Oudolle linnulle

Millä periaatteella sinä tuomitset meidät, jokka kysellään tulevasta tai haetaan lohtua. Puhut monikosssa. Oletko itse mennyt elämään noin, kun varottelet muita. Oletko ajatellu että tämmä suurimmalle osalle viihdettä.
8224
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

minä en ole kenellekään ennustanut, sitä on turha väittää. Olen vain sanonut siellä "että vastaus on teillä itsessä ja iak näytää". Voisit hieman miettiä, että millä ennakkoasenteella itse lähdit liikkeelle luettuasi viestejäni. Omasta 'raivostasi' johtuen olet saattanut ymmärtää asiat väärällä tavalla! Ja olen motiivini kertonut jo sataan kertaan, jos ei oikeasti kiinnosta niin ok.
Soskusta en tiedä, en ole koskaan käynyt.

Kiitos palautteesta, että olen raukka, joka näkymättömänä sekaa ja häiriköin. Miten itsesi luokittelisit, kun heität huvittavia kirouksia ja haukut rumaksi varikseksi. Siinä ei voida puhua enää edes ironiasta. Itse asiassa se kertoo sinusta hyvin paljon.

Äänestä
  • Tämän palsta otsikko ennustaminen. Jokainen otti sen sillä. Lisää alkoi tulla. luultiin sormaksi. Jos haluat keskustella 24 tunneista löytyy keskustelupalstoja, jossa voi heittää mitä mieltä olette ennustamisesta, ja sanot oman mielipiteen sielä siitä. Puutun siinä tilanteessa raivolla asiaani, joka kuuluu mulle ainoastaan, ja sille jolta kysyn. Eli lopetetaan tähän nyt tämä keskustelu. Minä hoidan itse asiani, ja päätän kenen kanssa olen kanssakäymisissä. Tässä luki Sorma.

    Äänestä

  • oli tarkoitettu kirjoitti:

    Tämän palsta otsikko ennustaminen. Jokainen otti sen sillä. Lisää alkoi tulla. luultiin sormaksi. Jos haluat keskustella 24 tunneista löytyy keskustelupalstoja, jossa voi heittää mitä mieltä olette ennustamisesta, ja sanot oman mielipiteen sielä siitä. Puutun siinä tilanteessa raivolla asiaani, joka kuuluu mulle ainoastaan, ja sille jolta kysyn. Eli lopetetaan tähän nyt tämä keskustelu. Minä hoidan itse asiani, ja päätän kenen kanssa olen kanssakäymisissä. Tässä luki Sorma.

    ei ole sinulle se oikea paikka hoitaa asioitasi. Täällä on ilmaisu vapaus. Jos ihmiset ottavat tavallisia elämänohjeita ennustuksina, en voi sille mitään. Vihan aloitit ja voit sen lopettaa ihan milloin haluat.
    Vastaan kuitenkin tähän viestiin, vaikka otsikossa lukee Sormalle, Sormalle ja en thän tieten saisi vastata, mutta ilmeisesti mulle kuitenkin tarkoitettu ;)

    Äänestä

Hyvä JOUTSEN,kirjoitit asiaa,olen kanssasi AIVAN samaa mieltä.Tämä on todellakin ennustuksille tarkoitettu palsta ja tuollaiset "oudot linnut" todellakin ajaa näkijätkin tiehensä.Miksi ei muka saatais täällä kysellä??Joku taisi korottaa itsensä mukamas älykkäämmäksi muista!! Hyvää kevättä sinulle joutsen :)

Äänestä
  • kysyjä ja joutsen, kirjoitus sen paljastaa

    Äänestä

  • olette kirjoitti:

    kysyjä ja joutsen, kirjoitus sen paljastaa

    tuolle samaiselle "oudolle linnulle" kommenttini.Ihan oon oma persoona.Tuskin täällä tarvii omiinsa vastailla,meitä on monta saman henkistä.Hyvää kevättä sinullekkin!!

    Äänestä

  • En todellakaan ole sama henkilö kiittäjän kanssa. Kiitos sinulle. Minä vietin ihanan äitienpäivän viikonlopun poikani kanssa luonossa. Näimme jopa joutsenia:o), kun retkeilimme. Minä olen kyllä huomannut heistä, jotka täälä parjaavat ihmisiä heillä on samanlainen huono kielenkäyttö. Me ihmiset, jotka kysymme täälä olemme todella saman henkisiä, ja saman sanaisia. Olen myös huomannut, kun jotku epäilevät että ennustajat vaihtavat nimimerkkiä. Syy epäilyyn samanhenkisyys, samanlainen sanan muoto. Itse olen unennäkijä, ja vuosien saatossa minun sananmuoto muuttunut samanlaiseksi auttaessani kun ennustajilla. Nyt kaikki epäilyt pois ihmiset, ja eläkää tätä päivää..jokainen eläköön tahtomallaan tavalla.

    Äänestä

  • Kiittää kirjoitti:

    En todellakaan ole sama henkilö kiittäjän kanssa. Kiitos sinulle. Minä vietin ihanan äitienpäivän viikonlopun poikani kanssa luonossa. Näimme jopa joutsenia:o), kun retkeilimme. Minä olen kyllä huomannut heistä, jotka täälä parjaavat ihmisiä heillä on samanlainen huono kielenkäyttö. Me ihmiset, jotka kysymme täälä olemme todella saman henkisiä, ja saman sanaisia. Olen myös huomannut, kun jotku epäilevät että ennustajat vaihtavat nimimerkkiä. Syy epäilyyn samanhenkisyys, samanlainen sanan muoto. Itse olen unennäkijä, ja vuosien saatossa minun sananmuoto muuttunut samanlaiseksi auttaessani kun ennustajilla. Nyt kaikki epäilyt pois ihmiset, ja eläkää tätä päivää..jokainen eläköön tahtomallaan tavalla.

    Oletpas aika tuuliviiri laidasta laitaan. Yhtenä päivänä heittää kirouksia, solvauksia ja kaikkea herjaa. Ja nyt ollaan sitten niin suvaitsevaista että. Sekoittuuko unimaailma ja todellisuus ajoittain ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Joutsen!!!!!! kirjoitti:

Millä periaatteella sinä tuomitset meidät, jokka kysellään tulevasta tai haetaan lohtua. Puhut monikosssa. Oletko itse mennyt elämään noin, kun varottelet muita. Oletko ajatellu että tämmä suurimmalle osalle viihdettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu