Heippa kaikki! Tuntuuko keltään koskaan siltä, että millonkohan sitä on sellainen "aikuinen", kun itse ajatteli e. oman äitinsä olleen, kun oli pieni (n.12v->). Kun tuntui, että aikuinen tietää kaiken, osaa kaiken, on varma ja turvallinen, melkeinpä "kaikkivoipa".
Tässä kun välillä tuntuu näitten ipanoitten kanssa, että itekkin "taantuu" taas epävarmaksi ja voimattomaksi. Vai onkohan se niin, että mulla on 40:n "kriisi" ja lapsilla alkaa olemaan esimurkku -> ollaan koko poppoo omien päittemme kanssa "kriisissä" (onnea nuoret äidit, teille ei tule tätä ongelmaa ;-)
Ihan esimerkkinä kerron, kun aloitin työssä 13v:n kanssa. Eräs nuori neiti ilmoitti minulle, että "kyllähän säki oot nussinu, koska sulla on lapsia" Öööö..... Ihan kiva! Arvatkaapas vaan oliko vaikee olla provosoitumatta, ja näyttämättä neidille mistä se "kana kusee"! Ei ollu ihan helppoa nostaa itteään aikuiseksi, ja jättää omaan arvoonsa tuo kommentti! Olis tehny niiiiin mieli "litsata" neiti henkisesti maan rakoon.
No, selvisin tilanteesta "aikuisena", enkä lähtenyt keskustelemaan siinä vaiheessa rakkauselämästäni :-) Toi kommentti olikin tytöltä ainoa ton suuntanen, kun tutustuttiin paremmin (kiva tyttö, oikeesti, kun opittiin tuntemaan toisemme) On vaan välillä niin työlästä muistaa, että myös noi nuoret kokeilee aikuisia, vaikkakin eritavalla kuin pienet. Vielä paljon henkisesti "provokatiivisemmalla" (oikee sana?)tavalla.
Että sitä itsehillintää kai saa opetella elämänsä loppuun asti! En nyt varsinaisesti tiedä mistä tääkin kirjoitus pullahti.... Kai mulla on taas joku "itsensätutkiskelukausi" meneillään :-)
Mutta miten muut, tunnetteko/koetteko olevanne aina viisaita ja varmoja aikuisia vai pilkistääkö joskus se epävarmempi ja vähän jopa kapinallinen "lapsi" sisältänne?
Tässä kun välillä tuntuu näitten ipanoitten kanssa, että itekkin "taantuu" taas epävarmaksi ja voimattomaksi. Vai onkohan se niin, että mulla on 40:n "kriisi" ja lapsilla alkaa olemaan esimurkku -> ollaan koko poppoo omien päittemme kanssa "kriisissä" (onnea nuoret äidit, teille ei tule tätä ongelmaa ;-)
Ihan esimerkkinä kerron, kun aloitin työssä 13v:n kanssa. Eräs nuori neiti ilmoitti minulle, että "kyllähän säki oot nussinu, koska sulla on lapsia" Öööö..... Ihan kiva! Arvatkaapas vaan oliko vaikee olla provosoitumatta, ja näyttämättä neidille mistä se "kana kusee"! Ei ollu ihan helppoa nostaa itteään aikuiseksi, ja jättää omaan arvoonsa tuo kommentti! Olis tehny niiiiin mieli "litsata" neiti henkisesti maan rakoon.
No, selvisin tilanteesta "aikuisena", enkä lähtenyt keskustelemaan siinä vaiheessa rakkauselämästäni :-) Toi kommentti olikin tytöltä ainoa ton suuntanen, kun tutustuttiin paremmin (kiva tyttö, oikeesti, kun opittiin tuntemaan toisemme) On vaan välillä niin työlästä muistaa, että myös noi nuoret kokeilee aikuisia, vaikkakin eritavalla kuin pienet. Vielä paljon henkisesti "provokatiivisemmalla" (oikee sana?)tavalla.
Että sitä itsehillintää kai saa opetella elämänsä loppuun asti! En nyt varsinaisesti tiedä mistä tääkin kirjoitus pullahti.... Kai mulla on taas joku "itsensätutkiskelukausi" meneillään :-)
Mutta miten muut, tunnetteko/koetteko olevanne aina viisaita ja varmoja aikuisia vai pilkistääkö joskus se epävarmempi ja vähän jopa kapinallinen "lapsi" sisältänne?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.