tuleeko seinä

tarjoaa AL-ANON.

Alkoholistin omaista ei voi neuvoa juuri muuten, kuin kehottamalla pitämään itsestäänkin huolen, ettei sairastu ja henkisesti vammaudu juoppoa passaamalla ja palvelemalla, kun se raittius ei tule juoppoa holhoamalla, painostamalla, pyytämällä ja hänen asioitaan hoitamalla.
Oman elämän uhraaminen juopon puolesta on aivan turhaa.
Raittius tulee vain juopon omista lähtökohdista, kun hän itse tajuaa olotilansa ja vilpittömästi haluaa muutosta, mutta valitettavan usein sitä havahtumista todellisuuteen ei tapahdu koskaan.

http://www.al-anon.fi/

http://www.a-klinikka.fi/yhteystiedot/kaikki.html

http://www.suomenaa.fi/auttava.html

Siis minulla ei ole tietoa miten parhaiten voisi ketään neuvoa näin vaikeassa koko elämää liippaavassa kysymyksessä.
Mutta tiedosta on hyötyä jos haluaa vaikka vain kuunnella läheistään hänen ongelmissaan.
Pelkkää kuuntelua ei pidäkään koskaan aliarvioida läheisen auttamiskeinona numero 1, jos on muuten vähänkään epävarma.
Erilaisia lähestymistapoja on lukuisia, oli ongelma missä tahansa ja mikä tahansa.

Tässäpä näitä linkkejä lisää tähän alkoholiongelmaan joka tiedetysti on sieltä vaikeimmasta ja monisyisimmästä päästä.
http://www.taitolaji.fi/index.php

http://www.apua.info/miele1.html

http://www.nyyti.fi/linkit_ja_artikkelit/artikkelit/elamanhallinta.htm

http://www.paihdelinkki.fi/

http://www.tukiasema.net/

Helppoa ja yleispätevää ohjetta ei kukaan voi antaa, etkä sellaista varmaan edes odottanutkaan.

Siinä vaiheessa kun juominen on muuttunut ongelmaksi asti, on sitä jatkunut jo useita vuosia. Vähitellen alkoholistin läheinen on mukautunut tähän juopon elämään.
Hän on silloin vuosien ajan joutunut häpeämään, peittelemään, salailemaan ja valehtelemaankin alkoholistin juomisen takia. Hän on tahtomattaan joutunut ylläpitämään "normaaleja perhekulisseja", vaikka niiden takana olisi välillä valmis tappamaan joko itsensä tai tämän toisen.

Silti läheinen ei kykene toimimaan rationaalisesti ja lähtemään tästä parisuhteesta. Vaikka vuosien ajan on joutunut pettymään lukemattomia kertoja raittiuslupauksiin, eivätkä mitkään tehdyt päätökset ole pitäneet, läheinen odottaa silti kuin ihmettä, että alkoholisti raitistuisi (tai kuolisi pois?).
Alkoholistin puoliso syyttää yleensä itseään siitä, että juopolla on paha olo, ja että tämän elämä on sellaista, ettei sitä kestä selvin päin. kOska alkoholistin on pakko juoda, puoliso syyllistää pienen lapsen tavoin itseään, kun toinen ei pysy kotona, vaan juo itseään hengiltä.

Tuota sairasta tilannetta kutsutaan läheisriippuvuudeksi. Tällainen henkilö tarvitsee jopa enemmän apua kuin itse alkoholisti, joka kuitenkin saa "nollata itsensä" säännöllisesti, eikä kanna mitään syyllisyyttä omasta juomisestaan.
Siksi alkoholistin puolison pitäisi ehdottomasti keskittyä itseensä.
Hänen tulisi mitä pikimmin hakea itselleen apua esim. mainituista vertaistukiryhmistä. Hänen täytyisi opetella kokonaan uudestaan elämä alkoholistin rinnalla (koska ei tätä pysty jättämäänkään), ja tähän opiskeluun hän tarvitsee apua ja tukea.

Läheisen tulisi opetella pitämään kiinni omista menoistaan ja suunnitelmistaan. Täytyy vaan lähteä ystävän kanssa konserttiin tai teatteriin, vaikka juoppo todennäköisesti järjestää kotona kohtauksen menon takia. Täytyy lähteä vaikka yksin suvun rippijuhliin, ja kertoa rehellisesti puolison sukulaisillekin, ettei tämä juomiseltaan nyt ehtinyt mukaan.
Täytyy siis elää omaa elämäänsä (lasten kanssa?), ja hyväksyä se tosiasia, että perheessä elää myös se juoppo. Kaikki sen olemassaolosta kuitenkin tietävät, joten sen takia on turha valehdella ja kantaa sitten syyllisyyttä.

Voin itsekin vain kuvitella, miten vaikeaa tällainen elämisen opetteleminen on, joten apua siinä varmasti tarvitsee.

Juovaa alkoholistia ei läheisriippuvainen voi mitenkään auttaa - päinvastoin. Juomisen "mahdollistaminen" vain antaa lisää aikaa juopottelulle.

Olemme olleet 31 vuotta aviossa josta noin yli 20 vuotta olen kärsinyt alkoholisti miehestäni.Olen hävennyt, salaillut, valehdellut ja pitänyt tosiaan kulisseja pystyssä.Viimeinen putki kesti tammikuun alusta maaliskuuhun (ovat pidentyneet). Tästä en meinaa päästä yli millään kun vielä sai potkut töistä juomisen takia. Olen hakenut itselleni apua jossa ehdotettiin edes väliaikaista muuttoa erilleen. Nyt on muutaman päivän kuluttua yhteinen palaveri ja pelkään sitä juuri tämän muuttoehdotuksen takia koska siitä tulee hirveä riita. Sitten tämä pelko juomisen alkamisesta rassaa hermoja se kun menee 3 kuukauden jaksoissa jolloin taas iskee juomisen halu. Hiukan olemme pystyneet juttelemaan mutta ei hän kuitenkaan käsitä miltä tuntuu kun mitta täyttyy. Taas on tehty raittiuslupaus jos mun pahaolo johtuu vaan juomisesta. Hän on humalassa agressiivinen huutaa, haukkuu ja on jopa uhkailut, mutta käsiksi ei ole käynyt. En tosiaan ymmärrä mikä minua pitää tässä parisuhteessa kun lapsetkin ovat jo maailmalla. Ehkä pelko (jälleen) että alkaa raju putki ja huoli miten pärjää. Järki sanoo, että pitäisi asettaa oma henkinen hyvinvointi etusijalle....mutta kun on niin vaikeaa. Toinen sanoo rakastavansa mua, mutta omista tunteistani en ole varma monien lupauksien, pettymysten ja haukkumisten jälkeen. Kun olen nyt kertoillut näitä tunteitani (en kaikkia) hän pistää kaiken juomisen piikkiin eikä ole muistavinaan mitä on sanonut ja haukkunut. Tämä on tosi vaikeaa kun kuitenkin haluaisi uskoa toiseen vaikka varmaan saa taas pettyä. Nyt olen avautunut ystäville ja sukulaisille jotka tosiaan ihmettelevät, että olen jatkanut avioliittoa näin kauan ja pysynyt jotenkin järjissäni. Tällä hetkellä olen masentunut ja päässä pyörii nämä eletyt vuodet. Välillä tuntuu, että elämäni olisi voinut olla helpompaakin jos olisin lähtenyt lasten ollessa pieniä. Alkoholisti tosiaan nollaa juomaputken ja niin pitäisi minunkin hänen mielestään tehdä. Tähän asti olen jatkanut normaalia elämää, mutta nyt tosiaan tuli mitta täyteen ja seinä vastaan jota hän ei tahdo millään uskoa.