Kohdun laskeuma

Synnytellyt

Hei,
olen kuullut väittämää, että kaikki repsahdusoireet, joita äidille tulee, tulee jo odotusaikana, eikä itse synntys näitä tee. No, ei varmastikaan kaikkia voi tähän lukea, mutta voiko kohdun laskeuman? Minulla laskeutui kohtu kolmannen synnytyksen jälkeen ja nyt pitäisi neljäs synnyttää, enkä toden totta halua kyseistä vaivaa vaivaa vieläkin vahvempana, edellisestä kun on aika hyvin verran palautunut. Kohdun laskeuma vaikuttta seksielämään, koska yhdyntä sattuu sen johdosta. Joskus kohtu pitää poistaa, tai kohdunsuuta jotenkin kursia/leikata.

Osaako joku kertoa miten minun kannattaisi menetellä. Virtsan pidätyskyvyssäkin on vähän ongelmia mm aivastaessa. Säästyisinkö vaivojeni pahenemiselta mikäli valitsen sektion?

Kiitos jos joku voi ystävällisesti vastailla!!

10

14671

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • werdfghjyuj

      Hei, sanoisin kyllä, että jos olet jo kolme kertaa synnyttänyt alateitse, niin turha nyt enää ruveta vatsaa pilamaan millään leikkauksella. Koska ajattelehan: sit sulla ois kohdun laskeuman lisäks riesana ruma leikkaushaava, joka voi myös alkaa oireilla ajan kanssa, se voi esim. alkaa vuotaa jotain visvaa sisään päin, kuten esim. yhdellä tuttavallani. Hän on synnyttänyt 3 kertaa sektiolla, ja sektiohaava oireilee viel 20 vuotta jälkeenpäin. Sitä sectiokohtaa on jo 2 kertaa jouduttu häneltä korjaamaan.
      Mutta siis sulta tod.näk. poistetaan kohtu jossain vaihees, niin ei se sit enää sua vaivaa.
      Tsemppiä vaan!

      • Ap.

        Kiitos vastauksestasi!
        Täsmennän kuitenkin kysymystäni sen verran, että tuleeko kohdun laskeuma synnytyksessä? Vai jo raskausaikana. Minulla kun on palautunut se vaiva jo niin hyvin, ettei esim. yhdyntä satu eikä muutenkaan ole vaivana. En siis halua sitä vaivaa enkä halua myös kohtuani poistettavan, vaikka en enää lapsia hankikaan tämän jälkeen.

      • wecvbnhdty
        Ap. kirjoitti:

        Epäilen että itse synnytys ei aiheuta kohdunlaskeumaa, vaan se raskausajan rasitus nimenomaan. Mutta tietysti jos on raskas synnytys niin voihan sekin tietysti vaikuttaa siihen laskeumaan. En osaa sanoa pystytäänkö kohdunlaskeumaa korjaamaan millään kirurgisella toimenpiteellä, yleensä se poistetaan kokonaan jos kerta, mutta en siis ole asiasta varma. Jos olet nuori, niin ei ne sulta vielä kohtua poista, koska sehän vaikuttaisi niin rajusti hormonitoimintaan jne. Sit kun vaihdevuodet lähestyy niin sitten eri juttu. Mutta monelle naiselle on synnytyksen jälkeen kohdunlaskeuma jonkin asteisena, se on ihan normaalia, eikä haittaa menoa. Et kyl sullakin varmaan se kohtu taas sit palautuu synnytyksen jälkeen.

      • Ap.
        wecvbnhdty kirjoitti:

        Jotain joskus kyselin kolmannen jälkeen leikkauksesta, niin voi jotain kursimista käsittääkseni tehdä. Mutta tosiaan, vaiva on oikeastaan hävinnyt vuosien varrella, joten ehkä tästäkin sitten häviää/hälvenee. Enempää en kyllä lapsia tee, koska kohtua en halua pois vielä- olen 35v, eli nuori mielestäni:) Minulle tulee hormonimuutoksista aina kauheat ihottumat, joten se on yksi syy, miksen uskalla kohtua poistattaa. Ennen vaikka keisarinleikkaus kun ihottumat lopuksi ikää:/
        Kiitos kun vastasit!

      • gyne
        wecvbnhdty kirjoitti:

        Epäilen että itse synnytys ei aiheuta kohdunlaskeumaa, vaan se raskausajan rasitus nimenomaan. Mutta tietysti jos on raskas synnytys niin voihan sekin tietysti vaikuttaa siihen laskeumaan. En osaa sanoa pystytäänkö kohdunlaskeumaa korjaamaan millään kirurgisella toimenpiteellä, yleensä se poistetaan kokonaan jos kerta, mutta en siis ole asiasta varma. Jos olet nuori, niin ei ne sulta vielä kohtua poista, koska sehän vaikuttaisi niin rajusti hormonitoimintaan jne. Sit kun vaihdevuodet lähestyy niin sitten eri juttu. Mutta monelle naiselle on synnytyksen jälkeen kohdunlaskeuma jonkin asteisena, se on ihan normaalia, eikä haittaa menoa. Et kyl sullakin varmaan se kohtu taas sit palautuu synnytyksen jälkeen.

        Kyllä nimenomaan täysiaikainen raskaus on se joka on suurin syy laskeumaan (ja virtsan ponnistuskarkailuun), kun monta kuukautta venyttää lantionpohjan tukirakenteita. Toki mahdottoman pitkä ponnistusvaihe ei myöskään ole hyväksi. Etpä taida enää keisarileikkauksella mitään hyötyä laskeuman estämisessä saada, lähinnä vain ne riskit mitä leikkaukseen muuten liittyy.

        Imetyksen päätyttyä tai n. 6 kk synnytyksestä elimistö on palautunut siihen tilaan missä se sitten tupee olemaankin. Jos laskeuma siinä vaiheessa vaivaa (esim. painon tunnen, hankautuminen, yhdyntäkivut, rakon tai suolen tyhjenemisvaikeudet), hakeudu ihmeessä gynekologille. Kyllä laskeumaleikkauksia (tai virtsankarkailun korjauksia) tehdään alle vaihdevuosi-ikäisillekin. Munasarjoja ei ole tapana nuorehkolta naiselta poistaa, jos kohtu poistetaankin hyvälaatuisen syyn takia. Ponnistuskarkailuun on olemassa melko yksinkertainen paikallispuudutuksessa tehtävä toimenpide, varsinainen laskeumaleikkaus on isompi juttu ja vie 2-3 päivää sairaalassa ja n. 4-5 vkon sairasloman.

        Käytä imetysaikana apteekista ilman reseptiäkin saatavia mietoja estrogeeniä sisältäviä emätinpuikkoja (esim. Ovestin, Pausanol) 1-2 kertaa viikossa. Ne vahvistavat limakalvoja ja vähentävät paikallisoireita.

      • Ap.
        gyne kirjoitti:

        vastauksesta ja selvennöksistä! Minulla tuo edellisestä synnytyksestä aiheutunut laskeuma on palatunut vasta vuosien kuluessa. Vielä vuosi synnytyksestä tunsin sen jopa käsin emättimestäni ja tilasin lääkärin, joka otatti syöpäkokeet kun pyysin. Ei mitään syöpää ollut, pahin meni sitten varmaan parin vuoden sisällä ja nyt se ei enää tunnu vaivaavan, eli on varmaan palautunut. Joudun ehkä tämän lapsen jälkeen siihen laskeumaleikkaukseen, mutta kiitos vinkistä; täytyy koittaa noita puikkoja ja kaikkea muuta mahdollista, mistä voisi olla apua. Kuitenkaan sektio ei pysty ehkäisemään kyseistä vaivaa. Ponnistusvaihe kesti minulla noin 15 minuuttia kolmannesta. Hui että pitikin vielä lapsi tehdä kun en muistanut, että näitä vaivoja siitä palkakseen saa;( Täytyy toivoa, etten joudu kuitenkaan kohdunpoistoon.

        Kiitos teille kahdelle kun olette vastanneet! Tämä on minulle suuri ongelma.

        Se muuten jäi sanomatta, että synnytyksen jälkeen kannattaa mennä ohjattuun lantionpohjalihasjumppaan asiaan perehtyneelle fysioterapeutille, mielellään sellaiseen paikkan jossa saa ns. biopalautehoitoa. Se ei ehkä korjaa jo syntyneitä kudosmuutoksia, mutta ainakin tutkitusti nopeuttaa palautumista ja hidastaa laskeuman kehittymistä. Sillä on myös virtsankarkailua vähentävä vaikutus, ja lantionpohjalihasten hallinta vaikuttaa positiivisesti myös seksielämään.

        Täytyykin pyytää sitten lähete sellaiseen. Kaikkeni teen, jotta voisin olla kunnossa eikä mitään kohdunpoistoja tarvittaisi.

        Kiitos Sinulle avusta!

      • Anonyymi

        Höpö höpö juttuja että leikkausarvet vuotaisi jotia nja varsikaan sisälleppäin!
        Tutttavani on synnyttänyt 4 lasta leikkausella ja vaimoltani kohtu poistettu leikkaamalla niin ei kyllä mitään ole kummallakaan vuotanut.

    • Anonyymi

      Kohdun, peräsuolen ja virtsarakon laskeuma tulee 100 % alatiesynnytyksessä. Riskitekijöitä ovat iso lapsi, imukuppisynnytys , pitkä ponnistusvaihe ja se että mahan päältä painetaan kovaa joko käsin tai päällä mahaamalla ponnistusvaiheessa.
      Piirtäkää itselle vaikka kuva, jos ette muuten ymmärrä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      112
      711
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      65
      551
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      39
      526
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      73
      492
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      41
      485
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      483
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      434
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      408
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      404
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe