Verikosto ja sovitus

Verikosto on käytössä monissa etnisissä kulttuureissa. Se on ikivanha tapa käydä oikeutta ja korjata rikottuja sopimuksia ennalleen.

Kristinuskon jumala harjoittaa samantyyppistä verikostoa. Kun hän vaatii ihmisuhria itselleen voidakseen antaa anteeksi. Synnit piti VERELLÄ sovittaa.

Romaneilla eli Suomen mustalaisilla ja Turkin maalaiskylissä yhä tavattava verikosto elää kristinuskossa yhä, ja sitä oikein juhlitaan joka pääsiäinen.

Pohjimmiltaan kyse on täslmälleen samasta ajattelusta kuin alkukantaisten heimojen verikostossa.
3143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mitä verikosto tarkakan ottaen on mahtanut tarkoittaa? Pitikö vihamiehen perheestä käydä joku tappamassa, erimielisyyden korjaamiseksi?

Äänestä

Vanhassa testamentissa oli uhrikäytäntö, mutta uudess testamentissa jonka aikaa me elämme, ei ole verikostoa, eli ketään ei uhrata. Jeesus on kuollut syntiemme tähden joten Jeesus-uhri riittää koko ihmisten loppu historian ajaksi.

Esim. etnisillä ryhmillä kuten romaneilla tai muslimeilla verikosto tarkoitaa sitä että käydään tappamassa joku joka on tehnyt pahaa ja heillä suku on ratkaisevassa asemassa. Sama homma esim. Turkissa muslimeilla että tapetaan ns. verikostona. Mutta ei yleistetä, sillä ei heistäkään kaikki näitä vanhoja juttuja noudata.

Äänestä
  • Jumala tapatti uhrina oman poikansa, ja veren nimenomaan piti roiskua. Vasta sillä saattoi ihmiskunta Jumalalle hyvittää tekemänsä synnit. Yksi piti uhrata raa'alla ja verisellä tavalla. Jumala itse tapatti Jeesuksen.

    Itse en välitä tulla "lunastetuksi" toisen, viattoman ihmisen kärsimyksen kautta. Ihan sairas kuvio koko tarina!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Että näin kirjoitti:

Verikosto on käytössä monissa etnisissä kulttuureissa. Se on ikivanha tapa käydä oikeutta ja korjata rikottuja sopimuksia ennalleen.

Kristinuskon jumala harjoittaa samantyyppistä verikostoa. Kun hän vaatii ihmisuhria itselleen voidakseen antaa anteeksi. Synnit piti VERELLÄ sovittaa.

Romaneilla eli Suomen mustalaisilla ja Turkin maalaiskylissä yhä tavattava verikosto elää kristinuskossa yhä, ja sitä oikein juhlitaan joka pääsiäinen.

Pohjimmiltaan kyse on täslmälleen samasta ajattelusta kuin alkukantaisten heimojen verikostossa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu