Masennusko?

Täällä on yks likka,joka kärsii masennuksesta. Mä olen 18 ja opiskelen lukiossa. Mä käyn samalla lähihoitajan koulutuksessa. Mulla pitäis olla kaikki kunnossa. Mutta ei, mä olen viime vuonna syksystä lähtien ollut tällainen laiska, hajaamielinen, unohtelen asioita, ja masentunut, en jaksa enää elää. Ulospäin se ei näy, mutta mä kärsin jokaikinen päivä, kaiken lisäksi mulla on unihäiriö. Vanhempani eivät tiedä sitä. mä olen salanut heiltä. en halua, että äiti huolestu asiasta. Isäni ei edes välitä olenko olemassa. Me asumme samassa talossa, mutta tekee mieli muuttaa pois. Ongelmana on vaan rahaa. Koulu kärsii unihäiriön takia. Mä haluan apua, mutta en uskaltaa kuitenkaan pyytää sitä. Mä tavallaan tiedän, mikä mua masentaa: yksinäisyys, lihavuus, mun isä, harrastus... eli toisin sanoen koko elämä. Mä tiiä etten olen lihava, mutta mä lihon koko ajan. Se johtuu siitä, että joka kertaa, kun mua masentaa, mä syön. se tuntuu hyvältä alussa, mutta jälkeenpäin mulle tulee paha mieli. Kun huomasin, että lihosin 6-7 kiloa, aloin viime aikoina oksentaa ruokaa ulos. Onneksi oksennan vaan viikossa pari kertaa. Nyt se ei tunnu pahalta, mutta mua pelottaa, etten myöhemmin pysty hallitsemaan itseäni. Ihan varmasti mulle tulee bulimia. Mä tiiän, ettei kuka pysty auttaa mua näissä asioissa, mutta tuntuu hyvältä purkaa ne ulos.
6542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

juoksuharrastusta, se varmasti auttaa

Juokse joka päivä väh 5km

Muutaman kuukauden kuluttua olet kuin toinen ihninen

Äänestä
  • Omia tunteitaan on aivan turha paeta urheilemalla, ei niitä pääse pakoon.
    Ja mitä sitten kun elimistö on tottunut tuohon 5km päivävauhtiin ja vaatii yhä pidempiä ja pidempiä matkoja saman mielihyvän tuottamiseen?
    Juoksemisesta muodostuu elämä. Pakkomielle.

    Äänestä

Kuulostaisi että sinulla on jo bulimia. Lohdutat itseäsi ruualla, niinkuin minä tein ennen. Olen käynyt itse läpi saman, ja sinun kannttaa tarttua ongelmaan pian! Itse odotin liian kauan ennen kuin hain apua, ja paranemiseen menikin sitten kymmenen vuotta. Bulimiani oli onneksi kuitenkin välillä poissa, eli onneksi sisukaluni ovat kuitenkin vielä ehjiä!

Bulimiaan liittyy vakava riski ettei sydämesi jaksa. Elektrolyyttitasapainosi kaatuu, ja sydän reagoi. Kun lisää vielä muut haitat, hampaiden kuluminen, poskien turvotus ja ainainen kierre, niin syitä lopettamiseen todella on. Yritä kohdata paha olosi silmästä silmään, älä oksenna sitä pois!

Äänestä
  • Varaa aika terveyskeskuksestasi. Siellä on mielenterveysosasto tai jotain vastaavaa, kuitenkin psykologi ja psykiatri löytyvät. Vaihteeseen sanot vain haluavasi mielenterveyspuolen ajanvaraukseen.
    Nimeäsi ei vaihteesaan tarvitse sanoa.
    Kun pääset ajanvaraukseen niin selvitä hiukan pääkohtia ja kerro tarvitsevasi apua, sillä sitä sinä tarvitset eikä ole häpeä sitä hakea.
    Olet täysi-ikäinen ja asiasi on henkilökohtainen eivätkä vanhempasi saa tietoja edes kysyessään, eivätkä muutkaan.
    Älä itse päätä oletko avun tarpeessa sittenkään tai osaako kukaan auttaa. Anna ammatti-ihmisen ratkaista se.
    Jos lähihoitajaksi aiot niin avun hakeminen ei sitä estä mutta kuntoon sinun on itsesi saatava.
    Jossain vaiheessa sinusta voi alkaa tuntua että se on turhaa juosta kerta toisensa jälkeen puhumassa, mutta jatka silti, se kannattaa varmasti.
    Liikunta on hyvä ajatusten tuulettaja, mutta varsinainen hoitohan se ei ole vaikkakin hyvä tausta-apu.
    Onnea parantumisellesi ja hyvää jatkoa.

    Äänestä

Hei Leeloo!
Luin viestisi ja mulle tuli sellainen olo, että olisin kokenut tuon saman itse. Olen tällä hetkellä aivan eri elämäntilanteessa: 25vuotias opiskelija ja kahden lapsen äiti. Olen kokenut samantyyppisen elämänvaiheen, jota juuri sinä elät. Kärsin itsetunto-ongelmien kanssa: laihduttamista, josta seurasi anorexia ja sittemmin bulimia. Elin monta vuotta hyvin masentavaa aikaa ja "yritin" juosta itseäni karkuun lukuisilla paikanvaihdoksilla esim.muuttoa kaupungista toiseen.
Tällä hetkellä olen suht tasapainossa itseni kanssa, vaikkakin elämä on ollut kovaa esim.opiskelujen ja kahden pienen lapsen yhteensovittaminen.

Kaikkihan lähtee itsensä hyväksymisestä. Et ole tyytyväinen elämääsi etkä itseesi. Kun syö suruun, niin aluksi on hyvä olo mutta sitten tulee vielä pahempi morkkis. Yritä keksiä jotain harrastuksia, tehdä suunnitelmia elämälle ja pitää yhteyksiä ystäviin. Tämä on tietysti ´´vain sanahölinää, mutta nämä asiat vievät eteenpäin ja antavat sisältöä.

Äänestä

Kyllä sua joku pystyy auttamaan. Oletko varma, ettei sulla jo ole bulimiaa? Ei se, miten usein oksentelet, ole mikään mittari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Leeloo kirjoitti:

Täällä on yks likka,joka kärsii masennuksesta. Mä olen 18 ja opiskelen lukiossa. Mä käyn samalla lähihoitajan koulutuksessa. Mulla pitäis olla kaikki kunnossa. Mutta ei, mä olen viime vuonna syksystä lähtien ollut tällainen laiska, hajaamielinen, unohtelen asioita, ja masentunut, en jaksa enää elää. Ulospäin se ei näy, mutta mä kärsin jokaikinen päivä, kaiken lisäksi mulla on unihäiriö. Vanhempani eivät tiedä sitä. mä olen salanut heiltä. en halua, että äiti huolestu asiasta. Isäni ei edes välitä olenko olemassa. Me asumme samassa talossa, mutta tekee mieli muuttaa pois. Ongelmana on vaan rahaa. Koulu kärsii unihäiriön takia. Mä haluan apua, mutta en uskaltaa kuitenkaan pyytää sitä. Mä tavallaan tiedän, mikä mua masentaa: yksinäisyys, lihavuus, mun isä, harrastus... eli toisin sanoen koko elämä. Mä tiiä etten olen lihava, mutta mä lihon koko ajan. Se johtuu siitä, että joka kertaa, kun mua masentaa, mä syön. se tuntuu hyvältä alussa, mutta jälkeenpäin mulle tulee paha mieli. Kun huomasin, että lihosin 6-7 kiloa, aloin viime aikoina oksentaa ruokaa ulos. Onneksi oksennan vaan viikossa pari kertaa. Nyt se ei tunnu pahalta, mutta mua pelottaa, etten myöhemmin pysty hallitsemaan itseäni. Ihan varmasti mulle tulee bulimia. Mä tiiän, ettei kuka pysty auttaa mua näissä asioissa, mutta tuntuu hyvältä purkaa ne ulos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu