kela

Moi!
Olen joutunut asioimaan Rantakylän kelassa kaverini takia, mutta olen huomannut että virkailijat eivät tiedä asiosta mitään mistä kysyy. Joten jatkossa jos ei muutoksia asioin esim. henkilökunnan vaihtoa, niin asioin Joensuun keskustan kelalla osavat siellä vähän paremmin asiansa. Onko kukaan muu huomannut asiaa.
71115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Paras Kela on Anssi Kela.

Äänestä

Olen huomannut myös ettei ne kelassa, Joensuun keskustassakaan, tiedä juuri mistään mitään, ja kysymykseen on niin monta eri vastausta kun on vastaajaa Kelassa!

Äänestä

kyllä saman huomannut ja asiat tuppaa viivästymään.
Jonottaakin saa kun asiaa juostaan kysymässä joltain toiselta.
Ymmärrän kyllä jos tiskintakana istuu harjoittelija tmv. mutta sama asia pidempään olleilla.
Kouluttakaa.....

Äänestä
  • Kelan palvelut ovat valtakunnallisellakin tasolla ala-arvoisia. Palvelu on todellakin heikkoa ja puhelinpalvelun taso vaihtelee virkailijan mukaan. Päätökset ovat muuttuneet ihmeellisiksi, varsinkin vammaisten osalta ja hyvin omituisia leikkauksia tehdään. Vammaiset muuttuvat terveemmiksi ihan itsestään, vaikka sairaudet ja vammat pysyvät samoina. Kylmästi leikataan tukia ja avustuksia. Mihin ihmeeseen ne rahat oikeen työnnetään? Lähes jokaisesta päätöksistä saa olla valittamassa ja valitusten käsittely kestää vuosia. Vammaisen kohdalla voi esim. jonkin terapian korvaamatta jättäminen pahentaa terveydentilaa huomattavasti, jatkossa onkin ihan toisen suuruiset kulut Kelan maksettavana.

    Kun palvelut olivat vielä paikallistasolla, päätökset olivat inhimillisiä ja järkeviä. Nyt jatkuvat valitusprosessit vievät ihmisiltä voimat. Ehkä tarkoitus onkin tämän avulla säästää, eihän kukaan jaksa vuodesta toiseen valittaa. Pöyristyttävää ja järkyttävää

    Äänestä

  • totaalisesti kyllästynyt kirjoitti:

    Kelan palvelut ovat valtakunnallisellakin tasolla ala-arvoisia. Palvelu on todellakin heikkoa ja puhelinpalvelun taso vaihtelee virkailijan mukaan. Päätökset ovat muuttuneet ihmeellisiksi, varsinkin vammaisten osalta ja hyvin omituisia leikkauksia tehdään. Vammaiset muuttuvat terveemmiksi ihan itsestään, vaikka sairaudet ja vammat pysyvät samoina. Kylmästi leikataan tukia ja avustuksia. Mihin ihmeeseen ne rahat oikeen työnnetään? Lähes jokaisesta päätöksistä saa olla valittamassa ja valitusten käsittely kestää vuosia. Vammaisen kohdalla voi esim. jonkin terapian korvaamatta jättäminen pahentaa terveydentilaa huomattavasti, jatkossa onkin ihan toisen suuruiset kulut Kelan maksettavana.

    Kun palvelut olivat vielä paikallistasolla, päätökset olivat inhimillisiä ja järkeviä. Nyt jatkuvat valitusprosessit vievät ihmisiltä voimat. Ehkä tarkoitus onkin tämän avulla säästää, eihän kukaan jaksa vuodesta toiseen valittaa. Pöyristyttävää ja järkyttävää

    no ei niitä keltaisen lehdistön sensaationhakuisia juttuja kannata uskoa kun pyhää lehmää..

    Äänestä

kelassa on asiakaspalvelu kysely jonne voi käydä kirjoittamassa mielipiteensä palvelusta.
Sinne siis jos vaikka joku ennättäis siellä ne lukea ja jotain muutosta tapahtuisi.

Äänestä

Noh, jos noin epäselvästi ilmaiset itseäsi, niin saa todellakin olla taikuri, jotta voisi selvittää ajamasi asian.

Sitä paitsi, ihmiset voisivat itsekkin selvittää asioita eikä vaivata kiireisiä kelan työntekijöitä tyhmillä kysymyksillään. Kelan nettisivuilta löytyy kyllä kaikki tarvittava informaatio asioiden hoitamiseen liittyen.Jos vain viitsisit nähdä ITSE vaivaa!!!!!!!!!!

Ja tiedätkö edes, kuinka paljon on olemassa lakeja, säädöksiä ja asetuksia, jotka sääntelevät Kelan ja sen työntekijöiden toimintaa? Ei varmaankaan ole helppoa heidänkään työnsä, koska hallinon työntekijöiden tulee ottaa huomioon hyvin paljon erilaisia lakiin kirjoitettuja tekijöitä. Ja kaikkia täytyy kohdella tasapuolisesti.

Pointti on, että OTA ITSE SELVÄÄ ASIOISTA ÄLÄKÄ RUIKUTA TÄÄLLÄ OMAA TYHMYYTTÄSI.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kelalle kirjoitti:

Moi!
Olen joutunut asioimaan Rantakylän kelassa kaverini takia, mutta olen huomannut että virkailijat eivät tiedä asiosta mitään mistä kysyy. Joten jatkossa jos ei muutoksia asioin esim. henkilökunnan vaihtoa, niin asioin Joensuun keskustan kelalla osavat siellä vähän paremmin asiansa. Onko kukaan muu huomannut asiaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu