Tyttäreni on 6 kuukautta vanha. Hän on hyvin vilkas, kärsimätön, touhukas ja aktiivinen. Ja me vanhemmat olemme lähinnä avioeron partaalla.
Jo vatsassa vauvani oli hyvin eläväinen, ja hän potki aivan valtavasti. Synnytyslaitoksella hän pärähti pienimmästäkin asiasta (vaipanvaihto, pukeminen ym.), ja jo tuolloin jouduin kantamaan häntä pitkin käytäviä.
Tyttäremme ensimmäiset neljä kuukautta menivät siten, että hän oli sylissä. Jos hän ei ollut riittävän syvässä unessa, hän säpsähti hereille sängyssä. Tuolloin hän kuitenkin nukkui pitkät päiväunet, jolloin sain oikeasti levätä. Yöunille meneminen oli silkkaa arpapeliä eikä ennen 24.00 nukahdettu ikinä.
Kun lapsemme tuli neljän kuukauden ikään, tarve hytkyttämiseen ja heiluttamiseen korostui. Enää ei riittänyt, että hytkytin vauvaa keinustuolissa vaan koko helkkarin ajan oli käveltävä ympäri asuntoa. Joskus kävin jopa vessassa vauvan kanssa. Jo syömisestä tuli huono omatunto, kun toinen huusi vieressä. Maksimissaan yksin oltiin 5-10 minuuttia.
Nykyään tyttö on todellakin 6 kk, ja hänen tarve toimintaan on aivan mahdoton. Hän nousee konttausasentoon, mutta kun hän ei pääse liikkeelle, hän raivostuu silmittömästi. Jos ruoka ei ole nokan edessä sillä siunaamalla tai laitan ulkovaatteet, aina karjutaan. Juu, ei auta peilin edessä pukemiset ym. kikat. Koko ajan tyttö kitisee, vinkuu ja kiukkuaa, jos en suurin piirtein juokse ympäri kämppää ja heiluta häntä sekä laula ja vielä heiluta helistintä vasemmassa kädessä samanaikaisesti.
Voitteko ymmärtää, että minulla ei ole aikaa yhtään mihinkään. Päiväunet ovat tosi lyhyet ja illalla nukkumaanmenon aikaan olen poikki. Aamulla on herätys viideltä, eikä sängyssä todellakaan köllötellä. Tyttö hermostuu, jos emme ole ylhäällä sillä siunaamalla!
Olen hyvin, hyvin kateellinen rauhallisten ja tyytyväisten lasten äideille. Oletteko koskaan ajatelleet, että rauhallisen päiväkahvin nauttiminen lapsen maatessa lattialla ei ole itsestään selvyys! Pyykinpesukoneen täyttäminen, tiskit, silitys, tavaroiden järjestely... Kaikki tuo vain jää. Ja elävä ehkäisyvälinehän tuo lapsi on: ei ehdi sekstaillakaan!
Juu, ei tarvitse tulla sitten moralisoimaan, miksi olen opettanut lapseni tuollaiseksi. Lapseni on vaatinut seuraa alusta lähtien. Ai miksi en ole opettanut tutille? No lapsi yökkää sen ulos ja karjuu sydäntäsärkevästi. Miksi emme palkkaa lastenhoitajaa? No se imetys enkä pysty pumppaamaan. Ja isovanhemmat ovat kaukana. Mies on päivät töissä, enkä minä iltaisin voi häntä heti pakottaa leipätyöstä toiseen työhön.
Jos sinulla on rauhallinen vauva, niin kiitä luojaasi siitä. Tällainen leikittäminen ja jatkuva toiminnan repiminen tyhjästä tekee oikeasti hulluksi.
Jo vatsassa vauvani oli hyvin eläväinen, ja hän potki aivan valtavasti. Synnytyslaitoksella hän pärähti pienimmästäkin asiasta (vaipanvaihto, pukeminen ym.), ja jo tuolloin jouduin kantamaan häntä pitkin käytäviä.
Tyttäremme ensimmäiset neljä kuukautta menivät siten, että hän oli sylissä. Jos hän ei ollut riittävän syvässä unessa, hän säpsähti hereille sängyssä. Tuolloin hän kuitenkin nukkui pitkät päiväunet, jolloin sain oikeasti levätä. Yöunille meneminen oli silkkaa arpapeliä eikä ennen 24.00 nukahdettu ikinä.
Kun lapsemme tuli neljän kuukauden ikään, tarve hytkyttämiseen ja heiluttamiseen korostui. Enää ei riittänyt, että hytkytin vauvaa keinustuolissa vaan koko helkkarin ajan oli käveltävä ympäri asuntoa. Joskus kävin jopa vessassa vauvan kanssa. Jo syömisestä tuli huono omatunto, kun toinen huusi vieressä. Maksimissaan yksin oltiin 5-10 minuuttia.
Nykyään tyttö on todellakin 6 kk, ja hänen tarve toimintaan on aivan mahdoton. Hän nousee konttausasentoon, mutta kun hän ei pääse liikkeelle, hän raivostuu silmittömästi. Jos ruoka ei ole nokan edessä sillä siunaamalla tai laitan ulkovaatteet, aina karjutaan. Juu, ei auta peilin edessä pukemiset ym. kikat. Koko ajan tyttö kitisee, vinkuu ja kiukkuaa, jos en suurin piirtein juokse ympäri kämppää ja heiluta häntä sekä laula ja vielä heiluta helistintä vasemmassa kädessä samanaikaisesti.
Voitteko ymmärtää, että minulla ei ole aikaa yhtään mihinkään. Päiväunet ovat tosi lyhyet ja illalla nukkumaanmenon aikaan olen poikki. Aamulla on herätys viideltä, eikä sängyssä todellakaan köllötellä. Tyttö hermostuu, jos emme ole ylhäällä sillä siunaamalla!
Olen hyvin, hyvin kateellinen rauhallisten ja tyytyväisten lasten äideille. Oletteko koskaan ajatelleet, että rauhallisen päiväkahvin nauttiminen lapsen maatessa lattialla ei ole itsestään selvyys! Pyykinpesukoneen täyttäminen, tiskit, silitys, tavaroiden järjestely... Kaikki tuo vain jää. Ja elävä ehkäisyvälinehän tuo lapsi on: ei ehdi sekstaillakaan!
Juu, ei tarvitse tulla sitten moralisoimaan, miksi olen opettanut lapseni tuollaiseksi. Lapseni on vaatinut seuraa alusta lähtien. Ai miksi en ole opettanut tutille? No lapsi yökkää sen ulos ja karjuu sydäntäsärkevästi. Miksi emme palkkaa lastenhoitajaa? No se imetys enkä pysty pumppaamaan. Ja isovanhemmat ovat kaukana. Mies on päivät töissä, enkä minä iltaisin voi häntä heti pakottaa leipätyöstä toiseen työhön.
Jos sinulla on rauhallinen vauva, niin kiitä luojaasi siitä. Tällainen leikittäminen ja jatkuva toiminnan repiminen tyhjästä tekee oikeasti hulluksi.
Vastaukset 30
Vanhimmat
teillä isovanhempia/ystäviä (kummit?) jotka välillä ottaisivat tyttöä edes pariksi tunniksi vaikka että saisi ihan vaan nukkua?
Ootko neuvolassa puhunut tuosta?
Isovanhemmat ovat satojen kilometrien päässä, ja ystäviä kyllä on. Mutta ne, jotka asuvat lähietäisyydellä, ovat saaneet itsekin vauvan armovuonna 2006. Ei sellaisilta ihmisiltä voi pyytää apua.
Kyllä olen puhunut neuvolassa. Täti ehdotti myös ystäviä ja mummoja, ja totesi, että jotkut lapset ovat vaan tuollaisia.
jos pakkaat kersan ja tavarat ja matkustat mummolaan joksikin aikaa? Saisiko siellä levätä? Onko teillä 4-H yhdistystä paikkakunnalla? Niiltä saa ainakin koulutettuja lastenhoitajia kohtuullisella tuntipalkalla. Mannerheimin lastensuojeluyhdistykseltäkin taitaa saada.
Hiukan liian helppo neuvolan kuitata ongelmasi vain tuolla lauseella.
ymmärrän että olet väsynyt tilanteesen ja tarvitset ehdottomasti apua, muuten käy niin ettet pysty nauttimaan lapsesi vauvaiästä ja se olisi surullista. tarvitset nyt ystävän joka auttaisi sinua viettämällä joskus aikaa lapsen kanssa, onko sinulla sellaista ystävää? jollei ole niin kysyhän vaikka SPR:STÄ olisiko heillä "reservissään" henkilöä joka olisi valmis auttamaan sinua. en tiedä missäpäin suomea asut joten en osaa sinulle suoraan sanoa kenen puoleen voisit kääntyä. ihmettelen suuresti ettei siellä neuvolassa sinulle tarjottu apua! mielestäni olisi pitänyt. auttaisin sinua mielelläni, esim etsimään apua jos haluat. voitko antaa sähköpostiosoitteen?
ei saa apua. Itse kärsin vauvan syntymän jälkeen unettomuudesta. Vauva heräili ja heräilee usein enkä saanut välissä unta. Neuvolassa ehdotettiin heti kaupungin kodinhoitajan palveluja. Kodinhoitaja olisi tullut päivällä kotiin hoitamaan vauvaa, jotta olisin saanut nukuttua. Meillä isovanhemmat, siskoni ja mieheni veljen perhe asuvat kaikki lähellä eli muutakin apua oli tarjolla. Silti olisimme saaneet kodinhoitajan (tilanne oli neuvolan tiedossa). Kannattaa varmaan ottaa uudestaan puheeksi neuvolassa ja korostaa tilanteen toivottomuutta. Kyllä se tulee kunnallekin halvemmaksi auttaa ajoissa ennen kuin palat loppuun! Voimia!
saaminen voi olla toisissa kunnissa tiukempaa, mutta kyllä neuvolan pitäisi jotain muuta sanoa kuin "voi, voi".
tai kantoliina. Tätä tuputetaan joka ongelmaan, mutta ihan oikeasti, siitä on hyötyä JOS vauva tykkää siitä. Yleensä vauvat tykkäävät olla rintarepussa, koska siinä tulee luonnostaan sitä hytkytystä, hän näkee ympärilleen ja voi jopa olla kiinnostunut askareista, joita äiti puuhaa. Ainakin ergorepussa pystyy kyllä touhailemaan samanaikaisesti.
On myös mahdollista, että kun vauva lähtee liikkeelle niin hiukan se "raivo" helpottaa kun pääsee itse katsomaan paikkoja... tosin, silloin saattaa tulla uudet ongelmat eteen kun toinen on kokoajan vaarallisissa ja väärissä paikoissa tutkimassa.
Meillä tuota sylissä raahaamista oli johonkin 4-5 kk:een asti, koska rintareppuun/kantoliinaan laitettaessa alkoi puklaamaan aina aivan hirveästi (puklaus oli muutenkin tosi runsasta ennen kiinteitä). Lattialla ei suostunut yksin olemaan.
Voin kuvitella, että olet(te) niin henkisesti kuin fyysisestikin poikki :(
Meillä on kallis Babybjörn - reppu, mutta ei tyttö ala siinä olemaan. Asentoa on pakko vaihtaa koko ajan. Luojan kiitos, että miehellä on tänään vapaa. Siltikin kun tämä väsymys alkaa kasaantua, niin en näe kohta enää elefanttia pienempiä asioita.
On se perkele kumma, että toisilla käy tämmöinen epäonni! Toisaalta joka päivä katselen vauvaani, ja ajattelen, että hän on ihana. Mutta mielestäni tämä kaikki tuntuu niin kohtuuttomalta. En olisi ikinä uskonut, että minä voin synnyttää tuollaisen villikissan. Olkaatte siis onnellisia rauhallisten ja hyväunisten vauvojen äidit. Te ette tiedä ongelmista mitään!!
en voi todeallakaan kuvitellakkaan miltä sinust tuntuu.olen kuvitellut että oma tyttöni (4kk) on vaativa, mutta sinun kokemuksiin verratessa oma neitini on oikea rauhallisuuden perikuva! toivon voimia sinulle ja toivotaan että tyttösi rauhoittuu kunhan pääsee liikkeelle!ihana oli lukea että kaikesta huolimatta selvästi rakastat lastasi ja haluat hänelle vain hyvää!! toivotaan että murrosikä on sitten helpompi kun vauvana on päästetty kaikki höyryt pihalle!
Kiitokset sinulle ja kaikille muillekin vastanneille! Luulen, että tyttö lähtee lähipäivinä konttaamaan, ja asiat helpottuvat ainakin vähän.
Toisaalta lapseni hyviin puoliin kuuluu reippaus ja rohkeus. Esimerkiksi vauvauinnissa hän on kuin pikku vesikirppu, ja kokeilee ennakkoluulottomasti kaikkea sukeltamisesta kelluntaan. Myös vauvamuskarissa hän on onnensa kukkuloilla, kun näkee soittimia ja muita lapsia. Aina kun laulan hänelle - se rauhoittaa aika hyvin - hän alkaa suloisesti "mökeltää" mukana. Ja aina tyttö hymyilee ja flirttaa vieraillekin ihmisille ja täten saa positiivista huomiota.
