hulluksi tulossa..

Juu tuo kuulostaa turhankin tutulta. Minä olen
aina se joka kysyy kaikilta miten viikonloppu
meni ja olen aina valmis kuuntelemaan ja
auttamaan toisia. Mutta kukaan ei pysähdy
kuuntelemaan minua. Minulla olisi hirveästi ihan
tyhmiäkin asioita puhua mutta kukaan ei jaxa
kuunnella. Sitten saatan yx kax alkaa nauraan
ihan hervottomasti ja kaikki vaan katsoo ja sanoo
mee hoitoon. Miltä se musta tuntuu kun kaikki
vaan sanoo mee hoitoon jne. !!! En kestä kun
kukaan ei kuuntele!! Sitten pitää vaan olla
hiljaa kun ei viitsi alkaa puhumman paskaa. ja
aina kun olen ryyppäämässä niin puhun minkä
kerkiä ja kaikki kattoo mikä tolla on. On niin
tyhjä olo kun tietää että ketään ei kiinosta mitä
minulle kuuluu, ja vaikka minun elämässäni ei
tapahtuisi mitään niin olisi se kiva jos joku
osottais edes hieman kiinostusta minuun ja
välittämistä... On kuin ei tarvitsisi aamulla
nousta ylös sängystä kun kukaan ei kumminkaan
huomaa minua... KOITA SINÄ PÄRJÄTÄ ÄLÄKÄ TULE
HULLUKSI (minä olen jo) TODELLA AURINKOISTA
KEVÄTTÄ JA ILOA SINULLE TOIVOTTAVASTI KAIKKI
KÄÄNTYY PARHAIN PÄIN!!!!

aikani ei riitä,kävisin mielelläni tohtorilla mutta ne tohtorin ajat ovat perseestä,eikä minun ongelmani ratkea puhumalla,sehän tässä onkin ongelmana.Kiitos kun vastasitte ja kiitos kun löytyi kohtalon toveri. Niin minäkin olen jäänyt kavereideni ongelmien pimentoon,eivät he huomaa etes että minulla on ongelmia,on minulla poikaystävä joka yrittää auttaa parhaansa mukaan,mutta hän ei pysty.Onko muuta keinoa kuin lääkehoito jos ongelmat ei ratkea puhumalla? en haluisi olla mikään pillerihiiri..

- kirjoitti:

aikani ei riitä,kävisin mielelläni tohtorilla mutta ne tohtorin ajat ovat perseestä,eikä minun ongelmani ratkea puhumalla,sehän tässä onkin ongelmana.Kiitos kun vastasitte ja kiitos kun löytyi kohtalon toveri. Niin minäkin olen jäänyt kavereideni ongelmien pimentoon,eivät he huomaa etes että minulla on ongelmia,on minulla poikaystävä joka yrittää auttaa parhaansa mukaan,mutta hän ei pysty.Onko muuta keinoa kuin lääkehoito jos ongelmat ei ratkea puhumalla? en haluisi olla mikään pillerihiiri..

eikö ne pillerit oo juuri sitä varten, että ihminen vois voida paremmin! Kyllä kannattais löytää aika sinne lääkäriin, miten sä muuten voit täydellä teholla toimia, jos et tunne olevas ok???
MEE SINNE LÄÄKÄRIIN, MARS, MARS!

- kirjoitti:

aikani ei riitä,kävisin mielelläni tohtorilla mutta ne tohtorin ajat ovat perseestä,eikä minun ongelmani ratkea puhumalla,sehän tässä onkin ongelmana.Kiitos kun vastasitte ja kiitos kun löytyi kohtalon toveri. Niin minäkin olen jäänyt kavereideni ongelmien pimentoon,eivät he huomaa etes että minulla on ongelmia,on minulla poikaystävä joka yrittää auttaa parhaansa mukaan,mutta hän ei pysty.Onko muuta keinoa kuin lääkehoito jos ongelmat ei ratkea puhumalla? en haluisi olla mikään pillerihiiri..

Itse olen "vaiheessa", alan saada taas ihmisenäolon syrjästä kiinni...

pari vuotta meni ihan, että kotio tullessa istahdin sohvan reunalle, enkä saanut tehtyä enää mitään. en saanut aloitettua, tiesin kyllä kovasti, mitä kaikkea piti tehdä. samoin, kuulin/kunntelin ystävieni murheita, olin olkapäänä. kaikki sanoivat, kuinka aina jaksan olla niin iloinen, mutta kun oikeasti sitä vain piti sellaisen kuoren päällä. työpäivät meni läpi robottina, pelkäsin vastata puhelimeen, joutuisin taas juttelemaan jonkun kanssa. välillä en uskaltanut edes mennä kauppaan, en jaksanut kohdata yhtään ihmistä ja taas hymyillä. Suuri paniikki iski, kun meille tulikin yllättäen illanviettoon yllätysvieraita, enkä millään olisi jaksanut "seurustella" vieraiden kanssa. Saatoin pillahtaa itkuun ihan kesken kaiken, sairastin/sairastan vieläkin paljon... ruoansulatusongelmia, kuumeilua, päänsärkyä, ei kuitenkaan mitään, mistä "saisi sairaslomaa"

Kuitenkin koko ajan tiesi, että kaikki ei ole kunnossa, mutta silti ei tiennyt, mikä oli vinossa. On vakityö, oma koti, ihana avomies, toimiva auto, ystäviä, MITÄ PUUTTUU???

En itseasiassa tiedä vieläkään tarkkaan, mitä puuttuu, mutta kiitos avomiehen ja kissanpennun, alkaa elämä voittaa.

Aloitin kävelyretkillä, vaikka vain 15 min. Aloin syömään vitamiineja. Mietin, mikä on tärkeää ja mikä on hyvin. järjestin kaverien näkemisen siten, että pääsin "karkuun", kun alkoi tuntumaan siltä, eli jos oli voimia, niin käytiin kylässä jollain tutulla, ihan pikaisesti. sitten eräs ystäväni ehdotti maalausiltaa, menin hänen luokseen maaleja ja pensseleitä mukana ja ilta kului kuin siivillä. sain hurjasti lisäenergiaa ja aloin etsiä "uusia harrastuksia", ei ehdi murehtimaan (eikä syömään) kun löytää sellaisen harrastuksen, mitä tykkää tehdä, se samalla rentouttaa.
Ja loppuajasta meillä huolehtii suloinen 5kk vanha kissanpentu, joka rakastaa ehdoitta.

Toivottavasti saat jotain ideoita, mikä itsellesi olisi hyväksi. siitähän se kaikki on kiinni, itsestä pitää tuntua hyvältä! koita aloitusta vaikkapa ihan hemmotteluhetkellä: lämmin suihku/kylpy, päälle kupillinen yrttiteetä, kasvoihin naamio, ehkä luet hyvää kirjaa tai lehteä ja ihan vain rauhotut ja huolehdit itsestäsi.
Kyllä se siitä!!!!!!

Tiikeri kirjoitti:

Itse olen "vaiheessa", alan saada taas ihmisenäolon syrjästä kiinni...

pari vuotta meni ihan, että kotio tullessa istahdin sohvan reunalle, enkä saanut tehtyä enää mitään. en saanut aloitettua, tiesin kyllä kovasti, mitä kaikkea piti tehdä. samoin, kuulin/kunntelin ystävieni murheita, olin olkapäänä. kaikki sanoivat, kuinka aina jaksan olla niin iloinen, mutta kun oikeasti sitä vain piti sellaisen kuoren päällä. työpäivät meni läpi robottina, pelkäsin vastata puhelimeen, joutuisin taas juttelemaan jonkun kanssa. välillä en uskaltanut edes mennä kauppaan, en jaksanut kohdata yhtään ihmistä ja taas hymyillä. Suuri paniikki iski, kun meille tulikin yllättäen illanviettoon yllätysvieraita, enkä millään olisi jaksanut "seurustella" vieraiden kanssa. Saatoin pillahtaa itkuun ihan kesken kaiken, sairastin/sairastan vieläkin paljon... ruoansulatusongelmia, kuumeilua, päänsärkyä, ei kuitenkaan mitään, mistä "saisi sairaslomaa"

Kuitenkin koko ajan tiesi, että kaikki ei ole kunnossa, mutta silti ei tiennyt, mikä oli vinossa. On vakityö, oma koti, ihana avomies, toimiva auto, ystäviä, MITÄ PUUTTUU???

En itseasiassa tiedä vieläkään tarkkaan, mitä puuttuu, mutta kiitos avomiehen ja kissanpennun, alkaa elämä voittaa.

Aloitin kävelyretkillä, vaikka vain 15 min. Aloin syömään vitamiineja. Mietin, mikä on tärkeää ja mikä on hyvin. järjestin kaverien näkemisen siten, että pääsin "karkuun", kun alkoi tuntumaan siltä, eli jos oli voimia, niin käytiin kylässä jollain tutulla, ihan pikaisesti. sitten eräs ystäväni ehdotti maalausiltaa, menin hänen luokseen maaleja ja pensseleitä mukana ja ilta kului kuin siivillä. sain hurjasti lisäenergiaa ja aloin etsiä "uusia harrastuksia", ei ehdi murehtimaan (eikä syömään) kun löytää sellaisen harrastuksen, mitä tykkää tehdä, se samalla rentouttaa.
Ja loppuajasta meillä huolehtii suloinen 5kk vanha kissanpentu, joka rakastaa ehdoitta.

Toivottavasti saat jotain ideoita, mikä itsellesi olisi hyväksi. siitähän se kaikki on kiinni, itsestä pitää tuntua hyvältä! koita aloitusta vaikkapa ihan hemmotteluhetkellä: lämmin suihku/kylpy, päälle kupillinen yrttiteetä, kasvoihin naamio, ehkä luet hyvää kirjaa tai lehteä ja ihan vain rauhotut ja huolehdit itsestäsi.
Kyllä se siitä!!!!!!

Ikävä kyllä jos kyseessä on todellinen masennus sieltä ei nousta aivan tällä tavalla ! Pikku alla päin olo on eri asia mutta älä ikinä anna näitä neuvoja vakavasti masentuneelle! Se on viimeinen palvelus ja varmasti

kokemuksets kirjoitti:

Ikävä kyllä jos kyseessä on todellinen masennus sieltä ei nousta aivan tällä tavalla ! Pikku alla päin olo on eri asia mutta älä ikinä anna näitä neuvoja vakavasti masentuneelle! Se on viimeinen palvelus ja varmasti

mikä on masennuksen ja pikku allapäin olon ero?

Kuinka kauan voi olla vain vähän allapäin, että se on ihan normaalia?