Barbaarien moraali

Nykyään on länsimaissa melkoyleisesti vallalla relativistinen ja tasa-arvoinen moraalikäsitys, eli minkään toisen kulttuurin moraalikäsityksiä ei saa pitää omiaan huonompina. Islamissa tälläista vinoumaa ei ole, ja siitä pisteet muslimeille (-;

Siis islamin näkökulman mukaan on olemassa barbaarisia moraalinormeja ja niin on minunkin käsitykseni mukaan. Eikä tuollaisia barbaarisia käsityksiä pidä tietenkään mennä edistämään tai hyväkysmään.

Jos nyt tarkastelemme erityisesti esi-islamilaista Arabiaa, niin sikäläiset moraalikäsitykset olivat barbaarisia monessa suhteessa. Kun Muhammedin (jovp) joitakin toimia ei moitittu ympäristön taholta, kyse on voinut olla myös barbaarisen moraalin mukaisesta käyttäytymisestä. Esimerkkinä tästä vaikka nukeilla leikkivä 9 vuotias vaimo.

Se, että tuollainen barbaarinen käytös tuomitaan nykyaikana kuvastaa ehkä pientä kehitystä ihmiskunnan keskimääräisessä moraalissa.
13601
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

"Jos nyt tarkastelemme erityisesti esi-islamilaista Arabiaa, niin sikäläiset moraalikäsitykset olivat barbaarisia monessa suhteessa. Kun Muhammedin (jovp) joitakin toimia ei moitittu ympäristön taholta, kyse on voinut olla myös barbaarisen moraalin mukaisesta käyttäytymisestä. Esimerkkinä tästä vaikka nukeilla leikkivä 9 vuotias vaimo. "

Mikä luulet olevasi?(arvostelemaan)ei millään hyvällä mutta liekö suomessa(kaan)parpaarit sen kummempia olleet taannoin kuin arabit samaan aikaan?

Äänestä
  • kunnon muslimipuolustus: "Oli muuallakin joskus muinoin asiat huonosti."

    Niin ja tuhat vuotta sitten islamilainen kulttuuri kukoisti...

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kalevalasta saanee jotain vihiä menneiden aikojen suomalaisten moraalista. Siellä oli sekä hyvää ja huonoa.
    Se, että nykyaikana pyrimme välttämään sitä huonoa, emmekä ota siitä esimerkkiä, sitä voisi kutsua kehitykseksi, jossa islamilla ja Koraanilla ei ole ollut mitään osuutta, mutta kristinuskolla ja Raamatulla melkolailla.

    Kun nykyaikana sitten barbaarisia ihmisiä muuttaa Suomeen, he eivät välttämättä näe miten me olemme nousseet samanlaisesta suosta. Jos vielä joku tasa-arvointoilija esittää heille, ettei heidät tarvitsekaan luopua barbaarisuudestaan, niin soppahan alkaa olla valmis.

    Kiittäkäämme Jumalaa, että saamme asua rauhatalossa eikä islamintalossa.

    Äänestä

  • old_profile_3668 kirjoitti:

    Luukas 18:11

    >>Kiittäkäämme Jumalaa, että saamme asua rauhatalossa eikä islamintalossa.>>

    Tulipa taas kerran hyvää mainosta kristikunnalle.

    Äänestä

...sekin, että kristikunnassakaan ei ole oikeastaan koskaan noussut hälyä sen perimätiedon suhteen, että Jeesuksen äiti oli 12-vuotias kun hänet kihlattiin ja naitettiin*) itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Ei noussut Muhammedinkaan avioliitosta ennen kuin Lähi-idän öljy nousi tapetille öljykilpailun kiristyttyä. Eikä noussut hälyä kristillisestä avioikärajasta, joka on yhä kanonisen lain mukaan tyttöjen kohdalla 12 vuotta ja jonka nostamista alettiin harkita vasta sen jälkeen, kun valistusajan aloittaman maallistumisen myötä alettiin pohtia mahdollisuutta, että tavallisen kansan pojat ja jopa tytötkin pantaisiin kansakoulun penkille oppia saamaan.

Että tuollainen Muhammedin, Marian vanhempien ja Joosefin barbaarinen käytös nyt tuomitaan samalla kun kilpavarustelua on kiihdytetty jo avaruuteen saakka, kun ahneet ja rikkaat valtiot pitävät suurinta osaa ihmiskunnasta köyhyydessä ja kun jotkut yhä saarnaavat vihaa toisia uskontokuntia ja uskontoja kohtaan, kuvastanee ehkä pientä kehitystä ihmiskunnan keskimääräisessä moraalissa.