Eli ehkä hänen luonteenpiirteensä voivat vielä joskus kääntyä eduksi!
Mua ihan hengästyttää pelkästään lukea teidän elämänmenosta! Ja jaksat vielä kaikesta huolimatta käydä vauvan kanssa muskarissa ja uinnissa! "vetelämpi"-äiti (esim. minä)ei kyllä pysyisi tuossa vauhdissa yhtään mukana...=)
Toivottavasti se liikkeelle lähteminen helpottaa päiviäsi! Meillä 5,5 kk neiti on kääntynyt tasan yhtenä päivänä n. kolme kertaa mahalleen ja sen liikkumisharjoitukset on olleet siinä... mikä lie sitäkin sit loppupelissä vaivaa, se on toinen juttu.
Mutta tsemppiä teille, ei voi muuta sanoa!
Moi
Meillä on täsmälleen samanlaista, paitsi että rintareppu kelpaa jos kasvot on menosuuntaan. Peilistä on kiva ihailla itseä kun äiti hytkyttelee repussa... No, kantamistahan se on repussa kantaminenkin, eli väsyyhän siihenkin. Lisäongelmana meillä on runsas oksentelu ja huono nukkuminen sekä öisin että päivisin (ja nyt vielä pain kk:n jatkuva sairastelu, hohhoijjaa). Ostimme sellaisen kävelytuolin, ja vaikka vauva on siihen ehkä hiukan liian pieni, niin sen avulla saa ainakin muutaman minuutin rauhan. Vauva rullailee tyytyväisenä ainakin hetken! Mutta lyhyestä vauva-ajasta en minäkään tosiaan ole päässyt nauttimaan, enkä varmaan pääsekään. Niin että ekaksi ja vikaksi jäi tämä vauva. Kateellinen olen minäkin niille, joiden lapsi on helppo. Mutta normaaleja nää vipeltäjätkin vissiin on, niillä on vaan hankala temperamentti.
Hei!
Meillä on samanikäinen pojanvesseli, joka on ollut syntymästä lähtien itse rauhallisuus. Pelkkää hymyä aamusta iltaan ja iloista jokeltelua.
Vauvat on yksilöitä heti syntymästä lähtien.
Oman osansa kyllä vauvan oloon tekee ihan oikeasti äiti.. eli nyt olet tainnut opettaa ylimääräiseen hyssyttelyyn ja kanniskeluun ja kierre on valmis!
Olen tehnyt samoja "virheitä" varsinkin ensimmäisen vauvani kanssa, nyt tämä päivänpaiste on meille jo neljäs. Tiedän että se on niin kiltti ja tyytyväinen koska olen osannut (kantapään kautta oppineena) käsitellä vauvaa rauhallisesti ja määrätietoisesti heti alusta.
Onhan siinä hyvää tuuriakin, meidän vauva siirtyi korvikkeelle kaksikuisena, heti löytyi sopiva merkki ja tutti on myös todella iso apu. Vanhemmat lapseni eivät syöneet tuttia ollenkaan.
Vauvasi on jo puolivuotias, kestä vielä vähän aikaa. Unohda avioero!
Muista että vauva ei halkea vaikka itkisikin hetken tai toisenkin, lataa ihan rauhassa sitä pesukonetta... opettele.
Pian vauva on leikki-ikäinen ja nämä murheet on ohi.
Jaksa!
että ois jotain allergiaa vaikka? varaa aika lastenlääkärille että voivat varmistaa ettei mistään sellaisesta ole kyse. Ja jos nukkuu hounosti niin kannattaa harkita unikoulua. se usein auttaa, meidän poika oli kanssa aika vaativa 4kk asti nyt vasta oon alkanut vähän nauttia tästä ajasta ku poika viihtyy joskus 15 min itekseen.
suosittelisin kyllä sitä lääkärillä käyntiä jos vaikka on jotain, useinhan tuo hytkyttäminen voi tarkoittaa sitä että olisi vatsa vaivoja tai muuta kipua josta voi johtua tuo ainainen "huonotuuli" kaverini myös suositteli käyttämään ns. siedätystä tuohon eli ei heti kun kitinä alkaa mene ottamaan syliin vaan juttelee ensin ja rauhoittelee muuten ja sitten vasta ottaa syliin, ehkä huono neuvo koska meillä pakimmillaan minä oisin vaikka seissyt päälläni jos poika vain olisi ollut hetken hiljaa. myös päivittäiset vaunuilut tuo hetken rauhan kun jytistää oikein urakalla=) vähennät vaan sitä kiikuttelua pikku hiljaa tuntuu varmaan kauheelta mutta meillä se auttoi kun vaan kanteli ilman hytkytystä ja anti vaan hetkeen huutaa, kun ethän sinäkään mikään kone ole.
