jo ammattikoulun isässä, olin silloin 17 vuotias kun oireet alkoivat.
paiseita tuli rintoihin, välillä pieniä ja välillä tosi isoja.
punaisia kipeitä paiseita, josta ajan mittaan tulee keltaista mättää.
joskus en voi edes käyttää rintaliivejä ku ovat niin kipeät.
vaivat sen ku jatkuvat vaikka olen käynyt monesti lääkärissä.
nyt olen synnytänyt 2 lasta ja oireet senku jatkuvat.
en ole pystynyt imettämään kumpakaan tyttöä ku on ollut niitä kauhean isoja ja kipeitä paiseita.
olisin halunu imettää niin pitkään ku maito tuli mutta en pystynyt.
eikä mikään lääkäri ole ollut avuksi.
monella eri lääkärillä, paikka kunnalla ja jopa yksityisellä olen käynyt, enkä ole apua saanut.
eri lääkäri on aina sanonut eriä.
kuten:
vaihda rintliivit päivittäin
käytä pus up liivejä
pese pelkällä vedellä ja kuivaa hyvin
antibiottikuureja on annettu usein
käy apteekistä voidetta jotta ne rauhoituis.
käy apteekistä puuteria jonka pitäis kuivata paiseet pois.
desifiointi ainella puhtsaa ne päivittäin.
ei mikään näistä ole auttanut.
kahden vuoden sisällä on jo paiseita tullut navan ala puolelle.
epäilin että on imusolmukeissa jotaki niin kävin tekee terveyskeskuksessa veri kokeen niihin,mutta ne ovat kuulemma normaalit.
nyt noin vuosi sitten on tullut patteja kumpakin kainaloon.
eivät näy päälle päin, tuntuvat kun koskee niihin.
ne ovat myös tosi kipeitä,joskus jopa niin kipeitä että en pysty kunnolla kättä nostamaan.
kainalosta häviää aina välillä mutta tulee pian takaisia.
ja olen käynyt näyttää niitäkin lääkärille mutta ei niihin ole kuulemma mitä tehdä.
onko kellään mitään apua näihin vaivoihin?

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://www.terveysportti.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_haku=hikirauhanen&p_artikkeli=dlk00702
katsoppa oisko tuosta apua...
On se kyllä hassua että lääkärit eivät ole antaneet sulle selvää diagnoosia tuosta, vaikka toi kuulostaa niin selvältä tapaukselta. Joskus ihmetyttää miten epäammattitaitoisia lääkäreitä on liikkeellä.
"Vaikeammissa tapauksissa on käytetty hoitona muun muassa dapsonia, isotretinoiinia (aknelääke), sisäistä kortikosteroidia ja infliksimabia."
Kannattaa marssia uudelleen lääkärille, ja sanoa että sulla on tuo hikirauhastulehdus, ja että olet lukenut että siihen voidaan kokeilla noita ylemmässä listassa olevia lääkkeitä ja että sä haluat kokeilla niitä myös. Ja ole vaativa. Joskus lääkärit on sellaisia, että ne haluaa mennä siitä mistä aita on matalin. Niille pitää osoittaa että tiedät jo asiasta jotain, etkä tyydy vain hyssyttelyyn vaan haluat kunnon hoidon ja lääkkeet.