*) Tuolloinhan ei asiaan liiemmälti tytöltä lupaa pyydelty.

Äänestä
  • Maria oli 16-vuotias kun hänet kihlattiin. Juutalaisnaiselle nimittäin 15 v on varhaisin ikä, jolloin hänet voidaan kihlata. Ennen bat mitzvaa (12 v) hän on joka tapauksessa lapsi.

    Luukkaan evankeliumin mukaan Elisabet (Marian sisko) oli "hedelmätön ja jo iäkäs" eli hän alkoi jo lähestyä vaihdevuosia saadessaan Johanneksen. Voidaan kaikella syyllä olettaa, että Elisabet oli jo yli 40-vuotias tuolloin.

    Jos Elisabet oli esikoinen ja Maria iltatähti, niin tällöin heidän ikäeronsa on maksimissaan Annan (Jeesuksen isoäiti) hedelmällisyysaika eli noin 25 vuotta, eli Maria olisi ollut kuudentoista - samanikäinen kuin missä juutalaistytöt tuohon aikaan kihlattiin. Joakim ja Anna olivat vielä elossa tuolloin.

    Kristityt ovat perinteisesti menneet nuorempina naimisiin kuin juutalaiset, varsinkin aateliston piirissä. Mutta pedofilia on joka tapauksessa rikos, katsottiinpa sitä miltä kantilta tahansa. 16-vuotias ei enää ole lapsi, 9-vuotias on.

    Äänestä

  • ...---... kirjoitti:

    Maria oli 16-vuotias kun hänet kihlattiin. Juutalaisnaiselle nimittäin 15 v on varhaisin ikä, jolloin hänet voidaan kihlata. Ennen bat mitzvaa (12 v) hän on joka tapauksessa lapsi.

    Luukkaan evankeliumin mukaan Elisabet (Marian sisko) oli "hedelmätön ja jo iäkäs" eli hän alkoi jo lähestyä vaihdevuosia saadessaan Johanneksen. Voidaan kaikella syyllä olettaa, että Elisabet oli jo yli 40-vuotias tuolloin.

    Jos Elisabet oli esikoinen ja Maria iltatähti, niin tällöin heidän ikäeronsa on maksimissaan Annan (Jeesuksen isoäiti) hedelmällisyysaika eli noin 25 vuotta, eli Maria olisi ollut kuudentoista - samanikäinen kuin missä juutalaistytöt tuohon aikaan kihlattiin. Joakim ja Anna olivat vielä elossa tuolloin.

    Kristityt ovat perinteisesti menneet nuorempina naimisiin kuin juutalaiset, varsinkin aateliston piirissä. Mutta pedofilia on joka tapauksessa rikos, katsottiinpa sitä miltä kantilta tahansa. 16-vuotias ei enää ole lapsi, 9-vuotias on.

    ...12 vuotta oli tuolloin tyttöjen kohdalla aikaisin ikä. Siis sama ikä, mikä otettiin kristittyjen kanoniseen lakiin, joka on yhä katolisen kirkon kanonisessa laissa ja josta kanonisen lain mukaan voidaan tehdä erityisluvalla poikkeuksia alaspäin. Kun ikärajaa ryhdyttiin nostamaan maallistumisen ja koululaitoksen levitessä, se kohtasi jyrkkää vastustusta kirkon taholta.

    Katolisen kirkon oman perimätiedon mukaan Marian ikä oli 12 kun hänet kihlattiin ja naitettiin itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Ja - kuten totesin - kristikunnassa ei koskaan noussut asiasta hälyä. Sekä Mariasta että Joosefista tehtiin pyhimyksiä jo ammoin. Kuten myös totesin, ei Muhammedinkaan avioliitosta Aishan kanssa noussut hälyä, ennen kuin kilpailu Lähi-idän öljystä kiristyi äärimmilleen ja tietyt kristityiksi itseään kutsuvat tahot alkoivat ottaa asian jatkuvasti esille (samalla sopivasti ”unohtaen” kristikunnan oman vuosituhantisen kannan yhtä varhaisiin avioliittoihin).

    Hallitsijoilla sekä idässä että lännessä tuollaiset avioliitot olivat tuohon aikaan ja vielä tuhat vuotta jälkeenpäin tavallisia. Sangen yleisiä ne olivat myös muun kansan parissa, kuten jokainen historiaan tutustunut tietää. Kehitysmaissa sellaisia avioliittoja valitettavasti solmitaan yhä suurin piirtein kaikkialla uskontokunnasta riippumatta olosuhteitten pakosta – muun muassa siksi, että kehitysmaat ovat köyhiä, rikkauksien kasaantuessa tiettyihin kristittyenemmistöisiin maihin. Kyse on monesti yksinkertaisesti hengissä säilymisestä.

    Pedofiiliksi kutsutaan psykiatrisessa ja kliinisen psykologian diagnostiikassa henkilöä, joka tuntee erityistä seksuaalista viehtymystä esipuberteettisiin henkilöihin. Pedofiiliksi ei siellä kutsuta henkilöä, joka seuraa aikansa ja kulttuurinsa tapoja avioliiton solmiessaan, kuinka ikäviltä nuo tavat meistä tuntuvatkaan.

    Nämä asiat on selitetty tälläkin palstalla jo lukuisia kertoja.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    alin kihlautumisikä ei ole 12 v vaan 15 v. 12 v iässä tytöstä tulee bat mitzva. Sinun on turha opettaa minulle juutalaisuudesta yhtään mitään.

    Maria ei ollut katolilainen. Hän oli juutalainen, ja hän ei noudattanut katolisuuden vaan juutalaisuuden sääntöjä.

    12 v on ikä, jossa yleensä tapahtuu menarkhe, ja 15-vuotias on jo täysi nainen. Sensijaan mies, joka tuntee vetoa 6-vuotiaaseen tyttöön ja bylsii hänen kanssaan hänen ollessaan 9-vuotias, on pedofiili, sanoivatpa tämän puolustelijat asialle mitä tahansa. Olivatpa tavat ja kulttuurit mitä hyvänsä, kyseessä on pedofiili ja sillä sipuli - kulttuuriin vetoaminen ei vapauta ketään sen enempää rikosoikeudellisesta vastuusta kuin sairausdiagnoosistakaan.

    Jos kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, tällöin kannibalismi on pelkkä makuasia.

    1. En sanonut, mikä _on_ alin avioitumisikä, vaan mikä se OLI. Joten tutustupasa asiaan uudestaan. Jeesuksen aikana raja oli tytöillä 12 ja pojilla 13 vuotta. Lue talmudisi ja tutustu historiaan.

    Joten juutalaisuuden SILLOISTEN sääntöjen mukaan avioliitto Marian kohdalla oli mahdollinen 12 vuoden iässä.

    2. Mariaa en väittänyt katoliseksi (onko sinulla lukihäiriö?), vaan totesin, että kristityt ottivat käyttöön saman ikärajan, joka oli SILLOIN käytössä juutalaisilla ja että se on yhä säilynyt katolisen kirkon kanonisessa laissa.

    3. En usko, että tuolla SILLOISELLA lailla sen paremmin kuin katolisen kirkon kanonisella laillakaan oli paljoakaan tekemistä vanhempien miesten "bylsimis"halujen kanssa. Pikemminkin se liittyi ajan elintapoihin ja sosiaaliseen järjestelmään. Joten älä innostu noin hirveästi.

    4. En ole puolustellut lapsien naimista tai "bylsimistä". Sen sijaan kirjoitin:

    "Kun ikärajaa ryhdyttiin nostamaan maallistumisen ja koululaitoksen levitessä, se kohtasi jyrkkää vastustusta kirkon taholta.

    Katolisen kirkon oman perimätiedon mukaan Marian ikä oli 12 kun hänet kihlattiin ja naitettiin itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Ja - kuten totesin - kristikunnassa ei koskaan noussut asiasta hälyä. Sekä Mariasta että Joosefista tehtiin pyhimyksiä jo ammoin. Kuten myös totesin, ei Muhammedinkaan avioliitosta Aishan kanssa noussut hälyä, ennen kuin kilpailu Lähi-idän öljystä kiristyi äärimmilleen ja tietyt kristityiksi itseään kutsuvat tahot alkoivat ottaa asian jatkuvasti esille (samalla sopivasti ”unohtaen” kristikunnan oman vuosituhantisen kannan yhtä varhaisiin avioliittoihin).

    Hallitsijoilla sekä idässä että lännessä tuollaiset avioliitot olivat tuohon aikaan ja vielä tuhat vuotta jälkeenpäin tavallisia. Sangen yleisiä ne olivat myös muun kansan parissa, kuten jokainen historiaan tutustunut tietää. Kehitysmaissa sellaisia avioliittoja valitettavasti solmitaan yhä suurin piirtein kaikkialla uskontokunnasta riippumatta olosuhteitten pakosta – muun muassa siksi, että kehitysmaat ovat köyhiä, rikkauksien kasaantuessa tiettyihin kristittyenemmistöisiin maihin. Kyse on monesti yksinkertaisesti hengissä säilymisestä.

