kysyisin kaikilta kiinnostuneilta että
miten te jaksatte jokapäiväistä rahanperässä juoksemista.eikö ihmisiä ala jo väsyttää kaikkien huonojen uutisten lukeminen.miksi jaksatte äännestää ja uskoa poliitikkojen lupauksia vuodesta toiseen.emmekö ole saavuttaneet jo kilpailukykymme maailmalla.miksi vastata kännykkään aina kun se soi????? itse olen samanlainen kuin kuin edellä kerrotaan mutta olen alkanut muuttaa
elämäni suuntaa inhimillisemmäksi ja ajatella elämän perusarvoja.en muuta metsään,mutten enään aijo äännestää enkä murehdi onko rahaa tarpeeksi.kunhan saan vain laskuni maksettua niin se riittää.pysäytän itseni vähäksi aikaa.olenko yksin??
miten te jaksatte jokapäiväistä rahanperässä juoksemista.eikö ihmisiä ala jo väsyttää kaikkien huonojen uutisten lukeminen.miksi jaksatte äännestää ja uskoa poliitikkojen lupauksia vuodesta toiseen.emmekö ole saavuttaneet jo kilpailukykymme maailmalla.miksi vastata kännykkään aina kun se soi????? itse olen samanlainen kuin kuin edellä kerrotaan mutta olen alkanut muuttaa
elämäni suuntaa inhimillisemmäksi ja ajatella elämän perusarvoja.en muuta metsään,mutten enään aijo äännestää enkä murehdi onko rahaa tarpeeksi.kunhan saan vain laskuni maksettua niin se riittää.pysäytän itseni vähäksi aikaa.olenko yksin??
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä ryhdyin muuttamaan elämäni suuntaa jo kymmenen vuotta sitten,
vakavan sairastumisen jälkeen.
Tosin minun piti vielä kärsiä vakava masennus, sekä pitkä viinakuuri ennenkuin vihdoinkin opin näkemään elämän "uusin silmin".
Vaikka joudun kärsimään kroonista sairautta lopun elämääni, niin siitä huolimatta, tai ehkä sen takia osaan nauttia elämän pienistä (minulle suurista) ihmeistä, kesäauringon lämmöstä, kesäsateen jälkeisestä ruohon tuoksusta, syksyn retkistä sienimetsiin, ja kirpeän raikkaista talvipäivistä. Unohtamatta shoppailua kirpputoreilla. Nautin näistä asioista suunnattomasti enemmän kuin rahan perässä juoksemisesta. Joskus vain tunnen olevani poikkeava, sillä en tunne ketään kuka ajattelee elämästä samoin kuin minä itse.
Melkein kaikki asiat omia valintoja. Itse en seuraa uutisia säännöllisesti, vain jos TV sattuu olemaan päällä ja oikealla kanavalla. Lehdet on niin kalliita että ilmaisjakelulehdet riittää.
Äänestää olen päättänyt aina. Vaikka en politiikkaa seuraa, niin ääni se on minunkin, kyllä sieltä aina on joku löytynyt. Äänestämättä jättäminen on mielestäni tyhmää.
Itse vastaan kännykkään melkein aina kun se soi. Yleisissä liikennevälineissä on noloa kuunnella kun soi ja soi eli vähän niinkuin pakko vastata. Ruokalassa, kirjastossa ym.paikoissa minulla on ääni pois eli siellä en sitten vastaa. Enkä soita takaisin jos näen että jostain tuntemattomasta numerosta on tullut puhelu (sen jälkeen kun kerran tuli anteeksi väärä numero ja kerran lehtimyyjä).
Ylityöt on myös semmoinen juttu mitä en säännöllisenä käytäntönä ymmärrä. Joskus harvoin ok, mutta että elää työlle, vapaa-aikaa ei ole (kuin ehkä viikonloppuna)? Ei se työ (=raha) sentään niin tärkeätä ole. Harmillisen monelle tämä tulee silmien eteen vasta loppuunpalamisena tai vakavana sairastumisena.
...nimittäin oma valinta.
Itselläni näköjään vaati sairastumisen masennukseen, ennen kuin pysähdyin ajattelemaan ja laitoin asiat tärkeysjärjestykseen.
Aloin pitää kännykkääni suljettuna useammin: öisin, julkisissa kulkuneuvoissa ja -paikoissa jne.
Pyysin ja sain työnantajaltani siirron "nokkamiehen" paikalta rivimieheksi, aloin harrastaa liikuntaa, viettää enemmän aikaa lasteni kanssa... enkä ole hetkeäkään katunut.
En voisi kuitenkaan kuvitella lopettavani yhteiskunnallisten asioiden ja tapahtumien seuraamista, äänestämistä yms, se olisi jo mielestäni erakoitumista tai syrjäytymistä.