Lukijoiden ikävät kokemukset

Olen aiemminkin kirjoittanut tänne samantapaisesta aiheesta. Suunnittelen tarinaa, jossa nuori nainen joutuu vangiksi kaupungin valtauksessa. Hänestä tulee todennäköisesti joksikin aikaa vangitsijansa "mielihyvän lähde". Olen joskus saanut kielteistä kritiikkiä fiktiossa kuvaamastani seksuaalisesta ahdistelusta, koska lukijalla itsellään on ollut ns. lääppimiskokemuksia.

Kysyisin mielipiteitänne seuraavasta asiasta: Missä määrin kirjoittajan tulisi ottaa huomioon tulevien lukijoidensa mahdolliset ahdistavat kokemukset, jos hän on kirjoittamassa tarinaa, jossa tapahtuu jotakin raiskaukseen tai muuhun rikokseen viittaavaa? Olen suunnattoman vaivautunut ajatuksesta, että tarinassani mies uhkaisi naista seksuaalisesti, ja antaisin kyseisen tarinan luettavaksi henkilölle, joka reagoisi tekstiin voimakkaasti, koska olisi itse ahdistelun tai raiskausyrityksen uhri. Enhän voi mitenkään tietää, kuinka moni lukijani on kokenut vastaavaa.

Miten muiden seksuaalista uhkailua tms. sisältäviin fiktioihin on suhtauduttu? Luin viime talvena romaanin, jossa henkilön kerrottiin tappaneen oman äitinsä, ja olin äärimmäisen järkyttynyt. Omassa tarinassani kuvaan myös ihmisuhrirituaaleja, ja toivon todella tulevien lukijoideni ymmärtävän, ettei "voittajan oikeuden" käyttämisestä ole syytä nostaa meteliä, jos kuvattuun kulttuuriin kuuluu ihmisten uhraaminen.

Ennen kuin ryhdytte kauhistelemaan veristä mielikuvitustani, huomautan, että kyse on asteekkikulttuuriin sijoittuvasta fiktiosta.

7

725

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Veliveikkonen

      Älä säästele lukijaa!

      • ewdit

        Kirjoittajan on mahdotonta tietää kuka hänen tekstejään lukee, joten kirjoita ihan mitä haluat.
        Sitä paitsi ihmisoikeudet taisivat olla hieman nykyisestä poikkeavia atsteekkien aikoina?


    • jos pääset

      julkaisuun asti, lukijat lukevat.
      Olen lukenut paljon inkoja käsitteleviä kirjoja, heidän kulttuurinsa on niin erillainen, kuin meidän ja jokainen (aikuinen) varmasti sen tajuaa ja jos ei pysty lukemaan loppuun kirjaasi, niin se ei ole sinun ongelmasi.

      Kyllä täälläkin osataan.
      Nimekkään Suomalaisen mieskirjailijan kirja (rakkausromaani), oli niin raaka, että ensinnäkin ihmettelin sen läpipääsyä kustantamossa ja toisekseen sitä, että kenelle se oli tarkoitettu.
      Kirjoita teoksesi, sittenhän näet, kuinka sille käy!

      • Susienne-munmo

        Anna nyt palaa vain. :) Jos esikuvamme olisivat säästelleet sanojaan, lukisimme laameaa shaissea jos lukisimme lainkaan. Sitä paitsi lukijat rakastavat tekstiä, joka säväyttää tavalla tai toisella! Jotkut rakastetuimmista kirjailijoistamme jopa haukkuvat lukijat kirjojensa rivien väleissä tai suoraan - ja lukijat ovat innoissaan.

        Anna mennä! Lukija päättää itse mitä lukee. Joku vetää herneen nenäänsä aina, joten älä välitä. Kirjoita.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      648
      1039
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      710
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    Aihe