    Pedofiiliksi kutsutaan psykiatrisessa ja kliinisen psykologian diagnostiikassa henkilöä, joka tuntee erityistä seksuaalista viehtymystä esipuberteettisiin henkilöihin. Pedofiiliksi ei siellä kutsuta henkilöä, joka seuraa aikansa ja kulttuurinsa tapoja avioliiton solmiessaan, kuinka ikäviltä nuo tavat meistä tuntuvatkaan.

    Nämä asiat on selitetty tälläkin palstalla jo lukuisia kertoja."

    ***

    Sinun kannattaisi paitsi lukea historiaa myös lukea kunnolla viestit, joita kommentoit, jotta et kommentoisi vain kuvitelmiasi niistä viesteistä.

    1) Minä en ole kiinnostunut tuosta sinun vaihtoehtoisesta historiakäsityksestäsi. Juutalaisilla kihlautumiskäraja on 15 vuotta, ei 12. Sensijaan 12 vuoden iässä on bat mitzva. 12 vuoden iässä ei kaikilla ole edes vielä kuukautiset alkaneet, ja Jeesuken ajan ravitsemustilanteessa menarkhe yleensä tapahtui 15 vuoden iässä.

    2) Nykypäivänä kristityillä aviolittoikäraja on 17 vuotta ja useimmat kristityt menevät naimisiin 26-28 vuoden iässä. Se on sama ikä kuin keskiajalla.

    3) Pedofiili on pedofiili, aivan aikakaudesta ja kulttuurista riippumatta.

    4) Puolustellessasi Muhammedin toimintaa (avioliitto 6-vuotiaan kanssa, ensimmäinen yhdyntä tytön ollessa 9-vuotias) puolustat pedofiliaa.

    Olet siis pedofiliofiili.

    1. Se mikä juutalaisuuden naimaikäraja on nyt, ei ole sama asia kuin se mikä se oli ennen. Juutalaisilla se oli pojilla 13 ja tytöillä 12 vuotta Jeesuksen aikoina. Taitaa olla vaikea ymmärtää. Asia ei riipu siitä, missä iässä milloinkin kuukautiset alkavat. Jeesuksen aikana sitä paitsi ravitsemustilanne oli ihan kohtalainen Rooman imperiumin alueella ja myös Juudeassa. Huomattavasti parempi, kuin vaikkapa kehitysmaissa tänä päivänä. Mikä toki ei edes ole olennaista sen tosiseikan suhteen, mikä oli lakina tuolloin.

    Joten toistettakoon: juutalaisuuden SILLOISTEN sääntöjen mukaan avioliitto Marian kohdalla oli mahdollinen 12 vuoden iässä. Katolisen kirkon perimätiedon mukaan Maria kihlattiin ja naitettiin tuon ikäisenä. Olipa perimätieto oikea tai ei, olennaista on, etteivät kristityt ole yleensä kutsuneet Joosefia pedofiiliksi tämän perimätiedon pohjalta.

    Tutustu historiaan, äläkä rakentele nykyisyyden pohjalta omia kvasihistorioitasi.

    2. Nykyaikana Suomen kristityillä ja ylipäätään EUn alueella avioliittoikäraja on pääsääntöisesti 18, ei 17 vuotta. Vain erityistapauksissa ja erityisluvalla siitä voidaan tehdä poikkeuksia alaspäin. Mikä ei tietenkään muuta sitä sitä tosiasiaa, että Mariaa en väittänyt katoliseksi, että kristityt ottivat käyttöön saman ikärajan, joka oli JEESUKSEN AIKOINA ja myös kristikunnan alkuaikoina käytössä juutalaisilla, ja että kyseinen ikäraja on yhä säilynyt katolisen kirkon kanonisessa laissa. Se taas tarkoittaa sitä, että katolinen kirkko ei tänäkään päivänä katso tuon ikäisten avioitumista synniksi, vaan katolinen pappi voi sen ikäiset vihkiä, jos maan laki sen sallii.

    Tutustu siis nykylainsäädäntöön, kirkkolakien historiaan ja kanoniseen lakiin, jotta voisit jotain asiasta väittää. Ja lue viestit kunnolla, ennen kuin niitä kommentoit.