Olisin voinut itse kirjoittaa tuon tekstisi kuukausi sitten.
Tämä on minun neuvoni ja joku ei ehkä tykkää, mutta jos ei tykkää saa tulla kokeilemaan omia konstejaan meille ihan vapaasti.
Kun olet varma, että vauvan perustarpeet on kunnossa (tarkista vielä kerran!) anna vauvan huutaa. Kyllä sä varmaan tunnistat sen itkusta, millon on tosi kyseessä ja millon on ns. kiukutteluitkua. Meidän poika 6kk:tta huutaa välillä ja karjuu ilman kyyneleitä ja heti kun otan syliin naama on peruslukemilla ja saattaa hymynkin väläyttää. Rauhotat vauvan ja lasket alas. Ei se loputtomiin huuda vaikka siltä saattaa tuntua. Tämän joudut toistamaan monta kertaa... Jos vauva huutaa, kun puet tms. napsauta päälle "rutiinitekeminen"; Annan huudon mennä toisesta korvasta pihalle, ja pue vauva RAUHALLISESTI ja määrätietoisesti. Älä näytä kiukkuasi, mutta älä myöskään lepertele. Toimi niinkuin robotti. Laita vaikka korvatulpat korvaasi, jos et pysty sivuuttamaan huutoa.
Joskus mä vien vauvan omaan sänkyynsä viileään rauhalliseen huoneeseen ja annan huutaa muutaman minuutin kerrallaan. Rauhotan, annan huutaa, rauhotan, annan huutaa...
Nyt vauvan sylintarve on selvästi vähentynyt. Vieläkin on sylissä enemmän, kuin monet muut tietämäni lapset, mutta pärjää jo vähemmällä ja usein näköyhteys riittää. Saan syödä aamupalan rauhassa ja poitsu istuu sitterissä jokellellen ja mua katsellen. Välillä joudun vähän viihdyttämään ja ilmeilemään, mutta saan syödä:) ja aina ennen, kuin otan syliin, yritän muilla keinoilla rauhoittaa vauvan.
Eräs hyvin tärkeä seikka tässä meidän sylivieroittamisessa on mielestäni ollut se, että otan vauvaa usein syliin, kun hän on hyvällä päällä. Ja joskus jopa väsyneenä menen viihdyttämään ja pusailemaan vauvaa, vaikka hän sen pari minuuttia olisikin sillähetkellä pärjännyt omissa oloissaan.
Mun neuvoni on, että älä hädissäsi sorru "trapetsitemppuihin" kun yrität rauhoittaa vauvaa. Siinä käsiä tarvitaan joka kerta vaan enemmän ja enemmän. Näiden kohtausten aikana hoida vauva rauhallisesti ilman sirkustemppuja. Älä tee raivokohtauksesta numeroa. Kun vauva huutaa ja rimpuilee, kun puen häntä, suoritan pukemisen loppuun ja sitten otan sanaakaan sanomatta vauvan syliin ja sitten katsellaan ikkkunasta pihalle. Yhtään en anna myötätuntoa "lässyttämällä" vaan pidän pelkästään sylissä ja juttelen niitä näitä rauhallisella äänellä.
Meillä nämä kikat ovat toimineet ja tuloksena on tyytyväisempi vauva ja koko perhe. Kyllä meilläkin tulee silti joskus tietty takapakkia ja joskus jompikumpi menettää malttinsa, mut sitten toinen jatkaa. Usein vauvan kiukuttelu johtuu väsymyksestä ja kokeilenkin usein laittaa vauvaa nukkumaan, kun on pahalla päällä. Yleensä nukkuukin samantien. Meillä onkin seuraava ongelma, sitten se, että miten saan vauvan mukkumaan päiväuniaan sisällä...:) Ulkona nukahtaa heti, mutta sisällä ei nuku muutakun yöllä ja aamupalan jälkeen ½ tuntia.
Mut toivottavasti tästä oli sulle jotain hyötyä ja jos ei ollut niin ainakin täältä saat myötätuntoa roppakaupalla!
Todella hyvä kirjoitus (nimim. väsynyt äiti) - uskon että auttaa. Juuri tuollainen varma ja rauhallinen ote, eikä liikaa hyssyttelyä ja hytkyttelyä. Pitäisi itsekin ottaa opiksi ja muistaa, että vauvasta kyllä saa niin vaativan, kuin ikinä haluaa. Toki vauvat ovat syntyessään luonteeltaan erilaisia, mutta kyllä vanhempien käyttäytymisellä/toiminnalla on suuri merkitys.
Nuo osuivat niin meidän tyttöön! Hän täyttää kohta 9kk. Voin sanoa, että puolitoista kuukautta meillä on nyt vietetty luksuselämää..! Eli reilun 7kk iässä neiti alkoi nukahtaa jopa klo 21 yöunille, nykyään yleensä klo 20 ja joskus jopa klo 19. Okei, eihän se tietenkään heti autuasta ollut kun siinä illan aikana piti vielä tuntikausia olla tuttina vauvalle (meilläkään ei tutti kelvannut kuin muutaman viikon ajan 3kk iässä). Kyllä se monesti otti päähän, vaikka tiesikin että se nyt on tällaista tämän aikaa.
Meillä mies on välillä enemmän, välillä vähemmän työmatkoilla ja sukulais tms apua ei käytännössä ole. Yksi kaveri on, mutta sittenhän oli tietysti vierastamiskaudet eikä toista voi silloin hoitoon jättää.. Minun mielestäni vauvan hoito on yhtälailla isän hommaa töitten jälkeen, joten monena päivänä olenkin lykännyt tytön hänen vastuulleen heti kun hän on tullut ovesta sisään ja mennyt itse rauhassa syömään.
Itse olen aina johonkin väliin lykännyt pesukoneet päälle jne, eihän niihin montaa minuuttia mene jos vaan jaksaa ne hommat tehdä silloin kun on se hetken väli että toinen on tyytyväisenä (meillä oli kuukausia, että tyttö nukkui vain vartin päikkäreitä..)
Mutta kuitenkin, meillä tilanne helpotti juuri sen jälkeen kun tyttö alkoi ensin ryömiä, sitten kontata ja nyt treenailee seisomistakin. Hänellä on lattian rajassa niin paljon touhua, että äitikin saa hetken puuhata ihan rauhassa omia juttujaan. Tosin se tarkoittaa sitä, että lehteäkin luetaan vaikka pyykkitelineen päällä koska lattialla tulisi lehden sekaan pieni lukuapulainen... ;)
Ne kommentit ovat kyllä todella ärsyttäviä, että olisi opettanut vauvan hytkytykseen tms. Jotkut ihmiset vaan eivät voi käsittää, että kaikki vauvat eivät nukahda heti kun sänkyyn vain laitetaan..
Viime päivinä tyttö on alkanut osittain nukahdella ilman tissiä, äskenkin nukahti viereen ihan kun vain olin hänen vieressään, sekin helpottaisi että nukahtaminen onnistuisi vain läsnäolemalla niin joskus minäkin saisin istua rauhassa olkkarissa ja isä voisi nukutella lapsen!
Nyt kun tuota meidän kohta 9kk tyttöämme katsoo, niin en voi valittaa - alkuajoista huolimatta meillä on nykyään todella tyytyväinen ja iloinen lapsi, oikea päivänsäde..! Joskus sitä mietti aiemmin, tekeekö jotain väärin kun toinen niin paljon natisee ja kitisee mutta hän nyt sattui vaan olemaan sellainen ne alkuajat.
Joskus on kyllä kateuskin käynyt mielessä, kun joku tuttava vie lapsensa nukkumaan ja se on sitä "pistänpä sänkyyn ja se nukahtaa".
Positiivista on tietysti se, että haikara ei ainakaan haastavampaa vauvaa voi tuoda, olen kyllä haikaralle viestittänyt että jos seuraava omaisi pikkasen paremmat unilahjat vähän aiemmin ;D
Tuosta parisuhteen tilasta vielä - me olemme usein sen klo 0.00 jälkeen istuneet sohvalla, syöneet jotain hyvää ja katsoneet niitä päivällä vuokrattuja elokuvia! Onneksi miehelläkin on leppoisa asenne ja hän on myös tilanteisiin sopeutuva :)
Kyllä se varmasti teilläkin joskus helpottaa. Pidä vaan pinnasi ja ole vauvan kanssa kärsivällinen..!
että teillä on niin tyytyväinen ja rauhallinen vauva ja teet kaikki kotityöt sun muut ruoanlaitot itse aina kun on aikaa vauvan kanssa olla vaan kotona. ja ihmettelit kun joku ei ehtinyt leipomaan.. ristiriitaista
Aina voi tuoda haikara haastavamman vauvan, se on tosi kuin vesi.
Tuskin Jihuuulla on se maailman vaikein lapsi ollut. Täällä ainakin on hehkuttanut alvariinsa sitä, kuinka päivän aikana ehtii tekemään ihan mitä tahansa. Esikoinen aina tuntuu hankalammalta kuin onkaan. Seuraavien kanssa suhtautuu hommaan jo rennommin ja hoitaminen sujuu muutenkin jo rutiinilla. Voisin kuvitella, että esim. moniallerginen lapsi voisi olla todella vaativa.
Olen kanssa pitänyt omaani vaativana tapauksena. Vilkas, itsepäinen ja huono nukkuja ja sairasteli paljon vauva-aikana. (tai sitten se johtui siitäkin että olin yh) Välillä olen kade niille kellä on rauhallisempi vauva/taapero, mutta jokaisessa on omat hyvät ja huonot puolensa. Meillä ainakin tytsi on ihan älyttömän sosiaalinen eikä ole vierastellut. Sopeutuu hoitoon tosi hyvin ja on tosi kova touhuumaan ja juttelemaan. Moni rauhallisen taaperon äiti on sanonut miulle että voi kun meidän *****kin viihtyisi enemmän muiden lapsien kanssa eikä vierastaisi.
Tutullani on moniallerginen lapsi ja se on oikeasti ihan älyttömän vaativa lapsi. Lisäksi hän on tosi vilkas ja iho-ongelmia. Nukkuu huonosti. Itse saapi olla kiitollinen ettei ole allergioita, ainakaan vielä todettu.
Olen myös samaa mieltä että aina voipi tulla haastavampi vauva/lapsi. Luulen kans että esikoinen ehkä jollain tapaa tuntuu vaikeammalta koska kaikki on niin uutta. Toisen kohdalla oletettavasti on enenpi varmuutta.
En viitannutkaan kommentteihini allergioihin, van ihan käytännön elämään kuten siihen että jos kaikki illat ajan käytöltään menee siihen että toista nukuttelee tai kuuntelee huutoa/kitinää/natinaa, niin eipä se paljon hankalammaksi voisi mennä.
Tuohon erään nikittömän kommenttiin voisi sanoa, että en ole ikinä kirjoittanut "ehdin leipoa kun vauva on niin rauhallinen". Taisin tkstiinikin kirjoittaa, että on tullut käytettyä ne pienet hetket kun on ollut tilaisuus, ruoanlaittoon ym. Ja emme kai me nälkään aio kuolla, joten pakkohan sitä ruokaa on tehdä vaikka vauva sitten muutaman minuutin sitterissä kitisisikin (silloin kun oli sitteri iässä). Perheessämme on myös isä, joten hankalien päivien jälkeen sitä ruokaa on aikaa tehdä vaikka koko ilta, kun on isä on vauvan kanssa.
Aika monet vauvat kitisevät ja ovat muutenkin työläitä, varsinkin iltaisin varmaan suurin osa. Mietipä kun moniallerginen vauva, jolla ei vielä diagnoosia tai jonka kaikkia allergeeneja ei ole löydetty huutaa vuorokauden ympäriinsä, myös yöllä, nukkuen vain pieniä pätkiä. Siinä vanhempi haaveilee vauvasta, joka on iltaisin hankala.
Ja esikoiset tuntuvat hankaliltamonestakin syystä. Seuraavien lapsien kanssa voi opetalla vaikka käyttämään kantoliinaa ja on paljon muitakin niksejä varastossa millä voi koettaa vauvaa rauhoitella. Vauva vaistoaa myös pienenkin epävarmuuden ja epäröinnin, seuraavien lasten kanssa äiti on ihan erilainen kuin esikoisen. Vauva vain kulkee elämässä mukana, sitä käsitellään varmasti, eikä höösätä liikaa. Vauva tuntee olonsa turvallisemmaksi ja on rauhallisempi. Kyllä äitiys ikävä kyllä on esikoisen kohdalla vielä vähän harjoittelua.
Sitä se on. Koko ajan tulee uusia juttuja ja jälkeenpäin oivaltaa aika paljon.
Seliseliseli.. onhan tästä jo aiemminkin täällä vängätty, mitäpä enää uudelleen alkamaan :D
kertoili, kuinka äitiys on niin helppoa, nyt alkaa totuus paljastumaan...Ja kunhan saa seuraavan, niin näkee mitä se ihan oikeasti on, jos ei sitten työnnä esikoistaan tarhaan, vielä jos saa oikeasti vaativan lapsen....
Edelleenkin maailmassa on paljon vaikeampia asioita, kuin vauvan hoitaminen, olipa se sitten millainen koliikkivauva tahansa. Siitäkin huolimatta, että välillä on väsynyt.
Elämä ei lopu siihen äitiyteen ;)
Voi tuota ylimielisyyden ja epäloogisuuuden määrä. Aina sopivassa tilanteessa se vauva on maailman vaikein ja välillä ihan mahdottoman helppo.
Hienoa, että tulit tämän suuren totuuden kertomaan...
Tiedän varsin hyvin, mitä tarkoitat. Meil aika vastaava poika, mutta yöt nukkui aina hyvin -tosin vain ja ainoastaan äidin kans käsi kädessä - meil kans kukuttiin pystyssä 24-02 asti yöllä, mutta sit aamulla 9 asti. Tosin yösyönnit loppui vasta 10,5-kuisena. Päivällä meillä ei ole koskaan nukuttu yli 15 min ilman äitiä ja aamukahvitkin sain joskus klo 16, kun poika pieni. Mies pois kotoa 9-23 ja sukulaiset satojen kilometrien päässä, ei ainoatakaan tuttua paikkakunnalla.
Mutta meil poitsu tykkää, mitä enemmän menoa ja meininkiä (tosin alle 10-kuisena ei viihtynyt 15 min pidempään vaunuissa/rattaissa huutamatta ja 7-8-kuisena yritti, että häntä ois pitänyt ihan vain kantaa ulkona ja kotonakin syöttää vain äidin syliin selälleen. Karjui ja komenteli ihan). Ja meil piti olla laulua, leikkiä, HYPPIMISTÄ ym. non-stop 24 h vrk, että herra viihtyi.
Kokeile: menkää ulos ja uusiin paikkoihin, missä paljon väkeä ja hälinää. Imuri ja kaikki kovaääniset vehkeet poitsusta oli aivan sikasiistejä. Laula ja pelleile silittäessä vaatteita tms. Lukekaa kirjaa jne. Meil oli pakko koko ajan keikutella ja pelleillä herralle ruoan laiton ym. lomassa, että hetken viihtyi hiljaa sitterissä. Tuli ihan omat rituaalit, että sai naurun irti siitä, mutta jos ois joku ulkopuolinen nähnyt, niin ois varmaan hulluna pitänyt.
Oot kuitenkin jo voiton puolella, että lapsi on 1/2-vuotias. Meil elo helpotti huomattavasti, kun 7,5-kuisena lähti ryömiin. Sit meni tonkiin kaikki kaapit ja laatikot ja sai mamma mennä perässä, että ei, ei, ei, ei.... Ja nyt on jo oikeen osaava ja tomera 1 v 4 kk. Muovailee, liimaa, piirtää, maalaa, tekee palapelejä, syö ite lusikalla, panee pesukoneen ja kahvinkeittimen päälle, pyyhkii itse pöydän syönnin jälkeen (huuto jos ei saa rättiä), äiti kun ottaa lakaisuharjan, niin poitsu häärää kihvelin kans ja käy kippaileen roskikseen ym...
ja vaikka sanoja tuleekin, niin kommunikointi on sit muuten hirveen selvää ja sujuvaa ilmein, elein, ääntein, osoittelulla, että monesti kuulen, että poika on liian älykäs ikäisekseen. Mutta kyl tol seuranpidolla on pakkokin kehittyä vähän muita nopeammin.
Siis rankkaa on, mutta todennäköisesti myöhemmin pääset helpommalla. Olen kuullut kokeneimmilta äideiltä, että näistä kätisijöistä kasvaa valtavan omatoimisia ja reippaita lapsia, kun vähän kasvavat.