Kaksosmieheen. Tapasin noin kolme viikkoa sitten kaksosmiehen ja olen todella ihastunut, meillä hirveästi juteltavaa ja kaikki tuntuu sujuvan hyvin. Myös sängyssä on mahtavaa kaksosen kanssa, ei ole kiire. Monesti kyllä sattuu että hän ei vastaa esim. tekstiviesteihin eikä ota yhteyttä. Itse olisin yhteydessä joka päivä. Kyllästyttääköhän häntä mun jokapäiväinen yhteydenpito vaan tykkäisikö itse ottaa yhteyttä, kertokaapa kaksoset.
Jousimies
8
1579
Vastaukset
- kaksosta
Älä milloinkaan pakota tai edes ohjaile kaksosta
johonkin vakiosapluunaan. Se on entinen suhde.
Kaksonen vaatii ja tarvitsee koko ajan omaa aikaa ja etäisyyttä sinuun. Hän ottaa yhteyttä,
kun on mielestään tarpeeksi taas ollut omin nokkinensa parhaasaa mahdollisessa seurassa, eli
yksinään. - 25.5
Tässä olis nyt pakisemassa vähän jo varttuneempi kaksosmies. Niin, olenpa miettinyt, että jos kohtalo olis tuonut nuorempana tielleni naisen jousimiehen merkeissä, se suhde olisi varmaan ollut aika menevä kaikin puolin. Onhan nämä vastamerkkejä, ja aika tavalla samanlaisiakin, tosin jousimies enempi suorasukaisempi ja suorapuheisempikin. Eli ei aina ajattele mitä sanoo, vaan sanoo mitä ajattelee, ja sitten vasta ajattelee. Mutta tämähän on jousimiehen
ihastuttava piirre, kun sen ymmärtää. Ajattelisin, että varmin tapa miten pitkäaikainen kaksos-jousimies suhde elää, ja voi hyvin on se, että kummatkin pitävät "huushollinsa" olemassa niin kauan kuin se tuntuu parhaalta, hyvältä ja oikealta, ennenkuin aletaan rakentamaan pilvilinnoja. Nimittäin kaksosena tiedän, että molemmat ovat hyvinkin nopeita toimissaan elämän suhteen. Muuuutta, keskustelua merkkien välillä luulisi riittävän. Ja niin... Jos tuosta, ja toivottavasti jotakin pitempiaikaista kehittyy, opetelkaa ajoissa riitelemään oikein. Kaksosella on sen taidon oppiminen hieman myöhäsyntyistä. Kokemusta on. Vaan lepposia(kin) aikoja teille!- kiitän teitä
Hei. Kiitti noista tiedoista kun taitaa olla eka kaksonen mun kaveripiirissä. Ja kuulostaa loistavalta, tuokin että haluaa olla välillä yksin.Olen myös jo iäkkäämpi ja tämä mies lähes 10 vuotta nuorempi(epäilyttävää). Arvelin itsekin että pitäs antaa kaksosen itse ottaa yhteyttä vaan joskus olen malttamaton. Yritänpä tästä lähtien odotella.
Huushollit on varmastikin parasta pitää erillään, olen asunut yksin jo jonkin aikaa ja tämä sopii minulle.Kerro vielä mitä se on se "oikein" riitely kun en varmaan minäkään sitä hallitse. Mutta Rakastunut olen edelleen, hän saa minut aina syttymään,tunnen olevani hauska ja ihana ihminen, kauanko lie kestää. odotan jo huomista iltaa, silloin tavataan. - 61VM
kiitän teitä kirjoitti:
Hei. Kiitti noista tiedoista kun taitaa olla eka kaksonen mun kaveripiirissä. Ja kuulostaa loistavalta, tuokin että haluaa olla välillä yksin.Olen myös jo iäkkäämpi ja tämä mies lähes 10 vuotta nuorempi(epäilyttävää). Arvelin itsekin että pitäs antaa kaksosen itse ottaa yhteyttä vaan joskus olen malttamaton. Yritänpä tästä lähtien odotella.
