SRK:n anteeksipyyntö

Ollaksemme edelleen uskottava ja luottamuksen ansaitseva, vastuulliseksi tunnustettu yhteiskunnallinen toimija tulemme palkkaamaan puolueettoman yliopistotutkijan laatimaan selvityksen hoitokokousvuosien tapahtumista. Myönnämme, että juuri tätä moraalia sopii uskonnolliselta yhteisöltä odottaa, kun se aikoo toimia Jumalan sanan ohjaamana.

Selvityksen jälkeen tullaan toteuttamaan tulosten julkistaminen ja avoin anteeksipyyntö kollektiivisesti, kaikille hengellisestä terroista noina vuosina kärsineille.

Anteeksipyyntö julkaistaneen Päivämiehessä ja johtavissa valtakunnallisissa ja alueellisissa sanomalehdissä, jotta se tavoittaisi kaikki elossa olevat hoitokokousprosesseista kärsineet. Lisäksi selvityksen tulos ja anteeksipyyntö luetaan kaikissa maan rauhanyhdistyksissä, esim. seurojen yhteydessä. Myös kaikilla hautausmailla, mukaan lukien lemmikkieläinten hautausmaat, tullaan anteeksipyyntö lukemaan, jotta se tavoittaisi kuolleetkin.

Tähän tulokseen päädyimme, koska esikuvia on jo paljon olemassa kollektiivisesta vastuun kantamisesta ja asioiden sovittelusta. Sanomalehti Kotimaa pyysi hiljattain anteeksi kollektiivisesti historiassaan esiintyneitä vääryyksiä, joihin lehdessä oli syyllistytty 30-luvulla ja sodan aikana (mm. eri kansallisuuksia eli ns. "rotuja" ja muita uskontoja kohtaan). Katolisissa kirkoissa kautta läntisen maailman ovat yksittäiset kansalliset ja alueelliset kirkot toteuttaneet julkisia sovitteluprosesseja yhteisöilleen, koska niiden papit ja piispat ovat vuosikymmeniä aiheuttaneet elämänmittaiset kärsimykset tuhansille lapsille seksuaalisella hyväksikäytöllä. Tämä tietenkin asian normaalin rikosoikeudellisen prosessin lisäksi. Sodissa aiheutettuja, vastoin kansainvälistä lainsäädäntöä tehtyjä hirmutekoja on viime aikoihin asti soviteltu selvityksin ja kollektiivisin anteeksipyynnöin. Etelä-Afrikassa toimi apartheidin väkivaltaisuuksia selvitellyt ja sovintoprosessia hoitanut totuuskomissio kymmenen vuotta. Nyt vastaavantapainen prosessi on käynnissä Ruandassa. Suomessa jopa Paavo Lipponen pääministerinä ollessaan pyysi anteeksi Suomen viranomaisten sodanaikaisia vääriä tekoja Suomen juutalaisyhteisöltä.

Esikuvia ja malleja siis on. Näin toimii myös yhteisömme,joka julistaa anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen arvoja.

Hoitokokouksista kärsineet ovat luonnolliseti jo antaneet väärin toimineille yksittäisile ”hoitomiehille” ja muille vastuussa olleille henkilöille aikaa sitten etulahjana heidän rikkomuksensa anteeksi. Vain siten he voivat terveenä pysyen jatkaa elämäänsä meidän aiheuttamiemme painostuskeskustelujen, aiheettomien nöyryytysten ja ihmisoikeusloukkausten jälkeen.

Mutta yhteisönä meidän (SRK:n) mainetta ja tämän päivän toimintaa tahraa loputtomiin surullinen maine syyttömille uskovaisille tarpeettomasti aiheutetuista kärsimyksistä; vuosikausien helvetistä, jonka SRK:n silloiset vastuulliset henkilöt aikaansaattoivat hengellisellä painostuksella ja ihmisten nöyryyttämisellä. Tapahtumat koskettivat tuhansia ihmisiä. Prosessi rikkoi vuosikymmenten kestäneitä ystävyyssuhteita, katkoi sukulaisuusyhteyksiä, tuotti psyykkisiä traumoja ja syvää masennusta, johtaen jopa vuosikausien kärsimystä aiheuttaneisiin sairaustapauksiin ja inhimillisiin tragedioihin.

Myös yhteisöllä on vastuu tässä yhteiskunnassa oman toimintansa oikeutuksesta. Päätöksillä ja käynnistetyillä prosesseilla on aina vastuulliset henkilöt kaikissa yhteisöissä. Rehellisyyden maine ja luottamuspääoma on SRK:lle itsestäänselvyys, kun asioita selvästikin edelleen tutkitaan ja avoimesti pyritään totuudellisuuteen.

Nykyään ei enää yhteisön itsensä kirjoittama maineenkiillotushistoria tietenkään riitä, vaan yhteiskunnassa edellytetään riippumatonta arviointia, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, myös menneisyyden suhteen, missä suhteessa edelleen pyydämmekin kaikkien palstalaisten apua tilanteen kaikinpuoliseksi selvittämiseksi ja rauhan palauttamiseksi.

Hyvä tuli?
2242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt vain teksti tiedoksi Ouluun. Kun se tulee SRK:lta ilman lainausmerkkejä, hyväksyn anteeksipyynnön omasta puolestani.

Äänestä
  • Ei ollut SRK:n virallinen anteeksipyyntö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

"SRK" kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu