinakin kuolleet, ei vain aikuiset.
Se on totta että kyse on varmasti samoista ihmisistä, ihmisten verkostoista, eikä tässä ollutkaan kyse muusta, eikä se olekaan pääasia vaan totuus siitä että suora vanhemmuus tuottaa mielettömän ihmisketjun summan. Lapsen vanhemmat, molempien vanhempien vanhemmat jne, jne.
On ollut sukunimet käytössä, niin kauan kuin kirkonkirjojakin on kirjoitettu.
Ehkä se seikka, että sukutukimus perustuu yleensä patriarkaaliseen tutkimukseen, aiheutuu siitä, että sukuseurat perustuvat sukunimeen.
Etsin itse kaikki mahdolliset esipolvet, jos vaan löydän.
Valtavan vaativa ja tarkka laji.
Monissa seurakunnissa ei ole tallella kuin osa kirkonkirjoista. 1700-luvun alusta puuttuu suuri määrä rippikirjoja Ison Vihan jäljiltä. Noin 7 vuoden aukko on tiedoissa.
1700-luvun alkupuolen syntyneiden ja kastettujen luetteloissa ei äitiä aina edes mainita. Isäkin sattaa olla vain etunimellä. Pitää olla hyvinkin tarkkana, että osaa sijoittaa henkilön oikeaan sukuun.
Äidin sukupuuta on vaikeampi etsiä, koska kirkonkirjat tosiaankin seuraavat vain patriarkaalista linjaa.
Saattaa esim. sattua, että mies on jäänyt leskeksi ja avioitunut pian uudelleen, ja sitä ei ehkä aina huomaa syntyneiden ja kastettujen luettelossa.
Sen vuoksi kaikki kirkonkirjat on selattava ja asiat tarkistettava.
Eivät sukututkijat suinkaan vieroksu äitilinjan tutkimista. Se vain on hyvin paljon hankalampaa. Usein suku on pysytellyt samassa talossa tai sen torpissa sukupolvesta toiseen ja vaimot on etsitty kauempaa.
Vaikka olen aloittelija, pääsin sukuraamatun avulla pitkälle Turun ja Kaarinan sukuani ja totesin, että vaikka kastekirjoissa äiti on usein vain jonkun tytär, vihityissä saattaa olla tarkemmat tiedot. Tosin vihkiminen on voinut tapahtua toisessa kunnassakin. Esim. vaimon kotipaikkakunnalla. (voihan nykyisinkin vihkiä vaikka laivassa)
"Äidin sukupuuta on vaikeampi etsiä, koska kirkonkirjat tosiaankin seuraavat vain patriarkaalista linjaa."
Eivät kirkonkirjat mitään linjoja seuraa, ei niitä ole aikoinaan tehty sukututkimusta varten vaan seurakuntalaisten kristinopintietojen ja elämäntapojen seuraamiseksi. Taidat tällä patriarkallisella linjalla tarkoittaa taloja, jotka siirtyivät sukupolvesta toiseen isältä pojalle?. Kyllä niin miehet kuin naisetkin muuttivat talosta taloon, joten ei voi kyllä sanoa että isälinjan seuraaminen olisi äitilinjaa helpompaa, voin sanoa sen myös ihan omasta kokemuksestani
Lapsen geenit ovat aina molemmilta vanhemmilta ja yhtä vaikuttavia, kunkin yksittäisen geenin muut ominaisuudet kuten dominoiva geeni tai väistyvä geeni määrää minkälainen lapsesta tulee.
On täysin järjen vastaista tutkia vain toista puolta taaksepäin. Mutta järjestyksen voi tietysti päättää kukun "sukututkija" itse.
Ihmisellä on geenien lisäksi niink. HLA-kudostyyppitekijät, jotka säilyvät lähes muuntumattomina sukupolvelta toiselle ja joiden pohjalta voidaan sukuja tutkia geneettisesti. Lapsi saa yhden sarjan isältään ja toisen äidiltään ja sarjat pysyvät muuntumattomina. Sitä ei voi valita onko saanut HLA-tekijät äidin isältä vai äidin äidiltä. Monet taudit liittyvät ja niiden periytyvyys juuri näihin kudostyyppeihin eli HLA- tekijöihin.
Mistäpä sukututkijat onnistuisivat saamaa geenit tarkasteltavakseen vuosisaroja sitten eläneistä esivanhemmistaan.
On sellainen tutkimus ihan toista kuin normaali sukututkimus arkistoissa.
Olisi syytä sukututkijan työssä unohtaa nämä nykyajan uutuudet.
En tarkoittanut ihan sitä, mitä otaksuit. Kerroin asiasta, tarkoituksena valistaa, että molemmat sukupuolet todella vaikuttavat perimäämme saman arvoisesti ja pitäisi olla myös sukututkijalle saman arvoisia. Esimerkkinä nämä HLA-tekijät. Niitä tutkivat perinnöllisyyttä tutkivat lääkärit ja biologit lähinnä. Mitä yleensä tekee pelkillä nimillä, ellei hieman saa
valoitusta joistakin muista sukuun liittyvistä asioista. Onhan saatavilla ainakin kuolinsyytilastot. Tietysti nimetkin ensin kiehtovat ja asuinpaikka, mutta myös ammatit jne.
Toinen puoli suvusta on vain toinen puoli suvusta.
Geenejähän saadaan naispuolelta enempi.
Geenejä saadaan tasan samanverran sekä isältä että äidiltä.
Geenejä saadaan yhtä paljon, vaikka munasolu on suurempi kuin siitiösolu. Eli varsinaiseen perimään mies ja nainen vaikuttavat yhtä paljon.
Tavllaan mies määrää silti enemmästä. Mies nimittäin määrää yksin kumpaa sukupuolta lapsi on, sillä munasolulla ei ole sukupuolta, mutta siitiöt ovat joko x-tyyppiä (tyttö) tai y-tyyppiä
(poika). Nainen tosin kasvattaa lasta 9 kuukautta kauemmin kuin mies eli kasvattaa lasta sisällään ja muutenkin useimmiten ympäristötekijöihin nainen pääsee vaikuttamaan miestä enemmän.
kun niissäkin on geenejä?
Kyllä se nyt on faktatietoa, että perimän muoto ei vaikuta vaan geenit, joita on antaa molemmilla sukupuolilla saman verran, vaikka miehen sukusolut, geenit sijaitsevat pienessä siitiösolussa, joka kykenee myös liikkumaan häntänsä avulla ja naisen geenit munasolussa, joka kykenee kulkemaan ainoastaan väreillen munanhohtimista kohtuun ja on miehen sukusoluja, siitiösoluja paljon isompi. Onhan se niin, että kanalla on muna ja kukolla silti oma osuutensa asiassa.
En ollenkaan ymmärrä, kuinka voisi tutkia vain isälinjaa?
Monet sukukirjatkin seuraavat vain miespuolisia jälkeläisiä.
Perheissä voi olla 5 tyttöä ja 1 poika, ja suku jatkuu vain pojan jälkeläisissä!
Ilmeisesti sukukirjat laajenisivat liikaa, jos kaikki perheelliset tyttäretkin otettaisiin mukaan sukupuuhun.
Niinpä suvusta saattaa jäädä suurin osa tuntemattomaksi.
Aina on kyse kompromissista ja suuresta yksinkertaistamisesta, eli sepäs se.
vastaa: kyllähän niin tehdäänkin, että tutkitaan kattavasti sekä äidin että isän puolen sukua. Sukututkimuksen voi tehdä niin kuin itse haluaa, keskittyä vaikka pelkästään äideistä jatkuvaan sukututkimukseen, mikä on sukunimen vaihtumisen vuoksi hieman vaikeampaa, enkä ole koskaan kenenkään kuullut tekevän niin.
Juuri "helppouden" ja sukunimen säilymisen vuoksi moni vasta-alkaja päätyy tuohon patronyymiseen sukututkimukseen kattavamman sijasta, jossa ovat sekä isän että äidin suvut edustettuina.
vain isälinjaa.
En ole äitilinjan olleen juurikaan vaikeampaa.
Ehkä ennen n. v.1690, aikaa, josta ei vielä ole vihkimerkintöjä... Mutta paljon vaimoja olen koonnut
SAY:sta siinä tosin ei ole isännimeä.
Siitähän tässä on ollut puhe, että sukukirjat niudattavat patriarkaalista linjaa. Vaimot tulevat muista suvuista.
Ehkä ne suvutkin on jo tutkittu.
Tyttäret siirtyvät toisiin sukuihin avioiduttuaan. Ehkä niistä uusista suvuista myöskin on tehty tutkimukset.
Vaimojen kautta lähes kaikki varmaan ovat toisilleen sukua jotain tietä.
Mutta kukan ei estä tutkimasta jokaista suvun jäsentä. Niin olen itse tehnyt, koska sukuni alkaa yhdestä henkilöstä, jonka s. aika on 1700-luvun alussa. Olen etsinyt hänen kaikki lapsensa ja heidän perheensä tähän päivään saakka. Pari on kuitenkin kokonaan kadonnut, esim. 1700-luvulla yksi poika, joka jäi molemmista vanhemmistaan orvoksi 13-vuotiaana. Hän katoaa kokonaan kirkonkirjoista.
Samoin n. 100 v. myöhemmin perheen esikoinen vain mainitaan lapsena lastenkirjassa, mutta hän ei ole käynyt rippikoulua, ei kuollut, eikä muuttanut. Jostakin syystä vain ei merkintöjä ole tehty. Jokin muukin seikka on epäselvää, mutta pienen suvun kaikki ihmiset voidaan kyllä jäljittää n. 300 v. ajalta. Ison Vihan aikana poltettiin lähes kaikki kirkot, ja 7 vuoden ajalta kirkonkirjat, joten etsiminen vaikeutuu.
Hyvällä onnella voi kuitenkin löytää sukuaan edellen 1600-luvulta, jos ovat pysyneet paikalla samalla tilalla sukupolvesta toiseen.
Yhteiskunta on siirtymässä naisvaltaisuuteen, joten sukututkimuskin tulee keskittymään synnyttäjiin, sillä siementäjät saattavat olla ketä tahansa vaikka sukukirjat sanoisivat muodollisesti jotakin, kuten ennnen on oletettu.
Mielettömiä virhearvioita on olemassa ja mikään sukuluettelo ei todellisuudessa pidä paikkansa kun mieslinjaa seurataan!!!
Haudot vain harhaa... Tuo naisen sukunimen muuttuminen on 1900-luvun keksintö. Aikaisemmin sukunimi säilyi kirkonkirjoissa kehdosta hautaan, jos sukunimeä yleensäkään oli käytössä. Patronyymihän viittaa sukunimeä tarkemmin minkä veljeksen lapsesta on kysymys.
Tuohon vanhakantaiseen mieslinjatutkimukseen on ilmeisesti vaikuttanut aatelissuvut, koska aateluus periytyy vain pojalle!
Minäkin olen moninkertainen aatelinen, mutta tyttärien kautta. Virallisesti aatelissuvut ovat sammuneet, koska isät kuolivat nuorina kuninkaan sodissa pitkin Eurooppaa ja ehtivät saada vain tyttölapsia eikä aina niitäkään. Joten tässä ollaan vain tavallista rahvasta ;-(
Ja äpärien isän selvittäminen vasta hankalaa onkin - useimmiten ei löydy mitään!
Joten kannattaa tutkia tasapuolisesti kummatkin haarat niin pitkälle kuin pääsee; muuten sukupuusta tulee pahasti vino.
Jonkun haaran sulkeminen pois etukäteen on järjetöntä.
Täysin oletuksiin perustuvaa tai loppujen lopuksi harvemmin totta!
MUTTA...uskon, että lähes jokaisesta tutkimuksesta
löytyy joku virhe. Toivon mukaan mahdollisimman
kaukaiselta ajalta.Silloin olisi ainakin suuri osa oikein.
esim.1600-luvulla tuottaa vaikeuksia esim. SAY:sta
poimituissa saman miehen kahdessa ja kolmessa vaimoissa.
Kuka heistä on esi-äiti?