TÖITÄ?

Tuleva opiskelija

Oliskohan jollakin antaa konkreettista esimerkkiä terveyden biotieteistä (Turun yliopisto) valmistuneiden työllistymistilanteesta? Tai kertoa vaikka ihan vain opiskeluista yleensäkin. Onko miten kiireinen aikataulu esim?

Mä olen nyt tän lukion jälkeisen välivuoden aikana siivonnut ja pelottavan paljon on sellaisia työkavereita, jotka vaan siivoavat, koska eivät saa oman alan töitä. Yksikin yliopistossa 7 vuotta opiskellut on nyt viimeset 3 vuotta valmistumisestaan saakka vain siivonnut, kun ei saa oman alan töitä. Sellaista tulevaisuutta en halua.

Itseäni terveyden biotieteet kiinnostaisi, mutta olen kuullut joiltakin että työllistymistilanne on melko huono. Tottakai se on itsestäänkin paljon kiinni, miten työllistyy, mutta haluan olla varma, että ainakin joku työpaikka löytyisi omalta alalta, eikä tarvitsisi kynsin hampain tapella ja joutua aina välillä siivoamaan. Ajattelin että jos pääsisin sinne terbioon, niin lääkekehitykseen tai synteettiseen lääkekemiaan suuntautuisin.

Entä miten jos esim. ensin lukisi amk:ssa laboratorioanalyytikoksi, niin voisiko saada siitä mitään etuisuuksia jos sitten myöhemmin menisi terbioon, vai täytyykö vain muiden lailla se normi viisi vuotta siellä terbiossa sitten istua? Se laboratorioanalytiikka olis jotenkin varmempi juuri töiden takia, ja ihan kiinnostavakin ala, mutta hippusen enemmän tuo lääkekehittely kiinnostaisi.

2

1440

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bio-opiskelija

      http://rekrytointi.utu.fi/?cmd=yliopistoille.sijoittumistieto

      Itse en ole terbio, mutta bio-opiskelija kuitenkin. Tuolla oleva tilasto näyttää, että 28:sta valmistuneesta 19 vastasi kyselyyn ja heistä 13 oli töissä valtiolla, eli mitä todennäköisimmin yliopistolla jatko-opiskelijana. Keskipalkkakin vastavalmistuneille hulppeat 1800 €! Tämä siis osoittaa sitä, että pelkällä maisterin paperilla ei vielä oikeaa työtä saa. Sama pätee tuttujeni kokemuksiin myös niistä insinööripapereista, joten neuvoni on että älä mene sinne AMK:hon tuhlaamaan aikaasi.

      Suomen bio-kupla puhkesi jo ja yliopistojen rahoituksetkin vain pienenevät tulevaisuudessa, vaikka tätä ei virallisesti vielä ole myönnettykkään. Tämä siis tarkoittaa sitä että tältä alalta ei tule töitä löytymään lähiaikoina - siis ei Suomesta, ulkomailta ehkä paremmin.

      Hae lääkikseen ja mene siellä tutkijalinjalle, jos se tutkimus niin paljon kiinnostaa. Jos sinulle käy niin, että et saa töitä tutkijana, niin terveyskeskuksiin pääsee aina päivystämään. Maisterina voit löytää itsesi tekemästä taas samoja siivoushommia.

      • Tuleva opiskelija

        Joo, toi on jännä juttu, et bioalalla ei olekaan tarjolla paljoa töitä, toisin kuin vois luulla. Aattelin kuitenkin, et tosta labra-analyytikon ammatista vois saada ensin varmuutta juuri työelämää silmälläpitäen, ja sit sen jälkeen vois sit "turvallisesti" opiskella yo:ssa vähän mielenkiintosempaa alaa. Tä nyt ei mihinkään varsinaisesti liity, mut pakko mainostaa et toi laboratorioanalytiikka on muuten ainoa ala tekniikan ja liikenteen linjalla, josta ei valmistuta insinööreiksi vaan ihan laboratorioanalyytikoiksi. No mut, täytyy kattella mihin ylipäänsä pääsee...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      244
      4318
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      120
      2774
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2532
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      85
      1529
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1476
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1199
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      81
      1135
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      986
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      176
      977
    Aihe