Huushollit on varmastikin parasta pitää erillään, olen asunut yksin jo jonkin aikaa ja tämä sopii minulle.Kerro vielä mitä se on se "oikein" riitely kun en varmaan minäkään sitä hallitse. Mutta Rakastunut olen edelleen, hän saa minut aina syttymään,tunnen olevani hauska ja ihana ihminen, kauanko lie kestää. odotan jo huomista iltaa, silloin tavataan.No joo, ei kai sitä taida kukaan osata aivan tieteellisesti riidelläkkään. Mutta minulla kaksosena on sellainen tuntuma ettei kyseinen merkki ole kovin riidanhaluinen, ainakaan parisuhteessa. Ja sitten kun aihetta tulee, käy usein äkkimöksähdykset ja lähtemiset omille kujille. Varsinkin nuorempana. Siis lautaset eivät välttämättä lentele. Vaan kaksonen katuu jo mennessään näitä äkkilähtöjä. Ehkäpä meikäkaksonen on vanhemmuuttaan oppinut pysymään paikoillaan ja rutista se riitely sanallisella tasolla selväksi.
Jos kaksonen todella välittää toisesta, hänelle tulee hyvin nopeasti paha mieli koko riitelystä. No, vaikka aihetta riitaan olisikin. Ja minä en ainakaan osaa olla pitkävihainen, nutta kyllähän tietysti asioita jää mieleen, jos kumppani osoittaa liikaa viehtymystä muihin systeemeihin, juunou... Kaksonen ehkä riehuu omassa päässään enempi kuin konkreettisesti. Monet riidat olen käsitellyt omassa nupissani, hirmuisine hirviöineen (hehpä heh). Pitäis osata aikonaan sanoa asioista jotka mieltä riivaavat. Kun niitä jauhaa tarpeeksi, on kärpäsestä tuleva vaikka mitä.
Mutta näistäpä riittäis..
Kaksonen VM61 - vieläkin
61VM kirjoitti:
No joo, ei kai sitä taida kukaan osata aivan tieteellisesti riidelläkkään. Mutta minulla kaksosena on sellainen tuntuma ettei kyseinen merkki ole kovin riidanhaluinen, ainakaan parisuhteessa. Ja sitten kun aihetta tulee, käy usein äkkimöksähdykset ja lähtemiset omille kujille. Varsinkin nuorempana. Siis lautaset eivät välttämättä lentele. Vaan kaksonen katuu jo mennessään näitä äkkilähtöjä. Ehkäpä meikäkaksonen on vanhemmuuttaan oppinut pysymään paikoillaan ja rutista se riitely sanallisella tasolla selväksi.
Jos kaksonen todella välittää toisesta, hänelle tulee hyvin nopeasti paha mieli koko riitelystä. No, vaikka aihetta riitaan olisikin. Ja minä en ainakaan osaa olla pitkävihainen, nutta kyllähän tietysti asioita jää mieleen, jos kumppani osoittaa liikaa viehtymystä muihin systeemeihin, juunou... Kaksonen ehkä riehuu omassa päässään enempi kuin konkreettisesti. Monet riidat olen käsitellyt omassa nupissani, hirmuisine hirviöineen (hehpä heh). Pitäis osata aikonaan sanoa asioista jotka mieltä riivaavat. Kun niitä jauhaa tarpeeksi, on kärpäsestä tuleva vaikka mitä.
Mutta näistäpä riittäis..
Kaksonen VM61Heips. Tää mun kaveri tuntuu kyllä osaavan avata suunsa sillä siunaamalla kun asiaa tulee. Ainakin näin yleisistä asioista. Tunteista Ei puhu. Eihän tässä ole kauaa edes mennyt, mutta sanoo aina että katsotaan päivä kerrallaan ja siihen on tyytyminen.
Ja se riitely asia. Kun en oikein osaa, pistän vaan nuppiin ja sitten joskus räjähtää, sanallisella tasolla.Esim. asuin 8 vuotta vesimiehen kanssa. Hän hiukan alkoholisoitui ja sanoin noin parin kuukauden välein etten tuosta hommasta tykkää. Ei muutosta. Yhtenä päivänä pinna tuli täyteen,sanoin viileästi, lähde kävelemään ja lähti ilman suurempia mutinoita. Siinä on minun haaste myös että kun keskustelis kunnolla heti kun joku asia alkaa vaivaamaan eikä vaan päässänsä pyörittele juttuja. Minusta kaksonen kyllä tuntuu olevan oikea sanan taitaja ja nopeaälyinen myös. Nopeasti töihin nyt että pääsee pois ja kaksosen luo. - Naisjouskari
Hyvä, jo varttuneempi kaksosmies. Kirjoitit, jos elämä olisi nuorempana heittänyt tiellesi jousimies-naisen olisi elämä ollut menevää... Ja sen voin kyllä allekirjottaa, itse olen jousimies ja mies on kaksonen. Lujaa on meillä mennyt ja luultavasti tulee vielä menemäänkin. Tosin joskus suhde kyllästyttää, kun meillä hän on se joka puhuu ja puhuu ja itse en niin välittäisi kaikkea puhki analysoida. Mutta johan tässä on kohta kymmenen vuotta sinnitelty ja toisiimme totuttu.Tosin on meillä vielä molemmilla omat asunnot, että yhteen ei olla vielä uskallettu muuttaa. :)Silti suosittelen kaikille jouskari-naisille ainakin kokeilemaan kaksosmiestä jos tilaisuus tulee. On meinaan räväkkä suhde! ;>
- 10 vuotta
Naisjouskari kirjoitti:

Ja oli ihanaa aikaa niin kauan kuin kesti. Tuo ylenmääräinen analysointi kaikesta oli joskus ihan liikaa, mutta myöskin mielenkiintoista ja väittelyt sen mukaisia! :) Jouskarin mustasukkaisuus sitten lopulta oli mulle liikaa.. :( että se on kyllä yksi miinuspuoli.
Mun paras naisystävä on jouskari ja kyllä hyvin samanlaisia piirteitä löytyy hänestäkin. Ehkä siksi ollaankin ystäviä kun jollain lailla täydennetään toisiamme sekä älyllisesti että käytännön jutuissa ja kumpikin saa olla oma itsensä ja mikä tärkeintä luottamus pelaa. Juoskari saattaa monen mielestä olla "määräilijä ja itsekeskeinen", pinnan alla on kuitenkin hyvin huolehtiva ja herkkä ihminen. Sitä ei moni ymmärrä, mutta kaksosen intuitiiviset tuntosarvet aistii tämän ja siksi homma pelaa. Kaksonen taas omalta osaltaan saa Jouskariin liikettä ja positiivisuutta sekä iloisuutta kaiken analysoinnin keskelle ja Jouskari puolestaan osaa ohjata "päättämätöntä" kaksosta :)
Ny oon ollu sinkkuna muutaman vuoden jah kappas vain tapasin hiljaittain aivan mahtavan tyypin kaksosmiehen.. ihastuin päätä pahkaa! Nyt mulla on ongelma, kun tunteet on pinnassa en osaa olla "etäinen" kuten kaksomiehelle alkuvaiheessa (ja mullekkin) pitää olla. Oon viesteilly liikaa ja laittanu ihania, mutta ehkä liian "raskaita" viestejä, enkä tietty niitä saa peruttuakaan.. mies on nyt kadonnut tältä mun planeetalta.. kamalaa kun itse tietää (tai ainakin niin luulen?) että on kaivanut omaa kuoppaa.. nyt vain odotan että jotain kuuluisi syrän syrjällään.. oiskos teillä jotain lääkettä miten voisin tilannetta korjata vai pitääkö vain tyytyä odottamaan.. kurjaa!! - Nimetön
10 vuotta kirjoitti:
Ja oli ihanaa aikaa niin kauan kuin kesti. Tuo ylenmääräinen analysointi kaikesta oli joskus ihan liikaa, mutta myöskin mielenkiintoista ja väittelyt sen mukaisia! :) Jouskarin mustasukkaisuus sitten lopulta oli mulle liikaa.. :( että se on kyllä yksi miinuspuoli.
Mun paras naisystävä on jouskari ja kyllä hyvin samanlaisia piirteitä löytyy hänestäkin. Ehkä siksi ollaankin ystäviä kun jollain lailla täydennetään toisiamme sekä älyllisesti että käytännön jutuissa ja kumpikin saa olla oma itsensä ja mikä tärkeintä luottamus pelaa. Juoskari saattaa monen mielestä olla "määräilijä ja itsekeskeinen", pinnan alla on kuitenkin hyvin huolehtiva ja herkkä ihminen. Sitä ei moni ymmärrä, mutta kaksosen intuitiiviset tuntosarvet aistii tämän ja siksi homma pelaa. Kaksonen taas omalta osaltaan saa Jouskariin liikettä ja positiivisuutta sekä iloisuutta kaiken analysoinnin keskelle ja Jouskari puolestaan osaa ohjata "päättämätöntä" kaksosta :)
Ny oon ollu sinkkuna muutaman vuoden jah kappas vain tapasin hiljaittain aivan mahtavan tyypin kaksosmiehen.. ihastuin päätä pahkaa! Nyt mulla on ongelma, kun tunteet on pinnassa en osaa olla "etäinen" kuten kaksomiehelle alkuvaiheessa (ja mullekkin) pitää olla. Oon viesteilly liikaa ja laittanu ihania, mutta ehkä liian "raskaita" viestejä, enkä tietty niitä saa peruttuakaan.. mies on nyt kadonnut tältä mun planeetalta.. kamalaa kun itse tietää (tai ainakin niin luulen?) että on kaivanut omaa kuoppaa.. nyt vain odotan että jotain kuuluisi syrän syrjällään.. oiskos teillä jotain lääkettä miten voisin tilannetta korjata vai pitääkö vain tyytyä odottamaan.. kurjaa!!Oli pieni muotoinen suhde jouskarin kanssa. Homma alussa tuntu tosi hyvältä. Ongelmaksi muodostui se että kaksonen halusi puhua ja vähän aikaa meni hyvin ja jousimies myötäili. Koitin kysellä asioita mielipidettä, myötäily jatkui. Jossain vaiheessa jousimies räjähti ja tuli patoutumat pois? Kaksonen kyselee et mikä nyt? Vähän aikaa jatkuu tai jousimies häipyy (siis nämä selvinpäin. Olen edelleen saman jousimies(naisen) kanssa tekemisissä kavereina. Kun otetaan alkoholia menee hyvin (anna jouskarin puhua ja humaltua enemmän kuin itse) on älykkäitä keskusteluja. Äläkä missään nimessä määrää jotain, vaan vihjaa varovasti ettet viihdy ja vaihdat paikkaa. Jouskari tulee kohta perässä et minä lähden mukaan (on itse päättännyt asia)
No tämä oli yksi esimerkki. Monesti merkeillä synkkaa tosi hyvin satunnaisesti nähtynä. Siis tottakai moni muu vaikuttaa paljon enemmän kuin pelkkä horoskooppi. Ite syväntynnyt kaverin kautta vähän astrologiaa ja sen kautta antaa lisää väriä. Sääli et kaveri nykyään asuu kauempana.
Yleistäen kaksonen ei määrää vaan johdattelee analysoituaan, mutta anna jousimiehen päättää. Painostus ei hyväksi koskaan. Suhteesta vielä me alettiin seukata minulta kysymättä. Tai kysyttiin harvinaista kaksonen ei kerennyt vastaamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213650
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt513383Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka523066Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222859Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1351379