mulla pitäis elämässä olla kaikki hyvin työpaikka,mies ja koira. silti tuntuu ettei jaksa... syön masennukseen cymbaltaa ja debrakineä. silti mä joka aamu mietin syitä nousta ylös. joskus ajattelen että miksi sitä tarvitsee jaksaa? olen miettinyt ja hieman suunnitellukin että jos vain katoais johonki. mutta minne sitä menisi, silloinhan pakenee asioita. mulla ei ole enään ketään ystävää jollekka puhuisin siitä että mulla on tosi pahaolla, itken kokoajan ja olen omissa oloissani. välillä mua pelottaa olla yksin tän ahdistuksen kanssa. enkä uskalla kertoa miehelleni. mitä mä teen?
kaikki hyvin vai onko?
???
13673
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
keskustelemassa tilanteestasi jonkun ammattiihmisen kanssa ? En ymmärrä mikset voi miehellesi puhua.Lääkityksestäsikin voisit puhua ellei nykyiset auta.
ystävää jolle puhua? mun mielestä kaikki tarvii miehen lisäksi myös edes yhden hyvän kaverin, koska hyvän ystävän kanssa se suhde on kuitenki erillainen kuin miehen, mutta silti kannattaa yrittää puhua sun miehelle...se auttaa oikeesti ja mikset voisi niin tehdä? varmasti sun mieheski olis ilonen siitä, miten sä pystyt puhuun avoimesti sun asioista hänelle.
Lupaa yrittää...? voitte yhdessä löytää ratkaisun. :)
Se on ihmismieli niin monimutkainen.. Sulla sentään on rakas ihminen, miehesi! Kaikilla ei ole kumppania ja ainakin sitä suren ja itken viikottain.. ja olen mies.. Tiesitkö että masennus on surematonta surua? Itkeminen helpottaa.. Mulla juuri se itkun ulos saaminen on ollut askel kohti terveyttä. Eikä tarvi jaksaa jos olet sairas. Vaadi sairauslomaa ja anna itsellesi lupa vain olla. (edellyttäen että puhut asiasta myös miehellesi).
mieli tappaa ittensä.
Tiedän tunteen. Varaat ajan (terveyskeskus)lääkärille ja kerrot masennuksesta ja itsetuhoajatuksista. Saat varmasti lääkkeet jotka auttavat. Masentuneena sitä on vain niin toivoton että luulee ettei ole muuta keinoa kuin päättää päivänsä. Minä pystyn jopa nyt nauttimaan uudesta keväästä, vaikka lokakuussa olin valmis kuolemaan. Et sinäkään sitä tahtois! Varaa aika lääkäriin! Kyllä se Elämän Valo taas löytyy. Take care!
Ajatukset on kuin lintuja jotka lentävät pääsi yli ,ei anneta kaikkien lintujen tehdä pesää .
Helppo sitä on näin sanoa tai kirjoittaa ,mutta kokemuksen rintaäänellä voin snaoa että ne pienet sirkuttajat tekevät pesän huomaamatta ja vielä tuonne pään sisälle .
Jotenkin tämä maaima on mennyt sellaisten yksinäisten olopaikaksi .Jokaisella "hyvin menee naamari" ,eikä uskalleta olla heikkoina omina itsenämme .Uskon näin että ne vahvimmatkin ihmiset kokevat samoja tunteita kuin sinä tai minä joka loppujen lopuksi on elämän tarkoituksen etsimistä .
Saadessasi uuden ajopelin olet innoissasi etkä voi kuvitellakkaan että jonain päivänä se tarvitsee huoltoa .Fiksu auton omistaja käyttää huollossa biilinsä säänöllisesti vaihtaen öljyt yms .Tosin itse en tiedä näistä autoista paljon kun en edes ole saanut ajokorttia suoritettua .
Koen kuitnekin näin että me ihmiset tarvitsemme samanlailla huoltopäiviä että jaksaisimme ,muuten rupeaa savuamaan ja pahasti.
Tämäkin on huoltoa kun jaamme tuntemuksia toinen toisillemme rohkaisten et ole yksin ja apua on varmasti saatavina ,jos ei muutne niin vaikka näin kirjoittamalla .