    3. Että pedofilia on pedofiliaa aikakaudesta riippumatta, ei poista sitä tosiasiaa, että juutalaisten SILLOISELLA lailla sen paremmin kuin katolisen kirkon kanonisella laillakaan – tai vaikkapa arabien tavoilla Muhammedin aikoina tai kristittyjen maiden avioiliittolaeilla 1800-luvulle asti - tuskin oli paljoakaan tekemistä vanhempien miesten "bylsimis"halujen kanssa. Pikemminkin ne liittyivät vanhan ajan elintapoihin ja sosiaalisiin järjestelmään.

    Joten älä innostu uudestaan noin hirveästi, vaan tutustu historiaan ja lue kunnolla viestit, joita kommentoit.

    4. Lue uudestaan:

    "Kun ikärajaa ryhdyttiin nostamaan maallistumisen ja koululaitoksen levitessä, se kohtasi jyrkkää vastustusta kirkon taholta.

    Katolisen kirkon oman perimätiedon mukaan Marian ikä oli 12 kun hänet kihlattiin ja naitettiin itseään huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Ja - kuten totesin - kristikunnassa ei koskaan noussut asiasta hälyä. Sekä Mariasta että Joosefista tehtiin pyhimyksiä jo ammoin. Kuten myös totesin, ei Muhammedinkaan avioliitosta Aishan kanssa noussut hälyä, ennen kuin kilpailu Lähi-idän öljystä kiristyi äärimmilleen ja tietyt kristityiksi itseään kutsuvat tahot alkoivat ottaa asian jatkuvasti esille (samalla sopivasti ”unohtaen” kristikunnan oman vuosituhantisen kannan yhtä varhaisiin avioliittoihin).

    Hallitsijoilla sekä idässä että lännessä tuollaiset avioliitot olivat tuohon aikaan ja vielä tuhat vuotta jälkeenpäin tavallisia. Sangen yleisiä ne olivat myös muun kansan parissa, kuten jokainen historiaan tutustunut tietää. Kehitysmaissa sellaisia avioliittoja valitettavasti solmitaan yhä suurin piirtein kaikkialla uskontokunnasta riippumatta olosuhteitten pakosta – muun muassa siksi, että kehitysmaat ovat köyhiä, rikkauksien kasaantuessa tiettyihin kristittyenemmistöisiin maihin. Kyse on monesti yksinkertaisesti hengissä säilymisestä.

    Pedofiiliksi kutsutaan psykiatrisessa ja kliinisen psykologian diagnostiikassa henkilöä, joka tuntee erityistä seksuaalista viehtymystä esipuberteettisiin henkilöihin. Pedofiiliksi ei siellä kutsuta henkilöä, joka seuraa aikansa ja kulttuurinsa tapoja avioliiton solmiessaan, kuinka ikäviltä nuo tavat meistä tuntuvatkaan.

    Nämä asiat on selitetty tälläkin palstalla jo lukuisia kertoja."

    Ja kommentoi sitten tekstiä, jonka olen kirjoittanut. Sen sijaan on turha kiihkoilla viestistä, jonka selvännäkijäsi on sinulle välittänyt tekstiä lukematta.

    Äänestä

kreikkaa, vai oletko barbaari?

Äänestä
  • asumaan vaikka iraniin, saudeihin, egyptiin, algeriaan, pakistaniin tjstjs. pariksi vuodeksi ja tule sitten tänne höpöttämään uudestaan..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

old_profile_3668 kirjoitti:

Nykyään on länsimaissa melkoyleisesti vallalla relativistinen ja tasa-arvoinen moraalikäsitys, eli minkään toisen kulttuurin moraalikäsityksiä ei saa pitää omiaan huonompina. Islamissa tälläista vinoumaa ei ole, ja siitä pisteet muslimeille (-;

Siis islamin näkökulman mukaan on olemassa barbaarisia moraalinormeja ja niin on minunkin käsitykseni mukaan. Eikä tuollaisia barbaarisia käsityksiä pidä tietenkään mennä edistämään tai hyväkysmään.

Jos nyt tarkastelemme erityisesti esi-islamilaista Arabiaa, niin sikäläiset moraalikäsitykset olivat barbaarisia monessa suhteessa. Kun Muhammedin (jovp) joitakin toimia ei moitittu ympäristön taholta, kyse on voinut olla myös barbaarisen moraalin mukaisesta käyttäytymisestä. Esimerkkinä tästä vaikka nukeilla leikkivä 9 vuotias vaimo.

Se, että tuollainen barbaarinen käytös tuomitaan nykyaikana kuvastaa ehkä pientä kehitystä ihmiskunnan keskimääräisessä moraalissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu