Haluan kirjoittaa ihan yleisesti rakkaudesta muutaman sanan, vain todetakseni että en ole ihan jääkylmä paskiainen.
Nuorena pojuna ajattelin että olen rakastunut milloin mihinkin tyttöön kun oli sitä kipinää joidenkin välillä. Se oli ihastumista enkä sitä todellista rakkautta ollut vielä kokenut joten en voinut edes tietää mitä se oli, kuvittelin vain että tämä oli sitä.
Sitten nuorena miehenä tapasin naisen jonka kanssa ei vaan iskenyt kipinää vaan arvomaailma ja persoonallisuus oli niin lumoavan kiehtova että ihastus oli todella voimakasta joka johti sitten parisuhteeseen. Noin vuoden yhdessäolon jälkeen tiesin jo mitä on rakastaminen. Se on sitä kun minä täysin ilman ehtoja hyväksyn toisen kokonaan semmoisenaan kuin on, arvostan ja kunnioitan häntä ihmisenä ja omana yksityisenä ihmisenä. Nautin jokaisesta sanasta hän sanoo, haluan ja teen kaiken hänen puolestaan, olen valmis uhraamaan tarvittaessani itseni jotta tämä maailman ihanin ihminen selviytyisi. En ikinä, missään tapauksessa pettäisi hänen luottamustaan ja seison hänen tukenaan ja rinnallaan loppuun asti. Hän oli sydämeni valittu ja tunsin sen.
11 vuotta myöhemmin kuuden vuoden avioliitto kariutui tavalla jota en olisi koskaan uskonut että olisi minulle käynyt. Ajattelin että tuommoista tapahtuu muille, ei minulle, minä olen aina, koko suhteen ja avioliiton aikana kunnioittanut häntä 100% eikä siksi että se "kuuluu asiaan" vaan koska aidosti, sydämestäni, rakastin tätä ihmistä yli kaiken.
Tämän jälkeen oli sitten lyhyempiä suhteita pari ja ne meni sitten aina jostain syystä puihin, jotain puuttui jokaisesta. En ole semmoinen että vertaisin ihmisiä toisiinsa mutta en löytänyt semmoista ihmistä jotka jakaisi minun kanssani niitä asioita ja arvoja jotka on minulle niin tärkeitä että pystyisin jakamaan koko elämäni heidän kanssaan.
Sitten tapahtui jotain mihin en ollut varautunut. Tapasin naisen paikassa joka oli ehkä viimeinen paikka mistä kuvittelin semmoisen löytävän. Meillä kahdella synkkasi välittömästi, ensimmäisestä katsekontaktista lähtien. Päädyttiin loppujen lopuksi juttelemaan koko yön läpi useaan kertaan luokseni ilman mitään sen kummempaa läheisyyttä ja hän muistutti minua siitä mitä minä olen etsimässä, mitä "vaatimuksia" pitää täyttää jotta minun mielenkiintoni pysyisi ja jotta pystyisin kunnioittamaan tätä ihmistä.
Ei varmaan yllätä ketään että päädyttiin sitten parisuhteeseen. Tämä ei kestänyt kauan, lyhyin suhteeni avioliittoni jälkeen mutta nyt minun on pakko myöntää näin julkisesti että tämä oli nyt elämäni toinen kerta kun minä aidosti rakastuin. Eron syynä oli monta isoa asiaa molempien puolelta, minun suurin ongelmani oli luottamus parisuhteisiin ylipäätänsä.
Avioliiton jälkeen ajattelin että aito rakkaus on kertakäyttötavaraa, sitä voi kokea vain kerran. Siinä olin väärässä ja tämä onkin ainoa toivo minulle jatkoa ajatellen että jonain päivänä vielä löydän sen naisen jonka kanssa jaan elämäni hyvät ja huonot hetket, jota pystyn arvostamaan ja kunnioittamaan aidosti eikä vain sen takia että se kuuluu parisuhteeseen. Minun "kriteerit" on kiristynyt niin helvetisti että tuskin ihan heti tulen mitään naista itselleni löytämään mutta olen mielummin yksin kuin väärän naisen kanssa.
Nuorena pojuna ajattelin että olen rakastunut milloin mihinkin tyttöön kun oli sitä kipinää joidenkin välillä. Se oli ihastumista enkä sitä todellista rakkautta ollut vielä kokenut joten en voinut edes tietää mitä se oli, kuvittelin vain että tämä oli sitä.
Sitten nuorena miehenä tapasin naisen jonka kanssa ei vaan iskenyt kipinää vaan arvomaailma ja persoonallisuus oli niin lumoavan kiehtova että ihastus oli todella voimakasta joka johti sitten parisuhteeseen. Noin vuoden yhdessäolon jälkeen tiesin jo mitä on rakastaminen. Se on sitä kun minä täysin ilman ehtoja hyväksyn toisen kokonaan semmoisenaan kuin on, arvostan ja kunnioitan häntä ihmisenä ja omana yksityisenä ihmisenä. Nautin jokaisesta sanasta hän sanoo, haluan ja teen kaiken hänen puolestaan, olen valmis uhraamaan tarvittaessani itseni jotta tämä maailman ihanin ihminen selviytyisi. En ikinä, missään tapauksessa pettäisi hänen luottamustaan ja seison hänen tukenaan ja rinnallaan loppuun asti. Hän oli sydämeni valittu ja tunsin sen.
11 vuotta myöhemmin kuuden vuoden avioliitto kariutui tavalla jota en olisi koskaan uskonut että olisi minulle käynyt. Ajattelin että tuommoista tapahtuu muille, ei minulle, minä olen aina, koko suhteen ja avioliiton aikana kunnioittanut häntä 100% eikä siksi että se "kuuluu asiaan" vaan koska aidosti, sydämestäni, rakastin tätä ihmistä yli kaiken.
Tämän jälkeen oli sitten lyhyempiä suhteita pari ja ne meni sitten aina jostain syystä puihin, jotain puuttui jokaisesta. En ole semmoinen että vertaisin ihmisiä toisiinsa mutta en löytänyt semmoista ihmistä jotka jakaisi minun kanssani niitä asioita ja arvoja jotka on minulle niin tärkeitä että pystyisin jakamaan koko elämäni heidän kanssaan.
Sitten tapahtui jotain mihin en ollut varautunut. Tapasin naisen paikassa joka oli ehkä viimeinen paikka mistä kuvittelin semmoisen löytävän. Meillä kahdella synkkasi välittömästi, ensimmäisestä katsekontaktista lähtien. Päädyttiin loppujen lopuksi juttelemaan koko yön läpi useaan kertaan luokseni ilman mitään sen kummempaa läheisyyttä ja hän muistutti minua siitä mitä minä olen etsimässä, mitä "vaatimuksia" pitää täyttää jotta minun mielenkiintoni pysyisi ja jotta pystyisin kunnioittamaan tätä ihmistä.
Ei varmaan yllätä ketään että päädyttiin sitten parisuhteeseen. Tämä ei kestänyt kauan, lyhyin suhteeni avioliittoni jälkeen mutta nyt minun on pakko myöntää näin julkisesti että tämä oli nyt elämäni toinen kerta kun minä aidosti rakastuin. Eron syynä oli monta isoa asiaa molempien puolelta, minun suurin ongelmani oli luottamus parisuhteisiin ylipäätänsä.
Avioliiton jälkeen ajattelin että aito rakkaus on kertakäyttötavaraa, sitä voi kokea vain kerran. Siinä olin väärässä ja tämä onkin ainoa toivo minulle jatkoa ajatellen että jonain päivänä vielä löydän sen naisen jonka kanssa jaan elämäni hyvät ja huonot hetket, jota pystyn arvostamaan ja kunnioittamaan aidosti eikä vain sen takia että se kuuluu parisuhteeseen. Minun "kriteerit" on kiristynyt niin helvetisti että tuskin ihan heti tulen mitään naista itselleni löytämään mutta olen mielummin yksin kuin väärän naisen kanssa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Minua harmittaa erittäin paljon, kun en silloin nuorempana halunut seurustella yhden pojan kanssa. Hänellä toki oli sellaisia ystäviä, joita pelkäsin ja tiesin että heistä koituisi harmia. "Unohdin" tämän pojan vaikka välitinkin hänestä paljon.
Olen myöhemmin kuullut, että tämä hänen kaverinsa tapettiin keskellä kylää... Myös nyt tämä nuoruuteni ihastus on poissa..
Niin paljoin asioita hänelle sanomatta jäi. Nyt ei mikään voima eikä mahti tuo häntä enään takaisin.
kauniit muistot lohduttaa, sekä unet joissa silloin tällöin tapaamme.
Akille, rakkaudella...
Olen sitä mieltä että sulla on arvot ja käsitykset täysin kohdallaan. :) Sitähän se rakastaminen on. Kaikkea mitä kuvailit. Vaikka en mäkään nyt 15-vuotiaana vielä sitä rakkautta ole vielä tuntenut, mutta tiedän kuitenkin tismalleen mitä tarkoitat. Hienoa että suhteet on kuitenkin opettaneet sulle paljon itsestäni. Monet suhteet kuitenkin tekee sen huonon puolen että sitten ei enää ihastukaan helposti vaan just kriteetit nousee. :/
Joskus hankalaa. Ei voi kuin kadehtia niitä, jotka ovat löytäneet sen oikean, että se kestää kaikki myrskyt ja karikot. Mutta. Kun asioita ei voi muuttaa, kasva itse irti totutuista kuvioista. Sinä voit muuttua, et voi muuttaa muita. Avaa itsesi uusille jutuille, ole rohkea. Täällä ollaan vain kerran :)
ehkä ensimmäinen vaimosi kyllästyi olemaan pystinä, ja loikkasi vapaampaan elämään.
Ihmisessä on monta puolta. Kukaan ei ole yksin hyvä ja täydellinen.