Lämmöllä meju
kiitos puolestani sinulle, joka autat muita. teet hyvin ja oikein, tee jatkossakin ! =)
Minulla on asiat aika paljon samalla lailla kuin sinullakin,paitsi etten ole työelämässä,eikä ole koiraa.Itse masennuin reilu vuosi sitten vakavaan masennukseen.Masennukseni laukaisi monenlaiset asiat,äidin kuolema,yksinäisyys,vaikka minullakin on aviomies,muttei ketään oikeaa ystävää....lisäksi tuli taloudellisia vaikeuksia,miehen syrjähypyt jne....
Minä myöskään en voi kertoa miehelleni,esim että käyn säänöllisin väliajoin asiantuntijan juttusilla,nytkin olen sinne lähdössä.Eikä mieheni tiedä millaisia masislääkkeitä syön,ne on muuten samanlaiset kuin sinullakin.En tiedä miksi en voi kertoa asioitani miehelleni,pelkäänkö jotakin?? Vai onko syynä hänen seikkailunsa? En tiedä.
Monesti olen ajatellut tekeväni itselleni jotakin,kun tuntuu ettei vain meinaa jaksaa elää.
Kaikki päivät on samanlaisia,olen yksin aika paljon,asun maaseudulla.
Jotenkin on välillä sellainen olo,että tekisi mieleni luovuttaa,juuri sen takia,kun tuntuu,ettei vaan jaksa enää.....minulla on muitakin sairauksia,jotka hankaloittaa joka päiväistä elämää.
No,katsotaan auttaako taas tämän päiväinen juttelu hetki yhtään minua.Kyllähän sitä taas jaksaa muutaman viikon,mutta sitten se taas alkaa ahdistaa.
Kuitenkin voimia sinulle,et ole yksin,meitä on monia,jotka kokevat samanlaisia asioita.
Koitetaan jaksaa!
Mikähän minulla oikein on. Minua ei saa mikään siivoamaan ja laittamaan kotia.
Teen vain aivan pakolliset hommat ruokaa ja just sen mitä meidän huushollissapitää päivittäin tehdä.
Kirjoitin tuonne ekaan masennus juttuun jo samaa tarinaani.
Olen sairaseläkkeellä sairauksieni vuoksi. Paljon kotona yksin. En ole vuosiin matkustellut, käynyt missään.
Olisinko masentunut.
Nukun hyvin ja syön hyvin ja terveelliseti.
Vaikka meille pitäisi tulla viikonloppunalapset niin en jaksa siivota.
Mietin joka aamu miten aloitan. Siihen se jääkin. En ole moneen viikkoon siivonnut.
Huusholli on kaaos.
Mies on töissä pitkät päivät. Nuorin lapsi on vielä kotona.
Miten saisin itseni liikkeelle.
en saa sanotuksi mitään.
voitte kuitenkin kuvitella, mitä ajattelen lukiessani kirjoituksianne.
itselläkin asiat sillä mallilla, etten muista elämästäni mitään muuta, kuin itsemurha-ajatuksia eilen, itsemurha-ajatuksia viikko sitten, ja samoja ajatuksia puoli vuotta sitten, vuosi sitten, kaksi vuotta sitten jne.
Kyllähän meitä masentuneita maailmaan mahtuu.
ilman muuta toivon teille voimia, en pelkästään sano sanomisen takia, vaan toivon koko sydämestäni oikeasti. Yrittäkää kaikkea muuta kuin itsemurhaa, jättäkää se minun tehtäväkseni. Tämä nuorukainen ei enää jaksa.
itkekää tai naurakaa, kannustakaa tai pilkatkaa, mutta kaikkea olen kokeillut pienen elämäni aikana, jotta pääsisin jaloilleni. Välillä on mennytkin vähän aikaa hyvin, mutta muutamien päivien ilojen vuoksi en ala kärsimään kymmeniä vuosia. En menetä mitään, vaikka muutama seinähullu sukulaiseni menettääkin minut. Olen ollut pakkohoidossa ja käyn joka viikko psykoterapiassa. 16vuotis synttärini aion vielä katsoa muutaman päivän päästä, ja sitten tämä loppuu, mikä helpotus. enkai muuten olisi jaksanut tähänkään asti, ellen tietäisi pian lähteväni. tiedän elämäni olevan vielä edessä ja on mahdollista, että kaikki kääntyisi vielä hyväksi. itseasiassa en tällä hetkellä edes ole masentunut, tiedän kuinka tärkeä olen ja monet tulevat suremaan minua. itsetuntoni on hyvä ja olen positiivinen, autan muita ja olen pirteä, käyn koulussa ja hyviäkin numeroita toisinaan tulee. Eipähän voi laittaa tätä itsemurhaa masennuksen syyksi. lähden, ennenkuin se taas hyökkää minun kimppuuni ja luulen ajattelevani itsemurhaa vain masennuksen takia.
mitä nyt sanoisin, pitäkää ihmiset huoli itsestänne ja toisistanne, tukekaa ja auttakaa toisianne, nähdään taivaassa, jos sinne päästään!
Et todellakaan ole valmis kuolemaan! Sua tarvitaan ja sun elämästäs tulee varmasti tärkeä. Sulla on paljon hyvää edessä!
mutta älä huolehdi :)
kyllä tämä tästä.
Eihän masennusta voi panna minkään syyksi.
Pääasia, että saat itsesi kuntoon.
Niin helppo kuin se on sanoakin, kokemukseni perusteella sanon kuitenkin; puhu miehellesi. Niin ihmeellistä kuin se onkin, puhuminen auttaa.
Se on todellakin niin naurettavan helppo neuvoa ja sanoa, mutta kuka niin tekee, ennenkuin on niin pohjalla, että siitä ei enää nouse ylös pieneen ikuisuuteen. Tekee välillä ihan hyvää miettiä asioita syvällisemmin ja olla surullinenkin, jotta pystyy taas nauttimaan pienistäkin asioista. Luulisin sen olevan varma, ellet puhu miehellesi, tunnet olevasi yhä yksinäisempi asiasi kanssa ja masennuksesi syvenee entisestään. Haluasithan miehesikin kertovan sinulle, jos häntä ahdistaa? Mitä pelkäät, samalla tavallahan miehellesikin voisi tulla vaikka sokeritauti, ei kukaan pysty itse valitsemaan. Eikä sairauksia tarvitse hävetä. Jos joku on niin idiootti, että pitää jotain sairausta seurauksena tyhmyydestä, niin se on taas ongelma erikseen. Nämä on tietenki aina vaikeita juttuja. Sanoisin heti, jos olisi sellaiset sanat, jotka saisivat olosi vähänkään paremmaksi. Itsekin olen itsemurhaa hautova kaikkeen tyytymätön pettynyt ihminen. tämä on niin vaikeaa, täytyy vain odottaa helpompaa jaksoa, kaikkea mahdollista on jo kokeiltu, itsemurhasta uskoon ja psykoterapiasta lehtien harvavointiin. Kuitenkin olen tässä samassa pisteessä edelleen. kukaan eikä mikään ole voinut minua auttaa tai muuttaa, vaikka olen ottanut apua vastaan, olen ajatellut positiivisesti, olen ollut ihmisten kanssa tekemisissä, olen tehnyt ja nähnyt ja mennyt ja ajatellut ja toivonut ja uskonut. en voi tehdä enempää, mutta en silti luovuta, vaikka asiat huononevat ympärilläni kovaa vauhtia. muunmuuassa 5 läheistä hautoo itsemurhaa, aina välillä joku niistä on hiuskarvan varassa kuolla teho-osastolla. on vain ajan kysymys, milloin niistä lähtee ensimmäinen, sitten toinen.. myös yksi läheinen on muun sairauden vuoksi vetelemässä viimeisiä. ja iso osa sukulaisista on jo kuollut nuorena, pari niistä tappanut itsensä. tämä nyt ei ole kovin kannustavaa, tämä on todellisuutta. on kamalaa, kun ei ole ystäviä, eikä kukaan oikeasti tunnu ymmärtävän tai välittävän. voimat ovat kyllä olleet jo pitempään lopullisesti loppu, mutta älä huoli, kyllä me jaksetaan, jos kerran tähänkin asti. ei ole voimia edes tehdä itsemurhaa. Kyllä se aurinko vielä jokupäivä paistaa meillekin, toivotaan niin ja uskotaan hyvään !!! voimia !!!