Mitä tehdä? Huomasin olevani raskaana noin viikko sitten ja kun kerroin miehelle hän ilmoitti että ei halua lasta. Se ei hänen elämäänsä nyt sovi, ei mitenkään. Olemme olleet yhdessä kohta kolme vuotta, ja mies on siitä ajasta suurimman osan rempannut taloa jonne meidän piti yhdessä muuttaa, joskus siis myös minun. No nyt olen sitten pakannut viimeiset miehen tavarat omasta kotoani jossa hän myös asui remontti ajan. Tällä hetekellä mies sanoo olevansa masentunut ja jos pidän lapsen pitää hänen muuttaa kuulemma pois paikkakunnalta tai hypätä jokeen!! Ja juuri kuin meillä alkoi mennä edes vähän paremmin..
Hän painostaa minua aborttiin ja kuulemma kaikki on hyvin kuhan teen sen. Eli jättää jos pidän lapsen, jos teen abortin niin tukee!? Ja kaikki on hyvin sen jälkeen taas, ja voidaan jatkaa mihin on jääty. Itse en ole samaa mieltä, tämä tilanne on muuttanut kaiken...Kummalista tuo miehen logiikka. Hänen mielestään meidän pitäisi olla nyt kaksin, koska hän haluaisi rahoittua. Minä riitän hänelle. Ja myös korvata rakennus remontin tuoman stressi ajan. Lasten aika olisi sitten joskus..jos olisi. Mainittakoon että mies on minua yli kymmenen vuotta vanhempi, itse olen 23v. Ja hän on kaikesta sanoista huolimatta miettinyt että myös hänelle tämä voi olla viimeinen tilaisuus saada oma lapsi.
Tilanne on hyvin turhauttava, koska olen tehnyt tämän suhteen eteen aivan kaikkeni, ja ystäväni mielestä emme ilman minun jaksamistani olisi yhdessä.Koska suhteen aikana on ollut paljon ylä ja ala mäkiä, eivätkä ne ole olleet pieniä. Kaikesta jylläävästä tunteesta huolimatta olo on toisaalta kuin viilipytty, tai sitten se johtuu siitä että tämän asian ulkopuoliset jutut ei paljon hetkauta. Tai sitten se on joku heräävä vaisto..Olen minä huutanutkin miehelle niin että hän varmasti muistaa sen!
Tiedän että olen aina halunnut perheen, ja luulin että nyt olisi kaikki hyvin, olisi "pieni tupa ja perunamaa". Nyt mietinkin että pitäisikö minun toteuttaa omat haaveeni eikä mennä miehen ajatuksen mukaan ja toivoa että hän joskus tosiaan haluaa perheen?..Suuria huolia on talous, aloitin vasta opiskelemaan lisää ja ei ole tulon lähdettä ja eikä myöskään sitä toista tukemassa vieressä. Ja vauva aika ei varmasti ole mikään "helppo pikku juttu", eikä myös vastuu lapsesta tulevaisuudessa. Kun ajattelee että yksin on selvittävä. Olen varmasti jonkun mielestä myös hölmö, kun mietin että miten miehen käy jos pidän lapsen? Että jos hän tekee itselleen jotain mitä uhkaa?..
Mitä siis teen? Onko kukaan ollut samassa tilanteessa?

Vastaukset 15
Vanhimmat
Eipä valitettavasti näytä olevan hyvissä kantimissa tuo teidän suhde. Jos päätät pitää lapsen, todennäköisesti ero tulee/äijä tappaa ittensä, sinuna kylläkin heittäisin sen miehen joka tapauksessa pellolle. Jos teet abortin, ero tulee todennäköisesti siltikin, jos sinulla vähän järkeä on päässä. Ei tuollaisesta mitään tule jos toinen uhkaa hypätä jokeen. Sairasta käytöstä ja painostamista mieheltäsi ja se ei tähän tule loppumaan, tällaiset tyypit on fiksuja ja ne tietää mistä narusta vetää. Olet vielä nuori, mieti nyt tarkkaan mitä tulevaisuudelta odotat ja kenen kanssa.
TAJUTA jos toinen ei halua lasta!!!!!!!!!!!!! Millä oikeudella teet lapsen toisen mielipiteestä huolimatta? Lapset tehdään YHTEISELLÄ PÄÄTÖKSELLÄ! Silloin lapsikin voi hyvin! Jätä mies ja perusta perhe jonkun sellaisen kanssa joka sitä haluaa tai pidä lapsi ja ole yksin! Jos mies on niin urpo että tekee jotain sen takia et pidät sen ni se ei oo sitte sun vika vaan äijä on pöpi.. Eli siitä ei kannata murehtia!
vielä muuttaa mielensä, kunhan tointuu yllätyksestä. Pidä lapsi ja heitä ukko ulos. Sano, että ei ole takaisin tulemista ennen kuin hän hyväksyy teidät molemmat.
Ihmettelen, että noita raukkoja jätkiä on nykyään niin paljon. Ennen mies menetti kunniansa, jos ei tuollaisessa tapauksessa mennyt naimisiin morsiamensa kanssa ja ruvennut kunnon perheenisäksi.
Käsitin, että kun puhut "miehestä", niin puhut avokumppanista /sulhasesta, etkä aviomiehestä. Käsitinhän oikein?
kun lapsi tehdään. Moni vaan jostain syystä luulee tai toivoo niin. Aivan niinkuin monet rakentaa taloa monta vuotta kuin Iisakin kirkkoa ja kun se on vihdoin valmis niin ero tulee ja talo myyntiin. Tulevaa lastakin ajatellen ollaan tosi vaarallisilla poluilla jos kumppani uhkaa heittää itsensä jokeen. Niinkuin ap kirjoitti, hän on kuin viilipytty, näin siinä käy kun pitkät ajat saa sitä paskaa niskaan, kaikkeen tavallaan tottuu. Mutta ei se sen merkki ole että asiat alkaisi lutviintumaan, päinvastoin se on sen merkki että on antanut periksi.
Siis kyseessä on avomies.. Ja nää 70-luvun alun miehet on aika, no selkärangattomia...siis osa, en halua yleistää tietenkään.
Miksi olet sitten nyt raskaana jos mies on selkärangaton eikä halua lasta? Teitkö sen tarkoituksella? Jos näin on, saat syyttää vain itseäsi.
Niin kyllä mulla vielä oma tahto on olemassa. Liian hövelistä sydämmestä tosin on syytetty...
Kyllä siinä teko vaiheessa yleensä ihan kaksi tarvitaan. Ja mies oli kyllä tietoinen mitä ehkäisyä käytetään ja näin pois päin..On se hienoa että täälläkin saa tuota asennetta kulla. Että naisen vikahan se on kun raskaaksi tulee.
Niin mikä oli ehkäisy, keskeytetty yhdyntäkö? Ei varmaan kukaan halua väittääkään ettei raskaaksi tulemiseen tarvita kahta mutta itsehän näet, sinähän se täällä olet nyt itkemässä ja mietit mitä tehdä. Kyllä naisen pitää se viimekätinen vastuu kantaa, valitettavasti. Sinähän sen vauvan kannat, synnytät tai sen abortin teet. Eli ei kannata ottaa hernettä nenään, itsehän olet kumppanisi valinnut.
ei ollut mikään idioottimainen keskeytetty yhdyntä, ei kukaan pöllö sitä voi edes ehkäisyksi kutsua. Tuntuu että tässä on joku toinen vetämässä nyt hernettä nenään. Sun kommentit täytyy jättää näköjään ihan omaan arvoonsa.
Täällä on ollu viime aikoina monta samantyyppistä tilannetta.
Linkityksiä niihin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025937022
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025938017
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025941587
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025952480
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000025960499
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026038720
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=1500000000000024&posting=22000000026058257
Mun mielipiteeni lyhyesti ja ytimekkäästi; jos et ITSE varmasti halua aborttia niin ET sitä myöskään tee.
Jätä miehen kommentit omaan arvoonsa. Omaa lasta ei kannata kenenkään toisen mieliksi tappaa. Mieti myös tarkkaan onko suhteella ylipäätään tulevaisuutta jos mies on noin ailahteleva ja yrittää sinua pakottaa tekemään jotain näinkin vakavaa tahtonsa mukaan törkeästi kiristämällä.
(Nimim. kokemusta on.)
Jos sinusta tuntuu, että haluat pitää lapsen niin älä tee aborttia. Minusta aborttiin pitäisi päätyä vain, jos on aivan varma abortista. Minulle on tehty abortti alle parikymppisenä ja en ole katunut sitä hetkeäkään, koska tiesin sen silloin olevan oikea vaihtoehto.
Tuo miehesi harrastama uhkailu on todella epäoikeudenmukaista ja sairasta. Olen itse joutunut samanlaisen uhkailun kohteeksi (tosin eri aiheesta), ja se mies piti minua sen avulla otteessaan yli vuoden verran. Siihen leikkiin älä lähde. Siinä ei voita kukaan. Voisin kuvitella, että tuolla uhkailulla mies tietoisesti (tai jopa tiedostamattaan) käyttää hyväkseen sinun tunteitasi häntä kohtaan.
Olin samanikäinen kuin sinä nyt kun aloin odottaa esikoistani. Jos päätät lapsen pitää, selviät aivan varmasti. Se raskain vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt, että kyllä sen yksinkin kestää.
Mieti hyvin tarkkaan mitä itse haluat. Minä tein abortin 41 vuotiaana. Siitä on nyt 6 vuotta enkä
vieläkään ole selvinnyt sen yli. Sairastuin sen takia vakavaan masennukseen.Mutta toki se ei tarkoita ettet sinä selviäisi sen yli.
Tuollaisen miehen matkaan en haluaisi sinua laittaa.
Siinä rikot itsesi ennen pitkää. Onko sinulla jotain
läheistä joka voisi silloin tällöin hoitaa vauvaa ja
jakaa vastuuta kanssasi.?
kyllä minä olen ajatellut että selviänkö ja miten selviän abortista. Että kuinka vahva sitä sitten oikeastaan on, vaikka olen isojen päätösten edessä ollut ennenkin, mutta tämä on suurin.. Ja olen nyt myös kertonut ystävälleni joka vakuttaa että "kyllä me akat aina selvitään" kumman sitten ikinä päätätkin..
Mä tein 20v ikäsenä abortin, kun mies painosti. Mies uhkasi, että jättää, ei ole lapsen isä ym.. Olin sillon yhden lapsen yh ja en olis jaksanut 2 pienen kanssa yksin, kun ei ole perhe ym tukena. Mä kaduin ratkasuani ja kadun edelleen. Välillä tulee mietittyä olisko vauva ollut poika vai tyttö ja minkä näköinen ym. Ei kyllä nykyään enään, niin usein. No erohan siitä suhteesta tuli muutaman vuoden päästä, kun heräsin siihen todellisuuteen mikä paska se mies oli. Nyt olen 3 lapsen äiti ja naimisissa ihanan miehen kanssa.