Aamulla herään,
katson ulos ikkunasta kun on vielä pimeää.
En tahdo nousta, tahdon vain käpertyä pimeyteen, sinne, missä ei kukaan voi mua satuttaa, paitsi mä itse.
Päivällä kävelen koulussa,
naamio kasvoillani,
hymyilen ja nauran ja sekoilen,
mutta sydän itkee ja vihaan jokaista elämäni sekunttia.
Illalla makaan sängyllä, tuijotan tyhjyyteen, mikään ei tunnu miltään,
kaikki on paskaa, mikään ei huvita.
Yöllä yritän nukkua, se ei vaan onnistu, uni ei tuu, kyyneleet valuu kuumina alas poskiani.
Haluan kuolla.
Mikä mua vaivaa?
Auttakaa..
katson ulos ikkunasta kun on vielä pimeää.
En tahdo nousta, tahdon vain käpertyä pimeyteen, sinne, missä ei kukaan voi mua satuttaa, paitsi mä itse.
Päivällä kävelen koulussa,
naamio kasvoillani,
hymyilen ja nauran ja sekoilen,
mutta sydän itkee ja vihaan jokaista elämäni sekunttia.
Illalla makaan sängyllä, tuijotan tyhjyyteen, mikään ei tunnu miltään,
kaikki on paskaa, mikään ei huvita.
Yöllä yritän nukkua, se ei vaan onnistu, uni ei tuu, kyyneleet valuu kuumina alas poskiani.
Haluan kuolla.
Mikä mua vaivaa?
Auttakaa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
tahdon vastauksen tuohon.. olen itse ihan samanlainen.. missään ei ole mitään järkeä..joskus tai yleensä olisi paljon parempi jos vain kuolisi, mut ku ihminen ei halua olla niin säälittävä ja tehdä itsaria..niin mitä sitä sitten tekisi..
...elämästänne. Kenenkään ei tarvitse päivästä päivään tuollaista oloa kestää. On selvää, että kärsit jonkinasteisesta masennuksesta. Kaikillahan on joskus huonoja päiviä, ettei mikään innosta (niin myös minulla), mutta jos tuo toistuu päivästä päivään, niin vaatikaa itse lääkäriltä jotakin hoitoa. Ei kukaan tyrkytä mitään lääkkeitä, mutta ei se tekisi pahaakaan, jos kokeilisi, kuinka ne vaikuttaisivat mielialaasi. Ei kannata joka päivää haaskata pahaan oloon. Jos lääkäri suosittelee juttelua psykologin kanssa, niinn mene - ei se ole häpeä. Päinvastoin - rohkeasti hae apua, näytä että täältä löytyy sen verran paukkuja, että haluan elää! Lycka till.
mulla on ihan sama juttu. tosin mä käyn koulussa vain kerran viikossa jos sillonkaan. ei niinkun vois enempää kiinnostaa.. kaikki on ihan perseestä!!!
mä käyn melkein kaikissa mahdollisissa hoidoissa mutta ei ne mitään auta! yhtä bullshittiä.
enemmän mua auttaa jos mä meen sikailee kaupungille, sillon saa ainakin hyvä olon.
kärsiä murrosiän loppuvaiheen kriisistä, kun ei ole enää murkkukaan ja pitäis alkaa löytää tai etsimään paikkaa omassa elämässään. Se on sellainen vaihe (n.16-23v) jolloin helposti iskee tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunne, masennus, bulimia tai muut oireet. Kriisi johtuu siitä että teidän on tässä vaiheessa muodostettava elämänkatsomuksenne, tutustuttava itseenne syvemmin kohta aikuistuvina ihmisinä, persoonanne alkaa kehittyä. Kriisi ja masennus on aina kasvun paikka ja jos se tuntuu liian vaikeelta on hyvä otta edes jotain askeleita, mennä puhumaan esim.
Itselläni oli vaikeat nuoruusiän kriisit, viiltelin itseäni, olin ahdistunut, masentunut ja kärsin bulimiasta. Läkkeet ja terapia eivät tuntuneet auttavan, sitkeesti vaan jatkoin terapiaa. Jotain se kai antoi koska vihdoin minullekin aurinko paistoi. Vuosien masennuksen jälkeen!
Olo helpottui sitten pikkuhiljaa. Muitakin vaikeuksia elämässä on ollut myöhemmin mutta juuri noista ensimmäisistä pitkistä masennuksista opin sen että masennuskin loppuu joskus ja minä haluan nähdä mitä sen jälkeen on.