Tilanteeni on tämä: Minulla on ollut BDE:iin viittaavia oireita jo vuosia, ja viime aikoina tilanne on pahentunut huomattavasti. Olen ollut skitsofrenian takia joitakin vuosia hoidossa kuntoutuskeskuksessa, jossa siis keskustelen kuntoutusvastaavani kanssa noin kerran viikossa. Hän ei kuitenkaan usko, että asiassa olisi mitään ongelmaa. Olen maininnut ahmimisesta ja siihen liittyvästä ahdistuksesta muutaman kerran, mutta hän vain käskee lopettaa ahmimisen ja tehdä vatsalihasliikkeitä, jotta laihtuisin.
Syömiseen liittyvä tarinani on tällainen: 10-vuotiaana olin koulukiusattu ja melko yksinäinen. Joka päivä koulun jälkeen kävin ostamassa pussin karkkia ja söin sen hyvin nopeasti. Tuli hyvä mieli vähäksi aikaa. Tilanne paheni, ja aloin myös syödä enemmän. Yläasteella syömisestä oli tullut jo pakko. Jouduin varastamaan äidiltäni rahaa, jotta saisin ostettua naposteltavaa. Tätä tapahtui lähes päivittäin.
Koska olin ylipainoinen, äitini pakotti minut laihduttamaan. En esim. saanut syödä mitään, ennen kuin olin tehnyt tunnin lenkin. Hän vahti syömisiäni hyvin tarkkaan ja kerran sai hirveän raivarin, kun pajastui, että olin syönyt salaa perunalastuja.
Myös eräät sukulaiset ottivat asiakseen huomautella minulle jatkuvasti ylipainosta, välillä hyvinkin ilkein sanoin.
Minusta tuntui, etten saanut syödä tarpeeksi. Äitini asetti ruoan suhteen tiukkoja sääntöjä, kuten että illalla sai syödä korkeintaan kolme palaa leipää, tuoremehua sai juoda vain lasin päivässä, välipalaa ei saanut syödä kuin erityistilanteissa, jne. Lisäksi hänen tekemänsä ruoka oli melko yksipuolista. Kyllästyin moniin päivittäin tai viikottain tarjottuihin ruokiin, ja ne alkoivat etoa.
Muutettuani pois kotoa 18-vuotiaana tutustuin erääseen mieheen, jonka kanssa aloin seurustella. Hänellä oli ilmeisesti pahojakin psyykkisiä ongelmia päätellen siitä, miten hän minua kohteli. Haukkui ja vähätteli, määräili, uhkaili, piti minua toisinaan väkisin hereillä eikä antanut minun lähteä ulos asunnostaan ilman lupaa. Hän myös pakotti minut laihduttamaan. Hän vahti syömisiäni todella tarkkaan ja sai älyttömän raivarin, jos esim. söin liian rasvaista juustoa.
Hän antoi minun käydä kotonani kerran viikossa. Tuolloin aloin tehdä sitä, että ostin matkalla ison kasan ruokaa ja söin ne hotkimalla, koska aikaa oli vähän.
Kestin tuota kaksi vuotta, minkä jälkeen lähdin lätkimään.
Nyt olen pian 22-vuotias. Ahmimiskohtauksia tulee viikottain. Seuraavana päivänä ahdistus on valtava. Ruoan ajatteleminen saa voimaan pahoin. Pyrin olemaan syömättä, lasken kaloreita, liikun niin paljon kuin mahdollista.. Jos tunnen itseni kylläiseksi, rupeaa heti ahdistamaan. Olenkin alkanut pitää näläntunteesta, ja pyrin syömään siten, että koko ajan olisi pieni nälkä.
Mutta se kysymys: Miten minun tulisi menetellä, että saisin jotain tolkkua tähän hommaan? Onko minulla teidän mielestänne edes mitään ongelmaan?
Kiitän etukäteen mahdollisista vastauksista.
Syömiseen liittyvä tarinani on tällainen: 10-vuotiaana olin koulukiusattu ja melko yksinäinen. Joka päivä koulun jälkeen kävin ostamassa pussin karkkia ja söin sen hyvin nopeasti. Tuli hyvä mieli vähäksi aikaa. Tilanne paheni, ja aloin myös syödä enemmän. Yläasteella syömisestä oli tullut jo pakko. Jouduin varastamaan äidiltäni rahaa, jotta saisin ostettua naposteltavaa. Tätä tapahtui lähes päivittäin.
Koska olin ylipainoinen, äitini pakotti minut laihduttamaan. En esim. saanut syödä mitään, ennen kuin olin tehnyt tunnin lenkin. Hän vahti syömisiäni hyvin tarkkaan ja kerran sai hirveän raivarin, kun pajastui, että olin syönyt salaa perunalastuja.
Myös eräät sukulaiset ottivat asiakseen huomautella minulle jatkuvasti ylipainosta, välillä hyvinkin ilkein sanoin.
Minusta tuntui, etten saanut syödä tarpeeksi. Äitini asetti ruoan suhteen tiukkoja sääntöjä, kuten että illalla sai syödä korkeintaan kolme palaa leipää, tuoremehua sai juoda vain lasin päivässä, välipalaa ei saanut syödä kuin erityistilanteissa, jne. Lisäksi hänen tekemänsä ruoka oli melko yksipuolista. Kyllästyin moniin päivittäin tai viikottain tarjottuihin ruokiin, ja ne alkoivat etoa.
Muutettuani pois kotoa 18-vuotiaana tutustuin erääseen mieheen, jonka kanssa aloin seurustella. Hänellä oli ilmeisesti pahojakin psyykkisiä ongelmia päätellen siitä, miten hän minua kohteli. Haukkui ja vähätteli, määräili, uhkaili, piti minua toisinaan väkisin hereillä eikä antanut minun lähteä ulos asunnostaan ilman lupaa. Hän myös pakotti minut laihduttamaan. Hän vahti syömisiäni todella tarkkaan ja sai älyttömän raivarin, jos esim. söin liian rasvaista juustoa.
Hän antoi minun käydä kotonani kerran viikossa. Tuolloin aloin tehdä sitä, että ostin matkalla ison kasan ruokaa ja söin ne hotkimalla, koska aikaa oli vähän.
Kestin tuota kaksi vuotta, minkä jälkeen lähdin lätkimään.
Nyt olen pian 22-vuotias. Ahmimiskohtauksia tulee viikottain. Seuraavana päivänä ahdistus on valtava. Ruoan ajatteleminen saa voimaan pahoin. Pyrin olemaan syömättä, lasken kaloreita, liikun niin paljon kuin mahdollista.. Jos tunnen itseni kylläiseksi, rupeaa heti ahdistamaan. Olenkin alkanut pitää näläntunteesta, ja pyrin syömään siten, että koko ajan olisi pieni nälkä.
Mutta se kysymys: Miten minun tulisi menetellä, että saisin jotain tolkkua tähän hommaan? Onko minulla teidän mielestänne edes mitään ongelmaan?
Kiitän etukäteen mahdollisista vastauksista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
moikka!
kyllä sinulla on syömishäiriö.. voi olla että psykologi osaisi auttaa parhaiten mutta netistä tietoa syömishäiriöistä saat ainakin täältä... http://www.syomishairioistentuki.fi/
käy katselemassa siellä! tsemppiä!