piilopaikat

Tällä palstalla on ollut paljon puhetta kalojen elinoloista mm.akvaarion koosta, kalojen määrästä,
vesiarvoista,ym.Mutta onko kukaan ottanut huomioon
että eläinsuojelulaki määrää myös että kaloille
on akvaariossa oltava piilo/suojapaikka.Itse olen huomannut kyseisen epäkohdan monen ns."kokeneen" akvaristin altaassa.Toivottavasti jokaisen akvaarioharrastajan altaasta löytyy kasvitiheikkö,
kanto,kivikasa,ruukku,tms.
2173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Juu. Uskon (ja toivon) että kaikilla akvaarioharrastajilla (paitsi kultakala-akvaarion omistajilla) on allas täynnä kasveja ja kalat voivat olla halutessaan täysin akvaristin silmiltä piilossa. Tämä on yksi syy myös siihen, miksei maljan muotoista allasta tulisi käyttää (oli se sitten miten iso tahansa). Maljassa kun ei ole seinämää jonka varjoon kala voisi mennä halutessaan. "Tavallisissa" akvaarioissahan tällainen on (tai ainakin pitäisi olla), takaseinä.

Äänestä

Hyvä pointti, varmasti monet aloittelevat ja pidemmälle edistyneetkin unohtavat tämän asian kokonaan. Monilla myös akvaarioinnostus rajoittuu kaloihin, eikä sitten viitsitä perehtyä kasvien kasvattamiseen ollenkaan ja tuloksena aution näköinen, mutta myös kaloille suojaton ympäristö. Kuvittelisin, että kasvit kuitenkin ovat tärkeimmässä asemassa jos suojapaikkoja ajattelee - tietysti akvaario myös näyttää paremmalta jos on reilusti kasveja. Olen ajatellut asian niin, että akvaario olisi sisustettava niin, että se jo itsessään on "piilopaikka". Minä olen kuitenkin kirjoahvenille myös kovertanut kookoksia piilopaikoiksi - ovat mukavamman näköisiä kuin ruukku. Piikkisilmille on vartavasten koottu kivistä "sokkeloröykkiö", jossa ne lymyävät suurimman osan päivästä.

Mutta tietysti piilopaikkojen määrään ja kasvirunsauteen vaikuttaa myös se, millaisia kaloja akvaariossa on. Aremmat lajit voivat puikkelehtia mielellään pelkässä viidakossa, kun taas rohkeat tykkäävät vedättää rallia aukeassa tilassa. Eli tässä taas tullaan eri kalalajien vaatimuksiin. ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarna kirjoitti:

Tällä palstalla on ollut paljon puhetta kalojen elinoloista mm.akvaarion koosta, kalojen määrästä,
vesiarvoista,ym.Mutta onko kukaan ottanut huomioon
että eläinsuojelulaki määrää myös että kaloille
on akvaariossa oltava piilo/suojapaikka.Itse olen huomannut kyseisen epäkohdan monen ns."kokeneen" akvaristin altaassa.Toivottavasti jokaisen akvaarioharrastajan altaasta löytyy kasvitiheikkö,
kanto,kivikasa,ruukku,tms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu