Tiede.fi:
Rochesterin yliopiston tutkijat havaitsivat hiirikokeissaan, että migreeni vaurioittaa aivoja samalla tavoin kuin minihalvaus. Se saa jotkin aivoalueet kärsimään hapenpuutteesta, mikä muuttaa aivojen toimintaa.
"Migreenin hoidossa keskitytään yleensä kivun lievitykseen, mutta tulostemme perusteella kohtaukset pitäisi saada kokonaan estetyksi", kehottaa tutkimusta johtanut neurotutkija Maiken Nedergaard.
Niinpä niin. Pitäisi ymmärtää mistä se migreeni johtuu. Mutta kun eivät ymmärrä: Hermopinne niskan seudulla. Sama, mikä aiheuttaa pinteen, aiheuttaa myös verenkiertohäiriötä aivoissa ja jopa käsissä.
Rochesterin yliopiston tutkijat havaitsivat hiirikokeissaan, että migreeni vaurioittaa aivoja samalla tavoin kuin minihalvaus. Se saa jotkin aivoalueet kärsimään hapenpuutteesta, mikä muuttaa aivojen toimintaa.
"Migreenin hoidossa keskitytään yleensä kivun lievitykseen, mutta tulostemme perusteella kohtaukset pitäisi saada kokonaan estetyksi", kehottaa tutkimusta johtanut neurotutkija Maiken Nedergaard.
Niinpä niin. Pitäisi ymmärtää mistä se migreeni johtuu. Mutta kun eivät ymmärrä: Hermopinne niskan seudulla. Sama, mikä aiheuttaa pinteen, aiheuttaa myös verenkiertohäiriötä aivoissa ja jopa käsissä.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kuka tuommoisen hermopinteen sitten osaa avata?
Itse kävin migreenini kanssa työpaikkalääkärillä, urheilulääkärillä, neurologilla, ortopedillä, fysiatrilla, kiropraktikolla, naprapaatilla, osteopaatilla, akupunktiossa, kolmella hierojalla, vyöhyketerapeutilla, kansanparantajalla - stop. Ei tarvinnu enää käydä missään!
http://karppaus.info/forum/viewforum.php?f=10&sid=af7d5398187129e9f47bd860dd464923
Mikä hermo on pinteessä ja missä?
Vaikeata sanoa, kun samalla tehtiin niin paljon. Jossakin niskassa se oli. Luultavasti ylimpien nikamien jokun facettilukko. Ehkä jopa Atlaksen ja takaraivoluun (kansanparantajien kielessä kai kallolaatta) liitos.
Nytkö vasta tosiaan tiedät, että migreenikohtaus tuhoaa aivosoluja.Kunhan vielä oppisit, ettei migreeni johdu mistään hiton hermopinteestä. Mm HUSin sivuilta saat tietoa.
Ei migreenikohtaus aivosoluja tuhoa. Migreenikohtaus on se tilanne, jossa aivosoluja tuhoutuu. Ne tuhoutuu hapen puutteesta tai vastaavasta. Sitä kipua ja pahanolon tunnetta vain kutsutaan migreenikohtaukseksi. Se on vain nimi oireille.
Ei ne HUSissa selkäkivuistakaan mitään ymmärtänyt. Miksi menisin sinne migreenistä kyselemään?
Hapen puutteesta aivoissa migreenikohtaus minunkin mielestäni johtuu. Lisäksi useimmille migreenitriggereille on yhteistä se, että verenpaine käy silloin alimmillaan.
Mutta nykyään migreenitutkijat puhuvat vaan kaikesta toiminnasta, mitä ovat aivokuorella huomanneet ja siellähän riittää vipinää tutkijoiden ihmeteltäväksi. Koko ajan sieltä löytyy uusia aineita ja vanhoille aineille uusia vaikutustapoja. Se on loputon kuin avaruus! Mahtaako migreenin arvoitus ikinä sitä kautta selvitä. En jaksa uskoa, että tavallinen lääkäri ymmärtää yhtään meikäläistä paremmin näitä migreenin nykyselityksiä.
Tutkimuksessa pitäisi keskittyä siihen, mikä on kaikille näille migreenikohtauksen aiheuttajille yhteinen tekijä, sieltähän se syykin sitten löytyisi. Mutta nyt vaan vältellään triggereitä (ei saa valvoa, ei saa saunoa liikaa, ei saa ottaa alkoholia jne) ja silti tulee migreenikohtauksia.
Uusimmassa Päänsärky-lehdessä annetaan jonkun lääkärin jopa suositella e-pillereitä migreenin ehkäisyyn, jotta ei estrogeeni pääsisi laskemaan. Sen luettuani päätin erota koko yhdistyksestä, minusta e-pillerit on selkeästi terveydelle haitallisia. Sama lääkäri selittää siellä, että verensokerin lasku aiheuttaa migreeniä, sekään ei ihan tarkkaan ottaen pidä paikkaansa. Syömättömyys on migreenitriggeri, mutta se johtuu jostain muusta kuin verensokerin laskusta, koska tutkimusten mukaan, jos migreenikolle aiheutetaan verensokerin lasku muuten kuin syömättömyydellä niin kohtausta ei tule. Tutkijoiden pitäisi tosiaan selvittää, mikä näissä migreenitriggereissä on se asia, joka kohtauksen aiheuttaa.
Mikä mielestäsi on triggeri, ja miten se liittyy migreeniin?
Migreenitriggereiksi sanotaan tekijöitä, jotka voivat laukaista migreenikohtauksen. Niitä on valvominen, saunominen, alkoholi, suuri ilman kosteus/kuivuus, imanpaineen (sään) äkilliset muutokset, joillekin sauvakävely, hiihtäminen tai uinti, joillekin niskan hieronta jne. lista on lähes loputtoman pitkä. Eli kaikki sellainen, mikä laukaisee migreenikohtauksen.
Tuo kirjoittaja puhuu täyttä asiaa. Olen aivan samaa mieltä!
Samaa voisi puhua selkäkivuista. Mikä on se "triggeri", joka laukaisee kivun? Lääkärit ei tiedä, koska ne sanoo että n. 75% selkäkivuissa syytä ei löydetä. Mutta onneksi kuulemma useimmat paranee itsekseen, tullakseen sitten taas joskus takaisin, kun tuollainen "triggeri", eli kivun aiheuttaja "laukeaa"...
Siihen sitten annetaan kipulääkkeitä, tulehdusläkkeitä ja relaksantteja, jotka poistaa kivun tunteen, eli vaikuttaa aivoihin, vaikka kivun syy on aivan muualla... Lääkärit ei vain ymmärrä mikä se on.
sanottu. Jos sulla on pinne, niin ok, migreeniä on kuule montaa erilaista. Itselläni on migreeni ja kyllä se on kuule ihan aivoperäinen, yhtä ainutta pinnettä ei löydy. Tulkitsit muutenkin pikkasen yli ton kirjoituksen. Siinä nimenomaan rajattiin pois tollaset niskahartia särkyihin tms. liittyvät vaivat ja todettiin, että migreeniä pitäisi hoitaa muutenkin kuin kivunlievityksen kautta, mitenhän sinun mielestäsi siinä tuotiin esiin sinun pinteesi?
"Itselläni on migreeni ja kyllä se on kuule ihan aivoperäinen, yhtä ainutta pinnettä ei löydy. "
Kuka ei löydä yhtään pinnettä? Ja miten etsittiin?
Itsekin kävin migreeniäni valittamassa useammallakin lääkärillä jopa kiropraktikolla ja naprapaatilla monen muun vaihtoehtohoidon ohella. Useissa lääketieteen tutkimuksissakin olin. Ei ne keksineet syytä. Ei se tarkoita kuin sitä, että ne ei löytänyt sitä. Jos ei löydä, ei se ole tae sille, ettei sitä ole.
"mitenhän sinun mielestäsi siinä tuotiin esiin sinun pinteesi?"
Kunhan oli vain esimerkki siitä, että lääkärit ovat kovin eri mieltä migreenin syystä. Niskasta ja rintarangasta se syy yleensä löytyy vaikka asiantuntijat ei olis mitään vikaa sieltä löytäneetkään. Ne ei vaan yleensä osaa.
käyty, aivojen verenkierron häiriö migreenin taustalla, laukaisevat tekijät sitten asia erikseen.
Niinpa niin. Ja mistahan se veri sinne aivoihin tulee ja pois menee?
Eli niskassa hermopinne, joka aiheuttaa lihaskrampin tai vastaavan ja sitten sen, etta veri ei kierra aivoissa kunnolla.
Nyt ei ollu aakkosia nappiksessa...
Mene niitten pinteittesi kanssa nyt muualle, hyvä, jos sinulla pinne, on paljon ihmisiä, joilla asia on toisin. Älä yritä tehdä neurologisesta sairaudesta muuta kuin se on. Oletko sitä mieltä, että AVH:kin johtuu hartioista? Kun kerran samaa vertahan se on kuin hartioissakin? JA itse asiassa, jos asettelet kysymyksesi niin, että mistähän se veri sinne aivoihin tulee, niin sydänvikahan siina sitten taustalla olisi, sieltä se nimittäin sinne aivoihin tulee. Ei asiat mene niin, että veri pumpataan sydämestä ja se menee lineaarisesti harteitten kautta aivoihin jne. Oletko tietoinen, että aivoilla on osin "oma verenkiertonsa"? JA oma järjestelmänsä, jotta aivoissa on jatkuvasti verta painoonsa nähden runsaasti? Itselläni verenkierto ei ole häiriintynyt missään muualla kuin aivoissa, ei pinnettä, ei tension neck:iä, mutta migreeni. No, mutta sinun kanssasi ei kai kannata keskustella sen enempää, kun taidat olla niitä, jotka kieltävät aivojen osuuden ihan mihin vain.
"Oletko sitä mieltä, että AVH:kin johtuu hartioista? "
-Oletko sitä mieltä että se ei voi aiheuta sieltä?
"Kun kerran samaa vertahan se on kuin hartioissakin?"
-Täh? Niskastahan (ja kaulasta) ne valtimot menee aivoihin ja laskimot pois sieltä...
"niin sydänvikahan siina sitten taustalla olisi, sieltä se nimittäin sinne aivoihin tulee."
-Aivan. Jos tulee sydämeen häiriö, niin se vaikuttaa verenkiertoon myös aivoissa. Samoin jos tulee sopiva lihaskramppi niskaan, niin se haittaa verenkiertoa aivoissa. Jos puutarhaletkuun laitetaan kiristin matkalle, niin ei se vesikään kunnolla ulos enää letkusta tule...
"Oletko tietoinen, että aivoilla on osin "oma verenkiertonsa"? "
-En. Luulin, että kaikki veri on samaa ja kulkee sydämen kautta. Mikäs sitä aivojen omaa verenkiertoa pumppaa?
"Itselläni verenkierto ei ole häiriintynyt missään muualla kuin aivoissa, ei pinnettä, ei tension neck:iä, mutta migreeni."
-No mutta eikös se migreenikin tule sieltä niskasta? Ei siihen tension neckkiä tarvita.
"No, mutta sinun kanssasi ei kai kannata keskustella sen enempää, kun taidat olla niitä, jotka kieltävät aivojen osuuden ihan mihin vain. "
-Kyllä aivoilla on paljonkin "osuuksia".
Musta tuntuu, että kireä niska on yksi migreenitriggeri (tai migreenin provosoija), mutta ei mikään migreenin ehdoton edellytys. Ja niskan kireyteen vaikuttaa monet asiat, hormonitkin.
Pitäis selvittää, mikä on "pienin yhteinen tekijä" kaikkien migreenitriggereiden välillä, eli mikä on se tapahtuma, joka yhdistää valvomista, stressitilan muutosta, hormonivaihteluita, vilkkuvien valojen katsomista, syömättömyyttä jne. Jotain niissä on samaa, koska ne kaikki laukaisee migreenin.
Aivojen verenkierto liittyy niskaan sillä tavalla, että kun verenpaine muuten laskee (esim yöllä), niin niskassa puristuu niin, ettei aivoista pääsisi liikaa verta pois, se puristus suojaa aivoja verenpaineen laskiessa. Aika monen migreeni alkaa just yöllä, niihin aikoihin kun verenpaine käy alimmillaan.
Migreeni sopisi kyllä olemaan myös yliherkkyyttä hapen vähenemiselle aivoissa. Minusta se muistuttaa allergioita siinä, että se voi myös mennä itsestään ohi niinkuin allergiat.
"Aivojen verenkierto liittyy niskaan sillä tavalla, että kun verenpaine muuten laskee (esim yöllä), niin niskassa puristuu niin, ettei aivoista pääsisi liikaa verta pois, se puristus suojaa aivoja verenpaineen laskiessa. "
Tuollaista en ole vielä kuullutkaan. Mikä siellä niskassa puristuu, mikä sen puristumisen suorittaa ja mikä sen toiminnan käskee? Muuttuuko tilanne jos nukkuu kyljellään?
Niin ja miksi verenpaine laskee nukkuessa? Jos sydän pumppaa kuitenkin samaa tahtia kuin päivälläkin levossa, niin mistä se paineen laskeminen tulee?
Niskalihasten kireydestä johtuva tensiopäänsärky on tietääkseni eri asia kuin migreeni.
Otapa perusasioista selvää, vaikka sieltä Galenoksestasi. Totta kai verenpaine laskee levossa, oletko koskaan mittauttanut omaasi tenniserän jälkeen tai vastaavasti parin tunnin levon jälkeen.
Sitaatti Verkkoklinikalta:
”Tutkimusten mukaan aamuyön tunteina sydäninfarkti- ja aivohalvausriski on suurimmillaan. Silloin muun muassa kortisolituotanto ja muut elintoiminnat alkavat elpyä, mikä näkyy myös verenpaineen nousuna. Jos taustalla on jo valmiiksi kohonnut verenpaine tai lääkityksen vaikutusaika alkaa loppua, verenpaineen nousu voi olla huomattavaakin”, kertoo ylilääkäri Hannu Vanhanen Sydänliitosta.
Verenpaine vaihtelee luonnostaan eri vuorokauden aikoina, mutta erityisen suurta vaihtelu on yön ja aamun aikana. Aamuinen voimakas verenpaineen kohoaminen koskettaa lähes kaikkia verenpainepotilaita ja yhä useammalle potilaalle se on merkittävä riskitekijä.
En ole. Mulla se verenpaine oli korkealla levossa. Urheillessa se saattoi olla vielä korkeampi, vaan en tiedä kun ei ole mitattu.
Mutta ei siihen vernenpaineen laskuun nukkumista tarvita. Sitä tuossa ihmettelin.
"muut elintoiminnat alkavat elpyä, mikä näkyy myös verenpaineen nousuna"
Kuullostaa loogiselta, mutta miksi? Alkavatko ne kuluttaa enemmän happea? Luulisi urheilijoilla ja paljon liikkuvilla sitten olevan korkeata verenpeinetta lähes jatkuvasti...
Se riippuu keneltä kysyy. Hänellehän oli todettu kaikenlaista:
http://www.selkasivut.fi/selka/n32/n32.html
Mutta jos niskalihasten kiristyksen ja migreenin aiheuttaja on sama?
Minulla on ollut nuorempana migreeni, joten tunnen sen. Silloin tällöin on tensiopäänaärkyä, joten tunnen senkin. Selvä ero!
Opi perusasiat! Lue jokin alkeiskirja! Lääketiede for dummies olisi ihan hyvä!
Tosiaan en ole edes kuullut ennen tensiopäänsärystä. Vuonna 1992 minulla kesti erittäin kova päänsärky kolme viikkoa ja täysin petipotilaana KNF:n erään tutkimuksen aikana, kunnes selkäydinpiikillä tutkimuksen jälkeen sairaalassa särky hävisi.
Tänä vuonna 27.4. oli toinen raju päänsärky, jota en kestänyt kuin 12 tuntia. Sinä aikana huimasi, kun kävin vessassa. Tuolloinkin oli pidettävä käsi ohimolla. Kumpaakaan en tunnistanut etukäteen, vasta säryn alettua. Muulloin on ollut "tavallista" päänsärkyä.
Onko sinulle tehty pään alueen kuvauksia, TT tai magneetti. Mitä lääkärit sanoo?
Täältä tietoa päänsäryistä:
http://www.migreeni.org/Pages/migreeni.html
Mulla on galenos, mutta tälläkin palstalla on joku lääketieteen kandi sanonut, että se on täynnä virheitä ja väärää tietoa. Miksi siis lukea lääketieteen kirjoja, jos niissä on suurin osa väärää tietoa?
Mulla oli selkäkipua ja iskiasta. Molemmat on selkeästi erilaisia kipuja, mutta aiheuttaja sama. Lisäksi oli paljon muitakin ongelmia (jalkojen puutumista/voimattomuutta jne.) ja niillekin oli aivan sama aiheuttaja.
Kyllähän ne oireet on helppo erottaa, mutta entä oireiden aiheuttaja?
Kysynkin sinulta, että mistä tiedät että migreenisi ja jännityspäänsärkysi johtuu eri syistä, jos et edes tiedä mistä ne johtuu?
Pitää hakea kirjastosta ja tarkistaa, kun sinä et viitsi tai osaa hakea asiallista tietoa edes netistä.
http://www.migreeni.org/Pages/migreeni.html
Iskiashan on erä laji selkäkipuja.
Mistä asiat voi tarkistaa, kun 5 vuoden välein 50% osoittautuu vääräksi tiedoksi?
Miksi iskias kuuluu selkäkipuihin, kun eihän se iskiaskipu edes ole selässä?
Tosiaan lääkärit jättivät potilasoikeudet nollatasolle. Antamassasi linkissä verrattiin migreeniä ja epilepsiaa, mikä auttoi kohdallani. Nimittäin em. tutkimukset tehtiin ennen epilepsiakirurgiaa.
Tunnistin linkkisi ansiosta, että kyseessä on oikean ohimon migreeni (samoin epilepsian häiriöpesäke oli oikeassa ohimossa aikanaan). Muita erottavia tekijöitä olivat valonarkuus ja voimakas särky. Alkoholin suhteen olen ollut absolutisti epilepsialääkityksen takia. Migreenin syyksi epäilen alhaista verensokeria mm. taloudellisen tilanteeni takia. Otan asian esille ensi kuun yksityisneurologilla, sillä terveyskeskus ei auta asiassa ja keskussairaalaan olen liian terve nykyisten STM:n direktiivien mukaan.
Ainakin sen syy on selässä, ja uskoakseni kipuja paitsi alaraajassa myös selässä. Minulla on ollut vain noidannuolia, mutta silloin tutkittiin myös iskiaksen mahdollisuus. Poissulkeva tekijä oli juuri se, ettei kipu heijastunut jalkaan.
Lue lisää:
http://www.fysiokimppa.fi/artikkelit.htm#iskias
Ei iskiaksen syy aina selässä ole. Toisaalta monesti se selässä aiheutuva iskiaksen syy on itsekin vain seuraus lantion toimintahäiriöstä, eli hermopinne tai pullistuma.
Eli erilaiset pään kiputilat voi myös johtua niskasta.
Missä helvetissä iskiaksen syy on ellei selässä?
Mitä tekemistä pään kiputiloilla on iskiaksen kanssa?
En väittänytkään, että aivoissa tai aivoihin pumpattaisiin eri verta, mutta lue korteksista ja sen verenkierrosta. On totta, kuten olen jo sanonut, että saattaa olla niskaperäistä, mutta sanonpa vielä kerran, että migreeniä on montaa erilaista. Ja AVH ei aiheudu niskoista, se on varma! Ja monen migreeni ei siis aiheudu niskoista, vaikka sinun aiheutuisikin. Se oli pointtini, en ole tullut tänne saivartelemaan.
"On totta, kuten olen jo sanonut, että saattaa olla niskaperäistä, mutta sanonpa vielä kerran, että migreeniä on montaa erilaista."
-Ja hyvin usein se johtuu niskasta vaikka lääkärit olis olleet eri mieltä.
"Ja AVH ei aiheudu niskoista, se on varma!"
-Mihin perustuu tuo varmuus? Tiedät siis mistä se aina ja varmasti johtuu? Eihän sitä tiedä lääkäritkään...
"Ja monen migreeni ei siis aiheudu niskoista, vaikka sinun aiheutuisikin. "
Niin lääkäreiden mielestä. Ja kummasti ovat saaneet apua kun nikamat on laitettu suoraan vaikka lääkärit on tarjonneet vain pillereitä.
Niin tietämätön olet...
Mun iskiaksen syy oli lantiossa. Sehän se sinne selkään ne pullistumat, prolapsit ja lihaskireydet aiheutti sekä iskiaksen. Tuosta puhuu moni ammattilainen, fysioterapeuttien kouluttajan Darren Higginsin lisäksi esim. Jukka Kangas kirjassa Selän toiminta, rakenne ja kuntoutus.
Tuossa fysiatrian dosentti Airaksisen esittämä TherapiaFennica.fi:n kuva ongelmasta, joka mulla oli selkäkipujen ja monien muidenkin vaivojen syynä.
http://therapiafennica.fi/wiki/index.php?title=Kuva:TFA_0318.jpg
Sitä ei vain osattu tutkia vaikka 10 vuotta monenlaisilla lääkäreillä kävin. Suurin osa lääkäreistä, jopa fysiatreista, ei tunnu tietävän tuosta yhtään mitään.
Ja Selkäsivuilla on todistuksia kymmeniltä muilta, joilla oli sama juttu. Ja oikeasti heitä on tuhansia, mutta en ole jaksanut kaikkien perässä juosta haastattelua kysymään...
Pään kiputiloilla on se yhteys, että kuten selkäkipujakin on erilaisia, mutta useimmilla on sama syy eli aiheuttaja: lantion toimintahäiriö. Sama tilanne voi olla pään kiputiloillakin: vika on niskassa. Lääkärit eivät vain ymmärrä sitä...
Kyllä lääkärit tuntevat ja pystyvät kuvantamalla selvittämään AVH:n syyn jopa harvinaisissa poikkeustapauksissa. Yleisimmät syythän ovat aivoveritulppa ja aivoverenvuoto.
"Yleisimmät syythän ovat aivoveritulppa ja aivoverenvuoto.
Ja minä kun luulin, että nuo on oireita. Kai noillekin on jokin aiheuttaja? Ei kai ne tulpat ja verenvuodot ihan tyhjästä tule?
Ihan kuten välilevyn pullistumakin on seurausta jostakin. Ei se itsestään synny...
AVHn oireita ovat toisen puolen halvaantumisoireet, puhe- ja/tai näkökyvyn menetys, varsinkin aivoverenvuodoissa äkillinen kova päänsärky, tajuttomuus. Nämä aiheutuvat aivojen hapen ja glugoosin puutteesta, jonka AVH synnyttää. No joo syyt tai paremminkin riskitekijät: korkea verenpaine, ylipaino, tupakointi, korkea veren kolesteroli, stressi, aneurysmat.
Tässä keskeisiä. Mieti itse mikä on syy ja mikä seuraus.
ammattiini. Minusta on ihan hyvä, että olet saanut selityksen itsellesi, mutta sitä en todellakaan ymmärrä, että selität kaikki sairaudet sillä omalla ahaa-elämykselläsi. Taidat antaa itse nimeltämainitsemattomia hoitoja, joita salakavalasti mainostat? No samapa se, onneksi muut tuntuvat tietävän mistä todella on kyse.
virheasennoista esim. Migreeni ei liity virheasentoihin muutoin kuin välillisesti (Lue: niskojen jännittyminen saattaa laukaista migreenikohtauksen). Sinun viestejäsi lukiessa herää kysymys: Johtuuko epilepsia mielestäsi niskoista? Entä niskoissakoko syy Autismiin? Hermopinnekö painaa AD/HD:ssa? (Jota muuten olet niin hienosti kommentoinut jo aiemmin)
Voi kiesus sinua. Ja sinähän et edes tunnu tietävän mitä migreeni on, ja kovasti jaat ohjeitasi. Migreeni on ihan eri asia kuin päänsärky!!!
Mullakin oli korkeaa verenpainetta jo 27-vuotiaana. Eikä lääkärit ymmärtäneet miksi. Olin kilpaurheilija, lihaksikas, paljon liikkuva,...
Oli myös verensokerin alhaisuutta, huimausta, stressiä, hengen ahdistusta, väsymyskohtauksia, jne. Ne oli kaikki oireita. Kärsin niistä useita vuosia.
Vaan nyt on jo yli 2 vuotta uusi elämä maistunut. Siitä ei voi antaa kiitosta lääkärielle, koska niillä ei ollut hajuakaan mun oireiden syistä. Kävin pissa- ja kakkatesteissä, toistakymmentä verikoetta, epäiltiin MS:ää, astmaa, oli sydänkokeita, sydämen ultraa, pään magneettikuvausta... lääkärit ihan vain arpoi tutkimuksia! Vaikka syy oireisiin oli ihan selkeä... Ja nyt kun syy on korjattu, niin suurin osa lääkäreistä ei edes usko moiseen ongelmaan.
Kuten tälläkin palstalla on jo tullut selväksi moneen kertaan, ammattini on ihan atk-alalla...
Et näköjään ole edes vilkaissut sivuja, joissa kerrotaan syy ongelmiini sekä useiden kymmenien muiden ihmisten ongelmiin, jotka on ihan fysiatri diagnosoinut!
www.selkasivut.fi
Annat tuomion sen kummemmin edes tutustumatta potilaiden ja fysiatrien lausuntoihin. Kuvittelet olevasi kaikkitietävä... Hauskaahan näitä sun viestejä on lukea, kun ne osoittavat vain kuinka pihalla olet asioista.
Itse en erota migreeniä päänsärystä. Molemmat on mulle useaan kertaan diagnosoitu. Molemmissa kun oli pää kipeä... Migreenissä vain vähän pahemmin ja lisäks tuli oksennus. Ehkä sen takia sainkin migreenidiagnoosin, eli siis oksentamisen ja pahan olon takia. En siis sen aiheuttajan takia vaan vasta oireiden takia...
Ne migreenilääkkeet kyllä auttoi, mutta vain osittain. Ne puudutti pään ja paha olo poistui... Oli kyllä kiva taputella takaraivoa sen jälkeen kun siellä ei tuntenu mitään. Mutta autolla ajaminen oli aika huteraa pillerihumalassa...
"Migreeni ei liity virheasentoihin muutoin kuin välillisesti (Lue: niskojen jännittyminen saattaa laukaista migreenikohtauksen)."
Mutta onhan siihen niskan lihasten jännittymiseenkin oltava jokin syy? Ei ne lihakset itsekseen kiristele. Eikö sama syy voisi aiheuttaa muitakin oireita kuin vain lihasten kiristelyä?
"Johtuuko epilepsia mielestäsi niskoista? "
No comment, mutta haastattelin kyllä yhtä epilepsiapotilasta, joka oli saanut paljon apua oireisiinsa ja oli vakuuttunut että yhteys saattaa olla. Tosin leikkasin videosta sen epilepsian osuuden pois. Hän on tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=JYE3HPza2-w
Ja eikös ne epileptikot ole saaneet paljon apua oireisiinsa niistä vagus-hermon sähköisitä stimulaattoreista (ihon alle asennettu hermosignaalinvahvistin?). Eli miksi sen hermon toiminta on vajavainen? Olisiko kyse hermopinteestä niskassa? No nyt en muista tästä aiheesta oikeastaan mitään, kun en ole sitä juurikaan miettinyt ja luin noita juttuja joskus vuosi sitten, kun tuota ihmistä haastattelin...
Vagus-stimulaattorin tehtävä on vagushermon kautta rauhoittaa liian aktiivista limbistä järjestelmää. Vagushermo on siis vain välittäjä.
Tonttu olet, jos et erota migreeniä muista päänsäryistä. Tai sitten olet valittanut niin paljon, että lääkärit eivät ole saaneet mitään tolkkua sun valituksista.
Varmaan sinulla oli AVH:kin. Joskus se muuttaa persoonallisuuden tosi kummalliseksi.
No eihän nuo neurologitkaan tiedä mikä migreeni on kun arpovat diagnoosia:
http://www.selkasivut.fi/selka/n32/n32.html
Miksi olisin yhtään viisaampi kuin neurologit?
Mitäs muutakaan se voisi olla, koska se on hermo?Eikös muutkin hermot ole yleensä "vain" välittäjiä? Sehän se hermon tehtävä yleensä on: välittää/kuljettaa signaaleja.
Mitä tulee minun pihalla olemiseen, saatan olla pihalla sinun ammatillisesta suuntautumisestasi, mutta oman ammattini perusteella tiedän huomattavasti enemmän esillä olevasta asiasta kuin sinä sivujesi perusteella. Subjektiivinen ei ole objektiivinen, ettäs tiedät. Ja on kiva, jos viestejäni on mukava lukea, samaa kun ei voi sanoa sinun viesteistäsi. Samalla asiallahan tässä ollaan, itselläni on vain vähän laajempi näkemys kuin sinulla. No kaikkea ei voi saada. JA oikein fysiatri diagnosoinut, no mitähän fysiatri tietää neurologiasta?
Ei juuri mitään. Pinneoireet varmasti erottaa, mutta edelleen sanon vain (jos nyt ei edelleenkään mennyt perille), että kaikki tietää nyt selkäsivujen ja sinun viestisi, mutta niillä ei ole juuri mitään tekemistä itse asian kanssa, jota yrität niin kovin kääntää omaan suuntaasi "tietoinesi". Selväksi tuli, anna muillekin mahdollisuus kertoa omista ongelmistaan ilman linkkejäsi.
alemmas kommentiksi, että miksi olet täällä, jos et tiedä mitä migreeni on? Ja mitenhän kuvittelet subjektiivien näkemyksesi perusteella, että neurologita arpoo asioita? Kukaan ei kyllä ole luullutkaan, että sinä mistään mitään tietäisit, mutta kovasti minua ammatillisesti alkaa kiinnostaa, miksi tuot itseäsi niin kovin esiin noitten selkäsivujen kanssa?
Minä ainakin älysin sen, mitä vastaus piti sisällään. Nimittäin sen, että sinä luulet puhuvasi syystä, kun puhut yksittäisestä oireen helpottajasta, vastaaja tietää paremmin. Sinulla menee sekaisin syyt, oireet, hoidot ja diagnoosit. Jospa unohtaisit jo neuvojesi latelun ja keskittyisit olemaan onnellinen siitä, että sinulla ei ole aivoperäistä sairautta.
Sinä kuvittelit, että epilepsiaa hoidettaisiin vagushermon toimintaa korjaamalla:
" Eli miksi sen hermon toiminta on vajavainen? Olisiko kyse hermopinteestä niskassa? No nyt en muista tästä aiheesta oikeastaan mitään, kun en ole sitä juurikaan miettinyt ja luin noita juttuja joskus vuosi sitten, kun tuota ihmistä haastattelin... "
Se mitä korjataan on limbisen järjestelmän väärä toiminta.
"Sinä kuvittelit, että epilepsiaa hoidettaisiin vagushermon toimintaa korjaamalla"
Niinhän nuo väittävät tuollakin:
"Vagus Nerve Stimulation (VNS) is a treatment for epilepsy"
http://www.epilepsy.org.uk/info/vagal.html
Oletko sinä väärässä vai nuo kaikki tuhannet lääkärit?
http://www.google.fi/search?hl=fi&q=epilepsy stimulator vagus&meta=
"Ja mitenhän kuvittelet subjektiivien näkemyksesi perusteella, että neurologita arpoo asioita?"
No jos ne kumoaa toistensa diagnooseja. kuten potilas tuossa kertoi...
Niin tekee fysiatritkin, joten ei siinä mitään ihmeellistä liene. Normaalia diagnosoitia kai tuo arvailu.
Miten vagushermo estää epilepsiakohtauksen synnyn?
Joukon ei tarvitse arpoa kun sillä on vain yksi selitys...
Miksi multa kysyt?
En tiedä estääkö, ja jos estää, niin miten. Lääkärithän tuosta puhuu, en minä. Voin toki arvailla mihin sen toiminta perustuu...
Hermo on puristuksessa niskassa ja siksi signaalit vaimenee. Stimulaattorilla niitä sitten vahvistetaan.
Mitkä signaalit ja minne?
Samaa opetetaan meidän fysioterapeuteillekin nykyään... Jos se on nyt muodissa?
Sitäpaitsi koskaan ei ole vain yksi asia, joka on vikana.
Asia ei mua juurikaan kiinnosta, mutta eikös hermoissa kulje hermosignaaleja jotka siirtää informaatiota elimien ja keskushermoston välillä.
Kirjoitit tuolla alempana, ettei vagushermon stimuloinnin vaikutus kiinnosta. Kuitenkin olet migreenistäkin kirjoittanut täyttä sontaa. Olis ehkä vähän syytä opiskella, ettei puhu vielä lisää läpiä päähänsä.
Itse vedit mukaan nuo epilepsiat ja vagus-hermot.
Ja mistähän asioita kannattaisi opiskella, kun joka paikassa tuntuu olevan väärää tietoa?
Mitähän sontaa sun mielestä olen muka kirjoittanut? Kaiken, minkä kirjoitan, löytyy lääketieteen lähteistä.
... itsekin jo menet sekaisin, taisit joutua aikamoiseen pinteeseen. Minä toin keskusteluun epilepsia ei -Ei hoidettu-. No joka tapauksessa, selväksi kai kaikille tuli, että et tiedä asioista juuri mitään, joten kiusaaminen kai riittää.
Ja mistä tietää, että ette ole yksi ja sama kiusaaja?
No joka tapauksessa minä en asiaa vetänyt mukaan. Sehän se vastaukseni idea olikin. Tosi suuri pinne sinulle tuosta kuitenkin tuli...