huoh, masennus. kamala asia. onneksi olen jotenkin selvinnyt siitä jo.
pari kk sitten mulla todettiin masennus. sen jälkeen kaikki ihan yhtä helvettiä. ensin verikokeet, katsottiin että onko kilpirauhasessa jotain pielessä koska sehän voi aiheuttaa masennusta. noh, kokeissa ei ilmennyt mitään. kaikki ok. sitten sain lääkkeitä. paroxetiiniä. huh. sitä sitten söin noin 5 viikkoa ennen kuin se alkoi jotenkin toimia.
lääke oli ihan hirveä. en saanut nukuttua. väsytti ihan törkeästi. saatoin nukkua vaikka 17 h (luulisi nyt että sen jälkeen ei enään uneta) ja paskat. ihan rätti väsynyt. en muista, enkä haluakkaan muistaa, että mitä muuta silloin oli.
masennuksen aikana mieli heitteli laidasta laitaan. välillä tuli sellainen fiilis, että JES,KYLLÄ MÄ TÄSTÄ VIELÄ SELVIÄN!!hah. ja välillä päässä pyöri vaan itsemurha ajatuksia.noh, sitäkin sitten kokeiltiin. vedin pään täyteen lääkkeitä (erilaisia rauhottavia, kolmiolääkkeitä ym ym.) ajattelin että nyt lähti ! en jaksa enää.
Ihan "aineissa" laitoin sitten poikaystävälleni viestin että mitä olen tehnyt. (ihan hyvä vaan että tein niin) hän sitten soitti kaverilleni joka asuu ihan meidän lähellä. kaveri sitten soitti ensin. en vastannut. soitti moneen kertaan ja sitten oli pakko vastata. hän sanoi että on tulossa meille.. hmm, aha. no, pari minuuttia ja hän oli oven takana. huusi vaan että mitä vittua olen vetänyt ja sanoi että poikaystäväni soitti hänelle ja käski tulla käymään ja odottamaan että hän itse saapuu paikalle. annoin sitten kaverille ne lääkkeet (isossa pussissa)ja hän kauhulla katseli niitä.. noin 10 minuuttia myöhemmin poikaystäväni tuli paikalle. ja sanoi sitten että nyt mennään päivystykseen ! heti ! sanoin siihen sitten että ei mennä ja menin sänkyyn makaamaan. ei mitään, hän sitten kiskoi minut siitä pois ja raahasi autoon? muistan sen että huutelin siinä että ei mulla ole edes kenkiä, en mä voi mihkään lähteä ! (huom ! mulla OLI kengät jalassa..)
automatkasta en muista juuri mitään. olin niin sekaisin. sitten kun saavuttiin päivystykseen niin odotettiin siinä hetken, ja poikäystäväni meni näyttämään jollekkin hoitajalle että mitä olin ottanut. sitten en muista mitään.. jotain pieniä juttuja muistan. esim, kun joku hoitajista vei mut johonkin huoneeseen ja antoi pullon, ison sellaisen, lääkehiiltä. hyi hitto, vaan sanon.ikinä en ole mitään niin kamalaa juonut. suu pielet täynnä sitä. koko ajan vilkuilin peilistä että se ei olisi levinnyt koko naamaan. sitten kun olin juonut sen niin verikokeet. (en ole varma että oliko se tässä järkestyksessä) ihan sama. verikokeesta muistan vaan sen että juttelin jotain ihan pehmeetä hoitajan kanssa.en muista mitä. ja huusin koko ajan että pyörryn verikokeen jälkeen niinkuin minulla on "yleensä" tapana.. en silti pyörynyt. sitten odoteltiin tuloksia. ei mitään hajua että kuin kauan oltiin mutta tuntui ihan parilta minuutilta. mutta poikaystäväni mukaan oltiin siellä monta monta monta tuntia.
Hoitaja tuli sanomaan että tuloksissa menee noin tunti. no sanoin sitten että en todellakaan rupea istumaan tässä tuntia ! no, sitten lähdettiin käymään meillä. (en muista miksi) siinä meni sitten se tunti. takaisin tultuamme päivystykseen, joku lääkäri sanoi että oli etsinyt meitä! ja sanonut että mun olisi pitänyt olla siellä tutkittavana sen tunnin aikana. sitten mut laitettiin juttelemaan jonkun mies lääkärin kanssa. en muista että mitä se jutteli mutta ihan sama. sitten istuttiin taas ja muistan sen kun kaverini itki ? sanoin että ei saa itkeä.. hmmh. sitten vaan kotiin. no poikaystäväni ei tietenkään uskaltanut jättää mua yksin kotiin vaan raahasi mut hänen luokseen yöksi.. siinä se sitten oli.
mitään en muista enkä myönnä. huoh. '
sen jälkeen joku pari viikkoa niin oli omalääkäri. se sitten kysyi siitä mun itsemurhasta.. nauroin vaan. ja jotain juteltiin. sanoin että nyt kaikki on ihan ok.
sitten vielä siitä paroxetiinistä.. kamala lääke. ensin saa venata että se rupeaa vaikuttamaan monen viikon jälkeen ja sitten kun sen lopettaa kuin seinään (ei saa lopettaa niin )niin on helvetilliset kivut. pää särkee ja maha särkee ja kaikki. sitä kestää noin viikon. PLUS tähän kipuun vaikutti myös se että sain poikaystävältäni sukuelinherpeksen ! hienoa! SE tästä vielä puuttui.
MUTTA NYT, monen viikon jälkeen. olo on huomattavasti parempi. ei ole enään kipuja ja masennus hiipuu koko ajan pois, hiukan on vielä itsetunnossa kohoamista.. mutta koko ajan on nousussa entiseen mittaansa.
ja nyt sitten vaan odottamaan että koska saan uuden ajan psykiatrille. (peruutin sen eilen koska en päässyt menemään sinne )
nyt. jatkan muuttoa:) muutimme poikaystävän kanssa yhteen, eli hän ei olekaan enään pelkkä poikaystävä vaan avomies. hihi.
anteeksi jos tästä tuli liian pitkä ja kukaan ei jaksa lukea, mutta mulle tuli parempi fiilis. Moikka ja hyvät päivän jatkot !

Vastaukset 3
Vanhimmat
Mietin tässä omaa tilaani.
olen jotenkin muuttunut. Eli nyt en saa mitään aikaiseksi.
Aamullasuunnittelen kaikenlaista mitä teen päivän aikana ja en saamitään tehtyä.
Pakolla teen ruuan ja vien roskat sekä ihan pakollisetkotityöt (nekin pakolla ja minimaalisesti)
MIetin olisiko tämä jotain masennuksen alkua tai ihan masennusta.
Nukun kuin tukki ja hyvät ruokahalut.
Olen ihan muista syistä sairaseläkkeellä.
MIten nytkin jaksaisin/huvittaisi alkaa siivotatätä tosi sekaista kämppää?????
mullekki on syötetty lääkehiiltä, vedin purkillisen jotain lääkkeitä, en muista siitä mitään. Hengissä kuitenkin ollaan. Sulla on kertomasi mukaan ihana poikakaveri, pidä siitä kiinni kynsinhampain. hienoa, että olet piristymään päin. onnea avoliitolle !
Kiitos paljon ! onnea sulle myös. kiva olla elossa.