Hissit?

Mitä kuvastaa unissa nähdyt hissit? Itse olen monesti nähnyt hisseihin liittyviä painajaisia ja kiinnostaisi mihin ne liittyvät, jos jollakin olisi unikirja ja viitsisi tarkistaa.
2257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Hissit voivat symboloida lukemattomia eri asioita, riippuen millä tavoin ja missä tilanteessa ja tapahtumissa hissi tai hissit esiintyy.
Kannattaa kuvailla uni tarkemmin jos haluaa tulkinnan.

Äänestä
  • No lähinnä painajaisissa olen nähnyt hisseistä jonkin verran unia, yleensä kuolemaan liittyen. Ei mitenkään että hissi tippuisi, vaan että esimerkiksi eräässä unessa näin hississä vanhan miehen avatessani sen oven hän totesi minun kuolleen siihen? tms. en muista aivan tarkalleen.. Tai sitten tämä kauna-asetelma. Erään hyvän ystäväni piti tulla kanssamme hissiin, mutta jäikin sen ulkopuolelle. Yhtäkkiä hän näkyikin joka kerroksessa (hissi kulki nopeasti) ja viimeisessä hän oli sitä hissin ikkunaa vasten suu auki punaisine silmineen ilmeisesti aikoen tappaa tms. heräsin siihen..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


flk kirjoitti:

Mitä kuvastaa unissa nähdyt hissit? Itse olen monesti nähnyt hisseihin liittyviä painajaisia ja kiinnostaisi mihin ne liittyvät, jos jollakin olisi unikirja ja viitsisi tarkistaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu