Olen 40v neitsytmies vakavasti ihastunut rapunaiseen,toimiiko suhde? Onko kokemuksia?Ovatko kovin erilaisia?
Neitsytmies+Rapunainen toimiiko?
12
8350
Vastaukset
- Rakastava rapu
tällainen viesti, koska olen näitä seuratessani saanut käsityksen, että ravut eivät ole erityisesti neitsyeiden suosikkeja.
Neitsytmies on parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut. En ole koskaan halunnut kenellekään niin paljon hyvää kuin hänelle. Hän on saanut minusta parhaat puolet esiin ja opettanut ns. löytämään itseni.
Jos voisimme olla yhdessä, en epäilisi sekuntiakaan, etteikö suhteemme toimisi. Erilaisuuksia on, mutta paljon enemmän on samankaltaisuutta. Ennen kaikkea hän herättää minussa valtavan hellyyden, mutta myös kunnioituksen ja luottamuksen. Jos tunne on molemminpuolinen ja suuri, sillä pystyy varmasti voittamaan erilaisuudesta johtuvat vaikeudet. Pienenä vinkkinä voisin kertoa, että yritä näyttää tunteesi mahdollisimman selvästi ja usein, jottei syntyisi väärinkäsityksiä, ettet välitäkään rapunaisestasi. Jos vielä lisäksi pystyt kestämään ravun mielialan vaihtelut ja jopa auttamaan häntä pääsemään "aallonpohjasta", saat varmasti hänestä ikuisen ystävän tai rakastetun.
Toivon sydämestäni teille hyvää jatkoa! - rapu tyttö
Olen just tavanny neitsyt miehen ja vaikuttaa iloiselta ihmiseltä...toivon tietysti et toi edellinen pitää paikkansa...et sopisimme hyvin yhteen...
- hmmmmmmm
Vanhemmillani menee juuri noin. Isä neitsyt, äiti rapu. Ovat olleet 25 vuotta yhdessä, mutta heidän suhde ei ehkä ole kovin täytenäinen. Rapunainen niin vahtelunhaluinen ja tavallaan menevä, itsepäinen ja puhuu paljon (ohi suunsakin). Neitsyt taas rauhallinen, työnarkomaani, tykkää käydä ulkomailla ja pitää kiinni suunnitelmista, (siinä missä rapu vaihtaa suunnitelmaa joka toinen päivä). Ovat kuitenkin samaa mieltä politiikasta ja tulevat keskenään melko hyvin toimeen, kunhan antavat toisilleen tilaa. Neitsyt kritisoi paljon, vaikkei ehkä tahallisesti ja rapu ottaa tämän heti suurenakin loukkauksena. Rapu taas vaatii paljon ja jos ei saa haluamaansa sitä valitusta ei neitsyt mies voi kestää!
Suhteestanne ei tule ruusuilla tanssimista, mutta yhteistä tekemistä kyllä keksitte. Sanon kyllä suoraa että mielestäni neitsyt miehelle rapu ei ole paras mahdollinen nainen. Rakkaus on kuitenkin pitkäkestoista, mutta tavallaan saatat jäädä kaipaamaan jotakin menneisyydestäsi ja mietit sitä lopun ikääsi. Mieti tarkkaa haluatko tätä. - välttämään
hmmmmmmm kirjoitti:
Vanhemmillani menee juuri noin. Isä neitsyt, äiti rapu. Ovat olleet 25 vuotta yhdessä, mutta heidän suhde ei ehkä ole kovin täytenäinen. Rapunainen niin vahtelunhaluinen ja tavallaan menevä, itsepäinen ja puhuu paljon (ohi suunsakin). Neitsyt taas rauhallinen, työnarkomaani, tykkää käydä ulkomailla ja pitää kiinni suunnitelmista, (siinä missä rapu vaihtaa suunnitelmaa joka toinen päivä). Ovat kuitenkin samaa mieltä politiikasta ja tulevat keskenään melko hyvin toimeen, kunhan antavat toisilleen tilaa. Neitsyt kritisoi paljon, vaikkei ehkä tahallisesti ja rapu ottaa tämän heti suurenakin loukkauksena. Rapu taas vaatii paljon ja jos ei saa haluamaansa sitä valitusta ei neitsyt mies voi kestää!
Suhteestanne ei tule ruusuilla tanssimista, mutta yhteistä tekemistä kyllä keksitte. Sanon kyllä suoraa että mielestäni neitsyt miehelle rapu ei ole paras mahdollinen nainen. Rakkaus on kuitenkin pitkäkestoista, mutta tavallaan saatat jäädä kaipaamaan jotakin menneisyydestäsi ja mietit sitä lopun ikääsi. Mieti tarkkaa haluatko tätä.yksioikoisten johtopäätösten tekoa. Jos jollakulla neitsyt miehellä ja rapu naisella menee niin tai näin, ja ovat sellaisia ja tällaisia, että kaikki muutkin ko. merkkien edustajat ovat samanlaisia. Ja tekemään sen perusteella johtopäätöksiä onnistuuko joku suhde vai ei. Oletkohan hurahtanut totaalisesti uskomaan horoskooppi horinoihin. Meidän suhteessa, minä neitsyt M olin se tuli ja tappura. Tuijottelette liikaa pelkkiä horoskooppi merkkejä. Herätystä Herätystä!
- rapu 65
Tapasin vappuna elämäni ihanimman rakastajan,neitsytmiehen.Itse olen tietenkin se rapu nainen.Olemme viettäneet kaksi ihanan pitkää hotelli yötä yhdessä.Rakastelu on ollut mahtavaa,uskomatonta.En tiedä johtuuko horoskooppimerkistä vai mistä,mutta upeaa....Kannattaa antaa itsensä kokonaan peliin.Mies on varattu,mutta minä olen eronnut.En anna sen haitata tahtia,katsotaa kuinka ämmän käy.
- pöpöpö
Itse olen neitsyt nainen ja olen suhteessa rapu mieheen. Ravut ovat vaisuja, mutta tosi herkkiä tunnetiloiltaan ja hyviä vaistoamaan muiden mielialoja. Rapujen kanssa kannattaa olla varovainen,ettei tee virheitä "saata niitä mustasukkaisiksi". Muuten suhde on mennyttä, kun ne vain odottaa et toinen tekee oikesti jotain eikä järki puheetkaan auta!! Ovat hyvin pitkä vihaisiä, pitkä muisti.
Muuten aika hyvä yhtälö. - femmeh
Minä ja tuntemani neitsytmies ollaan tunnettu reilu puoli vuotta. Neitsytmies oli ollut jo pidempään kiinnostunut, mutta ilmaisi kiinnostustaan vain pienin flirtein. Entiseeni, Kaksosmieheen verrattuna flirtti oli lähes olematonta. Siveellisyys, siisteys, hyvät käytöstavat, asiallisuus, aistikkuus, kohteliaisuus, ne kai ne sitten huomioni lopulta kiinnittikin siten että mutkien kautta selvitin miehen numeron ja otin yhteyttä. Pari päivää eteenpäin ja ensitreffit olikin jo takana. Ja olimme jo yöpyneet yhdessä!
Molemmat ollaan tunteiden paljastamisen suhteen aika ujoja, mutta halaillaan, kosketetaan toisia, suukotellaan, kiusoitellaan toisia usein. Seksiä kun harrastetaan, silloin rakastellaan ja hyväillään toisiamme tunteja. Yleensä seksiä saa ajankohtana, jolloin molemmilla on kyseinen päivä vapaa ja vailla menoja.
Tulevaisuuden suhteen, molemmat ajattelee "Kaikki aikanaan", siten että on hyvä olla. Lapsia haluamme saman verran (yhden), jos ollenkaan. Vaikka molemmilla meillä on sisarukset.
Mutta auta armias rapunainen millaiselle miinakentälle astutkaan jos olet liian itsenäinen nykynainen... Ei auta kun rukoilla kun olet täyttänyt suunnitelmilla neitsytmiehen seuraavat päivät kalenterista. Miestä ei haittaa se että olet suunnitellut yhteistä tekemistä teille ei, vaan se että hän ei ole saanut ilmaista mielipidettään tulevien päivien tapahtumiin. Ja pian huomaatkin että neitsyessä on pientä pitkävihaisuutta ja kostonhalua. Kannattaa siis tehdä ne seuraavien päivien yhteiset suunnitelmat yhdessä. Ujuttaa ehdotukset keskusteluun ja antaa ymmärtää että mies lopulta päättää suunnitelmat. Omalla neitsytmiehelläni on ainakin suuri tarve olla minulle, naiselleen, Mies, isolla M-kirjaimella. Dominoida ja suojella naistaan. Olla se "perheenpää". Tämän Neitsytmiehen naiselta siis vaaditaan pientä oveluutta saadakseen tahtonsa läpi.
Meidän suhdetta pitää virkeänä ainainen valtataistelu. Kaikki muu olisi aivan liian harmoonista. Ensimmäisestä sanasta jo tiedämme molemmat seuraavan keskustelumme puheenaiheen. Meissä kahdessa on ainakin todella paljon samaa. Antaa neitsytmiehen olla se mies ja pysyy itse naisena, suhde on täydellisyyttä hipova. (Aina on parantamisen varaa vaikka asiat olisi kuinka hyvin!) Joskus tuntuu kuin olisimme olleet yhdessä jo vuosikymmeniä! Paras suhde ehdottomasti minkä olen koskaan elänyt. - Neitsytnainen
Minä neitsytnainen olen seurustellut jo kohta 1,5 vuotta rapumiehen kanssa ja en koskaan ole tuntenut itseäni näin rakastetuksi kuin nyt. Olen vahvasti sitä mieltä että rapu ja neitsyt on luotu toisilleen jo puolesta sanasta tiedän mitä toinen aikoo sanoa ja yleensäkin ajttelee asioista ja se huumorintaju on juuri samanlainen meillä ja rapumies osaa pitää naisen kyllä tyytyväisenä joka asiassa....
- rapuN77
Tapasin vuoden vaihteessa neitsyt miehen ja siitä lähtien se on ollut menoa ;)
Ikinä en aikaisemmin ole tavannut noin suoraan tunteensa näyttävää ja rakastettavaa miestä, ja kyllä monesta on kokemusta.
Tappeleeko neitsyet ollenkaan?? Minä hiukan tulisenakin ja ailahtelevaisena rapuna kaipaan joskus kunnon tappelua, mutta mies ei siihe nlähde mukaan. Aloittaa mykkäloulun :S - rapuliini
rapuN77 kirjoitti:
Tapasin vuoden vaihteessa neitsyt miehen ja siitä lähtien se on ollut menoa ;)
Ikinä en aikaisemmin ole tavannut noin suoraan tunteensa näyttävää ja rakastettavaa miestä, ja kyllä monesta on kokemusta.
Tappeleeko neitsyet ollenkaan?? Minä hiukan tulisenakin ja ailahtelevaisena rapuna kaipaan joskus kunnon tappelua, mutta mies ei siihe nlähde mukaan. Aloittaa mykkäloulun :SOmakohtasesti voin sanoa että parempaa miestä en ole koskaan tavannut enkä varmaan tule tapaamaan.
Ensi hetkestä asti minun(rapuN) ja neitsytM kanssa on ollut sanaton yhteys siinä että ymmärrämme toisiamme. Ensi kuussa tulee siis täyteen 6kk. Tuntuu kuin olisi ollut 10v jo yhdessä koska yhteys on niin vahva, eikä tarvitse pelätä sanomisia eikä tekemisiä. Voimme molemmat olla täysin omia itsejämme!
Muistan kyllä suhteen alkutaipaleella kun olin ujo ja niin oli mieskin. Sitä sai kyllä olla se aktiivisempi osapuoli tosin mitä ikinä tekikään tai ehdottikaan niin mies lähti aina mukaan ja pyrki täyttämään kaikki mahdolliset toiveet kunhan vaan itse otti sen ensi askeleen.
Luonteestani löytyy myös se hieman tulisempikin puoli. Ja tässä asiassa olen huomannut saman kun edellä kirjoittanut että neitsyt mies tekee vaikka mitä ettei riitaa pääsisi syntymään. Joskus saatan ihan hakea hieman mahdollisuutta "puhdistaa ilmaa ja omia tunteita" mutta se tuppaa jäämään siihen yritykseen sillä ainakaan oma neitsyeni rauhoittaa tilanteen hyvin diplomaattisesti eikä päästä asiaa paisumaan vaikka oma tarve sitä saattaisi kaivata. Toisaalta tämä tapa on oikein hyvä sillä hän tasapainottaa omia tulisia piirteitäni hyvällä tavalla eikä kertaakaan asiasta ole syntynyt tilannetta mitä ei voisi selvittää. Välillä olen ihan sanonut että nyt on pakko päästää höyryjä ulos ja silloin hän on kunnioittanut pyyntöäni ja antanut minulle tilaa tehdä niin. Kun sitten oma oloni on helpottunut hakeudun hänen luokseen takaisin ja käperryn syliin ja asia on sillä selvä. - Ellis
rapuliini kirjoitti:
Omakohtasesti voin sanoa että parempaa miestä en ole koskaan tavannut enkä varmaan tule tapaamaan.
Ensi hetkestä asti minun(rapuN) ja neitsytM kanssa on ollut sanaton yhteys siinä että ymmärrämme toisiamme. Ensi kuussa tulee siis täyteen 6kk. Tuntuu kuin olisi ollut 10v jo yhdessä koska yhteys on niin vahva, eikä tarvitse pelätä sanomisia eikä tekemisiä. Voimme molemmat olla täysin omia itsejämme!
Muistan kyllä suhteen alkutaipaleella kun olin ujo ja niin oli mieskin. Sitä sai kyllä olla se aktiivisempi osapuoli tosin mitä ikinä tekikään tai ehdottikaan niin mies lähti aina mukaan ja pyrki täyttämään kaikki mahdolliset toiveet kunhan vaan itse otti sen ensi askeleen.
Luonteestani löytyy myös se hieman tulisempikin puoli. Ja tässä asiassa olen huomannut saman kun edellä kirjoittanut että neitsyt mies tekee vaikka mitä ettei riitaa pääsisi syntymään. Joskus saatan ihan hakea hieman mahdollisuutta "puhdistaa ilmaa ja omia tunteita" mutta se tuppaa jäämään siihen yritykseen sillä ainakaan oma neitsyeni rauhoittaa tilanteen hyvin diplomaattisesti eikä päästä asiaa paisumaan vaikka oma tarve sitä saattaisi kaivata. Toisaalta tämä tapa on oikein hyvä sillä hän tasapainottaa omia tulisia piirteitäni hyvällä tavalla eikä kertaakaan asiasta ole syntynyt tilannetta mitä ei voisi selvittää. Välillä olen ihan sanonut että nyt on pakko päästää höyryjä ulos ja silloin hän on kunnioittanut pyyntöäni ja antanut minulle tilaa tehdä niin. Kun sitten oma oloni on helpottunut hakeudun hänen luokseen takaisin ja käperryn syliin ja asia on sillä selvä.onnistunut suhde
hyvä suhde
ei kovin onnistunut
yhden merkin toisistaan erottamat (esim. rapu-neitsyt, leijona-vaaka)
tällaisesta yhdistelmästä syntyy usein erittäin onnistunut suhde, tasapainoinen liitto, jota eivät turhat jännitteet rasita. näillä merkeillä tulee olemaan hauskaa keskenään, mutta moraalisen vastuun ottaminen ei ole heille aivan mutkatonta.
http://www.geocities.com/twiggyspage/merkkienyhteensopivuus.html
- Helmiina*
Eiköhän yhteensopivuus ole ihmisistä ja ihmisten luonteista kiinni eikä mistään horoskooppimerkeistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1437815Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?1007300Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317192Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t216748Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736361Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv236024Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1125742Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle
Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht25706Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?475478Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa835368