Heippa kaikki!
Kaipailisin kanssasisaria, joilla samanmoinen tilanne kuin meillä tai tarinoita samankaltaisista tilanteista...
Elikkäs,
meillä on nyt miehen kanssa yrityistä takana reilu vuosi. Mulla todettu lievä PCO ja miehen spermassa on vähemmän siittiöitä kuin pitäisi ja nekin ovat laiskan puoleisia. Olen syönyt kolme kuukautta teroluteja tämän vuoden alussa ja nyt aloittelen clomifenit varmaan kesän aikana. Gyne käski ensin syödä pari kuukautta e-pillereitä, jotta mun todella epätasainen kiertoni tasaantuisi ja näinollen ovulaatiota olisi helpompi bongailla.
Miten teillä on noi clomit tehonneet? Ja varsinkin, jos miehen spermassakin on vikaa??? Ollaanko me ihan toivoton yhdistelmä?
Ollaan kyllä miehen kanssa paljon tästä keskusteltu ja tultu yksmielisesti siihen tulokseen, että se lapsi tulee meidän luo sitten tavalla tai toisella, kun hän on siihen valmis. Eli millään paniikki vaihteella ei enää tähän hommaan ryhdytä. OLisi vain kiva toisaan kuulla teidän tarinoita ja kokemuksia. :))
Ja toinen kysymys, käyttekö yksityisellä vai julkisella puolella hoidoissa ja kontrolleissa? Me ollaan tähän asti oltu yksityisellä, mutta se käy kukkaron päälle. Kumman te olette kokeneet paremmaksi valinnaksi?
Eipä tässä muuta kuin aurinkoisia alkukesän päiviä kaikille!
Kaipailisin kanssasisaria, joilla samanmoinen tilanne kuin meillä tai tarinoita samankaltaisista tilanteista...
Elikkäs,
meillä on nyt miehen kanssa yrityistä takana reilu vuosi. Mulla todettu lievä PCO ja miehen spermassa on vähemmän siittiöitä kuin pitäisi ja nekin ovat laiskan puoleisia. Olen syönyt kolme kuukautta teroluteja tämän vuoden alussa ja nyt aloittelen clomifenit varmaan kesän aikana. Gyne käski ensin syödä pari kuukautta e-pillereitä, jotta mun todella epätasainen kiertoni tasaantuisi ja näinollen ovulaatiota olisi helpompi bongailla.
Miten teillä on noi clomit tehonneet? Ja varsinkin, jos miehen spermassakin on vikaa??? Ollaanko me ihan toivoton yhdistelmä?
Ollaan kyllä miehen kanssa paljon tästä keskusteltu ja tultu yksmielisesti siihen tulokseen, että se lapsi tulee meidän luo sitten tavalla tai toisella, kun hän on siihen valmis. Eli millään paniikki vaihteella ei enää tähän hommaan ryhdytä. OLisi vain kiva toisaan kuulla teidän tarinoita ja kokemuksia. :))
Ja toinen kysymys, käyttekö yksityisellä vai julkisella puolella hoidoissa ja kontrolleissa? Me ollaan tähän asti oltu yksityisellä, mutta se käy kukkaron päälle. Kumman te olette kokeneet paremmaksi valinnaksi?
Eipä tässä muuta kuin aurinkoisia alkukesän päiviä kaikille!
Vastaukset 4
Vanhimmat
reilu vuoden yritystä, nyt odotetaan kutsua gynen polille. Ei olla vielä tutkittu tarkemmin, mitä nyt yksi verikoe josta prolaktiini ja kilpirauhashormoni, molemmat normaalit.
Viime kesänä testasin epämäärästen menkkojen jälkeen hailakan plussan joka osottautu kuitenki vääräks. Vuoto alkoi. Gynen polilla tarkistukset koska epäiltiin ensin kohdunulosta tms. Ultrassa kaikki ok, pientä (1,5cm) munasarjakystaa lukuunottamatta.
Tästälähin oon epäilly että se sama/aina uus kysta siellä jomottaa kun joka kuu on loppukierrossa selkäsärkyä ja joskus pientä vuotooki..outoo ja ärsyttävää! Nyt vielä menkat on ollu jo useemman kuukauden jotenki epätavallisen niukat että voisko sellaseen limakalvoon mitään kiinnittyäkään. Siks kans pelkään että jos joudun syömään niitä clomeja niin ohentaako ne limakalvoo vielä entisestään, eiks niitä sen takia suositeta syötäväks vaan korkeintaan muutama kk yhteenmenoon..?
Kaikkee mahdollista keinoo on tän vuoden aikana tullu kokeiltua, ja nyt sit viimein "sorruin" ostaan jopa ovulaatioliuskojaki. En tiedä sitten mitä ne näyttää jollei munasolu irtookaan vaan jää kystaks? Tän kuun oon kokeillu punaviinin vaikutusta siihen limakalvoon, että saa nähdä onko ne nyt yhtään runsaammat..viimesiä kiertopäiviä eletään.
Kaikkein pahimmat pettymykset oli oikeestaan ne ekojen kuukausien menkat ku tottakai jotenki tyhmänä oletti että ois suunnilleen heti raskaana. Kaikkein syvimmällä kävi ehkä siinä puolen vuoden jälkeen ku tavallaan se "normaali" aika ylitty, jollonka suurin osa kuitenki tulee raskaaks. Nyt siihe on jossai määrin tavallaan tottunu ja tietää oikeestaa jo viikon etukäteen millonka ne on alkamassa. Toki, ainahan se kieltämättä yhtä lailla vituttaa kun ne alkaa, sillon menee aina se viimesinki toivon ripe.. Kyllä täytyy myöntää että oon aika masentunu ja väsyny tähän koko hommaan ollu viime ajat. Sitä vaan odottaa jo että pääsis vihdoin tästä epätietosuudesta että mikä tässä on vikana.
Joo, eli tosiaan vuosi on kärvistelty tän asian kans ku ajattelin että olis kuitenki fiksumpi tettää julkisella ne kaikki tutkimukset, tulis muute niin hiton kalliiks.. voihan sitä sit miettiä ja kattoo mitä tekee ku ensin selviäis mitä hoitoo tarvis. Meinasin toisin mennä jo puolen vuoden jälkeen mut sit mietin että oonko jotenki liian hätiköivä ja nauraako ne mut pihalle sieltä, ja sit päätin yrittää vielä sen toiset puol vuotta josko sittekki..mutta ku ei.
No, tämmönen tilanne mulla, ei kai tässä nyt vielä voi ihan selviytymisestä puhua mutta ehkä vielä jonaki päivänä...
Empä tiedä onko tämä meidänkään tarina mitään varsinaista selviytymistä, mutta kun näiden asioiden kanssa kokee olevansa niin kovin yksin, niin ehkä se vähän helpottaa kun saa kertoa.
Reilu vuosi sitten tämä tosisaan yrittäminen on aloitettu ja onhan se tässä jo kerinnyt käymään parisuhteenkin päälle, kun tuntuu että välillä koko suhde on yksi vauvantekotehdas, ainoa vaan ettei tulosta synny.
Tutkimuksiin on hakeuduttu jo puolisen vuotta sitten julkiselle puolelle, kun ei varat riitä yksityispuolella. Minulla kierto alkuun oli kovin epäsäännöllinen ja se tasoiteltiin teroluteilla, mikä onnistuikin ainakin nyt pariksi kuukaudeksi... Simppatutkimuksessa melko huono tulos joten ilmeisesti clomifen yksinään ei riitä, vaikka minullakin noissa ovulaatioissa olisi parantamisen varaa ilmeisimminkin...
No joka tapauksessa, nyt vain sitten odotellaan aikaa lapsettomuuspolille, jonne ilmeisimmin ainakin 4 kk jono. Kurjinta kai tässä on se että joka ainoa kuukausi on edelleen sama yrittäminen ja pettymys minulla edelleenkin on joka kerta yhtä suuri kun ei ole tärpännytkään, vaikka tutkimuksien perusteellaa se nyt tuskin ilman järeämpiä hoitoja olisi mahdollistakaan... Jotenkin tämä vain täyttää ajatukset koko ajan ja aiheuttanut aikamoiset syyllisyyden tunteet ja suurimpana tietenkin pelko että tämä minun pohjaton lapsenkaipuu lopulta kariuttaa koko parisuhteenkin, merkkejä siitäkin alkaa jo olla, enkä siltikään pysty vain luovuttamaan. Kuitenkin rinnallani on rakastava ja ymmärtäväinen mies, enkä häntä tahtoisi tämän vuoksi menettää.
Kaikki sanovat että pitkää pinnaa nyt vaan, mutta nyt jo välillä alkaa tuntua että aikalailla sietorajan reunamilla nyt jo elellään.
vähän sama tarina siinä suhteessa, että minulla on pco ja miehen simpat huonolaatuisia. Ennen kuin miehen simpat tutkittiin söin kolme kk clomifenia ja ei tuottanut tulosta, vaikka silloin saatiinkin munarakkulat "hienoiksi", että olisi voinut tulla hedelmöitys. No sen jälkeen sperma tutkittiin. Lääkäerin mielestä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi ivf hoito. Turha kokeilla edes inssejä.
Me ollaan yritetty lasta kohta kolme vuotta. Tutkimuksisten aloittamisesta on kohta kaksi vuotta. Julkisella ollaan oltu hoidossa viime vuoden toukokuusta. Perjantaina selviää onko kolmas pass tuottanut tulosta. Meillä on ollut aina alkiot hyviä ja limakalvo priimaa, mutta silti ei ole onnistunut. Kerran kyllä olen ollut raskaana, mikä meni kesken rv9.
Kyllä tästä jotenkin olla hengissä selvitty. Koville tämä on ottanut sekä minulle, että miehelleni ja koko parisuhteelle. Olen yrittänyt löytää hyviä asioita elämässäni, sillä monet asiat ovat hyvin, vaikka lasta ei ole tullutkaan. Helppoa se ei aina ole, mutta välillä on pakko ajatella muita asiota. Lisäksi minua auttaa kun meillä on koira ja touhuan yhdistyksessä paljon.
Tsemppiä teille kaikille!
teille. miehen siittiöt "pesuun", eli "jyvät akanoista" erilleen, sitten parhailla pisaroilla sulle inseminaatio. sulle clomit tueksi. kysykää lääkäriltä ko. vaihtoehdosta, meillä toimi.