en löydä enää mitään syytä elää..
aamu alkaa, syötän lapsen joka ei syö, vaan leikkii puurolla.. noh, laitan ruuat roskiin.
päätän mennä suihkuun.. olipa ihana rentouttava 3 minuutin suihku, vauva alkoi huutamaan kun ei osaa kääntyä takaisin selälleen.
käyn vaa´alla, taas on paino noussut vaikka en syö edes mitään kun vauva ei viihdy hetkeäkään yksin. ei salilla käynti auta näköjään mitään..
2 min. ja minun aamupalani on ohi, vauva huutaa, menetän hermot ja lyön nyrkin pöytään ja huudan takaisin... itku vain yltyy, vien vauvan makkariin tutin suuhun ja jätän sinne itkemään hysteerisesti. en enää jaksa..
erehdy katsomaan itseäni peilistä, koko kroppa on pilalla, kiitos raskauden. Kiiteät ja kauniit rinnat ja kiinteä vatsa sekä reidet ovat kaukainen muisto.
katson netistä josko olis töitä. Ei taaskaan mitään, ja kukapa tällaisen läskin kotiäidin töihin ottaisi, eikä tällä koulutuksella ole varaa valita.
sitten sanotaan että juttele jollekkin ongelmista, HALOO!! mitä helvettiä se auttaa??
Antaako ne siellä mulle töitä?? EI
Antaako ne rahaa rasvaimuun? EI
mitä ne antaa... ei mitään konkreettista apua.
mies on töissä... on se niin perkeleen kiva että se pääsee pois täältä kotoo ajattelemaan ihan jotain muuta!! entäs minä?
Taidan vetää itteni hirteen tai lähtee ja jättää vauvan yksin kotiin... pääsempä edes vankilaan, sielläkin nykyisin paremmat oltavat..
en enää jaksa
aamu alkaa, syötän lapsen joka ei syö, vaan leikkii puurolla.. noh, laitan ruuat roskiin.
päätän mennä suihkuun.. olipa ihana rentouttava 3 minuutin suihku, vauva alkoi huutamaan kun ei osaa kääntyä takaisin selälleen.
käyn vaa´alla, taas on paino noussut vaikka en syö edes mitään kun vauva ei viihdy hetkeäkään yksin. ei salilla käynti auta näköjään mitään..
2 min. ja minun aamupalani on ohi, vauva huutaa, menetän hermot ja lyön nyrkin pöytään ja huudan takaisin... itku vain yltyy, vien vauvan makkariin tutin suuhun ja jätän sinne itkemään hysteerisesti. en enää jaksa..
erehdy katsomaan itseäni peilistä, koko kroppa on pilalla, kiitos raskauden. Kiiteät ja kauniit rinnat ja kiinteä vatsa sekä reidet ovat kaukainen muisto.
katson netistä josko olis töitä. Ei taaskaan mitään, ja kukapa tällaisen läskin kotiäidin töihin ottaisi, eikä tällä koulutuksella ole varaa valita.
sitten sanotaan että juttele jollekkin ongelmista, HALOO!! mitä helvettiä se auttaa??
Antaako ne siellä mulle töitä?? EI
Antaako ne rahaa rasvaimuun? EI
mitä ne antaa... ei mitään konkreettista apua.
mies on töissä... on se niin perkeleen kiva että se pääsee pois täältä kotoo ajattelemaan ihan jotain muuta!! entäs minä?
Taidan vetää itteni hirteen tai lähtee ja jättää vauvan yksin kotiin... pääsempä edes vankilaan, sielläkin nykyisin paremmat oltavat..
en enää jaksa
Vastaukset 17
Vanhimmat
taisitpa olla minun pollani sisällä pari päivää sitten.
Oletko huomannut, muuttuvatko mielialasi kuukautiskierron mukaan?
Olouhteitasi ei se psykologinen apu voi muuttaa mutta se voi hyvinkin muuttaa sinun suhtautumistasi niihin, ja henkilökohtainen huomio kuuntelevalta ja ymmärtävältä ihmiseltä voi todellakin tehdä suuren eron oloosi. Puhumattakaan sitten lääkityksestä jos masennuksesta on kyse, mitä en tuon vuodatuksen perusteella pidä lainkaan kaukaa haettuna. Itsetuhoiset ajatukset etenkin liittyvät kiinteästi tuohon, kuinka vanha, lapsesi on? Vauvasta oli ilmeisesti kyse. Sinuna todellakin hakisin sen psykologisen avun aivan ensiksi jotta saisit tuon mielialan paranemaan, lääkkeillä tai ilman (joillekin, niinkuin minulle, ne olivat pelastus juuri tuossa olossa), sitten voi selvemmin alkaa miettiä olosuhteiden muuttamiseen keinoja.
Ymmärrän ahdistuksesi, ihan prikulleen. Siitä voi päästä eroon, mutta yksin siihen et todennäköisesti pysty. Soita terveyskeskukseen ja varaa aika psykologille, ei se voi sinua vahingoittakaan ja parhaassa tapauksessa se tekee olostasi paremman. Usko vain. mitään et voi hävitä, vain voittaa.
Nu ajatukset ovat minulle aina merkki siitä että ulkopuolista apua on pakko saada. Ennemmin sanoa ne ajatukset ääneen ja saada se apu kuin tehdä niistä ajatuksista totta.
***
kokeillut lääkkeitä, ei sillä etteikö olis vieny pahaa oloa pois, mutta vei myös ne vähäisetkin hyvät olot pois. että niille sanon ei kiitos. vauva on 7kk.olen käyny juttelemassakin, mutta ei mitään apua ollut. lähinnä vaan alkoi enemmän masentaa se että ne kuuntelijat saa niin hyvää palkkaa, tekemättä yhtään mitään tai kertomalla asioita mitkä jo ennestään tiesin.
eipä näy valoa tunnelin päässä enää..
eikä kuukautiset pahenna tai paranna oloa.
tuntuu että ainoa apu löytyy haulikon piipusta.
Me saimme avun perhetyöntekijästä! Kysy oman paikkakunnan neuvolasta, onko mahdollista saada perhetyöntekijää avuksi kun äiti on väsynyt! Meillä tämä henkilö hoiti vain lapsia, että äiti sai levätä. Pystyin käymään yksin lenkeillä ja kaupoissa. Tai sain vain nukkua ja hoitaja lähti lasten kanssa ulos. Älä luovuta! Monet meistä äideistä on ollu samassa tilanteessa. Voin sanoa että joskus se helpottaa.. En tiedä milloin mutta niin tapahtuu ajan kanssa. Ja pyydä konkreettista apua. Meillä sitä sai neuvolasta ja perhetyöntekijältä! VOIMIA!
tulee aurinkoisempiakin päiviä, vaikka nyt tuntuu mustalta. Mitä sinä sitä stressaat, mitä ne kuuntelijat palkakseen saavat? Tartu itseäsi niskasta kiinni ja päätä, että nyt SINÄ teet jotain elämällesi, sillä kukaan muu ei sitä voi tehdä. Pyydä lastenhoitoapua sukulaisilta, sossusta tms ja varaa itsellesi aika työkkäriin. Lapsesi on ainutlaatuinen lahja ja tuottaa sinulle tulevaisuudessa suunnatonta iloa, joskin myös surua ja murhetta, mutta HÄN on ansainnut itselleen turvallisen lapsuuden ja siihen ei kuulu äidin raivoaminen ja pelko. Mietihän nyt tarkkaan olisitko valmis luovuttamaan lapsen jollekin, joka antaa lapsellesi kodin, vai taisteletko ja teet sen luoksesi?
Haulikko tms. lopettaa kaiken kohdallasi, mutta otahan huomioon, että se vie sinulta myös kaiken sen positiivisen, mitä elämä voi antaa...
MITÄ TOMMOSIIN VIESTEIHIN VASTAAMAAN JA SURKUTTELEMAAN,HUOMASHAN TUON HETI ETTÄ JOTAIN TAAS JAKSAA PROVOTTAA
mitään provoja kirjoitellut!! ihan totta puhun. Kiitoksia vain kaikille vastanneille, jospa se aurinko alkaisi paistamaan joskus minullekkin.
Jos vauva on muutaman kuukauden ikäinen ja masennus on alkanut sen syntymän jälkeen, kysyn seuraavaa: kuinka pitkään kokeilit tutoa lääkitystä? Muutama viikko katsos ei riitä, vaikutusten alkamiseen voi mennä kuukausikin ja siitä tasaiseen tahtiin ylöspäin. Puolen vuoden hoitojaksolla saadaan jo todelliset tulokset.
Ei Roomaakaan päivässä...
***
saraa en ole lääkkeitä kokeillu. siis nyt kun synnytin, vaan joskus nuorempana kun meinasin todella tappaa itseni. söin aika kauan, mutta ei ne auta jos ei lääkkeisiin usko. enkä halua minkään pillerin varassa elää, ennemmin kuolen. joo, eli olen siis ollut ennenkin masentunut, niin kovasti että olin mielisairaalassa suljetulla osastollakin, tosin en omasta tahdosta. et noi lääkkeet kyllä tiedän, ja sanon edelleen niille että ei kiitos.
sitä vaan jossain vaiheessa elämää tajuaa, että tässä tämä nyt oli... ja sitä kun tarpeeksi monta kertaa epäonnistuu pienimmässäkin asiassa mihinkä ryhtyy, niin alkaa jossain vaiheessa luovuttaa ja lyö ns. hanskat tiskiin. pahalta tuntuu sanoa, mutta ymmärrän äitejä jotka tappavat lapsensa ja itsensä.. se voi oikeasti olla joskus ainoa jäljellä oleva vaihtoehto.
ei ole maailma oikeudenmukainen..
Olet siis toipunut masennuskesta ennenkin. Mikäli lääkitys ei ole auttanut, on se ollut syytä vaihtaa, aivokemian häiriöt eivät ole uskon asia, lääkkeisiin ei tarvitse "uskoa" että ne muuttaisivat mielialaa. Joillekin eivät tietyt valmisteet sovi, lääkärin kanssa tulisi seurata tilannetta ja vaihtaa valmstetta mikäli toivottuja vaikutuksia ei kuulu.
Toivuit silloin ennenkin, mikä tästä tilanteesta tekee erilaisen?
mitä kaipaat tältä palstalta sitten? Tilaisuutta kertoa pahasta olostasi, vertaistukea, neuvoja? Tilanteesi ei niistä muutu, sen voit muuttaa vain sinä itse. Lapsesi takia voisit yrittääkin, pelkkä ongelman vatvominen ei auta mihinkään vaan siihen ongelmaan pitää löytää ratkaisu. Sanon tämän kaikessa ystävyydessä ja ymmärryksessä, minä tiedän mitä käyt läpi. Minä tiedän nuo reaktiot, minä tiedän miksi sinä väität vastaan kun neuvoja tarjotaan. Minä tiedän myös että sinä luet ja muistat nämä neuvot vaikka vain pyörittelisit nyt silmiäsi ja ihmettelisit että olet yksin eikä kukaan tajua.
Moni vastaaaja on ollut oiekassa siinä että apu ei tule jos odotat, sinun on itse haettava ja hankittava se. Se vaatii voimanponnistuksen ensi alkuun mutta palkitsee myöhemmin. Pystyt siihen, se pitää vain aloittaa. Aloita vaikka neuvolasta. Varaa aika lastenneuvolaan ja kerro "tädille" ajatuskistasi ja siitä ettet jaksa enää. Hän pystyy auttamaan sinua konkreettisestikin tavalla jolla kukaan täällä ei voi.
***
toisaalta ymmärrän sinua mutta suurimmaksi osaksi en. osittain tekstisi oli hieman itsesääliin taipuvainen ja tuo painoasia jotenkin ärsyttää, "paino on noussut vaikka en syö mitään", "salilla käynti ei auta", "aamupalani on ohi..".
tuo on itsensäkieltämistä jos väität että et syö mitään. kukaan ei liho jos ei syö mitään, ellei ole jokin aineenvaihdunnallinen sairaus tms. ns oikea ruokakin lihottaa, opettele lautasmalli. salilla käynti ei ehkä auta jos siellä käy kerran viikossa, 20 minuutin liikunnan jälkeen vasta itse rasva alkaa palamaan. miksi ihmeessä sinulle pitäisi kustantaa rasvaimu? laihduta. äläkä väitä että sinä et vain kertakaikkiaan voi laihtua, sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. vai oletko joskus nähnyt nälänhädästä kertovissa ohjelmissa nälästä potevaa lihavaa ihmistä? en minäkään.
tiesit varmasti ennen raskauttasi jo että keho muuttuu synnytyksen jälkeen. minulla on paino melkein samassa kuin ennen vaikka en harrasta liikuntaa ollenkaan enkä edes imetä. rinnat riippuvat hieman enemmän ja vatsassa on raskausarpia, eihän se voi tulla yllätyksenä.
minullakaan ei ole minkäänlaista kunnon koulutusta, vakityö tosin on mutta paikkakunnan vaihdoksen takia joudun irtisanoutumaan. mene vaikka työharjoitteluun jos et muuta keksi, pääset ainakin vähäksi aikaa pois kotoa. entä oppisopimuskoulutus? hankala hommahan se on, helpommin sanottu kuin tehty.
vaikka nyt vstasinkin osittain negatiiviseen sävyyn niin koita silti jaksaa, kaikilla meillä on välillä ultimate- vitutuskohtauksia ja tuntuu että pää hajoaa. onneksi minulla on netti, henkireikä täällä neljän seinän sisällä.
Noi sun kokemukset on varmaan kaikille äidille tuttuja. On vaikea kestää sitä että vauva tarvitsee suo koko ajan ja itkee niin paljon.
Et ole varmaan ainoa kenen läskit häiritsee.
Sun velvollisuus on kuitenkin hoitaa lapsesi hyvin ilman että laiminlyöt sitä. Ei mikään ole vauvan oma vika vaikka siinä hoitamisessa onkin työtä. Itsehän olet varmaan lapsen halunnut. On sulla varmaan hyviäkin hetkiä joskus. Ethän ole yksin. On sulla mies. Yrittäkää vaikka jakaa niin että kun mies tulee työstä alkaa sun vapaa-aika ainakin vähäksi aikaa.
Jatka töiden etsimistä mutta jos äitiyslomasi on kohta loppu ja et ole löytänyt töitä ja todella tunnet että et jaksa olla kotiäitinä koko päivän voithan viedä lapsen päiväkotiin hoitoon.
Se voi auttaa jaksamaan ja voi olla jopa parempi kun kotona olo jos pinna on tosi kireellä.
Minullekin tuli viestiäsi lukiessa se tunne, että nyt olet siinä tilassa jossa oikein kieritään itsesäälissä ja nähdään VAIN ne kaikki huonot ja ikävät, ihan kaikki negatiiviset asiat. Katsopa sinne peiliin uudestaan ja katso mikä sinussa on kaunista ja hyvää; silmät, huulet, hymy, hiukset? Kaikissa on jotain kaunista.
Kun hyväksyy itsensä sellaisena kun on, on elämäkin paljon valoisampaa ja iloisempaa.
Jos sinulla on mies, voitko ajatella että pääset aina hänen kotiin tultua vaikka lenkille? Lähdet ensin kävelemään, vähitellen hölkkäämään ja kun kunto kohenee niin juokset niin että hiki virtaa. Saat sillä painoasikin laskemaan ja vähitellen vatsasikin pienemmäksi.
Vauvoilla on niitä aikoja, jolloin tuntuu ettei ole hetken rauhaa eikä saa edes pissalla käytyä etteikö jo huuto tai kitinä kuulu. Kun menet suihkuun, viihtyykö vauva sitterissä kylppärin nurkassa? Kun syöt itse, ota vauveli polvillesi ja hyppyytele samalla. Kun teet jotain missä et voi vauvaa pitää, ota hänet kuitenkin niin lähelle että vauva näkee sinut. Anna uusia juttuja katseltavaksi ja ihmetelväksi; rahisevat kassit, värikkäät muovikulhot, pehmeitä "juttuja", käytä mielikuvitusta. Vauva ei aina tarvitse niitä hienoimpia leluja, helistimiä ja rämpyttimiä, monet kodin tavarat on viihdyttäviä ja kiinnostavia.
Onko sinulla mahdollisuutta pitää vapaata vauvanhoidosta vaikka kokonainen päivä? Voitko lähteä jonnekin vaikka jonkun ystävän kanssa, kuluttamaan aikaa, syömään, leffaan, tai ihan mitä vain missä vierähtää koko päivä tai kaksikin. Voi olla että kun olet hetken erossa, niin huomaat miten tärkeä ja arvokas se pikkuinen kuitenkin on, vaikka välillä hermoille käykin. Jokainen äiti väsyy joskus lapseen / lapsiin, se on aivan luonnollista ja normaalia.
Voitko jutella miehesi kanssa tai jonkun ystäväsi kanssa asioista. Monesti se pelkkä puhuminen helpottaa vaikkei sinulle se toinen voi työtä tai rahaa tarjota, kuten ei rasvaimuakaan.
Mieti, haluaisitko oikeasti vaihtaa vauvasi "timmiin" kroppaan ja siihen, että voit peilistä katsoa itseäsi ja sanoa, että "oompa mä hyvän näköinen"? Kaikki me vanhetutaan, ennen pitkää, eikä sillä ole loppujen lopuksi minkään valtakunnan väliä kellä on olleet ne kiinteät tisut, kiinteä vatsa, hoikat sääret, paksu tukka, kaikki ne on joskus pelkkänä maatuneena multana tai tuhkana!
Entä vaihtaisitko vauvasi rahaan, vaikka saisit rahaa niin paljon ettet kuluttamaan pystyisi, niin voisitko vaihtaa?
Mikä on oikeasti tärkeää tässä elämässä ja mikä vähemmän tärkeää, mieti ja ajattele näitä asioita. Mitä jos lapsesi sairastuu vakavasti? Jos itse sairastut vakavasti?
Olisiko se rasvaimu sinun onnellisuutesi tae? Olisitko oikeasti onnellisempi pienempi vatsaisena, kiinteämpänä, lapsettomana?
Lähe drinkille kaverin kanssa. Aloita oma harrastus. Mené hierojalle. Mene jalka tai kasvohoitoon. Lähe elokuviin. Ihana kun kesä tulee ajattele:auringonpaiste, kylmä juotava(jos käyt terassilla joskus), tuoreet mansikat, tuoreet vihannekset ja kasvikset, marjat, Suomen kaunis luonto. Puhu miehellesi tuntemuksistasi. Onko sinulla mahdollisuutta saada kodinhoitaja tai perhetyöntekijä kotiin? Rentoudu illalla kun vauva nukkuu. Kyllä konsteja on moneja ja ei maailma ylipainoon kaadu. Ehdit laihduttamaan kun vauvasi on isompi. Niin arkiset pikkuasiat auttaa jaksamaan. Mene kampaajalle ja leikkauta uusi tyyli, ehkä raitoja? permanentti? uusi väri? Meillä kaikilla on huonoja päiviä mutta silloin pitää ajatella positiivisesti, sinulla voisi olla asiat paljon pahemmin: mies saíras,sinä sairas, mies hakkaa, koliikkilapsi,mies pettää,jne... Miten miehesi ja sinun vanhemmat? Eikö hekin voisi auttaa. Ja kaikki perhekerhot,perhekahvilat,vauvauinnit,muskarit,äiti-lapsi kerhot, vauvajumpst voisi olla kivoja:) voisit löytää uusia tuttavuuksia. Ja voithan aina ajatella että niin kuin minä että tämä on vain yksi ohimenevä vaihe elämässä siis että ei tämäkään kestä ikuisesti. Jonakin päivänä lapsesi on aikuinen.
Oletko käynyt lukemassa Vauvat-osiossa "Sinulle äiti" tekstin? Kannustaisiko yhtään?
Muuten, useimmilla meillä on jossakin asioissa vaikeaa, et voi tietää kuinka helppoa senkin ammattiauttajan, jonka palkkaa kadehdit, elämä on siviilissä? Esim. jos hän ei voi saada biologista lasta vaikka niin kovasti toivoisi? Mitä hän ajattelee, kun sinä jolla tuo pieni vauva on, luulet, että olet ainoa jolla on vaikeaa???
Ei sulle mitään valmiina eteen kannetakaan, se on totuus. Vastuu elämästäsi on sinulla. Voitko alkaa opiskella jotain uutta, jos nykytilanne ei sinulle riitä? Sinun on mahdollista vaikuttaa tulevaisuuteesi!
Olen itse henkkoht samaa mieltä, ettei se ongelmista puhuminen ja lääkkeetkään välttämättä auta tilanteeseen. Lääkkeet auttavat oireisiin - mutta mikä aiheuttaa oireet, se tulisi korjata!
Joten vinkkiä..
Vauvasi on 7kk vanha. Ei sun tartte olla missään timmissä missikunnossa. Heitä vaaka roskiin! Lihakset painaa, mitäpä niitä punnitsemaan! Syöt normaalia ruokaa niin tuskin paino sillä kohoaa.
Älä huuda vauvalle. Vaikka se sillä hetkellä helpottaisikin, niin se aiheuttaa vain lisää huutoa vauvan osalta. Kun olet hermostunut, ei vauvakaan osaa olla rauhallinen.
Jos lapsi ei syö puuroa, anna olla syömättä, anna leikkiä! Hän tutkii ja ihmettelee. Tarjoa kuitenkin. Älä laita ruokia roskiin vaan syö ne itse (teen tytölle aamupuuron jonka sitten syön yleensä itse aamupalaksi, kun hän syö ehkä muutaman lusikallisen, ikää kohta 9kk)
Mene ulos, lenkille. Pää on sitten pirteämpi.
Hanki kuulosuojaimet tai tulpat. Joskus jos tekee kipeää kuunnella sitä huutoa niin saat päähäsi edes hetken hiljaisuuden.
Kun tosiaan itse sanoit, ettet puhumista psykologille tai lääkkeitä halua niin nyt on sitten hommat itsestäsi kiinni. Joten asennemuutosta kehiin ja positiivista ajattelua. Älä pistä vauvaasi kärsimään huonon olosi johdosta. Muistele raskausaikaa, kuinka varmaankin odotit ja toivoit vauvaa. Opettele tunnistamaan tunteitasi, ennakoimaan niitä äläkä märehdi negatiivisia asioita, vaan kaiva ne positiivisetkin jutut ajatuksiisi. Elämäsi on siinä ja nyt, pakoon ei kannata lähteä. Kyllä se vielä helpottaa!
hyviä ja kannustavia vastauksia kaikki. Oli ihan pakko lukea koko ketju. Toivottavasti ap. saa jotain lohtua ja apua näistä hienoista viesteistä!
Hyvää tulevaa äitienpäivää kaikille meille enemmän tai vähemmän väsyneille äideille=)
masentaa?
Se kun ei sitä vauvaa ole tullut vaikka mite päin on yritetty...
TAAS alkoi tänää ne s_tanan menkat, mä en JAKSAIS enää yksiäkä.
Painoki vaan tippunu vaikken koita edes laihduttaa ja muutenki jo alarajoilla, tuskin ainaka parantaa asiaa.
Kaikki keinot yritetty, ei auta.
Ei viitti edes jauhaa ja raivota kavereille, eihä ne mitää tiä ku ite tullu paksuks melkeimpä kertasohasulla.. ja auttaako se tähän? EI.
Seksi on suht kuollutta, mitä nyt "oleelliseen" aikaan koittaa puoliväkisin innostua. Vaikka sillonki vaan aina mielessä että varmaan täysin TURHAA vaivaa taas tääki.
Töitä ei oo, varmaa saisin jos viittis hakee mut ku ei kiinnosta. Siäki varmaa joutus taas muutaman pallomahan ahdistelemaks ja loppupäivä menee taas poratessa.
Että semmost.