Kertokaa mielipiteenne

Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä syömisongelmiini.

Olen 21-vuotias n. 10 kg normaalipainon yli painava korkeakouluopiskelija. Minulla on aina ollut ylipainoa (joitakin hetkittäisiä onnistumisia lukuunottamatta) ja en pysty hallitsemaan makeanhimoani. Viime aikoina (n. puolitoista - kaksi kuukautta sitten) olen alkanut oksentamaan ahmimisen jälkeen herkut pois. Tätä tapahtuu kerran-kaksi viikossa (vaikka makeaa saattaa mennä päivittäin). Joskus teini-iässä minulla oli oksentamisvaihe, jolloin saatoin oksentaa parikin kertaa päivässä, mutta se meni itsestään ohi.

Tiedostan täysin että oksentaminen on tyhmää ja inhottavaa puuhaa ja tämän palstan juttuja lukiessanikin minua alkoi inhottaa. Silti oksentaminen rauhoittaa mieltä ja tekee paremman olon. Olen huomannut viime aikoina, että olen jopa kaupassa miettinyt, että voin ostaa herkkuja, sillä voin kuitenkin oksentaa ne pihalle. Tiedän myös sen, että mikäli en asuisi yksiössä (niinkuin nyt asun), niin en oksentaisi, sillä ahmin vain yksin kenellekään kertomatta.

Eihän tämä ole tervettä? Mutta en silti todellakaan koe olevani bulimikko, sillä oksentelu tapahtuu aika harvoin, se ei ole kestänyt kauaa eikä se hallitse elämääni. En kuitenkaan haluaisi jatkaa tällä linjalla.

Haluaisin mielelläni kuulla muiden rakentavia mielipiteitä!
1299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

on vähän niinku bulimiaa...ehkä vielä lievä, mutta siitä se sit lähtee, kohta se voi tulla päivittäiseks tavaks, ja sitten et pääse siitä enää eroon, jos nyt pystyt lopettamaan niin todellakin kannattaa se tehdä, jos et pysty nii sulla on ongelma johon tarvit apua.
Se ei ehkä vielä hallitse sun elämää, mutta hetken päästä huomaaki, ettei ajattele ku ruokaa ja painoa..
Nii voisit yrittää syödä terveellisemmin ja säännöllisesti, se ehkä hillitsee herkkujen syömistä. Jos käytät oksentelua laihdutus keinona nii en suosittele, itellä mulla on kaikki kilot tullu takas, mitä sain pois, mutta bulimia vaan pysyy...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ainikki kirjoitti:

Haluaisin kuulla muiden mielipiteitä syömisongelmiini.

Olen 21-vuotias n. 10 kg normaalipainon yli painava korkeakouluopiskelija. Minulla on aina ollut ylipainoa (joitakin hetkittäisiä onnistumisia lukuunottamatta) ja en pysty hallitsemaan makeanhimoani. Viime aikoina (n. puolitoista - kaksi kuukautta sitten) olen alkanut oksentamaan ahmimisen jälkeen herkut pois. Tätä tapahtuu kerran-kaksi viikossa (vaikka makeaa saattaa mennä päivittäin). Joskus teini-iässä minulla oli oksentamisvaihe, jolloin saatoin oksentaa parikin kertaa päivässä, mutta se meni itsestään ohi.

Tiedostan täysin että oksentaminen on tyhmää ja inhottavaa puuhaa ja tämän palstan juttuja lukiessanikin minua alkoi inhottaa. Silti oksentaminen rauhoittaa mieltä ja tekee paremman olon. Olen huomannut viime aikoina, että olen jopa kaupassa miettinyt, että voin ostaa herkkuja, sillä voin kuitenkin oksentaa ne pihalle. Tiedän myös sen, että mikäli en asuisi yksiössä (niinkuin nyt asun), niin en oksentaisi, sillä ahmin vain yksin kenellekään kertomatta.

Eihän tämä ole tervettä? Mutta en silti todellakaan koe olevani bulimikko, sillä oksentelu tapahtuu aika harvoin, se ei ole kestänyt kauaa eikä se hallitse elämääni. En kuitenkaan haluaisi jatkaa tällä linjalla.

Haluaisin mielelläni kuulla muiden rakentavia mielipiteitä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu