Pyyhkikö vihreet " persettä" kanslaispalkalla..

kun pääsivät hallitukseen? Eipä ole ole kuulunut asiasta mitään! Taitas "paskaduuneista" duunarit loppua, jos kansalaispalkka tulisi! Taitas riistoporvareilta, kuten työ vuokraus firmoilta duunarit loppua sen siliän tien!
10714
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

hallitus olisi vielä kerinnyt perustulon kaltaisen paljon selvityksiä vaativan asian panna toimeen. Naurettavaa, että heti vaalien jälkeen, ennenkuin edes hallitusta oli muodostettu, alettiin huutaa, että yksi jos toinenkin asia on unohdettu.

Vihreät eivät yksin voi päättää enempää perustulosta kuin muistakaan asioista. Vihreät ovat luvanneet edistää asian etenemistä. Hallitusneuvotteluissa hallituksen tavoitteisiin saatiin sosiaaliturvan yksinkertaistaminen ja sosiaaliturvan ulkopuolelle nyt jäävien aseman parantaminen sekä pienintä eläkettä saavien eläkkeiden korotus. Kaikki tämä on etenemistä perustulon suuntaan.

Äänestä
  • mitättömien ryhmä ja samalla toiseksi suurin paskanpuhujaryhmä

    Äänestä

  • rouva tuura kirjoitti:

    mitättömien ryhmä ja samalla toiseksi suurin paskanpuhujaryhmä

    tarkoitat?

    Äänestä

  • rouva tuura kirjoitti:

    mitättömien ryhmä ja samalla toiseksi suurin paskanpuhujaryhmä

    Jo nykyisellään Kelan etuudet ovat toimineet kuin kansalaispalkka, esimerkiksi työmarkkinatuki, jonka nostajissa on paljon aivan työkyvyttömiäkin ihmisiä.

    Toisaalta toimeentulotukea hakevat esimerkiksi sellaiset itsenäisiksi pyrkivät nuoret, joiden vanhempien yhteiskunnallinen status saattaa olla hyvinkin korkea.

    Laskennallista toimeentulotukea on yritetty siirtää Kelalle, mutta asia ei ole mennyt eduskunnassa läpi, koska on pelätty, että Kela-etuudet muuttuvat käytännössä kansalaispalkaksi, josta ne eivät ole nytkään kaukana.

    Päättäjät ilmeisesti toivovat, että sosiaalitoimistossa asioiminen muodostaisi edes jonkinlaisen kynnyksen.

    Nytkään ei ihmisen tarvitse tehdä yhtään mitään, jos ei halua: toimeentulotuen minimi turvataan hänelle joka tapauksessa (perusosaa tosin voidaan "räikeissä" tapauksissa alentaa 20% ja jopa 40% ja sen päälle maksetaan kohtuullisina pidettävät asumiskulut, terveydenhoitokulut yms.).

    Tulee vain mieleen, että muuttuuko käytännössä - ainakaan työhaluttomien kohdalla - mikään? Perustulo (kansalaispalkka) on samannäköistä ja yhtä ostovoimaista rahaa kuin nykyiset Kela-etuudet tai toimeentulotuki, vaikka maksu tilille tulee eri kanavia pitkin. Kansalaisten tulotaso tuskin lisääntyy.

    Vaan voipa olla, että väheneekin, kun kunnat eivät palkkaa enää samalla tavalla työntekijöitä päättämään mm. harkinnanvaraisesti myönnetystä toimeentulotuesta.

    Tuudittaudutaan vain siihen, että onhan ihmisillä perustulo kuin eläke ikään, joten toimeentulotukipäätöksillä ei ole enää samanlaista kiirettä: ne voivat siten olla pöydällä kuukausiakin - kuten asiat oikeusistuimissa.

    Silti kannatan perustuloa, alkaahan nykyinen perusturva olla lainsäädännöllisestikin sellainen tilkkutäkki ja viidakko, etteivät sitä hallitse työntekijätkään.

    Äänestä

eli hyväpalkkaista,vakiotyössä ,matkustelevia,härveleitä omistavia ainakin täällä pohjois-karjalassa. Ne ne vasta vihreitä ovat olevinaan. Terve järki sanoisi kyllä toisin,mut kun niillon se sanananvapaus puhua omaksi edukseen. Ajatelkaa ihmise itse,älkää uskoko,politikko vallanhimossaan valehtelee AINA.

Äänestä
  • käsityksesi sopii vihreisiin, kun täällä yksi jos toinenkin kirjoittelee vihreiden olevan luusereita, sosiaaliavun varassa eläjiä?

    Mikset itse ryhdy poliitikoksi, niin voisit oikein kunnolla ajaa vähäosaisten etua, kun tunnut niin hyvin tietävän, miten se pitäisi tehdä?

    Äänestä

  • Asiasta puhuja kirjoitti:

    käsityksesi sopii vihreisiin, kun täällä yksi jos toinenkin kirjoittelee vihreiden olevan luusereita, sosiaaliavun varassa eläjiä?

    Mikset itse ryhdy poliitikoksi, niin voisit oikein kunnolla ajaa vähäosaisten etua, kun tunnut niin hyvin tietävän, miten se pitäisi tehdä?

    mokomakin perseennuolija.

    Äänestä

  • mäkeen kirjoitti:

    mokomakin perseennuolija.

    asiaperustein kumota vastapuolen perusteita, pitää ryhtyä käyttämään asiatonta kieltä ja kirouksia. Säälittävää luuseriutta!!

    Äänestä

  • Asiasta puhuja kirjoitti:

    käsityksesi sopii vihreisiin, kun täällä yksi jos toinenkin kirjoittelee vihreiden olevan luusereita, sosiaaliavun varassa eläjiä?

    Mikset itse ryhdy poliitikoksi, niin voisit oikein kunnolla ajaa vähäosaisten etua, kun tunnut niin hyvin tietävän, miten se pitäisi tehdä?

    "Mikset itse ryhdy poliitikoksi, niin voisit oikein kunnolla ajaa vähäosaisten etua, kun tunnut niin hyvin tietävän, miten se pitäisi tehdä?"

    Lapsellista argumentointia. Käytä hiukkasen enemmän aikaa miettiessäi mitä kirjoitat. Äänestä Perussuomalaisia, jos haluat Suomen vihdoin muuttuvan hyvinvointivaltioksi.

    Vihreitä pitää arvostella kovalla kädellä. Ko. puolue ei ymmärrä monikulttuurisuuden ja hallitsemattoman maahanmuuton uhkaa. He myös sokeasti uskovat Euroopan Unioniin, katsokaa Yhdysvaltoihin ja miettikää sitten mitä vahva keskusvalta saa aikaan. Olisko Suomella ja suomalaisilla muka minkäänlaista vaikutusta EU:n asioihin, en usko. Parasta on pitää oma itsenäisyys, oma valuutta ja jättäytyä suosiolla ETA:aan.

    Ilmaston muutokseen tulee puuttua, mutta siihen tulee puuttua realistisesti.
    Tällä hetkellä vesi-, tuuli- ja aurinkovoimalla ei kateta Suomen tarpeita. Uusiutuvat enregianlähteet ovat pakollisia, mutta pitää myös ottaa huomioon Suomen tarpeet. Energiaa ei saa tulla tulevaisuudessa ostamaan Venäjältä.

    Muistakaa kaikki, että Vihreät eivät ole enää ainoa ns. ympäristöpuolue. Myös Perussuomalaisilla on ympäristöön ja ilmastoon kova, positiivinen linja ja heidän muukin politiikkansa on parempi suhteessa Vihreiden epärealistiseen linjaan tai mihinkään muuhunkaan puolueeseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kylmasen.Usko kirjoitti:

kun pääsivät hallitukseen? Eipä ole ole kuulunut asiasta mitään! Taitas "paskaduuneista" duunarit loppua, jos kansalaispalkka tulisi! Taitas riistoporvareilta, kuten työ vuokraus firmoilta duunarit loppua sen siliän tien!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu